Mä en käsitä. Kaverini tapasi ihanan miehen ja kemiat kohtasivat heti. Hän on melko perinteinen tyttö siinä mielessä, että uskoo deittailuun ja haluaa siis tapailla miestä ennenkun päätyy tämän kanssa sänkyyn. Suhde kuitenkin kuivui kokoon ja syyksi mies sanoi ihan suoraan kännipäiten, ettei häntä pihtarit kiinnosta. No toinen kaverini on sitten hiukan kevytkenkäisempi ja hänen yhden yön hoitonsa eivät lupauksista huolimatta ole yhtä poikkusta lukuunottamatta koskaan soitelleet. Hän on siis todellakin vain hoito näille miehille.
Kertokaapa nyt siis hyvät miehet, että mikä on se oikea ja sopiva aika ensikohtaamisesta aloittaa petihommelit? Ettei vaikuttaisi lutkalta tai kylmältä frigidiltä? Miten ihannenaisenne suhtautuu seksiin ja erityisesti siihen ekaan seksikertaan kumppanin kanssa? Kuinka pitkä aika / montako tapaamista pitää olla, että olisi juuri sopiva? Itselle kun seksi on hieno juttu, mutta haussa on nyt tosimies tositarkoituksella, enkä tosiaan halua mokata kaikkea mukavan tyypin kanssa heti alkumetreillä.
Kertokaapa nyt siis hyvät miehet, että mikä on se oikea ja sopiva aika ensikohtaamisesta aloittaa petihommelit? Ettei vaikuttaisi lutkalta tai kylmältä frigidiltä? Miten ihannenaisenne suhtautuu seksiin ja erityisesti siihen ekaan seksikertaan kumppanin kanssa? Kuinka pitkä aika / montako tapaamista pitää olla, että olisi juuri sopiva? Itselle kun seksi on hieno juttu, mutta haussa on nyt tosimies tositarkoituksella, enkä tosiaan halua mokata kaikkea mukavan tyypin kanssa heti alkumetreillä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Vaimoni antoi samana iltana kun tavattiin kuusi vuotta sitten. Mun mielestä se on oikea toimintamalli.
Ihannenainen ei tee tuommoisesta asiasta turhaan vaikeata, vaan antaa silloin kun itsestä sopivalta tuntuu.
homeitiöistä vielä minkään muotoista naista kasvanut..? :) :D
Aina välillä törmään sun viesteihin täällä, ja mieleen on jäänyt... Mukavan oloinen tyyppi ja fiksu. :)
Tuolla ne kyyhöttää nurkassa. Pöydälle unohtunut ruoka niille tuntuu kelpaavan mutta ei edes tiskaa tai kokkaa, kiittämättömiä :(.
voinen leipä... :(
Itelle sitä parempi mitä "vaikeampi".
En mä ekana iltana haluiskaan. Kyllä jonkun verran pitää tuntea, että niinkin intiimiä asiaa voi alkaa yhdessä puuhailemaan. Eihän sellaisesta herranjestas edes nauttisi, kun pitäisi koko ajan varoa, että mitä nyt. Kaiken lisäksi mulla ei ole kokemusta kun yhdestä miehestä, niin sekin lisää paineita mun osalta! Miten olla "hyvä"?
Ei ole mitään idioottivarmaa kikkaa. Mulla on tollaset 20 hoitoa takana, niistä harvan kanssa oli mitään suurempaa, sitten listalla on muutama jolle en antanut lainkaan, eikä tullut niistäkään mitään. Tälle nykyiselle annoin seuraavana päivänä ekasta yhteisestä yöstä, johon päädyttiin vähän sattumalta opiskeluporukan bileistä. Ja me emme ole siis eronneet sen päivän jälkeen, on tässä lähes puolitoista vuotta jo vierähtänyt kimpassa... mutta tota, sun pitää ehkä vähän kasvaa ja kasvattaa sitä tunnetta tuolla alavatsassa, että mitä kannattaa tehdä ja kenen kanssa. Kato sä tiedät sen kyllä sitten. Jos hermostuttaa, on jotain pielessä.
Ja sitten: sekin on tyypistä kiinni, mutta minä kyllä olen nauttinut joka helkkarin kerrasta joka helkkarin tyypin kanssa. Että sekin vielä. Tämmöisiäkin mimmejä on...
tiukkapipo tässä asiassa. Mulle seksi on sellainen "pyhä" toimitus, jos niin voi sanoa! Mä en voi omalle ajatusmaailmalleni mitään ja uuden miehen etsiminen on aika kamalaa munlaiselleni ihmiselle, kun kaikki odottaa vaan sitä yhden yön hoitoa multa. Mä vaan en kykenis sellaisesta nauttimaan. Mulla on paljon kavereita, joilla on kans takana paljon yhden yön juttuja. En siis tosiaan tässä arvostele sun tai niiden tyyliä. Se on ihan jokaisen oma asia ja ei ole kenenkään asia alkaa moralisoimaan. Mä itse vaan en pysty ja se taitaa nyky-yhteiskunnassa olla melkoinen riippakivi. Pitäis vissiin kovettaa itsensä jotenkin tähän peliin. Oon jotenkin vaan niin parisuhdeihminen ja haluan lapsia ja mieluiten olla kotiäiti, jos valita saisin. Opiskelen kyllä ammattikorkeakoulussa, mutta haaveena olisi saada ihana, uskollinen mies ja 3 lasta. Haave olisi olla kotiäitinä, hoitaa kotia, pestä pyykkiä ja kokata. Mun oma äiti oli sellainen uranainen, joka ei koskaan ollut kotona, niin kai mä siitä jotenkin päätin, että olis kiva, kun olis vanhempi kotosalla.
Mutta takas asiaan: on niin kauheen vaikee oppia tän "pelin" sääntöjä, kun ei edes halua siihen osallistua. Mutta mä en oikeen edes tiedä, että missä olis sellainen paikka, missä voisi tavata kunnon miehiä ja kuinka pitkään pitää odottaa, ennen seksiä ja muutenkin. Mä tarvitsisin jonkun mieheniskemisoppaan vasta-alkajille... Ulkonäössä ei ole kai mitään erityistä vikaa. Ihan tavallinen blondi, mutta en halua olla mikään pissiteini vaatetukseltani. Ei kai miehet tälläistä tavallista hiirulaista huomaa, kun en osaa edes olla seksikäs! Mulla on koko deittailu ihan hukassa....
*hymy*
Ei, en usko että olet mitenkään outo lintu. Minusta suurin osa naisista on tuollaisia, enkä tiedä onko suurin osa miehistäkään oikeasti pelkän pillun perässä - ja jos/kun ovat, ei niistä olis muuta lystiä ollutkaan, sellaiset pöljät voit dumpata saman tien.
Ihan rehellisesti sanoen tää "peli" onkin ehkä maailman hankalin juttu. Mä en ole sua kuin kolme vuotta vanhempi ja täytyy sanoa, että ehkä aloin pikkasen sitä pelaamista haltsata paremmin ennen kuin nykyinen suhteeni alkoi. Edelleen olen loistava flirttailija ja uskaltaisin nykyisin tehdä mitä tahansa, jos merkit viittais oikeaan suuntaan. Nyt ei tietenkään tartte, kun olen ton kanssa...
Mun mielestä suurin ongelma deittailuelämässä itse asiassa on alkoholi, se miksi treffeillä pitää ryypätä melkein aina, siksihän sinne sänkyynkin päädytään. Mulla oli kerran kivat selvät treffit, mutta niillä ei sitten päästy kuin halailuun ja poskipusuun, ja piakkoin herra löysi toisen lyylin -
No joo. Asiaan. Kaikkein parhaiten toimii, mielestäni, se, että tunnet itsesi, ja että nautit omasta seurastasi, kavereidesi seurasta, ulkonäöstä eli pienestä pynttäymymisestä, ja elämästä yleensä. Mulla alkoi löytyä kaikkein fiksuimpia suhteita ja miehiä ympärille tuosta tuttavapiiristä, bileistä opiskelukuvioissa, siinä vaiheessa, kun olin varma ja onnellinen ilman miestä. Ja sellainen tapahtuu itsestään, kun keskityt elämiseen... ei mistään vivusta vääntämällä. Jep. Tsemppiä.
Kyllä mä tykkää jonkun verran laittautua, mutta en koskaan halua olla millään lailla huomion keskipisteenä. En ole koskaan ollut sellainen esiintyjätyyppi.
"Peli" on vaikeeta, sen olen huomannut. Kun olis joku keino välttää koko homma ja vaan rakastua ja unohtaa biletys ja koko touhu! Mä haluisin käydä leffoissa, syömässä, lenkillä tai viettää koti-iltoja. Mun unelma on jakaa elämä jonkun kanssa, mutta kun en ketään löydä kotoa omalta sohvalta. Eli pitää hakea sitä mitä haluaa kaikenmaailman käsnnihuuruisten baarien ja lihatiskien kautta. Ja kaiken kukkuraksi vielä koittaa löytää sellainen, joka on siellä tositarkoituksella. Onko niitä ollenkaan, who knows... Ja päälle päätteeksi pitää vielä koittaa antaa itsestään oikeanlainen kuva, ettei mies lähde livohkaan kuviteltuaan, että olen pihtari tai pelkkä hoito.
Kyselen tätä täällä, sillä viime lauantaina tapasin mielestäni kivan tyypin ja pikkuhiprakassa sitten pusailtiin ja vaihdettiin puhelinnnumeroita. Mies soitti ja kävimme keskiviikkona yhdessä kahvilla ja sovimme, että lauantaina mennään yhdessä syömään. Olemme soitelleet joka päivä, mutta miehellä on kiireitä töissä, niin ei olla keretty enempää tapaamaan. Kovasti vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta miten ihmeessä tiedän, että onko se nyt sitten soveliasta mennä sänkyyn asti, jos lauantaina hommat siihen suuntaan menevät? Kun takana ei ole kun viikko? Pitäisikö vaan sopia uusi tapaaminen ja odottaa seuraavaa viikonloppua vai kyllästyykö mies ensi viikon aikana odotteluun ja pistää koko homman poikki? Voihan se olla, että ensi viikolle löytyy sellainen päivä, kun mun ei tarvitse lukea tai miehen ei tarvitse paiskia hommia, mutta oletan, että viikonlopulle menee, jos menee... Kyllä tää on vaikeeta!
kuule, jos yhtään ymmärsin oikein millaita miestä olet hakemassa, niin ei se kiinnostuksen varmaan pitäisi katketa siihen, jos eka viikolla ei pääse petihommiin asti. Kunhan vaan muistat osoittaa, että sulla on kunnolla kiinnostusta, eli pistä vähän paremmaksi edellisestä tapaamisesta.
Et sinä sitä tiedäkään, kuin kokeilemalla. Kuule, nämä hommat on riskihommia, joudut laittamaan itses kokonaan peliin ja vielä voi homma mennä päin puuta. Ja jos niin käy, muista (tämän sanoi eräs kiva vanha täti) että miehet on niin kuin bussit ja ratikat, kulman takaa tulee aina uus!
Vielä tästä uudesta kaverista, kunhan katsot, teet niin kuin itsestä tuntuu hyvältä, enempää tai vähempää et voi tehdä. Et sinä sitä kaveria millään kikalla voi "narkittaa", et tietyllä panon ajalla, tai millään. Joten tämä yleistyskeskustelu täällä on vähän turha. Päästä irti siitä kotiäitiunelmasta nyt hetkeksi, se ei kuulu tähän hetkeen - nyt vasta deittaillaan. Eli älä nyt vielä ajattele viekö tämä avioliittoon asti, keskity kelaamaan miltä nyt tuntuu, tuntuuko hyvältä, äläkä tee mitään mitä et oikeasti halua. Okkei? Ja pidä hauskaa. Se on kaikkein tärkeintä, kaiken a ja o. Jos kamalasti pelkäät menettämistä, se helpommin tapahtuu, eli etupäässä pidä hauskaa.
Ja vielä varoitan, joillakin tyypeillä on sellainen ikävä tapa, että ne vain lakkaa olemasta yhteyksissä pistämättä mitään poikki. Toivottavasti tämä tyyppi ei vain feidaa... mutta hei. Wait and see.
Neuvoja mulla riittäis, mutta tää saa nyt riittää tähän asti.
Kai se vaan on heitettävä itsensä likoon. Vähän kyllä tämä ilta jännittä. Kun en ole miestä vuoteen (viime viikonloppua lukuunottamatta) päässyt edes halaamaan. On niin kauhea kiire muka opintojen kanssa koko ajan ja harrastuksetkin ottaa välillä ihan liikaa. Perhosia maha täys! Mut mä koitan seurata hetkeä ja uimprovisoida parhaani mukaan! Voihan se olla, että ensimmäinen mies pitkän tauon jälkeen onkin se oikea! Ja voi olla, että ei, mutta ei kai sitä kokeilematta saa koskaan tietää!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001777&posting=22000000022670968
Jos poika tykkää tytöstä niin se on tyytyväinen antaa tyttö tai ei. Homma pelaa myös toisinpäin.
Eikös se ole kahden kauppa?
Hyvässä suhteessa ei ole antajaa vaan molemmat saa.
Kuulostaa vähän lahnamaiselle tuo antaminen.
Kuten sanoin, seksi on mullekkin kiva juttu! Olen kaikkea muuta kun lahna, mutta tuo sanonta taitaa olla vain tarttunut!
henkilökohtaisesti minä teen johtopäätöksen aika äkkiä jos muija ei ymmärrä "antaa",äänestän jaloillani.Minusta tuo antamis sanan käyttäminen on hieman harhaanjohtava,ainakin minun tapauksessani.Juttuhan on niin että muijat saa olla kiitollisia jos suostun heidän kanssaan,sukupuoliyhteyteen.Olen tarkka tavarastani,en lykkää sitä joka reikään,mikä vastaan tulee.Onneksi on varaa valita,rumat ja köyhät karsiutuu ensimmäisessä vaiheessa.
että tämä on MIELENKIINTOISIN palsta, nytkin naiset vastailee eniten, vaikka kysymys alunperin tarkoitettu miehille.
Se oli hyvä kysymys ja askarruttaa monia naisia, koska pojista/miehistä on mahdottoman vaikea ottaa selvää. Huora/madonna - vertailu on meille tytöille/naisille kova paikka. Kukaan ei halua olla huora, muttei madonnakaan - se tarkoittaa sitä että puolet elämästä menee siveyden vahtaamiseen. Ja voin vaikuuttaa että 100 % meistä tytöistä/naisista haluaa ihanaa seksiä sen kaikkein suloisimman ja mahdollisesti sen oikean miehen kanssa.
Olenko ihan pöljä kun mietin että eikö RAKKAUS ole mitään nykyaikana.
niinkuin sinusta itestäsi parhaimmalta tuntuu. Jos kolahtaa ja haluat mennä pidemmälle niin ok. jos et niin sekin on ok. Mikäli mies jättää sen takia, ettet mene heti sänkyyn, ei hän ole sinulle oikea. Kyllä sydän kertoo, kun oikea kohdalle sattuu...usko pois. Ole aito, oma itsesi. Se on paras käyntikorttisi.
Heh, muistuu tässä mieleeni yksi hauska tarina ajalta, jolloin tyttöystäväni ja minä vasta aloimme pikkuhiljaa tutustua toisiimme. Olimme molemmat erittäin ihastuneita toisiimme, fyysinen vetovoima oli vahva ja niin pois päin. Siinä oli kuitenkin sellaista erinäisistä syistä johtunutta soutamista ja huopaamista joten eräänä päivänä sitten sovittiin tapaaminen puistossa. Sanoin tytölle, että haluaisin selvittää välimme. Tyttö saapui puistoon. Sitten sain päähäni, että haluaisin mennä johonkin vielä rauhallisempaan paikkaan, joten pistin tytön autoon ja ajoimme asunnolleni. Ja voin rehellisesti sanoa, että minulla ei tuolloin ollut mitään taka-ajatuksia. Halusin vaan näyttää tytölle asuntoni ja jutella rauhassa.
Saavuimme kämpilleni, esittelin asunnon nopeasti ja ohjasin tytön sohvalle istumaan. Menin hakemaan juotavaa keittiöstä kun tyttö huusi olohuoneesta "Ei sitten mitään temppuja!".
Se oli aivan mahtava lausahdus ja tuon lausahduksen jälkeen kunnioitin häntä entistäkin enemmän. Oli mielestäni todella hienoa, että kaunis ja seksikäs nainen tekee heti selväksi, että seksiä ei heru vielä tässä vaiheessa vaikka molemmat siis pidimme toisistamme kovasti.
Eli älkää naiset olko liian helppoja. Kyllä suurin osa miehistä arvostaa eniten juuri sellaisia naisia, joilla on selkärankaa sanoa ei. Älkää heittäkö ylpeyttänne, omanarvontuntoanne ja itsekunnioitustanne menemään heti ensimmäisen lipevän limanuljaskan sattuessa kohdalle.
limanuljaska ja viettelee sen viattoman poikasen vastusteluyrityksistä huolimatta? Miksi vieläkin nainen on aina se heikko ja vietävissä? Minä naisena mieluusti teen pojista miehiä, eikä kaduta pätkääkään käyttäytyä yhtä häikäilemättömästi kuin nämä omasta mielestään kylän kovimmat karjutkin.
Hyviä mielipiteitä täälä. Mielenkiintoista lukea. Sinänsä outoa tämä "Taiston" teksti sikäli, että hänellä hyviä harkittuja mielipiteitä mutta samalla hyvin provosoivia ja ristiriitaisia kommmentteja väliin. Toi on oikeastaan miehille muutenkin hyvin tyypillistä. Itse olen ihmetellyt joskus mistä moinen miesten käyttäytyminen johtuu. Minä seurustelen itseäni paljon vanhemman miehen kanssa, joka suuresti kunnoittaa ja arvostaa minua vertaisenaan kumppanina. Piikittely ei kuulu suhteeseemme vaikka kovin ärhäkkäästi joskus väittelemmekin ja huumori on sarkastista. Itse olen tästä upeasta miestuttavuudesta huomannut, että sellaiset miehet, jotka eivät koe naisia vertasinaan (en puhu suoranaisesti tasa-arvosta tai miehen ja naisen sukupuoliroolien unohtamisesta) eivät myöskään enää saa minun huomiota enkä provosoidu niistä myöskään enää niin paljon...
Maailma muuttuu ja miesten pitäisi alkaa ymmärtämään ettei feministi ole pihtari-frigidi ja, että suhtautuminen naisiin pitää muuttua niistä luolamies ajoista. Miksikö? Koska se lopulta helpottaa kaikkien osapuolten eloa ja pariutumista. Ennenkaikkea seksiä tekee naisen mieli parisuhteessa enemmän, kun hänellä on roolinaan muutakin kuin ikuinen madonna-huora akselilla tasapainoilu.
Tunsin vaimoni kanssa ennestään muutaman kuukauden ihan kaveripohjalta. Sitten törmäsimme kapakassa toisiimme ja koskettelimme & suutelimme toisiamme tanssilattialla ensi kerran. Menimme sitten hänen luokseen ja aloimme sanattomasta päätöksestä harrastaa oraaliseksiä ja lopulta naida. Tavallaan hän siis antoi eka iltana.
Nyt naimisissa 7 vuotta.
...
silloin, kun jonkun miehen haluan otan hänet!
En usko että tuollaista taistoa on olemassakaan, kunhan kiusaa meitä tyttöjä/naisia. sen tähden miehet ei vastaile tähän ketjuun kun tietää että tuo äijä vittuilee (oho, tuli ruma sana, toivottavasti äiti ei tätä lue - vaikkeihän se voi tietää kuka...)
Jos bänät tulee siksi, ettei "toinen ymmärrä antaa", niin suhteesta ei olisi kovin pitkäikäinen tullut kuitenkaan. Toinenhan ei silloin arvosta seuraasi, vaan haluaa naisen vain pantavaksi.
Mikäli taas on "haarat levällään" heti ensimmäisillä treffeillä, niin kuinkahan herkässä tällaisella naisella on 20 avioliittovuoden jälkeen "levitellä piristyksen vuoksi".
Eli itse ajattelen ehkä hieman vanhanaikaisesti, että mitä pidempään jaksaa sitä toiseen tutustumista ilman seksiä, niin sitä paremmin sitä toista jaksaa sitten ne loput 60 vuottakin. Seksi ei nimittäin ole tärkein asia maailmassa, mutta oikean ihmisen kanssa se voi olla hyvinkin mitä ihaninta. Itse en ole kiirettä koskaan asian suhteen pitänyt ja niiden kanssa joiden kanssa seksiin asti on menty, niin siitä on myös nautittu.
Kyllä se keskustelemallakin selviää, millaisia asioita toinen arvostaa ja myös seksistä ja toiveista sen suhteen voi keskustella etukäteen, jolloin ei sitten tule turhaan edettyä pidemmälle henkilön kanssa jolla on aivan toisenlaiset taipumukset.
Jostain syystä väitetään, ettei miehet osaa puhua, mutta kyllä seksuaalisuudesta puhuminen on joillekin naisillekin vaikeaa. Tällaisten naisten kanssa en sitten ole pidemmälle edennyt, joten tiedä sitten olenko jotain hävinnyt, mutta epäilen.
Jos nimittäin haet oikeasti elämän kumppania, niin laskeppas noin ylimalkaisestikin sitä, mikä on oletettu seksiaktin määrä yhteisen 60-80 vuoden aikananne? Mikä on muun hellyyden osoituksen määrä (pitäisi olla jo moninkertainen), suudelmiin käytetty aika, yhdessä harrastamiseen käytetty aika, yhteiset kauppareissut (tähän menee luultavasti enemmän aikaa kuin itse aktitoimiin), jne..
Tulet huomaamaan, että itse akti on hyvin vähäinen osa aikaa, jonka kumppanisi kanssa tulet viettämään yhdessä ja vaikka hän olisi siinä kuinka hyvä, niin se ei korvaa mahdolliseen kännissä sekoiluun tai sinun pilkkaamiseen käytettyä aikaa. Puhumattakaan siitä, jos kotityöt tai tenavista huolehtiminen jäävät yksistään sinun vastuullesi.
Tämä ei nyt ole suunnattu alkuperäiselle kirjoittajalle, mutta välillä tympäsee tämä (nuorison?) ajatustapa, että sängyssä selviää "kuka on se oikea". 60-ikävuoden jälkeen siellä sängyssä ei tehdä juurikaan muuta kuin nukutaan käsi kädessä. Toki ymmärrän, ettei ensimmäiset seksikokemukset ole useinkaan saman henkilön kanssa, jonka kanssa eläkepäiviä viettää, sillä sen oman seksuaalisuutensa löytymiseen menee oma aikanasa. Sitä ei kuitenkaan nopeuta yhtään jakorasian toimi, vaikka joidenkin jutuista näin voisi kuvitella.
Ei ne lauantain treffit johtaneet punkkaan! Mies oli uskomattoman herrasmiesmäinen! Tarjosi mulle hyvän ruuan ja juotiin pullo viiniä ihanassa hämyisessä ravintolassa! Lopuksi hän saattoi minut taksilla kotiin, suuteli herkästi ja ihaninta oli se, että mies soitti heti 5 min sen jälkeen kun olin taksista ulos astunut ja kysyi, että olenhan päässyt turvallisesti sisälle! Mun jalat tutisee vieläkin! Ei edes puhetta sänkyyn menosta! Mä oon itse niin hytinässä täällä koulussa, etten tiedä miten päin olisi. Eilen vielä soiteltiin ja seuraavaksi mennään huomenillalla leffaan! Mä jo ihan tytisen pelkästä ajatuksesta, että saan olla MIEHEN vieressä!!! Jokin ihmeellinen alkukantainen elukka mun sisällä haluis vaan painaa se miespolo knveesiin ja ottaa se rajusti tossa eteisessä, jos sen tänne asti saan, mutta EI! Sitä parempaa mitä pidempään itseään "kiduttaa"! Mä olen aivan vakuuttunut, että tämä mies on kiinnostunut minusta, ei pelkästään seksisuhteesta, joten päätin viedä koko homman kunnialla loppuun! Seksi tulee mukaan kuvioon sitten, kun se luonnolliselta tuntuu! Mä päätin olla miettimättä sitä liikaa (jos suinkaan vaan pystyn) ja antaa asioiden vaan tapahtua! Ollaanhan me tässä jo pareilla treffeillä käyty ja kivalta on tuntunut! Pitää pitää pää (ja pöksyt) kylmänä, sillä tiedänhän minä että vuosi ilman miestä on varmasti saanut minut kaipaamaan ihan kauheasti lämpöä ja läheisyyttä! Seksi oli mulle edellisessä parisuhteessani niin luonnollinen asia (miehelle se oli pakkomielle) että mä toivon löytäneeni nyt sielunkumppanin, jonka kanssa sekin sujuu ilman mitään kummallisia pelejä! Mä niin kovasti haluan rinnalleni jonkun joka ymmätää ja loppupeleissä on siinä sitten vaikka sen 60 vuotta. Seksi todellakaan ei ole se tärkein juttu, mutten voi kyllä valehdellakkaan! On se tärkeää ainakin minulle. Se on stressinpurkukeino! Se on keino olla rakastamalleen ihmiselle niin lähellä, ettei lähemmäksi pääse! Ja mä taidan olla, jollen rakastunut, niin ainakin kovaa vauhtia sinne menossa! Jokin pieni ääni takaraivossa kuitenkin tikittää ja varoittaa minua. Entä jos se mies ei olekkaan niin tosissaan kun antaa ymmärtää? Minä ainakin olen! Taas alkaa se epävarmuus vaivata, että jos olenkin liian innokas ja ajan miehen karkuun? Väliin oikein kiukuttaa, kun itse haluaa vaan rakastaa ja pitää käydä kaikenmaailman riitit läpi ennen sitä!