Miten sopia

Kerroin miehelleni että minulla oli yhden illan juttu kun olimme erossa puoli vuotta.
Hän suuttui ja tivasi miehen nimeä. En kerro koska uhkailee väkivallalla ja tappamisella tätä miestä kohtaan. Minun mielestäni ei tarvitse kertoa, koska en hyväksy väkivaltaa.
Ja siksi toiseksi, olimme eronneita kun juttu tapahtui. Kertoisitteko nimen ja asuinpaikan jos olisitte minun tilanteessani?
71706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä hän sillä tiedolla tekee? Alkaa soitella vittumaisia puheluita ja riidellä ihmisen kanssa, joka on täysin syytön. Ei sillä, ettäkö sinä mitään väärin olisit tehnyt, jos suhteenne oli todellakin oikeasti katkolla, ettekä vain olleet päättäneet, että ette vähään aikaan näe tms.
Miksi yleensäkään kerroit suhteesta, sitä en ymmärrä?
Älä kerro toisen osapuolen tietoja, jos uhkauksia on jo tullut. Sinun ei tarvitse ainakaan miettiä lähteekö joltakin henki sen takia!!

Äänestä

Mitä ihmettä? Olisko sun pitäny hankkia kristallipallo, et olisit osannu pitää jalkas ristissä teodän eron ajan? Mistä sä tuolloin tiesit, että palaatte yhteen? Miehes tekee nyt ihan mitättömästä asiasta mahdottoman suuren. Ei se omista sua, eikä myöskään voi määrätä mitä teet edes vaikka seurustelette. Saatika silloin kun ette!

Äänestä

sä tollasta ihan tosissas????
Ja pitikö siitä yhdenillan jutusta yleensäkään kertoa kun mies on sekopääkin vielä??
Joskus kannattaa olla ihan hiljaa.

Äänestä

niin. en kertois.

Äänestä

Miksi aiheuttaisit ulkopuoliselle ihmiselle ongelmia, joita hän ei ole ansainnut? Hän luuli olevansa vapaan ihmisen kanssa tekemisissä, eikä tiennyt, että kaupan päällisinä puolen vuoden päästä on joku psykopaatti oven takana.

ET TIETENKÄÄN KERRO NIMEÄ ETKÄ YHTÄÄN MITÄÄN.

Pitääkö tuota nyt edes kysyä, selvä asia?! Sitäpaitsi, kannattaako sinun ylipäätään tuhlata omaa aikaasi ja elämääsi tuollaisen idiootin kanssa, mikään muu kuin idiootti se miehesi ei ole, kun tuollaisia puhuu. Heitä ulos ja etsi parempi tilalle!

Äänestä

Miksi edes kerroit? Se on sinun oma asiasi. En itse ainakaan menisi kertomaan miehelleni yhteenpalumme jälkeen, että minulla oli yhden illan- juttu.
Sinun asiasi, varsinkin kun olitte silloin vielä erossa.

Ja et tietenkään kerro! Miksi aiheuttaisit jollekkin ihmiselle vaikeuksia? Varsinkaan, kun nykyinen aviopuolisosi ei edes tunne tätä ihmistä. Otan edellisiin kantaan: Aika hullulta kuulostaa!

Äänestä

Ei kannata kertoa. olen mies ja mun mielestä jos olitte erossa niin miehelläs ei ole oikeutta kysellä edes sellasii asioita.Kannattaa erota siitä miehestä jos se uhkailee, koska sun terveys saattaa ollaq vaaraassa muuten. Sulla on tosi mustasukkainen mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä riita kirjoitti:

Kerroin miehelleni että minulla oli yhden illan juttu kun olimme erossa puoli vuotta.
Hän suuttui ja tivasi miehen nimeä. En kerro koska uhkailee väkivallalla ja tappamisella tätä miestä kohtaan. Minun mielestäni ei tarvitse kertoa, koska en hyväksy väkivaltaa.
Ja siksi toiseksi, olimme eronneita kun juttu tapahtui. Kertoisitteko nimen ja asuinpaikan jos olisitte minun tilanteessani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu