Ongelmana äiti, joka kritisoi milloin mitäkin asiaa elämässäni=koko ajan pientä kuittia. Tällä hetkellä miehen elämämäntilanne on SE JUTTU, josta koko ajan tulee kuittia.
Aikaisemmin & jatkuvasti kotini, sen siisteys, huonekalut jne. Sitä aikaisemmin minä ja elämäntilanteeni...
Tässä se pointti: onko oikeasti varaa arvostella? Itse jätti koulut kesken, ei opiskellut loppuun, itse antoi ihmisten polkea, itse valitsi huonon aviomiehen, itse valitsi väkivaltaisen suhteen ja eristämisen. Itse sulki silmänsä lastensa hädältä ja rakkaudentarpeelta, itse sulki itsensä kovan kuoren sisään.
Tekisi välillä mieli tukistaa äitiä, kun arvostelee milloin mitäkin. Tuntuu ettei mikään riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvin. Hirveetä kuittailua ja vittuilua vähän väliä.
Lopetin jossain vaiheessa kokonaan luottamasta äitiini, tämän vuoksi hän ei tiedä elämästäni juuri mitään. Ei tee mieli jutella ongelmista, kun tulee kuittailua, ei tee mieli kertoa onnenpotkuista koska kohta kolahtaa korkealta ja kovaa todellisuuteen.
Katkera ja negatiivini ihminen joka vähättelyllään yrittää pönkittää omaa egoaan? Niin kai sitten...
Aikaisemmin & jatkuvasti kotini, sen siisteys, huonekalut jne. Sitä aikaisemmin minä ja elämäntilanteeni...
Tässä se pointti: onko oikeasti varaa arvostella? Itse jätti koulut kesken, ei opiskellut loppuun, itse antoi ihmisten polkea, itse valitsi huonon aviomiehen, itse valitsi väkivaltaisen suhteen ja eristämisen. Itse sulki silmänsä lastensa hädältä ja rakkaudentarpeelta, itse sulki itsensä kovan kuoren sisään.
Tekisi välillä mieli tukistaa äitiä, kun arvostelee milloin mitäkin. Tuntuu ettei mikään riitä, mikään ei ole tarpeeksi hyvin. Hirveetä kuittailua ja vittuilua vähän väliä.
Lopetin jossain vaiheessa kokonaan luottamasta äitiini, tämän vuoksi hän ei tiedä elämästäni juuri mitään. Ei tee mieli jutella ongelmista, kun tulee kuittailua, ei tee mieli kertoa onnenpotkuista koska kohta kolahtaa korkealta ja kovaa todellisuuteen.
Katkera ja negatiivini ihminen joka vähättelyllään yrittää pönkittää omaa egoaan? Niin kai sitten...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tosi surullista kuultavaa. Itselläni on myös aina ollut äiti joka on mielestäni ollut aina tyytymätön minuun. Tuntuu, että tuskin koskaan olen saanut mitään positiivista palautetta. Jos joskus hän on sanonut jotain positiivista, se on ollut sellaisessa kohtaa, että olen sen tulkonnut kannustukseksi, ja yrittänyt taas parempaan.
Jotenkin tuntuu nyt että äiti on saanut minut piiskaamaan itseäni johonkin ihme suorituksiin ja en ole yhtään pystynyt nauttimaan elämästä. Vaikka millaisia tutkintoja olen hankkinut, tuntuu ettei se riitä äidilleni.
Nyt on sitten tytär samanlainen. Hän on suorastaan hirveän ilkeä minulle ja on aina ollut. Koko ajan tytär vaatii, että minä teen täsmälleen kuin hän tahtoo. Jos joskus yritän sanoa mielipiteitäni tai näyttä tunteitani, iloa tai surua, hän saa raivokohtauksia. Tytär on jo melkein kolmekymppinen, mutta käytös äitiään kohtaan on kuin murrosikäisellä.
Tyttäreni sättii minua ja lapsenlastaan jatkuvasti. Missä tahansa kuljetaan, esim. kaupoissa hän käskee minun olla hiljaa, suhauttelemalla kummallisesti molemmille. Hänelle käyttäytyminen on jotenkin hirveän tärkeä asia. Usein hän kertoo esim. vierailujen jälkee, että hän on minua hävennyt jotenkin.
Minulla on miesystävä ja hyviä ystäviä, käyn töissä ja missään muualla kukaan ei käske minun olla hiljaa tai että olen toiminut tai puhunut jotain noloa tai tyhmää tai muuta hullua. Kaikkien muiden ihmisten mielestä käytöksessäni ei ole mitään erikoista tai hävettävää. Olen kysynyt tuttaviltani, koska olen puhunut heidän kanssaan tyttäreni omituisesta täydellisyyteen pyrkimisestä.
Nyt tytär on lopettanut kokonaan suhteen minuun. Äitini kanssa olen asiallisella linjalla ja tuntuu että iän myötä hän on hellittänyt minua ajamasta yhä parempiin tuloksiin. Ehkä hän on luovuttanut, kun olen jo viiskymppinen niin en sitten enää millään opi sitä mitä hän oli halunnut minun oppivan.
Vaikeaa on, olin luullut että tässä iässä saa alkaa rauhottumaan ja olla pikkuhiljaa se oma itsensä miksi on ajan saatossa muovautunut. Ja niin surullista kun mikään ei heille kelpaa.
Onneksi on ystäviä ja rakastava mies joille sentään kelmaan ja saan olla sellainen kuin olen.
Tsemppiä sulle, tiedän kuinka raskasta on elää niiden kohtuuttomien vaatimusten alla, silloin kun mikään ei kelpaa.
Katkaisin äitiin välit tällä viikolla. Äitini kuittailee samalla lailla ja puuttuu joka asiaan. Jopa jos juttelen mieheni kanssa. Äiti valehtelee ja juonii ja on saanut meidät sisarukset toisiamme vastaan. Hän rikkoi muutamaksi vuodeksi minun ja minulle rakkaimman siskoni välit. Emme olleet missään tekemisissä. Ei riidelty mutta äiti puhui perättömiä aina sille jonka kanssa oli.
Sisko otti yhteyttä ja selvitimme asiat ja huomasimme äidin juonet.
En ole luottanut äitiin aikoihin. Mutta kun hän osaa olla vieraille niin mukava ja toiset uskoo sen jutut.
Asun sisaruksista kaikkein lähimpänä äitiä ja kävinkin katsomassa kerran pari viikossa ja soitin melkeinpä päivittäin. On helpottunut olo kun tein päätökseni. Saa muutama vuodenaika vaihtua ennekuin harkitsenkaan yhteydenottoa. Äiti ei yhteyttä ota. sen tiedän, hänhän tekee aina "oikein".
Narsisti on se,joka tekee kaiken aina "oikein". Häntä ei voi parantaa tai auttaa,koska hän ei tunne olevansa millään tavalla sairas. Hän pitää itseään lähinnä jumalasta seuraavana...
Sekottaa ihmisten välit ja sotkee asioita,joista sairaallla tavalla nauttii. Pilkkaa ja nöyryyttää uhriaan sen kuin ehtii ja kiitosta ei sano koskaan.
Narsistille ei mikään riitä ja js uhrilla on joku asia hyvin tai menee elämässä hyvin, narsisti on äärettömän kateellinen.
Nämä vaan esimerkkeinä persoonallisuuhäiriöiden narsistin eli narskun käytöksestä.
Paras tapa turvata oma elämänsä ja terveytensä on ottaa täydellinen ja lopullinen ero, niin hirveätä kuin se onkin. Tiedän, koska olen kokenut kaiken tämän.
Tieto on aika hyvä apua,joten kannattaa tutustua ainakin seuraaviin kirjoihin:
- Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli
- Jorma Myllärniemi: Narsisimi - vamma ja voimavara
- Susan Hotchkiss: Miksi aina sinä ?
Hyvä nettitiedosto löytyy:
www.naristienuhrientuki.info
Ei se oikein varmaan ole narissi. Muuten vaan elämän kovettama ihminen. Surullista että muistot lapsuudesta on luokkaa 'olin elossa'. Tosi hyvät muistot on harvassa, päälimmäisenä tuntuu olevan se pohjaton riittämättömyyden tunne.
No, onnellista lapsuutta on vaikea enää tässä vaiheessa saada, ehkäpä voisi saada onnellisen aikuisuuden.
Pitäisi vaan pystyä olemaan välittämättä siitä jatkuvasta arvostelusta...
Kirjoituksesi oli oikein mielenkiintoinen. Kiitos kirjavinkeistä, käynkin lainaamassa jos ymmärtäisin sitten äitiä paremmin.
Tommy Hellsten Kolmas mahdollisuus,
kaikkiin mahdollisiin ongelmiin? En oikein jaksaisi lukea semmoista, jos niin on. Mutta jos TH on hiukan järkiintynyt ja pystyy antamaan neuvoja ilman satuolentoja, niin kirja saattaisi olla mielenkiintoinen tällaiselle tavalliselle ihmiselle.
Olen tuo dissaavan äidin tytär ja pienen vauvan äiti.
Mussukani on ihanin pikku nassikka ja on ilmeisesti herättänyt äidissäni jotain tunteita, sillä viimeviisiitillä äitini totesi jotenkin anteeksipyytävään sävyyn 'En jaksanut kasvattaa teitä kun piti käydä töissä'.
Silloin teki oikeasti mieli lyödä kovaa ja lujaa.
Mun alkaa oikeasti käydä sääliksi tätä ihmistä. Tuntuu että hän elää jossain ihan omassa todellisuudessaan. Hei haloo! Jaksanut kasvattaa?
Totta, meistä ei välitetty lapsina juuri ollenkaan=ei rajoja, ei rakkautta. Puhtaat vaatteet, ruuat, kengät ym. huolehdittiin, mutta ihmisestä huolehtiminen unohtui.
No, ainakin arvostelu on toistaiseksi vähentynyt(joskaan ei lakannut) tuon piiperoisen myötä.
Mie en pysty enää leikkimään tätä äitini 'mitään ei ole tapahtunut ja kaikki on ihan normaalisti- paitsi sinä, joka olet huono ja erillainen'- leikkiä.
Miten pääsen eroon tästä? Toivoisin niin kovasti että vaavillani olisi iloinen ja hyväksyvä isoäiti katkeran arvostelijan sijaan.