Täisin tällä nimerkillä kirjoitella tänne joskus vajaa vuosi sitten. Silloin kauhistelin, että mitäköhän siitä tulee, kun tulevaisuudessa aiomme muuttaa yhteen tyttöystäväni kanssa, vaikka olemme kokoajan olleet kaukosuhteessa. Sain paljon kannustavia kommentteja. Noh, muutimme yhteen, ja nyt ajattelin kertoa teille meidän tarinan, varmaan moni muukin voi olla samassa tilanteessa kuin minä silloin aikoinani.
Eli vähän taustaa: olemme parikymmpisiä opiskelijoita, ja elimme noin 2 vuotta kaukosuhteessa ennen yhteenmuuttamista. Kaukosuhde ei nyt ollut kuitenkaan kovin dramaattinen: 200km ja näimme kuitenkin melkein jokaisena viikonloppuna ja lomana. Koulut ja varattomuus kulkea 200km jatkuvasti kuitenkin rajoittivat tehokkaasti toistemme näkemistä.
Sitä tuli kuitenkin mietittyä että mitä siitä tulee kun "joutuu" näkemään toista joka päivä. Se muuttaisi suhdettamme täysin. Tyttöystäväni sai kuitenkin opiskelupaikan samalta paikkakunnalta kuin minäkin, joten päätimme että yhteinen asunto sitä on hommattava. Jos meillä olisi erilliset asunnot, niin olisimme kuitenkin toistemme luona yötä jatkuvasti.
Saimme molempia miellyttävän kämpän. Muutto sujui hyvin ja alkuhässäkässä tavaroita ja kalusteita ostellessa sekä järjesteltäessä meni aika kauan aikaa. Sitten viimeinkin kaikki oli järjestyksessä, molemmilla alkoi koulu ja se kuuluisa arki alkoi. Tähän asti oli mennyt ihan hyvin.
Ehkä pahinta mitä tässä on tullut vastaan, on tuo arjen tuoma "huomioimattomuus". Tarkoitan siis sitä, että kun kaukosuhteessa paneuduimme toisiimme aina 100% kun näimme, niin nyt se toinen alkoi ikäänkuin unohtua... ja siitä ollaan puhuttu, vähän riideltykin, kun kumpikin tuntee jäävänsä vähän ulkopuoliseksi kun toisella on omat koulut, kaverit, harrastukset... yhteinen aika onkin jäänyt vähemmäksi mitä odotimme.
Pelkäsin että tulisi jotain riitoja tavaroiden järjestyksestä, siivoamisesta, telkkarin katsomisesta... mutta ei. Muistutankin kaikkia siitä, että kun muutatte yhteen, niin älkää alkako pitämään sitä kumppania itsestäänselvyytenä! Huomionosoitukset, kohteliaisuus, hellyys, läheisyys, koskettelu, suukottelu, romanttisuus, puhuminen, yhdessä suunnittelu, yhdessä tekeminen.... ne ovat todella tärkeitä asioita. Ja tämä teksti on sitten tosiaan miehen käsialaa, että ei nuo todellakaan ole mitään naisten hömpötyksiä :)
Elikkäs, nyt on kohta jo puolivuotta yhteiseloa takana, ja ihan hyvin on siis mennyt. Olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia yhteenmuuttamisesta, ja siitä mitä kaikkea on joutunut tekemään ja ottamaan huomioon, mitä ei ehkä ennen yhteenmuuttoa olisi osannut ajatella.
Eli vähän taustaa: olemme parikymmpisiä opiskelijoita, ja elimme noin 2 vuotta kaukosuhteessa ennen yhteenmuuttamista. Kaukosuhde ei nyt ollut kuitenkaan kovin dramaattinen: 200km ja näimme kuitenkin melkein jokaisena viikonloppuna ja lomana. Koulut ja varattomuus kulkea 200km jatkuvasti kuitenkin rajoittivat tehokkaasti toistemme näkemistä.
Sitä tuli kuitenkin mietittyä että mitä siitä tulee kun "joutuu" näkemään toista joka päivä. Se muuttaisi suhdettamme täysin. Tyttöystäväni sai kuitenkin opiskelupaikan samalta paikkakunnalta kuin minäkin, joten päätimme että yhteinen asunto sitä on hommattava. Jos meillä olisi erilliset asunnot, niin olisimme kuitenkin toistemme luona yötä jatkuvasti.
Saimme molempia miellyttävän kämpän. Muutto sujui hyvin ja alkuhässäkässä tavaroita ja kalusteita ostellessa sekä järjesteltäessä meni aika kauan aikaa. Sitten viimeinkin kaikki oli järjestyksessä, molemmilla alkoi koulu ja se kuuluisa arki alkoi. Tähän asti oli mennyt ihan hyvin.
Ehkä pahinta mitä tässä on tullut vastaan, on tuo arjen tuoma "huomioimattomuus". Tarkoitan siis sitä, että kun kaukosuhteessa paneuduimme toisiimme aina 100% kun näimme, niin nyt se toinen alkoi ikäänkuin unohtua... ja siitä ollaan puhuttu, vähän riideltykin, kun kumpikin tuntee jäävänsä vähän ulkopuoliseksi kun toisella on omat koulut, kaverit, harrastukset... yhteinen aika onkin jäänyt vähemmäksi mitä odotimme.
Pelkäsin että tulisi jotain riitoja tavaroiden järjestyksestä, siivoamisesta, telkkarin katsomisesta... mutta ei. Muistutankin kaikkia siitä, että kun muutatte yhteen, niin älkää alkako pitämään sitä kumppania itsestäänselvyytenä! Huomionosoitukset, kohteliaisuus, hellyys, läheisyys, koskettelu, suukottelu, romanttisuus, puhuminen, yhdessä suunnittelu, yhdessä tekeminen.... ne ovat todella tärkeitä asioita. Ja tämä teksti on sitten tosiaan miehen käsialaa, että ei nuo todellakaan ole mitään naisten hömpötyksiä :)
Elikkäs, nyt on kohta jo puolivuotta yhteiseloa takana, ja ihan hyvin on siis mennyt. Olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia yhteenmuuttamisesta, ja siitä mitä kaikkea on joutunut tekemään ja ottamaan huomioon, mitä ei ehkä ennen yhteenmuuttoa olisi osannut ajatella.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.