Särkynyt sydän

Kävi sitten niin että 15v tapaamani ihana mies,
vei jalat alta,
rakastuin tulisesti.
Rakastanut olen jo 20vuotta.

Välillämme on tapahtunut asioita,
mutta koskaan emme seurustelleet.

Salaa sitä toivoin.

Ystävänäsi sain kulkea rinnallasi 20vuotta,
kunnes kesällä pistit välimme poikki tyylikkäästi teksti viestillä.

Yritin selittää väärinkäsitystäsi,mutta turhaan.

Et vastannut.

Olemme kohdanneet kaverimme kautta nyt 2 kertaa,
perjantaina sitten sain kysyttyä suoraan.

Sain hyvän fiiliksen että asia tuli sanottua.

Etkö ymmärrä että rakastan sua tulisesti,
vaikka elän kulissi liitossa.

Ottaisin sut rinnalleni jos saisin,
millään muulla ei olisi väliä.

Tunnetko samoin?

Siksikö etäännyt musta,kun loppujen lopuksi sullakin oli niitä tunteita mua kohtaan?

Tunnistat mut nimimerkistä/ja olen skorppari 35.
Sekä lapissa tavattiin..20v sitten.
61370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kenenkään ei tarvitse elää kulissiliitosta. On aivan paskapuhetta kertoa elävänsä kulissiliitossa ja rakastavansa jotain toista.
Lässyn lässyn-tekstiä on koko kirjoituksesi. Jos rakastat tuota miestä, teet asian eteen jotain. Ei se riitä, että kerroit asianomaiselle mitä tunnet. Pitää toimia, jotta toinen ymmärtää ja näkee että olet tosissasi.
Älä kirjoittele tänne nettipalstoille vaan ELÄ !!

Äänestä
  • Eipä se elämä niin yksinkertaista ole.

    Olen sen hänelle kertonut.

    Mutta mä en ole hänelle se oikea.

    Joten miksi vaivautua nolaamaan itteäni??

    Äänestä

  • aikuinen nainen kirjoitti:

    Eipä se elämä niin yksinkertaista ole.

    Olen sen hänelle kertonut.

    Mutta mä en ole hänelle se oikea.

    Joten miksi vaivautua nolaamaan itteäni??

    mitä elämässäsi tapahtuu. Elämä on juuri niin yksinkertaista ja nautittavaa kuin millaiseksi sen itselleen tekee.
    Olen samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa siinä, että kenenkään ei nykyaikana tarvitse elää kulissiliittoa. Joka sellaisessa elää, osoittaa oikeasti tyhmyytensä.

    Ja miksi vaivauduit kirjoittamaan tänne valitusvirttä jos nyt kerrot ettet ole hänelle se oikea etkä viitsi vaivautua nolaamaan itseäsi ?!

    Aikuiseksi naiseksi olet melko lapsellinen ja simppeli. Pahoittelen.

    Äänestä

  • aikuinen nainen kirjoitti:

    Eipä se elämä niin yksinkertaista ole.

    Olen sen hänelle kertonut.

    Mutta mä en ole hänelle se oikea.

    Joten miksi vaivautua nolaamaan itteäni??

    Pitääkö sitten kitua kulissiavioliitossa niin kauan kunnes sinä aikana tulee joku mies joka vie jalat alta? Mikset voi ottaa ihan rohkeasti vaan sitä eroa, ihan sama mitä muut ajattelee. Ei huonossa suhteessa kannata roikkua vain siksi että on mieliksi joillekin. Vaikka sä et nyt tätä ihastuksen kohdettasi saisikaan, niin ei miehet siihen lopu.

    Äänestä

  • ja suoruudessaan totuus on juuri niin kuin kirjoitit. Elämässä yleensäkin on vaikeaa valita oikein ja tällaisessa tapauksessa, kun joutuu eroamaa, laittaa mietityttämään. Mutta eihän siinä sit auta muuta kuin riutua rakkaudessaan jos tunteet ovat niin vahvat, jopa vuosikymmeniä kestävät. Säälittävää silti tuollainen riutuminen.

    Äänestä

  • LK. kirjoitti:

    Pitääkö sitten kitua kulissiavioliitossa niin kauan kunnes sinä aikana tulee joku mies joka vie jalat alta? Mikset voi ottaa ihan rohkeasti vaan sitä eroa, ihan sama mitä muut ajattelee. Ei huonossa suhteessa kannata roikkua vain siksi että on mieliksi joillekin. Vaikka sä et nyt tätä ihastuksen kohdettasi saisikaan, niin ei miehet siihen lopu.

    Kaksinaamaiset "elän kulissiavioliitossa, sen päättyminen on vain ajan kysymys" tyypit etovat. Ihmisellä pitäisi olla sen verran munaa, että päättäisi kummankin osapuolen kärsimyksen ja tekisi jotakin liittonsa eteen tai vaihtoehtoisesti ottaisi eron. Netti on täynnä niitä onnettomia, jotka eivät uskalla erota ennen kuin on uusi mussukka kainalossa, jonka uskovat tekevän heidät onnelliseksi. Kuka nyt yksin uskaltaisi asua ja elää... Hyi hitto mitä pelkureita!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikuinen nainen kirjoitti:

Kävi sitten niin että 15v tapaamani ihana mies,
vei jalat alta,
rakastuin tulisesti.
Rakastanut olen jo 20vuotta.

Välillämme on tapahtunut asioita,
mutta koskaan emme seurustelleet.

Salaa sitä toivoin.

Ystävänäsi sain kulkea rinnallasi 20vuotta,
kunnes kesällä pistit välimme poikki tyylikkäästi teksti viestillä.

Yritin selittää väärinkäsitystäsi,mutta turhaan.

Et vastannut.

Olemme kohdanneet kaverimme kautta nyt 2 kertaa,
perjantaina sitten sain kysyttyä suoraan.

Sain hyvän fiiliksen että asia tuli sanottua.

Etkö ymmärrä että rakastan sua tulisesti,
vaikka elän kulissi liitossa.

Ottaisin sut rinnalleni jos saisin,
millään muulla ei olisi väliä.

Tunnetko samoin?

Siksikö etäännyt musta,kun loppujen lopuksi sullakin oli niitä tunteita mua kohtaan?

Tunnistat mut nimimerkistä/ja olen skorppari 35.
Sekä lapissa tavattiin..20v sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu