Lehdosta IKL:n ehdokas ensi keväänä?
tästä sivusta päätellen
2306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Seppo on 40 vuotias kurulaista punakaartisukua oleva suulas herra ja koulutukseltaan hän on yliopistomerkantti eli HuK.
Tunnettua on myös hänen ammatillisen koulutuksen lopahtaminen alkumetreille. Sen vuoksi häntä kutsutaan joissakin piireissä ripulipaskahousuiseksi kirvesmieskurssilaiseksi.
Hänen opettajan ura oli peräti lyhyt eikä vaativa toimi portsarina ole kuin mainitsemisen arvoinen.
Lehto on pyrkinyt parrasvaloihin useita kertoja niin eduskunta- kuin kunnallisvaaleissa. Menestys niissä puhukoon puolestaan:)
Sepolla on neljä lasta, yksi avopuoliso ja sangen vinoutunut näkemys ns. normaalin ihmisen käyttäytymismalleista.
Tämän vuoksi hän on usein riidoissa eri henkilöiden kanssa. Nämä luonnollisesti poliittisen kentän vasemmalla reunalla olevat henkilöt kun polkevat Sepon käsityksen mukaan hänen jaloa sanomaa ja uhrautuvaa taistelua karjalan palauttamiseksi muun valtakunnan yhteyteen.
Toimintansa vauhdittamiseksi hän tuottaa kosolti tekstiä, jossa on paljon puhetta muttei mitään asiaa.
Nykyaikaiset menetelmät mahdollistavat massapostitukset hyvin edullisesti tai jopa ilmaiseksi ja tämän on Lehto myös huomannut.
Samoin ovat tehneet tuhannet enemmän tai vielä enemmän turhautuneet henkilöt ministereitä ja presidenttiä unohtamatta.
http://www.geocities.com/suoukko/leikkeet.htm
Ryhtyä Supon provokaattoriksi tai tuomioistuin.
Kakkahousu valitsi ihan oikein todistaen uuden IKL:n pelkästään Suopon tekosiksi.(valitettavasti)