Onko tosiaan niin että ihmiset kuvittelevat että jossain on olemassa vain se yksi ainoa oikea henkilö joka on löydettävä jos meinaa tulla onnelliseksi. Tuntuu ajatus ihan käsittämättömältä !!!
Olen vuosien mittaan seurustellut useamman ihmisen kanssa ja kaikki he ovat omalla tavallaan olleet oikein hyviä ihmisiä. Erilaisista syistä nuo suhteet ovat loppuneet mutta eipä niistä myöskään ole pahaa makua jäänyt vaan lähinnä hyviä muistoja. Uskon vankasti että minulla on mahdollisuus kokea uudelleen yhtä hyviä hetkiä mutta se VAATII TYÖTÄ KAHDELTA IHMISELTÄ !! Aikuiset ihmiset kuvittelevat nykyisin että on tuhlausta tavata uusia ihmisiä jos se ei heti "natsaa" ts. tuota parisuhdetta. Kokemukseni mukaan ensimmäiset kaksi vilkaisuakaan eivät riitä vaan on jatkettava katselua vähän pitempään. Sitten vasta oppii toisesta jotain olennaista ja voi rakentaa jollain tavoin perustellun mielipiteen toisesta. Suhteen syntymisen edellytyksenä on myös molemmin puolinen tinkiminen omista vakiintuneista tavoista. Oma asenteeni onkin se että ympärilläni on paljon mielenkiintoisia ihmisiä joihin olisi hauskaa tutustua edes hieman ja samalla katsoa löytyisikö sellainen jonka kanssa viihtyisi pitempäänkin. Mutta kun nuo kanssaihmiset ovat niin kovin kovin hankalasti lähestyttäviä. Ei viitsisi oikein tunkeillakaan. No, tämä tästä. Jatkan ihmettelyäni...
Olen vuosien mittaan seurustellut useamman ihmisen kanssa ja kaikki he ovat omalla tavallaan olleet oikein hyviä ihmisiä. Erilaisista syistä nuo suhteet ovat loppuneet mutta eipä niistä myöskään ole pahaa makua jäänyt vaan lähinnä hyviä muistoja. Uskon vankasti että minulla on mahdollisuus kokea uudelleen yhtä hyviä hetkiä mutta se VAATII TYÖTÄ KAHDELTA IHMISELTÄ !! Aikuiset ihmiset kuvittelevat nykyisin että on tuhlausta tavata uusia ihmisiä jos se ei heti "natsaa" ts. tuota parisuhdetta. Kokemukseni mukaan ensimmäiset kaksi vilkaisuakaan eivät riitä vaan on jatkettava katselua vähän pitempään. Sitten vasta oppii toisesta jotain olennaista ja voi rakentaa jollain tavoin perustellun mielipiteen toisesta. Suhteen syntymisen edellytyksenä on myös molemmin puolinen tinkiminen omista vakiintuneista tavoista. Oma asenteeni onkin se että ympärilläni on paljon mielenkiintoisia ihmisiä joihin olisi hauskaa tutustua edes hieman ja samalla katsoa löytyisikö sellainen jonka kanssa viihtyisi pitempäänkin. Mutta kun nuo kanssaihmiset ovat niin kovin kovin hankalasti lähestyttäviä. Ei viitsisi oikein tunkeillakaan. No, tämä tästä. Jatkan ihmettelyäni...
Vastaukset 9
Vanhimmat
sitä, että sen kanssa elää loppuun asti ;)
sitä se minun mielestäni tarkoittaisi
sitä, mutta eihän etukäteen voi tietää, mitä elämä tullessaan tuo ja suhteet kariutuvat, vaikkei sitä toivoisikaan.
Minä uskon myös, että on olemassa useampia ihmisiä jotka sopivat toisilleen, mutta heidän "löytäminen" on vaikeampaa kuin neulan etsiminen heinien seasta
asetetaan ne kriteerit realistiselle tasolle.
olen elänyt kolmessa "pitkässä" parisuhteessa ennen nykyistä suhdettani, jokaista kumppaniani olen luullut rakastavani, mutta nyt kun vierelläni on "se oikea" mikään ei ole epäselvää, näen kaiken niin kirkkaana edessäni, nyt tiedän mitä on rakkaus, tiedän miltä sen kuuluu tuntua ja miltä se tuntuu. Hyvät muistot minullakin on edellisitä suhteistani, mutta yksikään niistä ei vedä vertoja tälle rakkaudelle joka tuli vastaan yllättäen ja varoittmatta, juuri silloin kun sitä vähiten odotin... jokaisen ihmisen pitäisi kokea tämä edes kerran elämässään, niin hieno on tämä tunne! Oikeasti sen tietää kun se ainoa oikea tulee vastaan... minä en moiseen uskonut aikaisemmin, mutta nyt on pakko... tää on jotain niin hienoa.
No, mukavaa kuulla että juuri nyt tuntuu tuolta. Aika kyllä tasoittaa vääjäämättä alkuhuuman ja jos sittenkin vielä homma toimii niin voi hiljalleen ajatelle että suhde voisi kestää pitempäänkin.
voi hyvänen aika sentään, Oikeasti joihinkin asioihin vain alkaa uskomaan kun niitä tapahtuu!! tiedänhän minä tällä iällä ja tällä kokemuksella että arki tulla tupsahtaa aikanaan, tiedän myöskin sen että asioita "vain tapahtuu", mutta nyt, tässä, tällä hetkellä nautin tästä ihanasta tunteesta jota en ole ennen kokenut ja minulla on siihen täydellinen oikeus, puhukoot epäilijät ja kateelliset mitä tykkäävät, minä olen onnellinen ja se riittää minulle.
Ihmiset todella tuntuvat luottavan vain pintapuliseen tunnemaailmaansa. Ihastuminen käsitetään rakastumisena. Kai ne paikkaa omaa onnetonta olemistaan pika rakastumisella. Vähän niinkun alkoholistit toimivat viinansa kanssa. Kai se tuo rakastumisen tunnekin on jonkinlainen riippuvuus.
Allekirjoitan kommenttisi. Olen vuosien mittaan ihastunut monia monia kertoja mutta rakastunut vain kerran. Kun muistaa miten homma kulki niin kyllä ne kaksi asiaa pystyy hyvin erottamaan toisistaan. Mutta jos ensi-ihastumista sitten myöhemmin seuraa rakastuminen niin silloinhan homma on ns. "puikoissa" :-)
kyky ja kärsivällisyys tutustua toisen ihmisen ajatuksiin oikein huolella, voipi käydä niin että rakastuu suoraan, silleen rauhallisesti ja onnellisesti, ilman ihastuksia. Ja se tunne ei petä, kun sille on rakennettu kunnon pohja. Se tietysti vaatii sitä, että tutustuu aika moneen ihmiseen ensin, että oppii tietämään mitä tarvitsee ja haluaa. Alle kolmikymppisiltä pitäisi kieltää naimisiinmeno lailla!
Tietty jos oikein mahtava tuuri käy, niin voihan sitä ihastuakin johonkuhun ihan silmittömästi ja jos vielä aivan tähtitieteellinen sattuma tapahtuu, niin tämä ihastumisen kohde on sellainen jonka kanssa pärjää kauemminkin. Todennäköisesti ei.