Suomi

Suomi?

Onko tästä maasta oikeasti yhtään hyvää sanottavaa?

Eduskunnan nykytoimet, kela:n ja työvoimatoimiston silmitön karenssijahti. Demarit ehdottelevat että sairaalamaksut tulojen mukaan.
Menestyminen on rangaistus Suomessa, niin rahallisesti kuin kulttuurillisesti. Keskinkertaisuus on parempi ja sen ylä tai alapuolella olet vähätelty tai kadehdittu ihminen.
On se Suomi ihmeellinen paikka. Kaiken pitää olla niin samanlaista ja samanarvoista, toisella ei saa olla toistaan paremmin. Kytätään miten muilla menee kun oma elämä on niin päin vittua.
Yleiset käytöstavat? Jos sanotaan ole hyvä on tavallista kuulla kiitos, näin käy kuitenkaan harvemmin Suomessa. Useinmiten kuuluu vain "joo"..
Mikä helvetin "joo"? Eikö ladossa opetettu aikoinaan käytöstapoja?
Palvelutaso on surkea, hintataso hirvittää, ostovoima todella alhainen. Syvällä käy sinunkin taskussa valtion käsi, vaan mitä saat takaisin päin? Sanokaapa nyt. Kaikkea, aivan siis kaikkia julkisen sektorin palveluita joudutaan leikkaamaan. Kieltoja kiellon päälle. Et saa tehdä sitä, etkä tätä, mutta me otamme sinulta tämän ja tämän verran. Kansanedustajat edustavat kansaa, enemmistö kertoo valinnoillaan hyvin näkyvästi omasta luonteestaan.
Suomi on vielä melkoinen takapajula.

t. ulko"suomalainen".
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mielipiteen ilmaus kirjoitti:

Suomi?

Onko tästä maasta oikeasti yhtään hyvää sanottavaa?

Eduskunnan nykytoimet, kela:n ja työvoimatoimiston silmitön karenssijahti. Demarit ehdottelevat että sairaalamaksut tulojen mukaan.
Menestyminen on rangaistus Suomessa, niin rahallisesti kuin kulttuurillisesti. Keskinkertaisuus on parempi ja sen ylä tai alapuolella olet vähätelty tai kadehdittu ihminen.
On se Suomi ihmeellinen paikka. Kaiken pitää olla niin samanlaista ja samanarvoista, toisella ei saa olla toistaan paremmin. Kytätään miten muilla menee kun oma elämä on niin päin vittua.
Yleiset käytöstavat? Jos sanotaan ole hyvä on tavallista kuulla kiitos, näin käy kuitenkaan harvemmin Suomessa. Useinmiten kuuluu vain "joo"..
Mikä helvetin "joo"? Eikö ladossa opetettu aikoinaan käytöstapoja?
Palvelutaso on surkea, hintataso hirvittää, ostovoima todella alhainen. Syvällä käy sinunkin taskussa valtion käsi, vaan mitä saat takaisin päin? Sanokaapa nyt. Kaikkea, aivan siis kaikkia julkisen sektorin palveluita joudutaan leikkaamaan. Kieltoja kiellon päälle. Et saa tehdä sitä, etkä tätä, mutta me otamme sinulta tämän ja tämän verran. Kansanedustajat edustavat kansaa, enemmistö kertoo valinnoillaan hyvin näkyvästi omasta luonteestaan.
Suomi on vielä melkoinen takapajula.

t. ulko"suomalainen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu