Olen tullut

ettei ole olemassa mitään naisen tai miehen logiikkaa.
On olemassa vain logiikkaa, jota kukin yksilö toteuttaa itselleen tyypillisillä tavoilla. Tähän vaikuttavat kaikki yksilön elämänsä aikana kokemat ja oppimat asiat ja tiedämmehän, että kahta samanlaista elämää ei ole. Logiikat saattavat muistuttaa toisaan siksi, että elämämme ovat monilta osin saman tyyppisiä ja meitä vauvasta asti muokataan johonkin tiettyyn muottiin. Tällä en tarkoita sitä, että vanhemmat haluaisivat tehdä lapsistaan samanlaisia vaan lasta kasvatetaan ihmiseksi eikä vaikkapa koiran kaltaiseksi. Toisella puolella maapalloa ihmisenä oleminen on erilaista, vaikkakin perusasiat säilyvät ja saman huomaa eri sukupolvien käsityksissä ihmisyydestä. Nämä lastensa kasvattajat ovat siirtäneet logiikkakäsityksensä seuraaville sukupolville, eikä sovi unohtaa median luomia ihmiskäsityksiä, joista suurin osa on pelkkää fiktiota, mutta aina mielikuviin tarttuu käsityksiä ihmisistä myös sitä kautta. Logiikka muokkaantuu kasvamisen aikana joksikin ja jatkaa muokkaantumistaan läpi elämän.

Pitäisikin kaiketi yhdistää nämä kaksi logiikka osiota, jossa mielipiteet painivat toisiaan vastaan miehiä ja naisia yleistäen, yhdeksi ja samaksi palstaksi ja laittaa otsikoksi "ihmisen logiikka". Yllättäviä samankaltaisuuksia löytyy sukupuolesta huolimatta, jos vain vaivaudutte hyppäämään palstalta toiselle.

Terveisin Minä, vaan kumpaa sukupuolta.
(Siitä, että kirjoitukseni on juuri tällä palstalla, ei voi päätellä mitään, koska se löytyy myös toiselta palstalta)
9709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eka lause on oikein, sit sekotat logiikan johonkin ihan muuhun. Enpä nyt keksi mihin mut logiikka on puhdasta, se miten paljon ihmisellä sitä on sanelee sen miten miten sitä käyttää eli miten paljon siihen sekoittuu kokemusta, opittua jne.

Hau ulos ja bisselle.

Äänestä

minen tykkää myöskään siitä jaottelusta että "naiset on tollasia ja miehet on tällasia".. Haluan nähdä ihmisen yksilönä enkä sukupuolensa edustajana.
Roolimallit yrittävät tunkea ihmisen pieneen muottiin eikä se ole eduksi suurimmalle osasta ihmisiä.

Äänestä
  • Minun mielestäni on erittäin tyydyttävää olla mies. Ja naisellinen nainen saa minut tuntemaan itseni vielä miehekkäämmäksi. Kuten myös mies saa naisen tuntemaan itsensä naisellisemmaksi. Mielestäni sukupuoliroolit ovat tärkeitä oman hyvinvoinnin kannalta. Jotkut roolit kieltämättä ovat kyllä lähinnä ahdistavia. Miksi ihmeessä pitäisi kieltää oma sukupuolensa?

    Äänestä

  • Minä taasen väitän, että se päivä on vielä kaukana, ennen kuin yksilölliset erot ovat keskimäärin suurempia kuin sukupuolten väliset erot.

    Poikkeus toki vahvistaa säännön, mutta tällaiset miesten- tai naistenlogiikka-jututhan perustuvat aina kärjistyksiin ja yleistyksiin.

    Eipä silti, toivottavasti enemmistö ihmisistä ei muutu androgyyneiksi yksilöiksi ainakaan minun elinaikanani. Sukupuolten eroavaisuudet ovat elämän ja ennenkaikkea parisuhteen suola. (Homoseksuaalit poislukien ja kaikki kunnia heilekin.) Eikä sillä, etteikö jokainen yksilötasolla saisi olla juuri sitä miltä tuntuu. Tosin, kuinka moni uskaltaa?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Minä taasen väitän, että se päivä on vielä kaukana, ennen kuin yksilölliset erot ovat keskimäärin suurempia kuin sukupuolten väliset erot.

    Poikkeus toki vahvistaa säännön, mutta tällaiset miesten- tai naistenlogiikka-jututhan perustuvat aina kärjistyksiin ja yleistyksiin.

    Eipä silti, toivottavasti enemmistö ihmisistä ei muutu androgyyneiksi yksilöiksi ainakaan minun elinaikanani. Sukupuolten eroavaisuudet ovat elämän ja ennenkaikkea parisuhteen suola. (Homoseksuaalit poislukien ja kaikki kunnia heilekin.) Eikä sillä, etteikö jokainen yksilötasolla saisi olla juuri sitä miltä tuntuu. Tosin, kuinka moni uskaltaa?

    kulli tekee miehen ja pillu tekee naisen. Kyllä se intohimo siinä säilyy, ei sen kummempia rooleja tarvita:)

    Äänestä

  • Emmanuele kirjoitti:

    Tuli mieleen. Sä kirjoitat, että sussa on miestennielijää. Siinä varmaan taas yksi syy, miksi se uskovainen heppu otti jalat alleen.

    Sinulle sitten varmaan kelpaakin mies kuin mies... Ei väliä vaikka käyttäytyisi kuin nainen...

    :D

    Äänestä

  • Omena. kirjoitti:

    Tuli mieleen. Sä kirjoitat, että sussa on miestennielijää. Siinä varmaan taas yksi syy, miksi se uskovainen heppu otti jalat alleen.

    Mitähän mahat tarkottaa...? No mua ei yhtään haittaa jos uskovaiset karttelee mua. Ei mul oo mitään niitä vastaan mut ne tekee kyl elämästään pirun tylsää(ja yrittää tehä muittenkin elämästä..)

    Äänestä

  • orang_utan kirjoitti:

    Sinulle sitten varmaan kelpaakin mies kuin mies... Ei väliä vaikka käyttäytyisi kuin nainen...

    :D

    Tuli aivan sama mieleen. Finninaamaiset teinit täällä ylensä huutavat, että pillu se on porsaallakin. Näkyy se naisiltakin onnistuvan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

siihen tulokseen kirjoitti:

ettei ole olemassa mitään naisen tai miehen logiikkaa.
On olemassa vain logiikkaa, jota kukin yksilö toteuttaa itselleen tyypillisillä tavoilla. Tähän vaikuttavat kaikki yksilön elämänsä aikana kokemat ja oppimat asiat ja tiedämmehän, että kahta samanlaista elämää ei ole. Logiikat saattavat muistuttaa toisaan siksi, että elämämme ovat monilta osin saman tyyppisiä ja meitä vauvasta asti muokataan johonkin tiettyyn muottiin. Tällä en tarkoita sitä, että vanhemmat haluaisivat tehdä lapsistaan samanlaisia vaan lasta kasvatetaan ihmiseksi eikä vaikkapa koiran kaltaiseksi. Toisella puolella maapalloa ihmisenä oleminen on erilaista, vaikkakin perusasiat säilyvät ja saman huomaa eri sukupolvien käsityksissä ihmisyydestä. Nämä lastensa kasvattajat ovat siirtäneet logiikkakäsityksensä seuraaville sukupolville, eikä sovi unohtaa median luomia ihmiskäsityksiä, joista suurin osa on pelkkää fiktiota, mutta aina mielikuviin tarttuu käsityksiä ihmisistä myös sitä kautta. Logiikka muokkaantuu kasvamisen aikana joksikin ja jatkaa muokkaantumistaan läpi elämän.

Pitäisikin kaiketi yhdistää nämä kaksi logiikka osiota, jossa mielipiteet painivat toisiaan vastaan miehiä ja naisia yleistäen, yhdeksi ja samaksi palstaksi ja laittaa otsikoksi "ihmisen logiikka". Yllättäviä samankaltaisuuksia löytyy sukupuolesta huolimatta, jos vain vaivaudutte hyppäämään palstalta toiselle.

Terveisin Minä, vaan kumpaa sukupuolta.
(Siitä, että kirjoitukseni on juuri tällä palstalla, ei voi päätellä mitään, koska se löytyy myös toiselta palstalta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu