Sillä jos olisi, ei olisi eroja. Sanotaan, että aito rakkaus ei koskaan kuole.
Tämä maailma ei ole niin ideaalinen paikka, että tuollainen voisi toteutua.
Tämä maailma ei ole niin ideaalinen paikka, että tuollainen voisi toteutua.
Aitoa rakkautta ei ole olemassa
Aristoteles toinen
171541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
se on ohi menevä kemiallinen häiriötila aivoissa.
se sitten olisi, aito rakkaus?
Minusta se olisi sellaista, että tekee kaikkensa toisen huomioimiseksi joka asiassa...
Unelmia saa olla! :)
eikö se riipu siitä kuinka itse kukin määrittelee rakkauden.
Rakkautta voisi vaikka verrata vaakaan, jonka toisessa kulhossa lukee antaa ja toisessa ottaa. Voidakseen rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta on vaa´an oltava tasapainossa.Molemminpuolinen kuunteleminen, kunnioittaminen vaikka mielipiteet eroaisivat toisistaan. Vapauden saaminen ja toiselle suominen,myös oman elämän eläminen yhdessäelämisen rinnalla. Kuka nyt häkissä haluaisi olla? Hellyyden viljeleminen päivittäin pitää intiimiä Me-tunnetta yllä, joka on suhteen hengitystä. Suoda toisen kokea se tunne että hän on ainutlaatuinen - juuri minulle.
Mutta tuo edellinen tulee nautittavaksi ainoastaan luottamuksen ja sen vaalimisen kautta, ainoana rajana Uskollisuuden kultaiset raamit.
Näin minä koen itseni rakastetuksi, ja samat arvot omaava mieheni kokee itsensä rakastetuksi. Jo neljättä vuotta.
Lisäisin vielä että tällaiseen luottamukseen kykenee ihminen joka on "sinut" itsensä kanssa. Eli vasta kun rakastaa itsään, voi rakastaa toista.
Tätä mieltä minä.
"Näin minä koen itseni rakastetuksi, ja samat arvot omaava mieheni kokee itsensä rakastetuksi. Jo neljättä vuotta."
Jo neljättä vuotta, hyvä sekin. Tulenpa ja kysyn sulta samaa uudelleen 10 vuoden päästä.
et vissiin oo itte koskaan rakastunu (muihin kuin ittees?) tai sut on petetty niin oletat ettei kukaan muukaan koe rakkautta joka säilyy. harmi sun kannalta. tekee kyyniseksi ja se näkyy.
henkseleitäsi vielä, neljä vuotta on kuitenkin suht lyhyt aika..Niin mekin koimme exäni kanssa sielujen sympatiaa ja tahtojen hellää valssia niinä alkuvuosina, mutta niin vain aika muutti meitä ihmisinä, minä rakastin, hän ei, löytyikin vaimolle uusi sielunkumppani, tupsahti kuin taivaasta ja lupasi uutta ja ihmeellistä, no se ei kestänyt kuin puolisen vuotta mutta avioero oli jo selvä ja yhteenpalaaminen mahdotonta..eli vaaka kuppi saattaa toisen tietämättä jo kallistua voimakkaasti toiselle puolelle ja sitä ei todellakaan huomaa, usko pois.
ole kyynisyydestä.
Meistä joitakin elämä on opettanut katsomaan maailmaa ilman niitä ruusunpunaisia laseja.
Ihmiselämään valitettavasti kuuluu petymyksiä, turhia toiveita jne.
Joku haavoittuu rakkaudessa, joku jossain muussa.
Tärkeintä on se, miten käsittelee pettymyksensä ja jatkaa taas eteen päin.
Katkeruuden tunteistaan on pakko päästää jossain vaiheessa irti, muuten vahingoittaa itseään lisää.
Jokainenhan meistä varmaan toivoisi ikuista rakkautta ja elämän pituista parisuhdetta.
Aina ei kuitenkaan voi itse vaikuttaa asiaan, niin kuin alkuperäinen kirjoittaja tuossa jossain toteaa.
Toi oli hyvä kirjotus, juuri noin toimii oikea aito rakkaus.
ainakin meidän suhteessa ollut 40 vuotta, olin
18 v, kun se alkoi ja aina vain on tiivistynyt ja parantunut.
Lapset aikuisia ja käyvät aina kotona.
Ei rakkaudettomaan kotiin jatkuvasti haluaisi kukaan tulla.
Nykynuorilla sitä ei ole ja jos jollakulla olisi, niin ei ole vastakappaletta.
Kaikki eivät eroa. Monet avioliitot myös säilyvät. On ihmisiä jotka kohtaavat elämässään rakkauden. Kaikille niin ei käy.
Pitkien liittojen salaisuus on se, että toiset kestää pitkän liiton ongelmia enemmän kuin toiset. Heidän ryhmästä löytyy ns. läheisriippuvaiset, materiaaliin rakastuneet, ym muun, kuin aidon rakkauden takia yhdessä olevat.
Onko omakohtaista kokemusta kaikesta tuosta.
Luonto ei ole varustanut ihmistä pitkiä liittoja varten. Jos olisi, niin liitot myös kestäisivät. Ensirakkauden (kemiallinen) huuma on sitä, että ihmiset pariutuisivat ja pysyisivät yhdessä sen aikaa, että uusi jälkeläinen on saatettu tänne maailmaan. Siinä vaiheessa huuma on ohitse ja mies menee menojaan - tehtävänsä tehneenä.
Ei kyseessä ole mikään ensirakkaus vaan rakastuminen. Joka on aivan eri asia kuin rakastaminen. Rakastuminen ja rakastaminen ovat kuin ovatkin kaksi eri asiaa. Rakastumisen tunne on kemiallinen tapahtuma, rakkaus on tunne joka kestää pidempään, joka muuttuu ja jota voi olla monenlaista. Rakkautta vanhempiaan kohtaan, lapsiaan kohtaan, puolisoaan kohtaan ja esim. sisaruksia kohtaan. Rakastaminen vaatii tekoja, se ei pysy välttämättä elinvoimaisena ilman tahtoa. Joka taas luvataan vihkikaavassa. Ihmisen pitäisi ymmärtää että mikään liitto ei säily sellaisena kuin se oli ensihuumassa. Mutta pitäisi löytyä sitä tahtoa rakastaa toista, vaikka toinen muuttuukin, niin sitä tekee itsekin. Myötä- ja vastoinkäymisissä, se lauseke ei ole turha vaan kertoo että niitä vastamäkiäkin on tulossa, joka suhteeseen. Ei pidä luovuttaa vaan pitää muistaa tahtoa. Ja tämä pätee siis niihin jotka eivät ole menneet tai katsele puolison vieraissa käymistä. Se on jo asia erikseen, jos toinen on siis mennyt töppäämään... Mutta ennen kuin kukaan töppää, muistettaisiin keskustella ja olla läsnä toinen toistemme arjessa. Ja muistaa että olisi toiselle sellainen kuin haluaisi itselleen oltavan... Tsemppiä kaikille!
Nyt lähden ulos, katson sopivasti kivan näköisen miehen ja TAHDON RAKASTAA häntä! Tervetuloa häihin ja esikoisen ristiäisiin 9 kk:n kuluttua :D
Noinhan me ihmiset sen haluaisimme menevän, miten "juupa" kirjoitti.
Mutta luonto vaan on päättänyt asiat toisin ja siksi olemme täällä Avioero-palstalla asiasta keskustelemassa.
Ihmisen elämässä on yksi päämäärä ylite muiden: tulla onnelliseksi. Tulemalla onnelliseki hän tekee matkallaan saman myös kanssaihmisille. Siispä ei mikään itsekäs päämäärä.
Pitkien liittojen salaisuus on yksinkertainen: ei ole erottu. Ei se ole sen kummempaa.