Olen jo pidempään miettinyt pitäisikö minun erota pitkäaikaisesta kumppanistani. Kohta suhteemme on kestänyt jo 10 vuotta, olemme naimisissa, meillä on oma asunto ja auto sekä haaveena oma lapsi.
Rakastamme toisiamme, vaikka kummassakin on pieniä vikoja. Olemme puhuneet erosta monta kertaa, mutta päättäneet aina olla yhdessä.
Nyt minua on alkanut ärsyttämään vaimoni tyytymättömyys. Vaikka siivoan, laitan ruokaa, pesen pyykit, käyn töissä, opiskelen, remontoin, huollan auton ja käyn kaupassa. Olen hänen mielestään laiska.
Vaikka meillä on mielestäni hyvä auto (6 vuotta vanha) ja oma asunto (30 vuotta vanha), eivät ne kelpaa hänelle, koska kaiken pitäisi olla uutta.
Haluan lapsen, mutten tiedä enää, haluanko vaimoni kanssa, vai jonkun muun. Mielessäni piirtyy kuva, että käyn töissä ja kun tulen kotiin, ei mitään ole tapahtunut. Ruokaa ei ole laitettu, pyykkiä ei ole pesty... ja vaimoni on tyytymätön kuten tähänkin asti.
Tuntuu kuin kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi, eikä mitään tarvitsisi tehdä minkään eteen. En usko, että pienen lapsen kanssa pärjää tuolla asenteella.
En haluaisi isätöntä tai äiditöntä lasta, joten nyt on minulla viimeinen mahdollisuus erota. Joten erottako vai eikö?
Rakastamme toisiamme, vaikka kummassakin on pieniä vikoja. Olemme puhuneet erosta monta kertaa, mutta päättäneet aina olla yhdessä.
Nyt minua on alkanut ärsyttämään vaimoni tyytymättömyys. Vaikka siivoan, laitan ruokaa, pesen pyykit, käyn töissä, opiskelen, remontoin, huollan auton ja käyn kaupassa. Olen hänen mielestään laiska.
Vaikka meillä on mielestäni hyvä auto (6 vuotta vanha) ja oma asunto (30 vuotta vanha), eivät ne kelpaa hänelle, koska kaiken pitäisi olla uutta.
Haluan lapsen, mutten tiedä enää, haluanko vaimoni kanssa, vai jonkun muun. Mielessäni piirtyy kuva, että käyn töissä ja kun tulen kotiin, ei mitään ole tapahtunut. Ruokaa ei ole laitettu, pyykkiä ei ole pesty... ja vaimoni on tyytymätön kuten tähänkin asti.
Tuntuu kuin kaiken pitäisi tulla ilmaiseksi, eikä mitään tarvitsisi tehdä minkään eteen. En usko, että pienen lapsen kanssa pärjää tuolla asenteella.
En haluaisi isätöntä tai äiditöntä lasta, joten nyt on minulla viimeinen mahdollisuus erota. Joten erottako vai eikö?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Avioero on kova paikka, sen tekeminen vaan on niin helppoa nykyään, liian helppoa. Nyt olen jo liian vanha perustamaan uutta perhettä ja oikeasti harmittaa kun jäin odottamaan sitä 40-kympin villitystä exältä ja lopputuloksena oli tehdä kaikki alusta uudestaan. Naiset kun tuppaavat viemään tuhkatkin pesästä ja vei vielä lapsetkin (yli 5 vuotta ilman mitään yhteyttä)
Jos vakavasti harkittuasi olet sitä mieltä, että vaimosi moitteet ovat aiheettomia, etsi itsellesi uusi elämä, lapsen teon jälkeen suhde ei ainakaan paremmaksi tule. Ja lisää vaateita satelee, tästä voisin lyödä isonkin vedon... Liian monet nykynaiset ovat päässeet liian helpolla elämästään ja kun puuttuu se oma suihkukone, niin ahdistuvat ja alkavat valittaa huonoa parisuhdettaan. Unohtavat että itsekin voisi tehdä jotain.
Kirjoitit niin asiallisesti asiasta, että voisit näyttää tekstin kumppanillesi.
Ehkä hän silloin ymmärtäisi mitä ajattelet ja miltä sinusta tuntuu. Ei tunnu mukavalta jos toinen on liian tyytymätön.
Teidän kannattaa käydä näitä asioita kunnolla läpi ennenkuin lapsia hankitte, jos hankitte.
(Minun puolisoni ei pese pyykkiä, ei siivoa eikä laita ruokaa kuin muutaman kerran vuodessa. Vaikka minä käyn työssä ja meillä on lapsia. Asia harmittaa minua aika-ajoin. Hän käy työssä ja remontoi ahkerasti.
Autoista meillä ei ole ollut koskaan kinaa, se on vaihdettu järkisyistä aina kun se on ollut välttämätöntä ja kun mieheni on sitä ehdottanut. Asunnon arvo ei uusissa ole välttämättä yhtään sen suurempi.)
ps. Älä ihmeessä ala matkimaan minun puolisoani. Sinun tyylisi on niin hyvä kuin olla voi. Yritä myös ymmärtää puolisoasi, jospa hän vain on "solmussa" itsensä ja elämänsä kanssa. Taustalla voi olla jotakin muuta kuin ne asiat mistä hän valittaa.
Kokemukseni mukaan kyse saattaa olla naisen puolelta aidon rakkauden puutteen korvaava halu saada elämästä elämisen arvoista,tähän johtopäätökseen ainakin minä tulin omassa tapauksessani.
Tavatessamme kuvittelin kyseessä olevan taivaassa siunattu liitto,molempien ajatusmaailma oli tavallinen elämä ilman pröystäilyjä.
Ensimmäisten vuosien jälkeen vaimolle tuli kutina etsiä suurempi asunto,oli riitoja ym. kunnes asuntoa vaihdettiin.
Onnea kesti taas jonkun kuukauden kunnes piti vaihtaa uudempi auto,oli taas riitoja kunnes auto vaihdettiin.
Onnea kesti taas muutaman kuukauden jolloin ilmapiiri muuttui taas riitaisaksi.
Sitten alkoi taas puheet paremmalta paikalta asunnon ostamisesta,kaikki meni taas hienosti ja vaimolla oli puuhaa selailla asuntoja netistä .
Mutta kun sopivaa asuntoa ei tahtonut löytyä alkoi vaimokin masentua ja taas astui riidat kuvaan mukaan.
Vihdoin asunto löytyi ja sopu palasi,kaikki oli taas hyvin.
Elämästämme oli tullut vuoristorata ,normaalia elämää vaimoni ei kestänyt puolta vuotta kauemmin kun hän jo halusi jotain uutta ja mullistavaa.
Kokemukseni mukaan vaimollani oli halu saada elämäänsä aina jotain uutta kun normaali elämä kyllästytti.
Onneksi ymmärsin erota,koska ymmärsin että vaimon tyytyväisenä pitäminen vaati aina jotain suurta tapahtuvaksi.
Osittain olen samaa mieltä, mutta kyllä tuon luontoinen nainen ei muutu perusluonteeltaan eikä vaatimuksiltaan. Tuon luontoinen mies tarvitsee huomaavaisemman äidin lapsille. Jokainen tekee omat ratkaisunsa mutta suosittelen hakemaan uutta elämää.
jälkeen vaimostasi tulee taatusti entistä tyytymättömämpi. Voin vain kuvitella mitä tuon kaltainen nainen sitten alkaakaan vaatimaan..Uutta taloa, uusintamallia tila-autoa, kaikki pitää taas saada uudistettu kun lapsikin kerran on. Ei tuon kaltaista ihmistä tyydytä mikään. En nyt kehoita ihan eroa hakemaan välittömästi, mutta en kyllä kehoittaisi jatkamaankaan tuollaista liittoa...
Ootko jutellu vaimosi kanssa mikä sen mieltä painaa? Kokeile. Ellei heti ala puhumaan yritä myöhemmin uudestaan. Mutta jos ei siitä mitään irtoa (=ei itse tule vastaan tilanteen korjaamiseksi), kyllä minä suosittelen että eroat JOS se sinusta tuntuu oikealle ratkaisulle kokonaisuutena eikä pelkästään lapsen hankkimisen takia. Itse tunnet itsesi ja vaimosi paremmin kuin me. Ensin kannattaa yrittääkorjata vinoutunut tilanne mutta jollei se onnistu ja tilanne on ahdistava, ei kai siinä mitään mieltä ole...
Jokaisen lapsen oikeus olisi syntyä toivottuna, odotettuna ja ilman valmiita odotuksia. Avioliittonne kannalta ehdotan, että otat asian rohkeasti esille, juttelette mikä painaa häntä ja sinua. Jos sitten tuntuu, että lämpöä löytyy ja yhteisymmärrys lisääntyy, voi keskustella lapsesta. Ennuste lapsen elämälle ei ole aivan valoisa, jos hän joutuu syntymään parisuhteen paikkaajaksi.
on tyytymätön JOHONKIN mikä tietenkin tulee ilmi kaiken haukkumisena. Kyllä ero on teille kaikista paras vaihtoehto, onhan se kytenyt ilmassa jo pitkään, esi. vaimosi ei vaans saa asiaa sanotuksi. Löytää hänkin sitten sen "oikean"
koettaisit puhua rauhallisesti ja rakentavasti tässä esittämistäsi ajatuksista ja tuntemuksista vaimosi kanssa. Kertoisit että kärsit tilanteesta ja että hänen ainainen tyytymättömyytensä vaivaa sinua. Mihin vaimosi tyytymättömyys oikein perustuu? Jos teet kotitöitä niin paljon kuin kerrot, tuskin ainakaan siihen. Jos taas vaimosi on materialisti, eikö se häirinnyt sinua, kun rakastuitte ja menitte naimisiin?
Kannattaa harkita tarkkaan, lähteekö tekemään lasta, jos parisuhde ei ole kunnossa. Monesti tilanne vain pahenee lapsen synnyttyä.
että rakastatte toisianne. Tuo kuulostaa enemmänkin kaveruussuhteelta ainakin mitä itse olen kokenut avioliiton aikana ( 19 V ). Muista se että materiaali eikä lapset paranna koskaan välejänne. Etsi jo tuossa vaiheessa sopiva kumppani itsellesi niin voin taata että elämän laatu paranee huomattavasti. Ainakin minulle kävi silleen tosin olen vielä naimisissa mutta uskoisin että en enää kuukauden päästä.
Täältä löytyi artikkeli, joka käsitteli aikaa ensimmäinen vuosi avioeron jälkeen:
http://www.suhdesoppa.fi/artikkelit/avioero.html
Hei
Meillä täällä homma menee näin:minä käyn töissä 100km päässä 5pv viikossa.Asumme omakotitalossa(rakennettu 60-luvulla),autokin molemmilla on,minun on katsastettu ja huollettu,mieheni auto on 80-luvulta.Ei ole katsastanut autoaan,ajaa nyt minun autolla.Ajaa töissä toisella paikkakunnalla pari kertaa viikossa,matkaa n.150km.Voisi välipäivinä tehdä lisätöitä mutta ei saa aikaiseksi hakea.Kun tulen töistä lotiin,on surffailtu netissä ja imuroitu kyllä mutta vain musiikkia mp3-puhelimeen.Laskuja olis kiva kos ois maksettu mutta ei,minä siis maksan.Ja laitan sen ruoan.Joskus olis kiva kun se vaikka odottais.Ennen oli toinen meno.Niin se aika kultaa muistot...ja olemme olleet aviossa vasta vajaa 2 vuotta??Pyykkiä hän on pessyt silloin tällöin ja imuroinut.Tiskikone meillä on autotallissa,sitä ei voi laittaa kiinni asuntoon kun se maksaa niin paljon uusia yksi viemäriputki keittöön kaappiin ja ottaa jääkaappi(jota ei käytetä)pois tieltä.Olen pyytänyt että jos homma on liian vaikea tai vaatii ammatti-ihmistä,tehtäis niin mutta ei.Maksaa liikaa.Käsittääkseni tuo tiskikone makaa nyt ja ruostuu tuonne talliin ja me kulutamme kallista öljyä ja vettä käsintiskaukseen ihan turhan takia.
Lapsia yritimme saada luonnonmukaisin menetelmin vuosi sitten mutta sitten minulta poistettiin munanjohtimet enkä saa lapsia enää kuin hormoonihoidoin.Sellaiset aloitettiin ja nyt on se takana,huonoin tuloksin.Seuraavat hoidot piti aloittaa joulukuussa -06 mutta minä tajusin että kunnioitukseni on lentänyt kaikkien lupausten myötä taivaan tuuliin.Emme pysty puhumaan mistään ilman riitaa enää,molemmat käyvät toistensa hermoille.Tässä tuli vain osa asiaa,mutta sitäkin varmasti ihan riittävästi.
Tein tänään pitkällisen prosessin tuloksena päätöksen hakea yksipuolisesti avioeroa.Olen vielä kuitenkin niissä rajoissa että joku saattaisi minut huolia ja arvostaa sekä näyttää sen myös arkielämässä.Mahdollisesti myös yrittää kanssani lasta tähän mielipuoliseen maailmaan??=)
Toki toivon kommentteja ja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin,kerro minulle mihin lopputulokseen olet tullut?Koska miehelläni on jo edellisestä avoliitosta 3 lasta,katsoin että on parempi myös lasten kannalta jos emme jatka tätä riitelyä vaan säästämme heidät mielipahalta ,toki he varmasti ovat surullisia kun kuulevat tästä mutta pidemmän päälle,varmasti parempi.Hyvää jatkoa sinulle ja kerro kuulumisia?
vastuksistanne.
Ymmärrän kyllä vaimoani siinä mielessä, että kaikki se mitä omalla perheellä on ollut: uudet autot, järvenrantatalo, uusia vaatteita, lomamatkoja...jne, eivät tunnu saavutuksilta, koska perheessä on valitettu aina köyhyyttä (Todellisuus on tietenkin toinen, eivät köyhät noin elä).
En kuitenkaan halua heittää yhteisiä hyviä hetkiämme pois - vaan haluaisin elää vaimoni kanssa. Tiedän, että vaimoni elämä muuttuu hyvinkin kurjaksi, jos eroan hänestä. En halua olla mikään marttyyri, mutta rakastan häntä.
En halua tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, mutta onko tämä elämä oikeasti tarkoitettu kärsittäväksi.
Olen aina ottanut toiset huomioon, en ole väkivaltainen, alkoholisti tai mikään laitapuolen kulkija. Olen tehnyt kaikkeni miellyttääkseni vaimoani, mutta kun mikään ei riitä.
Olen luopunut omista harrastuksitani ja menoistani, että vaimollani olisi enemmän rahaa omiinsa.
Muuta en tarvitsi, kuin joskus kiitoksen, mutta sitä en saa...
Uskoisin että joku olisi onnellinen, jos hänellä olisi samanlainen mies kuin minä.
Odotan hiljaa ja kärsin...