Olen ollut kahdesti naimisissa, ensimmäinen mieheni rakastui opiskelutoveriinsa, ovat olleet yhdessä onnellisesti jo 9 vuotta... ero oli minulle vaikea, mutta ymmärsin hyvin nopeasti että minulla ei ole mahdollisuuksia taistella miehestäni, he olivat ja ovat edelleenkiin rakastuneita. Meillä on nykyään hyvin lämpimät välit sekä eksän että hänen nykyisen puolisonsa kanssa, meitä kaikkia yhdistää rakkaus minun ja eksäni yhteiseen lapseen, me olemme "yhtä perhettä".
Toinen aviomieheni harrasteli panojuttujansa siellä sun täälllä yhden ja toisen kanssa, häntä ja hänen toimintaansa en ole enkä tule koskaan hyväksymään. Eli yritän sanoa että pettäminen ja pettäminen voivat olla kaksi eri asiaa, toisen voi ymmärtää ja toista ei. Ymmärrän tunneperäisen pettämisen vaikken sitäkään välttämättä hyväksy, mutta pelkkää "pimpanperässä" juoksemista en ymmärrä enkä hyväksy. Rakkaus on ihanaa ja se ken rakkauden löytää hän on sen ansainnut, sillä niin ainutkertaista on "se oikea rakkaus" että sitä ei kenekään soisi toiselta pois ottavan.
Toinen aviomieheni harrasteli panojuttujansa siellä sun täälllä yhden ja toisen kanssa, häntä ja hänen toimintaansa en ole enkä tule koskaan hyväksymään. Eli yritän sanoa että pettäminen ja pettäminen voivat olla kaksi eri asiaa, toisen voi ymmärtää ja toista ei. Ymmärrän tunneperäisen pettämisen vaikken sitäkään välttämättä hyväksy, mutta pelkkää "pimpanperässä" juoksemista en ymmärrä enkä hyväksy. Rakkaus on ihanaa ja se ken rakkauden löytää hän on sen ansainnut, sillä niin ainutkertaista on "se oikea rakkaus" että sitä ei kenekään soisi toiselta pois ottavan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oma suhtautuminen (kaikkeen, ei vain pettämiseen) on kaiken a ja o. Siksi onkin turhaa jauhaa "miksi SINÄ teit" "kuinka SINÄ saatoit" "Etkö SINÄ välitä"... Kysymys on siitä, ettei toiselle voi opettaa miten hänen on elämäänsä elettävä. Ellei kumppanin toimintaa voi sietää, niin liitossahan ei ole pakko olla. Monet vain jäävät siihen mätkättämään miten vaikeaa liitossa on ja osoittavat kumppanilleen rakkauden sijasta tyytymättömyyttä, jopa halveksuntaa. Ikävä totuus on se, ettei parisuhteessakaan saa ihan mielin määrin riehua, syyllistää, vit--illa yms. (kriisitilanteissakaan) koska se osuu loppujen lopuksi aina omaan nilkkaan. Siis AINA.