...olisi mahtava tutustua:
Ulkonäöllisesti (ei niin tärkeä puoli) joko yhdistelmä: vaaleat hiukset-siniset silmät, ruskeat hiukset-ruskeat silmät. Katse voisi olla omalla tavallaan jotenkin "surullinen", siis ei nyt mikään depressiivinen vaan jotenkin semmoisen lupsakan surullisen suloinen. Kohtalaisen pieni suu, vartaloltaan normaali. Ei kukkakeppi muttei ylipainoinenkaan. Ei bodari. Omalla tavallaan lapsekkaan poikamainen, mutta miehekkyyttä myös. Hiukset lyhyehköt mutta sen verran pitkät että voivat vaikka aamulla herätessä olla söpösti hieman sekaisin.:)
Sisäisesti (tärkein puoli) luottamuksen ansainnut ja ah-niin-tärkeän-ominaisuuden-omaava eli rehellinen. Hauska, ei tosikko. Jaksaa huomioida minua virheittenikin kanssa (mielellään huomioisi vielä aika paljon) eikä pahemmin haikaile muiden naisten perään. Tämä on minusta jotenkin tärkeää, en tiedä miksi mutta olisi hyvä ettei aikaisempaa seurustelukokemusta hänellä olisi kovastikaan, kaikista parhainta olisi jos olisin ensimmäinen ja viimeinen.:) Mahdoton vaatimus kenties, mutta itselleni tärkeä. Myös eläinrakkaus olisi sellainen todella toivottava ominaisuus, itselläni sen verta sitä on että ei minkään eläinvihaajamiehen kanssa halua elää.
Siinäpä se...

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Tämä on minusta jotenkin tärkeää, en tiedä miksi mutta olisi hyvä ettei aikaisempaa seurustelukokemusta hänellä olisi kovastikaan, kaikista parhainta olisi jos olisin ensimmäinen ja viimeinen"
No mä voin kertoa, miksi toi on sulle tärkeä asia. Kysehän on omasta epävarmuudestasi. Haluat että miehelläsi olisi mahdollisimman vähän vertailupohjaa kun hän on sinun kanssasi. Eli ilkeästi voisi sanoa, että kun ei tiedä paremmasta niin ei sellaisen perään osaa sitten haikaillakaan. Haluat olla se ainoa nainen miehen ajatuksissa.
Sinänsä varsin yleinen ilmiö. Sekä miehet että naiset kavahtavat ajatusta siitä, että heidän kumppaninsa mielessään vertailisi heitä entisiin heiloihinsa.
Kuvailit juuri minut...
...tuollaisiakin miehiä sitten vielä löytyy!:)
Harmi kun ei tunneta paremmin..
Kuvailit täsmälleen hänet =o)!
sentään aivan mieheesi, mutta ole ihmeessä tyytyväinen jos sinulla on jo sellainen!:) Itselläni kun tuollaista mieshenkilöä ei ole ihan vielä kävellyt vastaan... Mutta toivossa eletään.:)
Kiva juttu.
Silmät mulla tosin lähinnä harmaiksi luokiteltavat, kasvoissa sellaista Nicke Lignell-tyyppistä poikamaisuutta, vähän huono vertaus sinänsä koska N. on minua vanhempi, mutta enpä keksi nyt parempaakaan.
"Jaksaa huomioida minua virheittenikin kanssa (mielellään huomioisi vielä aika paljon)"
... ja itse haluaisit tietenkin olla passiivinen prinsessa, jota huomioidaan, mutta joka ei huomioi?
ruskeat hiukset ja siniset silmät, joten eihän meidän jutusta voisi koskaan tullakaan mitään, kun arvon prinsessan laatukriteerit ei täyttyny.
"Ai suklaajätski on sun lempimaku? Hyvä on, mulla olisi ollut mansikkaa, mutta mieluummin heitän sen roskiin kun tarjoan tuollaiselle nirppanokalle"
naurut!!! Kiva kiva...
Haluat siis jotain täydellistä? :P Herkän, mutta kovan! Ei laihaa eikä lihavaa! Surullisen oloinen, mutta samalla pirteä ja suloinen! Huomioi minua paljon kun minä vain elelen prinsessana! Olisin hänen ensimmäinen!
Haluat siis täydellisen miehen? :D *kröhöm* mitäs tähän sanoisi? Olet varmaankin itse Miss Maailma. Täydellinen niin ulkoisesti kuin sisältäkin. Huomioit miestä paljon, annat hänen tuntea, että hän on erityinen ja rakastat vain häntä. Et katsele muiden miesten perään yhtään. Et ole ikinä ollut suhteessa yhdenkään miehen kanssa?
Hmm... Sinulla on toivoa. Kunhan vähän laskisit noita vaatimuksiasi. Kukaan ei ole täydellinen, et voi vaatia sellaista. Joku, joka ei vastaa täysin noita vaatimuksia ei silti välttämättä ole yhtään vähemmän ihana.
Tosin asia on minulle aivan sama :O Itse vihaan tuollaisia naisia, pelkkä kirjoituksesi sai minut melkein voimaan pahoin.
Kuka sanoi, että minun pitäisi saada juuri sataprosenttisesti tuollainen mies? Anteeksi nyt vain, mutta älkää viitsikö olla typeriä!
Tässäkin, niinkuin lähes kaikilla tämän palstan viesteillä on ideana se, että kerrotaan oman ihannemiehen ominaisuudet, ei tämä ole mikään deitti-ilmoitus. Jos "Ihannemies"-palstalle kirjoittaa ihannemiehestään, syydetään heti paskaa niskaan ja kiljutaan kurkut suorina että muka vaaditaan liikaa. En oletakaan, että juuri tuollaisia miehiä mistään löytyy, mutta sen kaltaisia voi toki olla! Harmi vain, kun jotkut ovat käsittäneet tämänkin asian väärin, kyllä on lapsellista ja tosikkomaista...
Ja se vielä, että itse en pidä itseäni ko. prinsessana, täydellisenä ja minään muunakaan utopistisena. Enkä ole vielä kertaakaan seurustellut(mikä osoittaa tiedän mielestänne tietysti nuoruuden typeryyttä ja sitä, ettei tajua ettei täydellisiä ihmisiä ole olemassakaan, haistakaa...)
Tuollaisia motkottavia ääliöitä on täällä jo ihan tarpeeksi, menkää tekemään jotain hyödyllisempää.