Pakko sanoa

Olen avioliitossa elävä mies, yhden lapsen isä. Olen paljonkin mietinyt, mikä ajaa lajitoverini toisen naisen sänkyyn.

Se on luullakseni seikkailunhalu. Kenties oman kumppanin kanssa seksi on liian tavallista, elämä arkista. Haetaan uusia vibroja, jännitystä. MUTTA ETTEKÖ HYVÄT IHMISET TAJUA, ETTÄ IHMISELÄMÄN ONNELLISUUS ON NIMENOMAAN RAUHALLISESSA ARJESSA?

Varmasti jokainen uros miettii, että miltähän tuntuisi tuon ja tuon kanssa. Jännäähän se on. Mutta kannattaako tuhota kaksi elämää hetken nautintoon? Että ihminen on tyhmä! Toki kestävä parisuhde on vanhanaikainen ja mälsä, mutta rikottua luottamusta ei korjata millään. Onko hetken nautinto sen aiheuttaman tuskan arvoista?

Minä ajattelen, että ei ole. Ja vaikka kaidalla polulla pysymiseen vaaditaan joskus tahtoa, niin se kannattaa. Mieluummin elän mälsän ja onnellisen kuin hurjan ja rikkinäisen elämän.

Mummona ja pappana sen ehkä vasta tajuaa, kun ei ole ketään, joka olisi rinnalla.
212199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

seksin puute omassa suhteessa/liitossa!

Omasta tuttavapiiristä löytyy useampi mies joka saa kotona seksiä ehkä kerran 3kk:ssa tai jopa 6kk:ssa.
Syitä seksin puuttumiseen on monia, on haluttomuutta naisen taholta, on terveydestä johtuvia syitä, työ-perhe-koti elämän yhteensovittaminen tuo ongelmia yms.

Eräskin sanoi että on yrittänyt jaksaa asian kanssa vuosia ja sinä aikana ajatus vieraissa käymisestä on kasvanut. Tekee mieli muutakin kuin omaa kättä. Eikä kyse ole seikkailun ja jännityksen hakemisesta vaan tarpeen tyydyttämisestä. Kuin ottaisi päänsärkyyn aspiriinin.
Nämä tuttavani eivät ole etsineet hetken mielijohteesta sänkyseuraa ravintolasta tms vaan toivovat löytävänsä naisen jonka kanssa voisi joskus harrastaa seksiä ja tyydyttää näin ne tarpeet. Ehkä nainen jolla kotona päinvastainen tilanne, mies on haluton mutta naisella on tarpeensa seksin osalta. Niitäkin on, tiedän!

Me emme kaikki ole samanlaisia ihmisiä. Yhdelle sopii rauhallisuus ja toiselle rajuus, yksi kaipaa tavallista arkea ja toinen ”juhlaa”. Onneksi meillä on mahdollisuus valita omat tapamme elämään. Tällä palstalla kylläkin yritetään kaikin tavoin väittää, että kaikki pettäjät ovat onnettomia ja rikkinäisiä yms. epäkelpoja ihmisiä. Seksuaalisuus on kuitenkin vain pieni osa elämästämme. Tietenkin joillekin se voi olla koko elämä ja kaikki pyörii sen ympärillä. Varsinkin tuntuu nämä petetyt ajattelevan vain seksiä ja sen puutetta.
Jos kaidalla tiellä pysyminen vaatii lujaa tahtoa, niin sitä tahtoa käyttäköön ken haluaa. Jos toinen taas haluaa elämäänsä kokemuksia olkoon hänelläkin siihen oikeus.
Seksin tärkeys on varmaan vienyt monen parisuhteen hunningolle. Joko seksiä on ollut liikaa tai liian vähän – harvoin kuitenkaan molemmille sopivasti. Parisuhteessa joutuu sovittelemaan omia tarpeita toisen tarpeitten mukaan. Aina nämä sovittelut eivät kuitenkaan toimi ja niin joudutaan tilanteeseen, jossa jotakin puuttuvaa haetaan suhteen ulkopuolelta. Tämä ei välttämättä ole suhteelle pahaksi, vaan voi toisinaan jopa olla suhteen pelastus. Taas kaikki riippuu suhteen ihmisistä.
Se, mitä mummona ja pappana ajattelemme omasta eletystä elämästämme on enemmänkin kiinni omasta luonteestamme. Joku on täysin tyytyväinen elettyyn elämäänsä ja toinen, joka on elänyt lähes samalla tavalle onkin tyytymätön. Itse lähenen jo tätä pappaikää ja olen erittäin tyytyväinen tähänastiseen elämääni. Toki siinä on ollut niitä notkopaikkoja, mutta huiput taas ovat korvanneet nuo huonot ajat. Uskoton olen ollut muutaman kerran, mutta ne hetket ovat kuitenkin ollut minulle sitä elämän suolaa, jota ihan mielelläni muistelen. Varmaan nyt katuisin, jos olisin kulkenut vain tuota kaitaa tietä hampaat irvessä. Parisuhteita minulla on ollut useita – avio- ja avoliittoja – ja kaikki ne seuraavat elämässäni loppuun asti. Yhtään niistä en pois antaisi enkä myöskään yhtään elettyä päivääni tahtoisi unohtaa.
Onhan todella hienoa, jos joku pysyy uskollisena koko elämänsä, mutta ei minulla ainakaan ole mitään oikeutta tuomita ketään, joka on ollut uskoton tai uskollinen. En halua ketään moralisoida eikä kukaan voi minuakaan moralisoida. Meillä on jokaisella oma elämämme, josta vain itse voi vastata ja johon vain itse on voinut vaikuttaa.
Nyt jo todella aikuisena olen onnellinen siitä, että minulla on todella paljon näitä aikoinaan ystävikseni tulleilta naisia. Olen edelleen monen kanssa ystäväsuhteessa ja soittelemme ja tapailemme edelleen. Tietenkin osa näistä ystävistä on kadonnut elämästäni, mutta parhaat ovat jäljellä ja ystävyys on vain syventynyt. Myös x-puolisoni kanssa meillä on varmasti paremmat välit, kuin monella koko ikänsä parisuhteessa eläneellä.
Ei uskottomuus välttämättä kaada ystävyyttä tai parisuhdetta. Paljon useammin välirikot tulevat mustasukkaisuudesta ja omistamishalusta, kovista vaatimuksista ja harhaluuloista. Odotetaan jotakin sellaista, mikä ei voi koskaan toteutua. Ei anneta toiselle minkään laista elintilaa, vaan pyritään koko ajan kahlitsemaan toista. Meillä kaikilla, vaikka eläisimmekin parisuhteessa, on kuitenkin oma elämämme, jota vain itse pystyy elämään. Monesti parisuhteessa yritetään elää omaa elämäänsä toisen kautta ja toisen kustannuksella. Itse ei olla valmiita antamaan mitään, mutta kaikki vaaditaan toiselta.
Niin ” Mummona ja pappana sen ehkä vasta tajuaa, kun ei ole ketään, joka olisi rinnalla” – tämä on ehkä totta, mutta jos kuitenkin nyt pappa-iällä totean, että rinnallani on paljon hyviä ihmisiä, niin olen ehkä elänyt aivan oikein omaa elämääni. Toisaalta jos joku on koko ikänsä vain yhden ihmisen kanssa, on hän suuressa vaarassa olla todella yksinäinen sitten, kun aika puolisosta jättää. Siinä vaiheessa joutuu sitten elämään vain niillä muistoilla, joita on yhteisestä elämästä. Varmasti joku voi olla siinäkin tilanteessa aivan onnellinen, mutta itse en ehkä olisi onnellinen pelkillä muistoilla joskin monista muistoista olen onnellinen.
Tärkeintä tälläkin palstalla jokaisen olisi ehkä keskittyä omaan elämäänsä, eikä niin vahvasti moralisoida muita ja kertoa, kuinka muut elävät vääriin, kun eivät elä niin kuin itse odottaa. Olisi mukavampi lukea viestejä, joissa kerrotaan, miten kukakin on tullut onnelliseksi omalla tavallaan. Toisten arvosteleminen on todella helppoa, mutta onko se tarpeellista? Kukaan meistä ei elä täydellisesti, mutta omia virheitä ei niin kovin helpolla huomata ja kun arvostelee muiden tekemisiä, niin siinä helposti ummistaa silmänsä omilta virheiltään. Ymmärrän kyllä, että suurin osa näistä uskollisuuden kannattajista on juuri itse petetty tai pelkää petetyksi tulemista. Täältä haetaan tukea omille ajatuksille ja varmistusta peloilleen.

Äänestä
  • Olen mennyt naimisiin 6 v. sitten yli 10 v. seurustelun jälkeen. Kertaakaan en ollut pettänyt miestäni, vaikka lähellä sekin on ollut... Kunnes pari vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen joka myös oli naimisissa. Olemme tavanneet muutaman kerran vuodessa ja soittelemme päivittäin. "entinen" minäni taatusti olisi tuominnut nykyisenlaisen suhteen. Kumpikaan meistä ei aio erota perheestään, olemme onnellisia suhteissamme (tätä ei varmaan kukaan usko, mutta niin se vaan on). Olen todella paininut alussa tämän asian kanssa, mutta nyt luovuttanut. Saamamme ilo ja jännitys voittaa huonon omantunnon. Tiedän että tämä on itsekästä. Mutta näköjään elämässä voi käydä näinkin, siis että ennen tuomitsin suurin piirtein kaiken "väärän" ja nyt itse kirmailen aidan toisella puolella. Ajattelen että nautitaan tästä sen aikaa kun tuntuu hyvältä, mutta niin ettemme satuta läheisiämme. Meille on selvää, että omat perheemme ovat aina etusijalla! Mutta silti salainen ystäväni piristää elämääni. Kaikkiaan koko juttu on opettanut suvaitsevaisuutta paljon. En enää tuomitse muiden ihmisten tekemisiä parisuhteessa ym. Täällä on niin monta tarinaa kuin ihmistäkin. Ja olisi kiva vaihtaa asiallisia mielipiteitä esim. uskottomuudesta - ilman että heti on hurja ryöppy niskassa...

    Äänestä

  • yksi elämä kirjoitti:

    Olen mennyt naimisiin 6 v. sitten yli 10 v. seurustelun jälkeen. Kertaakaan en ollut pettänyt miestäni, vaikka lähellä sekin on ollut... Kunnes pari vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen joka myös oli naimisissa. Olemme tavanneet muutaman kerran vuodessa ja soittelemme päivittäin. "entinen" minäni taatusti olisi tuominnut nykyisenlaisen suhteen. Kumpikaan meistä ei aio erota perheestään, olemme onnellisia suhteissamme (tätä ei varmaan kukaan usko, mutta niin se vaan on). Olen todella paininut alussa tämän asian kanssa, mutta nyt luovuttanut. Saamamme ilo ja jännitys voittaa huonon omantunnon. Tiedän että tämä on itsekästä. Mutta näköjään elämässä voi käydä näinkin, siis että ennen tuomitsin suurin piirtein kaiken "väärän" ja nyt itse kirmailen aidan toisella puolella. Ajattelen että nautitaan tästä sen aikaa kun tuntuu hyvältä, mutta niin ettemme satuta läheisiämme. Meille on selvää, että omat perheemme ovat aina etusijalla! Mutta silti salainen ystäväni piristää elämääni. Kaikkiaan koko juttu on opettanut suvaitsevaisuutta paljon. En enää tuomitse muiden ihmisten tekemisiä parisuhteessa ym. Täällä on niin monta tarinaa kuin ihmistäkin. Ja olisi kiva vaihtaa asiallisia mielipiteitä esim. uskottomuudesta - ilman että heti on hurja ryöppy niskassa...

    Vähän samalla tavalla on asiat itselläni. Avioliittoni on kunnossa eikä ole aikomustakaan erota, ja samoin on asiat myös "rikostoverillani".
    Alussa olin hämilläni omasta tilanteesta mutta nyt hyväksyn tekoni. Tapaamiset tämän toisen kanssa ovat minun oma juttuni. Piristysruiske elämässäni. Ja kaikesta tästä ei mieheni ole joutunut kärsimään eikä hänen elämäänsä asia ole vaikuttanut, olen onnellinen näin, salaisuuteni kanssa.
    Asialliset mielipiteet, kokemukset, kertomukset olisivat tosiaan kiinnostavia.. huomaisi että ei todellakaan ole ainoa joka elää näin!

    Seikkailunne on juuri niin kauan kivaa kun se pysyy salassa. Vaikka hoitaisitte tapaamisenne ja viestinne miten taitavasti, käry tuppaa käymään ennen pitkää. Pieni huolimattomuus riittää ja miehesi tai petoskumppanisi vaimo saa suhteenne selville. Sen jälkeen on kaksi perhettä hajalla. Te nautitte nyt rusinoita pullasta. Niistä voi tulla vielä elämänne kalleimmat rusinat. Vaimoni voisi kertoa kuinka kalliit.

    Äänestä

  • Maso kirjoitti:

    Voi hyvä ihminen. Sinähän saat elää juuri niin kuin haluat. Se on ainakin varmaa, että sinä et voi tietää kuinka meidäm muiden tulee käymään. Jos sinulla on noin hyvät ennustajan lahjat, niin suosittelen osakesijoittamsita ja lotto.
    Minä olen ainakin 30 vuotta ollut onnellinen omalla tavallani eläneenä. En pyydä sinua elämään tavallani, mutta sen verran on pakko huomauttaa, että en minäkään elä koskaan sinun ohjeittesi mukaan, koska ne ohjeet eivät toimi minun elämässäni.
    Seksi ei ole siis se maailman tärkein asia ja jos nyt yhdellä pienellä elämän osa-alueella ei elä juuri jonkun toisen normien mukaan niin mitäs siitä sitten.
    Elämä sinänsä on yksi suuri seikkailu, josta emme koskaan tiedä tulevaa... Mietihän tätä sitten, kun olet päässyt yli viidenkymmenen...Elämässä tulee käänteitä, ajatukset muuttuvat, jyrkät periaatteet tasoittuvat, tulee joustoa ajatuksiin, tulee odottamattomia tapahtumia, tapaa uusia ihmisiä. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa.
    Katkeruutta ei kannata hakea, sitäkin elämä antaa mukanaan aina silloin tällöin. Ketään ei kannata loukata tahallaan, kenenkään puolesta ei kannata yrittää elää...

    Äänestä

  • X-mies kirjoitti:

    En ole sinusta puhunut mitään. Saat elää niin kuin parhaaksi näet. Näille kahdelle naiselle halusin kertoa, että salasuhde voi olla ihana, kun saa nauttia vain niistä "pyhäpäivistä". Mutta monet suhteet paljastuvat, ja silloin ei aina petetyn ymmärrys riitä. Niistä saamme lukea lööpeistä ja erotilastoista. Tätä mahdollisuutta harva pettäjä tuntuu ottavan huomioon- valitettavasti.
    Kun tuota ikääni ja kokemustani epäilet, niin voin lohduttaa, että viisikymppiä on turvallisesti takana, ja muutakin on nähty kuin nämä Suomen ihmeet, naisista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • Tuttu tilanne kirjoitti:

    Vähän samalla tavalla on asiat itselläni. Avioliittoni on kunnossa eikä ole aikomustakaan erota, ja samoin on asiat myös "rikostoverillani".
    Alussa olin hämilläni omasta tilanteesta mutta nyt hyväksyn tekoni. Tapaamiset tämän toisen kanssa ovat minun oma juttuni. Piristysruiske elämässäni. Ja kaikesta tästä ei mieheni ole joutunut kärsimään eikä hänen elämäänsä asia ole vaikuttanut, olen onnellinen näin, salaisuuteni kanssa.
    Asialliset mielipiteet, kokemukset, kertomukset olisivat tosiaan kiinnostavia.. huomaisi että ei todellakaan ole ainoa joka elää näin!

    Samoin on tilanne täälläkin. Perhe-elämä toimii eikä eroaminen tulisi mieleenikään. Tässä parinkymmenen vuoden aikana on ollut muutamia pitkäaikaisia suhteita. Tosin tapaamisia harvoin, kun en halua viedä perheen kanssa vietetyä aikaa omiin menoihini. Mutta aina silloin kun sattuu muutakin menoa, jolloin voi tapaamisen järjestää... Jotkut suhteet sitten loppuvat aikanaan, mutta niistäkin jää hyvä ystävä jonka kanssa voi soitella ja pitää yhteyttä aina kun siltä tuntuu. Ja kyllä minä ainakin olen niistä toisista naisistani tykännyt kovasti... ei se pelkkää seksiä ole ollut.

    Äänestä

  • Tuttua myös kirjoitti:

    ollenkaan seksiä, mutta salasuhde silti. Hyvä näin.

    Äänestä

  • Maso kirjoitti:

    Seikkailunne on juuri niin kauan kivaa kun se pysyy salassa. Vaikka hoitaisitte tapaamisenne ja viestinne miten taitavasti, käry tuppaa käymään ennen pitkää. Pieni huolimattomuus riittää ja miehesi tai petoskumppanisi vaimo saa suhteenne selville. Sen jälkeen on kaksi perhettä hajalla. Te nautitte nyt rusinoita pullasta. Niistä voi tulla vielä elämänne kalleimmat rusinat. Vaimoni voisi kertoa kuinka kalliit.

    harvoin pysyvät salassa. Kumppani tietää tai aavistaa lähes aina totuuden eikä hänelläkään ole aikomustakaan hajottaa perhettä sen takia.

    Äänestä

  • yksi elämä kirjoitti:

    Olen mennyt naimisiin 6 v. sitten yli 10 v. seurustelun jälkeen. Kertaakaan en ollut pettänyt miestäni, vaikka lähellä sekin on ollut... Kunnes pari vuotta sitten tapasin aivan ihanan miehen joka myös oli naimisissa. Olemme tavanneet muutaman kerran vuodessa ja soittelemme päivittäin. "entinen" minäni taatusti olisi tuominnut nykyisenlaisen suhteen. Kumpikaan meistä ei aio erota perheestään, olemme onnellisia suhteissamme (tätä ei varmaan kukaan usko, mutta niin se vaan on). Olen todella paininut alussa tämän asian kanssa, mutta nyt luovuttanut. Saamamme ilo ja jännitys voittaa huonon omantunnon. Tiedän että tämä on itsekästä. Mutta näköjään elämässä voi käydä näinkin, siis että ennen tuomitsin suurin piirtein kaiken "väärän" ja nyt itse kirmailen aidan toisella puolella. Ajattelen että nautitaan tästä sen aikaa kun tuntuu hyvältä, mutta niin ettemme satuta läheisiämme. Meille on selvää, että omat perheemme ovat aina etusijalla! Mutta silti salainen ystäväni piristää elämääni. Kaikkiaan koko juttu on opettanut suvaitsevaisuutta paljon. En enää tuomitse muiden ihmisten tekemisiä parisuhteessa ym. Täällä on niin monta tarinaa kuin ihmistäkin. Ja olisi kiva vaihtaa asiallisia mielipiteitä esim. uskottomuudesta - ilman että heti on hurja ryöppy niskassa...

    mutta paljon pitemmältä ajalta ja olen täysin onnellinen tähän elämmääni ja rakastan miestäni..vieras on vain vaihtelua tuo sitä säpinää elämään, hänkin naimisisssa ja ei varmasti aio erota niinkuin en minäkään..jokainen eläköön elämnsä niin että siinä on hyvä olla ja elää..sitä ei kannata hampaat irvessä elää vaan ottaa elämän nautinnot vastaan

    Äänestä

  • Kovasti oman valinnan puolustamista ja säpinän tarpeellisuutta julistatte. Kovin on kuitenkin itsekäs ja oman tarpeen pohjalta lähtevä näkökulma puolison loukkaamiseen.

    Loukkaamisestahan on kyse, jos puoliso ei saa tietää eikä edes hyväksy pettämistänne. Kestääkö kanttinne olla rehellinen puolisollenne? Riittääkö rehellisyys itseänne kohtaan ottaa vastuu tekemisistään puolisonsa edessä? Ei tämä ole mitään moralisointia vaan haluan teidän näkevän toimintanne myös läheisenne näkökulmasta.

    Jos puolisonne hyväksyy asian ja ehkä itsekin vieraissa juoksee, on peli reilu ja selvä. Muussa tapauksessa harrastatte myös itsepetosta itseänne kohtaan.

    Oletteko unohtaneet opetella parisuhteen hoitoa siten, että sitä säpinää ja vaihtelua löytyisi siihen omaankin parisuhteeseen ilman ulkoa haettua ensiapua? Rakkaus on myös vastuun ottoa ja yhteisesti sovittuja rajoja. Jos rikotte rajoja yksipuolisella päätöksellänne, on puolustelunne omaa toimintaanne kohtaan melko hataraa. Kuvaa todennäköisesti vastuuntuntoisuutenne tasoa myös monissa muissa elämän asioissa.

    Pappa tai mummo, nuori mies tai nainen. Ei tosiasiat miksikään muutu. Oikeasti molemmille onnellinen parisuhde vaatii myös vastapuolen huomioon ottamista. Ei sellaisessa ole mistään moralisoinnista kyse. Itselleni ystävyys toista sukupuolta kohtaan ei sisällä mitään seksisuhdetta tai edes tarkoitusta sellaiseen.

    Olen myös kerran elämässäni nuorempana puolisoani pettänyt, enkä juuri ylpeile sillä tai selittele ja puolustele. Toimin itsekkäästi ja typerästi. Kerroin asian rehellisesti ja oppini siitä myös opin. Asia sovittiin ja yli päästiin. Ei ole ollut tarvetta moiseen sen jäkeen ollut. On mukavampi herätä uuteen päivään kun ei tarvitse jatkuvasti salailla läheisiltään tekojaan.

    Äänestä

  • Erilainen ajattelija kirjoitti:

    Kovasti oman valinnan puolustamista ja säpinän tarpeellisuutta julistatte. Kovin on kuitenkin itsekäs ja oman tarpeen pohjalta lähtevä näkökulma puolison loukkaamiseen.

    Loukkaamisestahan on kyse, jos puoliso ei saa tietää eikä edes hyväksy pettämistänne. Kestääkö kanttinne olla rehellinen puolisollenne? Riittääkö rehellisyys itseänne kohtaan ottaa vastuu tekemisistään puolisonsa edessä? Ei tämä ole mitään moralisointia vaan haluan teidän näkevän toimintanne myös läheisenne näkökulmasta.

    Jos puolisonne hyväksyy asian ja ehkä itsekin vieraissa juoksee, on peli reilu ja selvä. Muussa tapauksessa harrastatte myös itsepetosta itseänne kohtaan.

    Oletteko unohtaneet opetella parisuhteen hoitoa siten, että sitä säpinää ja vaihtelua löytyisi siihen omaankin parisuhteeseen ilman ulkoa haettua ensiapua? Rakkaus on myös vastuun ottoa ja yhteisesti sovittuja rajoja. Jos rikotte rajoja yksipuolisella päätöksellänne, on puolustelunne omaa toimintaanne kohtaan melko hataraa. Kuvaa todennäköisesti vastuuntuntoisuutenne tasoa myös monissa muissa elämän asioissa.

    Pappa tai mummo, nuori mies tai nainen. Ei tosiasiat miksikään muutu. Oikeasti molemmille onnellinen parisuhde vaatii myös vastapuolen huomioon ottamista. Ei sellaisessa ole mistään moralisoinnista kyse. Itselleni ystävyys toista sukupuolta kohtaan ei sisällä mitään seksisuhdetta tai edes tarkoitusta sellaiseen.

    Olen myös kerran elämässäni nuorempana puolisoani pettänyt, enkä juuri ylpeile sillä tai selittele ja puolustele. Toimin itsekkäästi ja typerästi. Kerroin asian rehellisesti ja oppini siitä myös opin. Asia sovittiin ja yli päästiin. Ei ole ollut tarvetta moiseen sen jäkeen ollut. On mukavampi herätä uuteen päivään kun ei tarvitse jatkuvasti salailla läheisiltään tekojaan.

    Jos puoliso tietää ja hyväksyy pettämisen onko enää kysymys pettämisestä? Ei. Mikäli tietää ja vaikkei hyväksykään sitä, niin mielestäni ei silloinkaan.

    Kukaan tuskin pettää vain loukatakseen kumppaniaan vaan siihen on muita syitä.

    Omasta mielestäni säpinää ja hauskaa voi pitää. Ei tarvitse "ajautua" seksisuhteisiin,

    Äänestä

että oletpa harvinaisen viisas mies!Vaimosi on varsinainen "onnenpekka" jos näin voidaan naisesta sanoa...

Äänestä

- Pettymys nykyiseen suhteeseen.
- Halu tulla rakastetuksi ja ihailluksi.
- Halu saada jälkikasvua jota ei nykyisestä suhteesta voi saada.
- Humalatila

Tiedätkö, että monet toisen naisen/miehen sänkyyn menevät elävät ehkä juuri sillä hetkellä sitä rikkinäistä tai riittämättömältä tuntuvaa elämää. He hakevat pettämällä itselleen onnellisuutta, ja hetkeä tulla rakastetuksi...

Monissa vanhuksille tehdyissä gallupeissa, joissa on kysytty, mitä olisivat pitkän elämänsä aikana tehneet toisin, ovat he vastanneet:

Olisinpa elänyt vähän enemmän riskillä. En aina niin varman päälle ja toisista välittäen. Oma elämä muistoineen, ihastumisineen, suruineen ja iloineen on ainoa asia, jonka hautaan vie mukanaan...

Äänestä

Kun muistelen omaa juoksuaikaani, ei se niin herkkua ollut. Ennemminkin elämä oli epävarmaa ja rasittavaa kuin hienoa ja jännittävää. Olen n. 1000000000x onnellisempi nyt kuin epävarmoina sinkkuaikoina, joilloin seksikään ei ollut lähellekään niin hyvää kuin nyt.

Äänestä
  • kun olet tehnyt oman valintasi ja olet siitä vallinnasta onnellinen. Muista kuitenkin, että se on vain sinun valintasi ja jos joku on muulla tavalla onnellinen, niin sekin on vallan hyvä. Ei meitä ole tehty yhdellä muotilla ja jokainen perisuhde on erilainen. Joku on 10000000000 X onnellisempi sen yhden ja ainoan kanssa ja toinen 10000000000 X onnellisempi, kun on ollut elämässä vaihtoehtoja. Onneksi jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa eikä kenelläkään ole oiksutta tuomita toista - oli valinta mikä tahansa. Niin ja mitäpä sitä omaa päätään vaivaa muiden asioilla.

    Äänestä

  • X-mies kirjoitti:

    kun olet tehnyt oman valintasi ja olet siitä vallinnasta onnellinen. Muista kuitenkin, että se on vain sinun valintasi ja jos joku on muulla tavalla onnellinen, niin sekin on vallan hyvä. Ei meitä ole tehty yhdellä muotilla ja jokainen perisuhde on erilainen. Joku on 10000000000 X onnellisempi sen yhden ja ainoan kanssa ja toinen 10000000000 X onnellisempi, kun on ollut elämässä vaihtoehtoja. Onneksi jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa eikä kenelläkään ole oiksutta tuomita toista - oli valinta mikä tahansa. Niin ja mitäpä sitä omaa päätään vaivaa muiden asioilla.

    "jokaisen oma valinta"????
    onkohan teidän pettävien puolisot saaneet valita tuon elämäntavan parisuhteessaan?

    Äänestä

  • X-mies kirjoitti:

    kun olet tehnyt oman valintasi ja olet siitä vallinnasta onnellinen. Muista kuitenkin, että se on vain sinun valintasi ja jos joku on muulla tavalla onnellinen, niin sekin on vallan hyvä. Ei meitä ole tehty yhdellä muotilla ja jokainen perisuhde on erilainen. Joku on 10000000000 X onnellisempi sen yhden ja ainoan kanssa ja toinen 10000000000 X onnellisempi, kun on ollut elämässä vaihtoehtoja. Onneksi jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa eikä kenelläkään ole oiksutta tuomita toista - oli valinta mikä tahansa. Niin ja mitäpä sitä omaa päätään vaivaa muiden asioilla.

    tekee toki omat valintansa, mutta parisuhteessa on otettava huomioon kumppaninkinkin näkökulma mikäli se on eri kuin oma.

    Äänestä

Luin kaikki vastaukset mitä ihmiset on tänne kirjoitellu. Kovasti puolustellaan omaa uskottomuutta. "jokaisen oma valinta", "ei muilla oikeutta tuomita", "eletään vain kerran"! Uskottomuus on VÄÄRIN! Jos teidän paatuneet omat tunnot ei sitä teille kerro, niin minä kerron!

Kyllä on suomalaisten elämä pahempaa kun Kauniissa ja rohkeissa. Maataan millon isän ja millon pojan kanssa, eikä ees älytä hävetä sitä!

Menkää itteenne! Vaikka kuinka "nautitte pikku syrjähypyistänne", ni VÄÄRIN TEETTE!

Tämä viesti ei ole tarkoitettu nimimerkille mies, eikä muillekaan puolisoillensa uskollisille... Onneksi löytyy vielä uskollisiakin puolisoita! Onnittelut teille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies kirjoitti:

Olen avioliitossa elävä mies, yhden lapsen isä. Olen paljonkin mietinyt, mikä ajaa lajitoverini toisen naisen sänkyyn.

Se on luullakseni seikkailunhalu. Kenties oman kumppanin kanssa seksi on liian tavallista, elämä arkista. Haetaan uusia vibroja, jännitystä. MUTTA ETTEKÖ HYVÄT IHMISET TAJUA, ETTÄ IHMISELÄMÄN ONNELLISUUS ON NIMENOMAAN RAUHALLISESSA ARJESSA?

Varmasti jokainen uros miettii, että miltähän tuntuisi tuon ja tuon kanssa. Jännäähän se on. Mutta kannattaako tuhota kaksi elämää hetken nautintoon? Että ihminen on tyhmä! Toki kestävä parisuhde on vanhanaikainen ja mälsä, mutta rikottua luottamusta ei korjata millään. Onko hetken nautinto sen aiheuttaman tuskan arvoista?

Minä ajattelen, että ei ole. Ja vaikka kaidalla polulla pysymiseen vaaditaan joskus tahtoa, niin se kannattaa. Mieluummin elän mälsän ja onnellisen kuin hurjan ja rikkinäisen elämän.

Mummona ja pappana sen ehkä vasta tajuaa, kun ei ole ketään, joka olisi rinnalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu