Olemme eronneet reilu vuosi sitten. Vaikka itse eroa hainkin, kaipaan miestä edelleen ja päivittäin ajattelen häntä.
Mietin, pääsenkö koskaan irti näistä tunteista, loppuuko entisen elämän hyvien muistojen kaipaus koskaan? Osaanko joskus ajatella häntä neutraalisti.
Minkälaisia kokemuksia teillä, tuovatko vuodet muutoksen mukanaan ja siitä exästä tulee "ihan kuka tahansa"?
Mietin, pääsenkö koskaan irti näistä tunteista, loppuuko entisen elämän hyvien muistojen kaipaus koskaan? Osaanko joskus ajatella häntä neutraalisti.
Minkälaisia kokemuksia teillä, tuovatko vuodet muutoksen mukanaan ja siitä exästä tulee "ihan kuka tahansa"?
Vastaukset 6
Vanhimmat
1,5 v sitten ja kyllä sitä tulee ajateltua niitä aikoja kun kaikki oli hyvin, varsinkin silloin kun kaikki tökkii arjessa. Lapset vielä hakevat paikkaansa ja ex kun vihaa minua niin hän sitä vilejelee lapsiina ja minä sitten yritän tässä kaikkien välissä olla se suodatin ja paikkaaja.
On se vaan kumma, miten aika kuultaa muistoja...
Ennen eroa oli elämä aika painajaista ex joi aika paljon ja siitä seurasi sitten riehumista kotona, tavaroiden rikkomista, minun solvaamista ja haukkumista.
Oli myös tilanteita, että "tääkö on se hetki" takaraivossa tako, joista luetaan iltasanomien lööpeistä...
Lasten tuska vaan jotenkin aiheuttaa minulle sen, että kärsin äitinä. Järki vaan sanoo sitten että ei sellaistakaan elämää voi elää mitä se loppuvaiheessa ennen eroa oli.
Sitä vain aina pohdin, miten kaikki muuttu painajaiseksi. Meillä oli niin paljon hyviä vuosia, mutta elämä tuo omat mutkansa siihen polulle ja joko ne kestetään yhdessä toinen toistaan tukien tai sitten eksytään eri poluille..
parempaa odotellessa ...
>Lasten tuska vaan jotenkin aiheuttaa minulle sen,
>että kärsin äitinä.
Niinhän ne äidit usein luulevat, että lapset kärsii,
mutta luulot ovat usein myös omassa pääkopassa olevia ajatuksia. Mietitkö koskaan itse, että oliko kenties sinussakin edes jotain vikaa?
jos olet niin varmasti sinäkin tunnet lapsesi niin hyvin että näät milloin lapsella on paha olla.
Eroon tarvitaan aina kaksi osapuolta, mutta olisitko sinä jäänyt suhteeseen jossa sinua halveerataan, huoraksi lasten edessä nimitellään, rikotaan paikkoja, syynätään ja kytätään ja vaikka mitä tekisit niin aina kaikki on väärin.
mitä itse tekisit ?
alistuisitko sinä siihen, että mies on se perheen pää ja hänellä on oikeus toimia noin ???
ja sinä voit olla se kynnysmatto....
alkoholilla oli aika suuri osuus tässä jutussa, sillä ex lähti aina lähikapakkaan tai sit kaverinsa kanssa lenkkisaunaan ja sitten sieltä tullaan aamuyöllä karmit kaulassa niin, että lapsetkin herää...
Olimme naimisissa vuosia ja yhteisiä lapsiakin on. Kyllä se ex tuntuu aina jotenkin tutulta ja erityiseltä. Uusi suhde auttaa olemaan realistinen. Uuden suhteen aloittaminen on vaikeaa, ei ole samanlaista yhteistä historiaa. Mutta kannattaa sinnikkäästi tutustua ja rakentaa uutta historiaa uuden ihmisen kanssa. Samanlaista ei tule kuin ensimmäinen ja sen totuuden kanssa on elettävä.
Kukaan tuskin on kuitenkaan eronnut "muuten vain". Minä ainakin olen pahoillani ettemme exän kanssa kyenneet tarjoamaan toisillemme lopullista onnea. Mutta mennyttä mikä mennyttä ja exä ei muutu, itse ei muutu. Samat paska-asiat pysyisi. uudessa parisuhteessa voi luoda uudet toimintatavat.
Olen miettinyt asiaa vähän samalla tavalla. Meillä "yhteydenpito" jäi satunnaiseksi ja harvaksi, muttei katkennut. Näin hänet viime keväänä kun kysyin neuvoa yhdessä asiassa ja hän tarjoutui auttamaan vaikka vakuutin pärjääväni hänen neuvoillaan itsekin. Tapaaminen oli normaali, ihan ok ja erosimme kuten ennenkin. Oli kiva nähä jne. Hänen isänsä menehtyi syksyllä ja lähetin tekstiviestillä osanottoni. Hän ei vastannut siihen, vaikka ihan yleensä kohteliasta on vastata. Aloin sitten miettiä että ehkä hän ei ole ajatellut minua eromme jälkeen ihan yhtä suopeasti kuin minä häntä. Sain hirveitä omantunnon tuskia kun olen ne pari kertaa eron jälkeen häneltä apua pyytänyt (ja on muuten hänkin minulta). Niin sitten päätin etten enää häiritse häntä. Hänellä on jo neljä vuotta ollut uusi vaimo ja lapsi hänen kanssaan. Mielessäni hyvästelin hänet ja toivotin kaikkea parrasta. Jos vastedes tarvitsisin apua juuri häneltä, löydän kyllä varmasti jonkun muunkin. Häntä ei enää ole elämässäni, vain muistoissa, kuten monia muitankin ihmisiä elämän varrella on "hävinnyt jonnekin".