mitä teen..luin miehen kännykästä viestejä(en ole koskaan aikaisemmin sortunut) ja löysin toisen naisen laittaman viestin. Kuinka voin ottaa asian esille?
Miehelläni paljastui vuoden kestänyt suhde, kun etsin omaa kännykkääni ja soitin siihen mieheni kännykällä. Samalla huomasin, että mies oli soittanut henkilölle X, jolle oli soittanut myös VUOSI sitten, kun etsin kännykkääni samalla tavalla... Siksi muistin, kun henkilön nimi oli sellainen, jolle miehelläni ei pitäisi oll amitään asiaa. Noh, sanoin samana iltana, että tunnetko ketään X:ää, onko sinulle toinen nainen. Pikkulinnut ovat laulaneet oli selitykseni tiedolleni, enkä siitä sen enempää suostunut kertomaan.
0Äänestä
kun...
Olet tehnyt viestintärikoksen. Olet siis rikollinen. Laki koskee myös naisia.
Vähimmällä pääset, kun menet poliisille ja tunnustat tekosi. Pääset luultavasti sakoilla.
0Äänestä
Pelastit
juuri päiväni riideltyäni tyttäreni kanssa kaikkea muuta kuin tästä aiheesta. Ihanaa! Kirjoittakaa hyvät ihmiset samaan malliin. Kirjoituksesi oli enemmän ku hauska! Kiitos siitä! Asiat sai taas oikeat mittasuhteet.
0Äänestä
mitenkään
Toisten viestejä EI saa lukea. Mikään selitys "en ole aikaisemmin sortunut" ei kelpaa. Jos haluat ottaa asian esille, mieti ennen sitä miten aiot tekosesi hyvittää.
0Äänestä
mieltä ja
pätee kirjeisiin ja kaikkeen henk.kohtaiseen. En voisi tutkia lompakkoa, saati vaatteiden taskuja. Sama myös toisin päin.Luottamus menee viimeistään siinä, jos menee luvatta toisen henkilökohtaisia asioita tutkimaan.
Työssä oli tosi vaikeaa potilaan pyynnöstä avata lompakkoa( yleensä pyysin toisen mukaan), kun henkilö ei itse kyennyt. Henkilökohtaiset asiat ovat niin intiimejä, että edes avioliitto ei oikeuta tutkimaan omin päin.
0Äänestä
Akka
Sano suoraan, että löysit ko. viestin. Jos miehesi alkaa huutaan siitä, että olet tutkinut hänen kännykkää, niin vastaa vain, että "riidellään se asia tämän asian jälkeen". Hän yrittää tällä harhauttaa ja syyllistää sinua, jotta "pääasia" unohtuisi.
0Äänestä
akka50
Joka oikeudettomasti
1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka
2) hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta,
on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi
Häpeä! Eikö puolisolla saa olla mitään yksityisyyttä?
0Äänestä
asiaan
Viestintäsalaisuus on voimassa kun viesti on välitettävänä. Kun se on perille tullut, ei tämä laki lukemista estä.
0Äänestä
Starre
Sama juttu kävi mulla, löysin mieheni (nykyinen ex) puelimesta viestejä ja soittotietoja toiselle naiselle. Oli soitellut ja viestitellyt aina kun olin itse esim. viikonlopun poissa kotoa. Mitään se ei ikinä tunnuntanut, vaikka todisteita oli.
Kun otin asian esille (kului pitkä aika, ennen kuin rohkaistuin kysymään asiasta). hän ei erityisemmin suuttunut. Sanoi vaan, että se nainen on jokin, jonka on vuosia sitten kerran tavannut. Mutta hänelle on niin mukava soitella.. Niin keskellä yötä, kun olen poissa kotoa.. Läpinäkyvää.. Vähän aikaa jaksoin uskoa, että mies puhui totta, mutta sitten päätin lopettaa itselleni valehtelemisen ja lähdin pois..
0Äänestä
viestisalaisuudesta
Mielestäni vouhotetaan liikaa jostakin viestisalaisuudesta kännyköissä. Eihän ennenkään, kun oli lankapuhelin ollut mitään salaisuutta, että kuka siihen saa vastata tai kuunnella siihen tulleita viestejä. Jos kännykkä on jotenkin salainen, niin silloin eivät kaikki asiat siedä päivänvaloa. Eli kyllä sillä kännykällä hoidetaan myös tälläisiä pettämisjuttuja ja suhteita. Mielestäni parisuhde on terveellä pohjalla silloin, kun molemmat saavat vapaasti katsoa toistensa kännyköitä, sillä siellä ei todellakaan pitäisi olla mitään salattavaa. Kerro miehellesi nämä epäilysi ja kysy selitystä siihen viestiin.
0Äänestä
akka50
ei vieläkään ole asiasta tarpeeksi "vouhotettu", kun käytäntö tuntuu olevan, että avio-/avoliitto suo oikeuden lukea puolisonsa tekstiviestit!
Nykyisin on usein työsuhdepuhelimia joiden tutkiminen ei kuulu mitenkään puolisoille, siinähän saavat tietoonsa yrityksen asioita jne.
Lankaliittymät sen sijaan ovat/olivat perheen nimissä ja se oikeuttaa perheen jäsenten vastaamaan puhelimeen tai kuuntelemaan vastaajaan jätetyt viestit. Kännykät eivät ole perheen yhteinen viestiväline, ja ap. kirjoitti lukeneensa miehensä tekstiviestit.
Voitaisiin keskustella, mihin perheen hyvät tavat ovat hävinneet ja mikä oikeuttaa, "oman vallan" käyttöön tässä asiassa?
Eikä uskollisuutta/uskottomuutta sillä ratkaise, että puolisonsa puhelinta seuraa. Onhan mahdollista hankkia useita simmejä tai ostaa prepaid. Milläpä sitä seuraat?
0Äänestä
rehellisyys maan perii
akka50 kirjoitti:

Ei kenelläkään ole oikeutta puuttua toisen yksityisyyteen, mutta joissakin ykisittäistapauksissa kännykän tutkiminen kuitenkin voi olla tarpeen ja jopa hyväksyttävää. Jos kännykän tutkiminen on sinusta niin rikollista, niin eikö uskottomuus, valehtelu,salailu ole moraalisesti väärin? Kännyköiden avulla niitä salasuhteita ylläpidetään. Jos toiseen on sitoutunut ei pitäisi olla tarvetta ylläpitää toista suhdetta salassa, vaikka se niin kovin yleistä onkin. Ehkä juuri pettämisen yleistymisen takia sitä aletaan pitää niin hyväksyttävänä että kännykän tutkijaa pidetään kauheana rikollisena, mutta uskoton puoliso saa vain kirkkaamman sädekehän päänsä päälle. Jokainen tietysti vastaa itse teoistaan, mutta eikö se ole kaikille osapuolille parempi että tiedetään totuus, sen jälkeen voidaan miettiä jatketaanko yhdessä vai eri teillä. Tietenkin jatkuva toisen tekstiviestien lukeminen on väärin,etenkin jos ei ole mitään syytä. varmaan sieltä lukija katselee vain epäilyttävät numerot/nimet, jos tutkimaan päätyy, joten työsuhdepuhelimen omistajankin työasiat varmastikin jäävät lukematta. Ei uskollisuutta pysty tietenkään koskaan täysin varmistamaan, mutta valheessa eläminen ainakin on väärin, ja on parempi putsata pöytä kuin jatkaa silmien sulkemista uskottomalta puolisolta.
0Äänestä
että sinun
rehellisyys maan perii kirjoitti:

laisia ei ole maailmassa enempää, varsinkaan Suomessa. Toisen kännykän tekstiviestien lukeminen ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää ja sallittavaa. Lain mukaan sinulla ei ole edes 16-vuotiaan lapsesi tekstiviestien lukemiseen, puhumattakaan siitä, että luet täysikäisen puolisosi tekstiviestejä. Sinunlaisesi on parasta pysyä impenä tai vanhana piikana! Toivottavasti et ole saanut miestä itsellesi, sillä sinun kanssasi tällä ihmisellä ei ole hyvä olla. Sinä varmaan luet miehesi sähköpostitkin ja kirjekuoret. Sinun kannattaa ottaa yhteys päivystävään psykiatriin mustasukkaisuutesi suhteen. Ennen kuin sinut suljetaan suljetulle, kannattaa kysellä asianajajalta mitä mieltä laki on sinunlaisista tapauksista.
0Äänestä
sinä akka 50
että sinun kirjoitti:

enkä omaa tarinaani, vaan yleisesti...!!!!!!!! Tulkitsit minua kyllä aivan päin p:tä, minulla on mies,johon olen erittäin tyytyväinen ja hän kuulemma myös minuun, enkä ole koskaan lukenut mieheni viestejä tai sähköposteja, ei ole ollut tarvetta. Jos olisi syytä epäilyyn niin saattaisin lukeakin, mutta uskoisin tunnistavani jos toisen käytöksessä ilmenisi sellaisia piirteitä että olisi syytä olettaa hänellä olevan jotain salaisuuksia joista minun pitäisi tietää. Mustasukkaisuudesta en ole koskaan kärsinyt, mutta se johtunee siitä että siihen ei ole koskaan ollut minkäänlaista aihetta, enkä ole muutenkaan hoidon tarpeessa, kiitos vain huolenpidostasi sinä ah niin omasta mielestäsi täydellinen ihminen. Taidat itse olla todella katkeroitunut nainen, on kirjoituksesi sen verran paksua tekstiä. Olet olevinasi oikea totuuden torvi, vaikka et todellakaan tiedä ihmisestä mitään. Monia asioita tehdään täällä Suomessakin vastoin lakia, ja jos joku uskottomaksi epäillyn puolison kännykkää tutkii, ei se varmaan ole rikoksista sieltä pahimmasta päästä!
0Äänestä
vuodatuksesta
sinä akka 50 kirjoitti:

Saanen huomauttaa, etten ole edellisen viestin kirjoittaja!
Mistä moinen hyökkäys?
0Äänestä
akka50
vuodatuksesta kirjoitti:

Olen hämmästynyt, siis ed. viesti oli minun otsikolla kiitos vuodatuksesta.
0Äänestä
toivon

vai pitäisikö sinua kutsua sinua lehmäksi kun olet kuitenkin nainen...ainakin virtuaalisesti! Etkö sinä edes tunnista erilaisia kirjoitustyylejä. En todellakaan ole mikään nainen, vaan olen MIES, joka kannattaa ihmisten ykityisyyttä, eikä hyväksy sen loukkaamista missään tilanteessa. Sinulla on puoliso vain villeimmissä unelmissasi. Uskon sinun nytkin käpertyneen Johnny-miesnuken viereen. Ottaisit vaan kiltisti lääkärin sinulle määrämät lääkkeet niin ei "hallut" saisi sinua niin pahasti valtoihin. Noita lääkkeitä eivät lääkärit koskaan määrää kevytperusteisesti. Sinä hyökkäilet aivan eri henkilöiden mielipideitten kimppuun. Taidat kuulua työpaikallasi niihin, joilla on kanta kaikkeen mahdolliseen. Viimeinen neuvoni on sinulle " lopeta se tissuttelu sunnuntaisin" btw Rautakauppa on taas auki huomenna...
0Äänestä
tiedä

mistä ja miksi.
0Äänestä
sinulla on asiat pahasti
toivon kirjoitti:

solmussa, jos pitää tälle palstalle kirjoittaa tuollaisia asiattomia solvauksia. Toivottavasti Sinulle tuli hyvä mieli. Ottaisit ne lääkkeet mitkä lääkäri on sinulle määrännyt, ja poistu tältä palstalta. Kommenttisi menevät toki sairautesi piikkiin, mutta joku raja silläkin mitä tänne voi anonyyminä kirjoittaa.
0Äänestä
äijänkuvatus

tämä on täysin asiatonta solvata viestiketjussa olevia ja unohtaa ketjun aloittajan kysymys. Kertoo kyllä aina ihmisen omista ongelmista, jos pitää joka kommenttiin heittää kauhea solvausryöppy päälle.
0Äänestä
toivon
äijänkuvatus kirjoitti:
tämä on täysin asiatonta solvata viestiketjussa olevia ja unohtaa ketjun aloittajan kysymys. Kertoo kyllä aina ihmisen omista ongelmista, jos pitää joka kommenttiin heittää kauhea solvausryöppy päälle.
, jotka vatvotte kaiken maailman asioita. Toinen toistaan täällä kannustaa laittomuuksiin kuten viestintärikkomuksen yritykseen ja suorittamiseen. Mutta niinhän se on, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja täällä sitä riittää:-) Kyse oli siis laittomuudesta, josta viestin alussa keskusteltiin. Missään olosuhteissa sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä lukemaan puolisosi viestejä. Minä puolustin vain ihmisen yksityisoikeutta. Laissa ei todellakaan lue, että nyt kun olet naimisissa niin sinulla on oikeus rikkoa lakia! Tästä rikkomuksesta voidaan tuomita vuoden vapausrangaistukseen. Kyseessä on siis vakava lainrikkomus, koska tuomio voi olla muutakin kuin ehdonalaista. Kyse oli simppelisti siitä, eikä mistään muusta. On täällä ollut muitakin, jotka ovat puolustaneet lakia ja ovat saaneet lunta tupaan. Näyttää nyt kuitenkin siltä, että naiset puolustelevat omia tekojaan täällä. Rakkaudessa on kaikki sallittua. Te ette ole rakkautta kohdanneet kuin unelmissa, jos menette toisten tekstiviestejä lukemaan!
0Äänestä
ja toisen yksityisyyttä

kuuluu aina kunnioittaa, puhunkin toisen viestien lukemista äärimmäisenä keinona, jota voi käyttää vain jos siihen on perusteita jotka ei ole harhaluuloja. Mieti itse tilannetta:olet aviossa, omasta mielestäsi kaikki suht ok, mutta puoliso alkaa yhtäkkiä käyttäytyä kummallisesti...alkaa viihtyä poissa kotoa enemmän, näppäilee koko ajan kännykkäänsä, saa outoja puheluja joihin menee vastaamaan esim. ulos ym.ym. Kun tätä jatkuu aikansa ja tunnet että etäännytte päivä päivältä yhä enemmän, yrität keskustella puolisosi kanssa mutta hän kieltää kaiken...Jonakin päivänä ihmiselle tulee tarve saada tietää totuus, ja jos sitä ei mitenkään muuten saa selville, kännykän tutkiminen tulee mieleen...(vai haluaisitko sinä olla tietämätön ja sulkea vain silmäsi vaikka parisuhteesi murenee silmiesi edessä ja tiedät miksi, todisteet vain puuttuvat...?) Jos sillä totuudella mitä sieltä mahd. löytyy, saa sen ehkä jo pitkään jatkuneen tilanteen loppumaan ja ainakin prosessin miten jatketaan alkuun, on se sen arvoista, mutta vain poikkeustapauksessa. Tuomioita näistä rikoksista ei pahemmin ole jaeltu, vaikka onkin laissa kiellettyä. Minun kännykkääni on luetty ed. suhteessa, ja oli syytäkin...en voi tuomita ex-kumppania, hän aavisti jotain ja oikeassa oli. Mutta toki se suhde oli muutenkin tuhoon tuomittu. Nämä asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, koska eletään elämää ongelmien ja onnistumisten kautta.
0Äänestä
Mrs X
toivon kirjoitti:
vai pitäisikö sinua kutsua sinua lehmäksi kun olet kuitenkin nainen...ainakin virtuaalisesti! Etkö sinä edes tunnista erilaisia kirjoitustyylejä. En todellakaan ole mikään nainen, vaan olen MIES, joka kannattaa ihmisten ykityisyyttä, eikä hyväksy sen loukkaamista missään tilanteessa. Sinulla on puoliso vain villeimmissä unelmissasi. Uskon sinun nytkin käpertyneen Johnny-miesnuken viereen. Ottaisit vaan kiltisti lääkärin sinulle määrämät lääkkeet niin ei "hallut" saisi sinua niin pahasti valtoihin. Noita lääkkeitä eivät lääkärit koskaan määrää kevytperusteisesti. Sinä hyökkäilet aivan eri henkilöiden mielipideitten kimppuun. Taidat kuulua työpaikallasi niihin, joilla on kanta kaikkeen mahdolliseen. Viimeinen neuvoni on sinulle " lopeta se tissuttelu sunnuntaisin" btw Rautakauppa on taas auki huomenna...
kirjoittaa noin akkamaista ja naurettavaa viestiä? Ei ainakaan kukaan terve, itseään kunnioittava mies. Hamekankaan sulle antaisin jos sut kohtaisin livenä. Hanki elämä!
0Äänestä
tuo mieheksi itseään kutsuva
akka50 kirjoitti:
Olen hämmästynyt, siis ed. viesti oli minun otsikolla kiitos vuodatuksesta.
sai luulemaan itseään akka 50:ksi, niin naismaista paskaa hän tänne palstalle suoltaa.
0Äänestä
nyt niin
akka50 kirjoitti:
ei vieläkään ole asiasta tarpeeksi "vouhotettu", kun käytäntö tuntuu olevan, että avio-/avoliitto suo oikeuden lukea puolisonsa tekstiviestit!
Nykyisin on usein työsuhdepuhelimia joiden tutkiminen ei kuulu mitenkään puolisoille, siinähän saavat tietoonsa yrityksen asioita jne.
Lankaliittymät sen sijaan ovat/olivat perheen nimissä ja se oikeuttaa perheen jäsenten vastaamaan puhelimeen tai kuuntelemaan vastaajaan jätetyt viestit. Kännykät eivät ole perheen yhteinen viestiväline, ja ap. kirjoitti lukeneensa miehensä tekstiviestit.
Voitaisiin keskustella, mihin perheen hyvät tavat ovat hävinneet ja mikä oikeuttaa, "oman vallan" käyttöön tässä asiassa?
Eikä uskollisuutta/uskottomuutta sillä ratkaise, että puolisonsa puhelinta seuraa. Onhan mahdollista hankkia useita simmejä tai ostaa prepaid. Milläpä sitä seuraat?
on, että ei se toisen (siis puolison) kännykän lukeminen mikään rikos ole. Mutta toinen nainen on eri juttu. Pitäisikö vain pyydellä anteeksi omaa pikku uteliaisuutta ja oikein vielä hyväksyä puolison uskottomuus.
0Äänestä
akka50
tuo mieheksi itseään kutsuva kirjoitti:
sai luulemaan itseään akka 50:ksi, niin naismaista paskaa hän tänne palstalle suoltaa.
Todella hienoa, että eriävän mielipiteeni takia joudun bannatuksi suomi24- palstalta. Näköjään täällä ei saa esittää eriäviä mielipiteitä!
Mielestäni en ole käyttäytynyt sopimattomasti, ketään kohtaan. Täällä joku henkilö käyttää mielivaltaa ja epäilee aiheettomasti vääriä ihmisiä.
Sille en mitään mahda, jos joku herra kirjoittaa mitä on kirjoittanut, se ei ole minun tapaista!
0Äänestä
sivusta seurannut
toivon kirjoitti:
vai pitäisikö sinua kutsua sinua lehmäksi kun olet kuitenkin nainen...ainakin virtuaalisesti! Etkö sinä edes tunnista erilaisia kirjoitustyylejä. En todellakaan ole mikään nainen, vaan olen MIES, joka kannattaa ihmisten ykityisyyttä, eikä hyväksy sen loukkaamista missään tilanteessa. Sinulla on puoliso vain villeimmissä unelmissasi. Uskon sinun nytkin käpertyneen Johnny-miesnuken viereen. Ottaisit vaan kiltisti lääkärin sinulle määrämät lääkkeet niin ei "hallut" saisi sinua niin pahasti valtoihin. Noita lääkkeitä eivät lääkärit koskaan määrää kevytperusteisesti. Sinä hyökkäilet aivan eri henkilöiden mielipideitten kimppuun. Taidat kuulua työpaikallasi niihin, joilla on kanta kaikkeen mahdolliseen. Viimeinen neuvoni on sinulle " lopeta se tissuttelu sunnuntaisin" btw Rautakauppa on taas auki huomenna...
tällainen kirjoittelu sinusta asiallista?? Tosi lapsellista!
0Äänestä
akka50
nyt niin kirjoitti:
on, että ei se toisen (siis puolison) kännykän lukeminen mikään rikos ole. Mutta toinen nainen on eri juttu. Pitäisikö vain pyydellä anteeksi omaa pikku uteliaisuutta ja oikein vielä hyväksyä puolison uskottomuus.
on poistettu ja edelleen olen sitämieltä, että puolison puhelimen salalukemista en hyväksy.
Minusta myös puolisoa pitää arvostaa ja kunnioittaa. Epäilyn iskiessä olisi korrektia puhua asiasta suoraan, eikä läheä linjalle "kaikki on sallittua!
Väitän, että kovin on parisuhde heikoilla kun luottamus kumppaniin saadaan valvomalla hänen puhelimeen tulleita yhteydenottoja.
Onnea vain valitesemallanne tiellä...
0Äänestä
Teko vastaan tekoa
toivon kirjoitti:
, jotka vatvotte kaiken maailman asioita. Toinen toistaan täällä kannustaa laittomuuksiin kuten viestintärikkomuksen yritykseen ja suorittamiseen. Mutta niinhän se on, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja täällä sitä riittää:-) Kyse oli siis laittomuudesta, josta viestin alussa keskusteltiin. Missään olosuhteissa sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä lukemaan puolisosi viestejä. Minä puolustin vain ihmisen yksityisoikeutta. Laissa ei todellakaan lue, että nyt kun olet naimisissa niin sinulla on oikeus rikkoa lakia! Tästä rikkomuksesta voidaan tuomita vuoden vapausrangaistukseen. Kyseessä on siis vakava lainrikkomus, koska tuomio voi olla muutakin kuin ehdonalaista. Kyse oli simppelisti siitä, eikä mistään muusta. On täällä ollut muitakin, jotka ovat puolustaneet lakia ja ovat saaneet lunta tupaan. Näyttää nyt kuitenkin siltä, että naiset puolustelevat omia tekojaan täällä. Rakkaudessa on kaikki sallittua. Te ette ole rakkautta kohdanneet kuin unelmissa, jos menette toisten tekstiviestejä lukemaan!
Vai on tekstiviestin lukeminen rikos. Ok.
Eikö aviorikos sitten sitä ole?
Sana vastaan sanaa, teko vastaan tekoa.
0Äänestä
"vastaus"
nyt niin kirjoitti:
on, että ei se toisen (siis puolison) kännykän lukeminen mikään rikos ole. Mutta toinen nainen on eri juttu. Pitäisikö vain pyydellä anteeksi omaa pikku uteliaisuutta ja oikein vielä hyväksyä puolison uskottomuus.
itsekunkin "utelaisuuteen" on se, että kysyy itseltään mitä itse pidän, jos kumppani menee minun kännykkää tutkimaan, tai laukulle/taskuille ym... Jos sinua(itseä) se ei hetkauta pätkääkään eikä loukkaannu (rehellisesti mietittävä se) niin siitä vaan tutkimaan ja tirkistelemään...ja sitten pitää sanoa(muistuttaa oikein)toiselle, että saat tehdä samoin minunkin yksityisille...that,s it! Uskottomuutta ei tarvitse toki hyväksyä, mutta parisuhde ei parane toisen yksityisyyteen kajoamisesta. Harharetket tulevat ajan mittaan ilmi...
0Äänestä
sen pitää
"vastaus" kirjoitti:

mennä ja jos ei omille asioille hyväksy kyttäämistä niin ei passaa kajota toisenkaan yksityisiin juttuihin...
0Äänestä
nimimerkki vaimolle kenkää
Sinun kannattaa mennä johonkin rautakauppaan ja hakea köytttä. Lähikaupasta voit hakea saippuuaa. Saippun avulla köysi liikkuu paremmin. Sinunlaisia ei todellakaan kaivata yhtään enempää. Toivottavasti miehesi puhelimessa on ohjelma, joka paljastaa tekstiviestien salaalukemiset.Tällaisia ohjelmia on uudemmissa Nokian puhelimissa. Varo vaan kun ensi kerran menet lukemaan miehesi puhelinta. Sinun olisi paras omaehtoisesti erota miehestäsi. Miehesi on aivan liian hyvä sinulle.
0Äänestä
puheeksi
miehesi kanssa ja keskustelkaa siitä...ehkä asialle löytyy selitys eikä kyse olekaan salasuhteesta. Ja jos onkin, se on hyvä selvittää nostamalla kissa reilusti pöydälle. Tässä viestiketjussa todellakin vouhotetaan viestintäsalaisuuden rikkomisesta, mutta rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja. Tottakai kännykkä on jokaisen oma, mutta poikkeustapauksissa kännykän tutkimisen voi hyväksyä. Se voi olla hyväksyttävää silloin jos puoliso käyttäytyy oudosti, piilottelee kännykkäänsä yms., siis kun haiskahtaa palaneelta...jos ei halua elää valheessa, on parempi asia selvittää vaikka sitten kännykän viestit lukemalla. Mielestäni salasuhteen paljastuminen on parempi vaihtoehto kuin salassa pysyminen, vaikka se loukkaakin aina... Nämä vouhottajat ketjussa harrastavat itse varmaankin asioita jotka ei kestä päivänvaloa vaikka parisuhteessa elävätkin. Jos on sitoutunut toiseen, ei sieltä kännykästä pitäisi pusi pusi viestejä löytyä, vaikka pettäminen niin muodikasta onkin.
0Äänestä
Legal Counsel
Sinä yllytät henkilöä viestintärikkomukseen. Sinulla ei ole missään olosuhteissa oikeutta lukea toisen puhelimen mitään tietoja. Viestintäsalaisuuden loukkaus (Rikoslaki 38 luku 3 §) Pelkkä yritys on jo rangaistava teko. Laintekijä ei ole antanut vaimolle oikeutta lukea puolison tekstiviestejä. On siis aivan sama onko se kenen viestejä luetaan puoliso tai ulkopuolinen. Lue ensin lakikirjaa, ja tule sitten rohkaisemaan toista lainrikkomukseen.
0Äänestä
tätä lakia rikotaan
Legal Counsel kirjoitti:

mutta eipä näy juttuja ja tuomioita käräjillä käsittelyssä...??? Että onpa suuri ja vakava rikos!!
0Äänestä
Legal Counsel
tätä lakia rikotaan kirjoitti:
mutta eipä näy juttuja ja tuomioita käräjillä käsittelyssä...??? Että onpa suuri ja vakava rikos!!
eli kun juttuja ei mene oikeuteen, voi lakia rikkoa. Mielenkiintoinen tulkinta sinulta.
0Äänestä
lakia
Legal Counsel kirjoitti:
eli kun juttuja ei mene oikeuteen, voi lakia rikkoa. Mielenkiintoinen tulkinta sinulta.
ilman erityisen PAINAVIA syitä...!!
0Äänestä
Legal counsel
lakia kirjoitti:
ilman erityisen PAINAVIA syitä...!!
Mikä on oikeuden silmissä painava syy. Haluaisimpa nähdä sen naisen/miehen, joka selittelee oikeuden edessä painavilla syillä rikkomustaan. Siis väitätkö tosiaan, että sinulla on painava syy lukea jonkun toisen viestejä ja rikkoa lakia. Laissa sanotaan, että laki voi joustaa, jos joku henkilö on esim. hengenvaarassa ja tässä tuskin on kyse siitä. Totisesti toivon sinunlaiselle sellaista kumppania, joka kontrolloi kaikkea tekemääsi. Ehkä siten saatat oppia miksi lait on tehty ja mitä on yksityisyys.
0Äänestä
aina pitää kannanotot
Legal counsel kirjoitti:

päättää julistukseen "toivon sinulle..." ja toivotaan sitten yleensä paskaa elämää tai sinun tapauksessasi "vain" kontrolloivaa kumppania. Hyvänen aika, vieraalle ihmiselle toivotetaan asioita mitä nyt mieleen kulloinkin juolahtaa,tietämättä toisesta yhtään mitään. Minulla on ollut kontrolloiva kumppani sairaalloisuuteen asti, mutta sen takia onkin kyse ex-kumppanista. Tiedän kyllä mitä se on, ja sen rinnalla tekstiviestin lukeminen jos epäilee toista syrjähypystä on todellakin PIKKUjuttu. Kysynkin sinulta sinä lainoppinut että jos tiedät puolisosi pettävän sinua mutta sinulla ei ole todisteita, odotatko 10v että suhde itsestään päättyy vai miten nostat kissan pöydälle jos toinen ei myönnä mitään. Jos tiedät että hän viestittelee salarakkaansa kanssa sinun silmiesi alla, mutta ei myönnä asiaa, eikö sinulla tulisi edes mieleen hankkia todisteita...? Toki uskot olevasi ihminen joka ei koskaan tee mitään kiellettyä, etkä tule edes petetyksi parisuhteessa... Koskaan et voi tietää mitä elämä tuo tullessaan ja minkälaisiin tekoihin sinäkin hädän hetkellä joudut vielä turvautumaan. Hätää on niin henkistä kuin fyysistäkin, ja pyytäisinkin sinua kertomaan niistä oikeudenkäynneistä missä tätä asiaa on käsitelty ja tuomioita on tullut. Kun menet tekemään rikosilmoitusta k.o. asiasta, niin poliisi ottaa sen samaan osastoon kuin ilmoituksen "naapuri varasti multa 10cm siivun lenkkimakkaraa." Oikeudenkäyntiin asti asia tuskin päätynee, jos kyse yksittäisestä kerrasta puolison tekemänä. Uskottomuus on paljon sallitumpaa kuin se että siitä narautetaan vaikka viestintäsalaisuutta rikkomalla. Sehän se rikollinen on joka asian paljastaa! Yhteiskunnan moraalisäännöt ovat todellakin löystyneet monissa asioissa, ja minunkin mielipide halutaan ymmärtää että olen toisen viestien lukemisen kannalla vaikka en ole. Näköjään täällä on helppo provosoitua sinänsä asiallisiksi mielipiteenilmauksiksi tarkoitetuista kannanotoista, osa käyttämällä herjaukseksi sopivaa kielenkäyttöä,mikä sekin on rikosasia, ja niistä tapauksista on käräjillä istuttu enemmänkin ja tuomioita on jaeltu.
0Äänestä
Legal counsel
aina pitää kannanotot kirjoitti:

Olen ainoastaan edellisessä viestissäni sanonut toivon ja se oli yhteydessä "toivon sinulle kontrolloivaa kumppania" Älä siis yritä toisten kirjoittamisia sysätä toisten harteille. Minä olen vain kannassani painottunut siihen, että toisen tekstiviestin lukeminen on rikos ja ei edes vähäpätöinen sellainen. Sinä yllytät ihmisiä rikokseen, jossa pelkkä yritys on tuomittava teko. Se poliisi, joka ei tee tuosta asiallista ilmoitusta rikosilmoituksen jättämisen jälkeen on hyvin pian entinen viranomainen. Kyseessä ei ole todellakaan mikään lenkkimakkaran anastamiseen verrattava rikos vai onko joku lenkkimakkaran varastanut saanut vuoden ehdotonta vankeutta! Enpä usko näin koskaan käyneen. En minä ainakaan niitä todisteita hankkisi laittomin keinoin. Sen verran minulle on iskostettu jo nuorena mikä on minun omani ja mikä on toisen oma. Sitä kutsutaan monissa piireissä myös kunnolliseksi kotikasvatukseksi.
0Äänestä
onko joku saanut

vuoden vankeutta tai edes sakkoja viestintäsalaisuuden rikkomisesta esimerkkitapauksessamme? Kun kerran tiedät oikeuskäytännön? Viranomaiset eivät ota läheskään kaikkia juttuja tosissaan, esim. tuttavani haki miesystävälleen lähestymiskieltoa joka oli uhannut tappaa hänet, mutta poliisi ei pistänyt asiaa eteenpäin...nykyresursseilla kun kaikesta säästetään, vain vakavemmat rikokset johtavat syyteharkintaan asti. Ja virassa on poliisi edelleen, vaikka mielestäni asiassa "mokasi".
Kertakin riittää "toivotukseksi" joka tällä palstalla poikkeuksetta tapana, kun toivotaan toiselle ties mitä. Jos sinulla olisi niin hyvä kotikasvatus kuin annat ymmmärtää et vieraille ihmiselle toivottelisi kuin korkeintaan hyvää päivänjatkoa. Elämä opettaa vielä sinuakin.
0Äänestä
Rehellinen aikuinen vaimo
Rakkaudessakaan ei ole koskaan RIKOS luvallista, joten tuo fraasi ei sovi ko.jutun yhteyteen!
Terv. 32v. avioliitossa elänyt, jossa ei ole koskaan harrastettu puolin tai toisin puolison puhelimen, lompakon tai taskujen tutkimista. Meidän liitossa, paitsi arvostetaan ja luotetaan toiseen, niin myös KUNNIOITETAAN toisen YKSITYISYYTTÄ!
0Äänestä
ja kunnioitettava asia
Rehellinen aikuinen vaimo kirjoitti:
Rakkaudessakaan ei ole koskaan RIKOS luvallista, joten tuo fraasi ei sovi ko.jutun yhteyteen!
Terv. 32v. avioliitossa elänyt, jossa ei ole koskaan harrastettu puolin tai toisin puolison puhelimen, lompakon tai taskujen tutkimista. Meidän liitossa, paitsi arvostetaan ja luotetaan toiseen, niin myös KUNNIOITETAAN toisen YKSITYISYYTTÄ!
kun olette kyenneet pitkään avioliittoon. Ehkäpä tilanteenne olisi erilainen, jos puolin tai toisin olisi esiintynyt uskottomuutta, nimenomaan sellaista mitä nykyään harrastetaan kun jokatoisella on salarakas, jolle lähetellään tekstiviestejä pitkin päivää. Ei uskollisessa suhteessa ole tarvettakaan tutkia toisen taskuja tai kännykkää, enkä minäkään sellaista tee, mutta ymmärrän jos joku sellaiseen tekoon päätyy.
0Äänestä
minkälainen
oli viestin sisältö? Minä viestittelen yhden tuttavamiehen kanssa joskus vitsinä vihjailevia juttuja, jotka voisi joku ulkopuolinen käsittää väärin. Se on vaan välillä mukavaa toista kiusoitella, kumpikaan ei sillä sen vakavampaa tarkoita, eikä koskaan asia ole mihinkään pidemmälle johtamassa, se on selvää. Toisistamme pidämme toki, mutta mitään muuta se ei tarkoita. (:
0Äänestä
päde viestintäsalaisuus
Itseasiassa en ole sellaisesta kuullutkaan, eipä silti. Kummallakaan ei ole mitään salattavaa, joten saapi kyllä lukea toisen viestejä jos haluaa, yhteisestä sanattomasta sopimuksesta. Myös kummankin sähköpostiin pääsevät molemmat. Miksei, kun ei edelleenkään ole salattavaa?
Tämä avoimuus ehkäpä tekee sen, ettei kummankaan edes kiinnosta katsoa toisen viestejä tai posteja. Mustasukkaisuutta ei ole. Se nyt vain on ollut jotenkin alusta saakka niin, kumppaneita kun olemme. Rehellisyys maan perii, suosittelen.
0Äänestä
Legal Counsel
Firman sähköpostiin/kännykkään sinulla ei ole sanattomasta sopimuksestakaan oikeutta. Miehesi voidaan myös erottaa, mikäli tiedettäisiin, että hänen puolisollaan on oikeus/tarve lukea hänen työsähköpostiaan/kännykkätietojaan. Sinä ja sinunlaisesi olette muutoin todellinen riski työnantajalle! Ainakaan ette voi olla kovin merkittävissä työtehtävissä, jolloin voi olla vaara sisäpiiritiedon saamiseen etc. Koko ajan keskustelussa on puhuttu oikeutuksesta sähköpostien ja tekstiviestien lukemiseen.
0Äänestä
eri asia
jos pariskunta/kumppanit ovat tietoisesti sopineet mikä heidän kesken on luvallista ja mikä ei.Eli te olette sopineet, että saatte lukea toistenne s-postit ym ja tiedätte toistenne salasanat... Jos sopimusta ei ole,on tosi loukkaavaa ja RIKOLLISTA mennä tonkimaan toisen asioita. Viimeistään siinä tilanteessa kääntyisin kannoillani, vaikka minulla ei ole salattavaa. Mutta sitä toisen yksityisyyttä ja kunnioittamista eivät kaikki "yksinkertaiset", minä-minä-tyypit tajua tajua. Kyllä ne "pettämiset" paljastuvat taatusti itsekseen kun ei ala vauhkoamaan. Olen ja meillä ollaan luonnostaan avoimia, eikä meillä ole tarvetta salata, mutta ei ole tarvetta "vakoillakaan" eikä se moraalisyistä edes kiinnosta.
0Äänestä
edellinen

Niinpä. Riippuu varmaan tehtävistä, mutta kyllä saan halutessani lukea myös miehen työ/kännykkäviestejä. En minä ole kuitenkaan mikään salavakooja tai hirveä uhka :)
Sanottakoon, että eipä ole kyseiset kuitenkaan kiinnostaneet (avoimuutemme takia?). Ehkä aivan suhteen alussa vähän utelutti, muttei enää.
0Äänestä
vaan
eri asia kirjoitti:

Kyllä, toistemme salasanat ovat tietoisesti täysin avoimet, koskapa joskus saamme ihan yhteistäkin postia vain toisen sähköpostiin.
Ei minulla silti ole mitään aihetta vakoilla vakoilumielessä, kun mikään ei ole kuitenkaan salaista. Lupa olisi katsoa viestejä, muttei juuri kiinnosta. Ei sieltä mitään kovin kiinnostavaa edes löytyisi :) Sama miehellä, mutta kyllä hän kännykkääni joskus harva se päivä hypistelee. Se ei minua haittaa, siitä vaan jos kiinnostaa.
0Äänestä
on terve
itsetunto, niin ei ole mitään tarvetta kytätä toisen tekemisiä. Vahvistakaa itseänne ja kasvattakaa vahva itsetunto. Voi sanoa toiselle, että se kerrasta poikki kun/jos kärähdät tai haet/löydät toisen. Se tulee ilmi muutenkin, kuin kyttäämällä postia ja tekstareita. Sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa miehellesi tekosi. Seuraukset ovat teidän keskeisiä.
0Äänestä
Sori
miehellessän on toinen nainen ja sinä olet vain VAIMO. Aloita avioero prosessi HETI.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Miehelläni paljastui vuoden kestänyt suhde, kun etsin omaa kännykkääni ja soitin siihen mieheni kännykällä. Samalla huomasin, että mies oli soittanut henkilölle X, jolle oli soittanut myös VUOSI sitten, kun etsin kännykkääni samalla tavalla... Siksi muistin, kun henkilön nimi oli sellainen, jolle miehelläni ei pitäisi oll amitään asiaa. Noh, sanoin samana iltana, että tunnetko ketään X:ää, onko sinulle toinen nainen. Pikkulinnut ovat laulaneet oli selitykseni tiedolleni, enkä siitä sen enempää suostunut kertomaan.
Olet tehnyt viestintärikoksen. Olet siis rikollinen. Laki koskee myös naisia.
Vähimmällä pääset, kun menet poliisille ja tunnustat tekosi. Pääset luultavasti sakoilla.
juuri päiväni riideltyäni tyttäreni kanssa kaikkea muuta kuin tästä aiheesta.
Ihanaa!
Kirjoittakaa hyvät ihmiset samaan malliin.
Kirjoituksesi oli enemmän ku hauska! Kiitos siitä!
Asiat sai taas oikeat mittasuhteet.
Toisten viestejä EI saa lukea. Mikään selitys "en ole aikaisemmin sortunut" ei kelpaa. Jos haluat ottaa asian esille, mieti ennen sitä miten aiot tekosesi hyvittää.
pätee kirjeisiin ja kaikkeen henk.kohtaiseen.
En voisi tutkia lompakkoa, saati vaatteiden taskuja. Sama myös toisin päin.Luottamus menee viimeistään siinä, jos menee luvatta toisen henkilökohtaisia asioita tutkimaan.
Työssä oli tosi vaikeaa potilaan pyynnöstä avata lompakkoa( yleensä pyysin toisen mukaan), kun henkilö ei itse kyennyt. Henkilökohtaiset asiat ovat niin intiimejä, että edes avioliitto ei oikeuta tutkimaan omin päin.
Sano suoraan, että löysit ko. viestin. Jos miehesi alkaa huutaan siitä, että olet tutkinut hänen kännykkää, niin vastaa vain, että "riidellään se asia tämän asian jälkeen". Hän yrittää tällä harhauttaa ja syyllistää sinua, jotta "pääasia" unohtuisi.
Joka oikeudettomasti
1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä taikka
2) hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta,
on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi
Häpeä! Eikö puolisolla saa olla mitään yksityisyyttä?
Viestintäsalaisuus on voimassa kun viesti on välitettävänä. Kun se on perille tullut, ei tämä laki lukemista estä.
Sama juttu kävi mulla, löysin mieheni (nykyinen ex) puelimesta viestejä ja soittotietoja toiselle naiselle. Oli soitellut ja viestitellyt aina kun olin itse esim. viikonlopun poissa kotoa. Mitään se ei ikinä tunnuntanut, vaikka todisteita oli.
Kun otin asian esille (kului pitkä aika, ennen kuin rohkaistuin kysymään asiasta). hän ei erityisemmin suuttunut. Sanoi vaan, että se nainen on jokin, jonka on vuosia sitten kerran tavannut. Mutta hänelle on niin mukava soitella.. Niin keskellä yötä, kun olen poissa kotoa.. Läpinäkyvää.. Vähän aikaa jaksoin uskoa, että mies puhui totta, mutta sitten päätin lopettaa itselleni valehtelemisen ja lähdin pois..
Mielestäni vouhotetaan liikaa jostakin viestisalaisuudesta kännyköissä. Eihän ennenkään, kun oli lankapuhelin ollut mitään salaisuutta, että kuka siihen saa vastata tai kuunnella siihen tulleita viestejä. Jos kännykkä on jotenkin salainen, niin silloin eivät kaikki asiat siedä päivänvaloa. Eli kyllä sillä kännykällä hoidetaan myös tälläisiä pettämisjuttuja ja suhteita. Mielestäni parisuhde on terveellä pohjalla silloin, kun molemmat saavat vapaasti katsoa toistensa kännyköitä, sillä siellä ei todellakaan pitäisi olla mitään salattavaa. Kerro miehellesi nämä epäilysi ja kysy selitystä siihen viestiin.
ei vieläkään ole asiasta tarpeeksi "vouhotettu", kun käytäntö tuntuu olevan, että avio-/avoliitto suo oikeuden lukea puolisonsa tekstiviestit!
Nykyisin on usein työsuhdepuhelimia joiden tutkiminen ei kuulu mitenkään puolisoille, siinähän saavat tietoonsa yrityksen asioita jne.
Lankaliittymät sen sijaan ovat/olivat perheen nimissä ja se oikeuttaa perheen jäsenten vastaamaan puhelimeen tai kuuntelemaan vastaajaan jätetyt viestit. Kännykät eivät ole perheen yhteinen viestiväline, ja ap. kirjoitti lukeneensa miehensä tekstiviestit.
Voitaisiin keskustella, mihin perheen hyvät tavat ovat hävinneet ja mikä oikeuttaa, "oman vallan" käyttöön tässä asiassa?
Eikä uskollisuutta/uskottomuutta sillä ratkaise, että puolisonsa puhelinta seuraa. Onhan mahdollista hankkia useita simmejä tai ostaa prepaid. Milläpä sitä seuraat?
Ei kenelläkään ole oikeutta puuttua toisen yksityisyyteen, mutta joissakin ykisittäistapauksissa kännykän tutkiminen kuitenkin voi olla tarpeen ja jopa hyväksyttävää. Jos kännykän tutkiminen on sinusta niin rikollista, niin eikö uskottomuus, valehtelu,salailu ole moraalisesti väärin? Kännyköiden avulla niitä salasuhteita ylläpidetään. Jos toiseen on sitoutunut ei pitäisi olla tarvetta ylläpitää toista suhdetta salassa, vaikka se niin kovin yleistä onkin. Ehkä juuri pettämisen yleistymisen takia sitä aletaan pitää niin hyväksyttävänä että kännykän tutkijaa pidetään kauheana rikollisena, mutta uskoton puoliso saa vain kirkkaamman sädekehän päänsä päälle. Jokainen tietysti vastaa itse teoistaan, mutta eikö se ole kaikille osapuolille parempi että tiedetään totuus, sen jälkeen voidaan miettiä jatketaanko yhdessä vai eri teillä.
Tietenkin jatkuva toisen tekstiviestien lukeminen on väärin,etenkin jos ei ole mitään syytä. varmaan sieltä lukija katselee vain epäilyttävät numerot/nimet, jos tutkimaan päätyy, joten työsuhdepuhelimen omistajankin työasiat varmastikin jäävät lukematta.
Ei uskollisuutta pysty tietenkään koskaan täysin varmistamaan, mutta valheessa eläminen ainakin on väärin, ja on parempi putsata pöytä kuin jatkaa silmien sulkemista uskottomalta puolisolta.
laisia ei ole maailmassa enempää, varsinkaan Suomessa.
Toisen kännykän tekstiviestien lukeminen ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää ja sallittavaa.
Lain mukaan sinulla ei ole edes 16-vuotiaan lapsesi tekstiviestien lukemiseen, puhumattakaan siitä, että luet täysikäisen puolisosi tekstiviestejä.
Sinunlaisesi on parasta pysyä impenä tai vanhana piikana!
Toivottavasti et ole saanut miestä itsellesi, sillä sinun kanssasi tällä ihmisellä ei ole hyvä olla.
Sinä varmaan luet miehesi sähköpostitkin ja kirjekuoret.
Sinun kannattaa ottaa yhteys päivystävään psykiatriin mustasukkaisuutesi suhteen.
Ennen kuin sinut suljetaan suljetulle, kannattaa kysellä asianajajalta mitä mieltä laki on sinunlaisista tapauksista.
enkä omaa tarinaani, vaan yleisesti...!!!!!!!!
Tulkitsit minua kyllä aivan päin p:tä, minulla on mies,johon olen erittäin tyytyväinen ja hän kuulemma myös minuun, enkä ole koskaan lukenut mieheni viestejä tai sähköposteja, ei ole ollut tarvetta. Jos olisi syytä epäilyyn niin saattaisin lukeakin, mutta uskoisin tunnistavani jos toisen käytöksessä ilmenisi sellaisia piirteitä että olisi syytä olettaa hänellä olevan jotain salaisuuksia joista minun pitäisi tietää. Mustasukkaisuudesta en ole koskaan kärsinyt, mutta se johtunee siitä että siihen ei ole koskaan ollut minkäänlaista aihetta, enkä ole muutenkaan hoidon tarpeessa, kiitos vain huolenpidostasi sinä ah niin omasta mielestäsi täydellinen ihminen. Taidat itse olla todella katkeroitunut nainen, on kirjoituksesi sen verran paksua tekstiä. Olet olevinasi oikea totuuden torvi, vaikka et todellakaan tiedä ihmisestä mitään. Monia asioita tehdään täällä Suomessakin vastoin lakia, ja jos joku uskottomaksi epäillyn puolison kännykkää tutkii, ei se varmaan ole rikoksista sieltä pahimmasta päästä!
Saanen huomauttaa, etten ole edellisen viestin kirjoittaja!
Mistä moinen hyökkäys?
Olen hämmästynyt, siis ed. viesti oli minun otsikolla kiitos vuodatuksesta.
vai pitäisikö sinua kutsua sinua lehmäksi kun olet kuitenkin nainen...ainakin virtuaalisesti!
Etkö sinä edes tunnista erilaisia kirjoitustyylejä. En todellakaan ole mikään nainen, vaan olen MIES, joka kannattaa ihmisten ykityisyyttä, eikä hyväksy sen loukkaamista missään tilanteessa.
Sinulla on puoliso vain villeimmissä unelmissasi. Uskon sinun nytkin käpertyneen Johnny-miesnuken viereen.
Ottaisit vaan kiltisti lääkärin sinulle määrämät lääkkeet niin ei "hallut" saisi sinua niin pahasti valtoihin. Noita lääkkeitä eivät lääkärit koskaan määrää kevytperusteisesti.
Sinä hyökkäilet aivan eri henkilöiden mielipideitten kimppuun. Taidat kuulua työpaikallasi niihin, joilla on kanta kaikkeen mahdolliseen.
Viimeinen neuvoni on sinulle " lopeta se tissuttelu sunnuntaisin" btw Rautakauppa on taas auki huomenna...
mistä ja miksi.
solmussa, jos pitää tälle palstalle kirjoittaa tuollaisia asiattomia solvauksia. Toivottavasti Sinulle tuli hyvä mieli. Ottaisit ne lääkkeet mitkä lääkäri on sinulle määrännyt, ja poistu tältä palstalta. Kommenttisi menevät toki sairautesi piikkiin, mutta joku raja silläkin mitä tänne voi anonyyminä kirjoittaa.
tämä on täysin asiatonta solvata viestiketjussa olevia ja unohtaa ketjun aloittajan kysymys.
Kertoo kyllä aina ihmisen omista ongelmista, jos pitää joka kommenttiin heittää kauhea solvausryöppy päälle.
, jotka vatvotte kaiken maailman asioita.
Toinen toistaan täällä kannustaa laittomuuksiin kuten viestintärikkomuksen yritykseen ja suorittamiseen.
Mutta niinhän se on, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja täällä sitä riittää:-)
Kyse oli siis laittomuudesta, josta viestin alussa keskusteltiin.
Missään olosuhteissa sinulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä lukemaan puolisosi viestejä.
Minä puolustin vain ihmisen yksityisoikeutta. Laissa ei todellakaan lue, että nyt kun olet naimisissa niin sinulla on oikeus rikkoa lakia!
Tästä rikkomuksesta voidaan tuomita vuoden vapausrangaistukseen. Kyseessä on siis vakava lainrikkomus, koska tuomio voi olla muutakin kuin ehdonalaista.
Kyse oli simppelisti siitä, eikä mistään muusta.
On täällä ollut muitakin, jotka ovat puolustaneet lakia ja ovat saaneet lunta tupaan.
Näyttää nyt kuitenkin siltä, että naiset puolustelevat omia tekojaan täällä. Rakkaudessa on kaikki sallittua. Te ette ole rakkautta kohdanneet kuin unelmissa, jos menette toisten tekstiviestejä lukemaan!
kuuluu aina kunnioittaa, puhunkin toisen viestien lukemista äärimmäisenä keinona, jota voi käyttää vain jos siihen on perusteita jotka ei ole harhaluuloja. Mieti itse tilannetta:olet aviossa, omasta mielestäsi kaikki suht ok, mutta puoliso alkaa yhtäkkiä käyttäytyä kummallisesti...alkaa viihtyä poissa kotoa enemmän, näppäilee koko ajan kännykkäänsä, saa outoja puheluja joihin menee vastaamaan esim. ulos ym.ym. Kun tätä jatkuu aikansa ja tunnet että etäännytte päivä päivältä yhä enemmän, yrität keskustella puolisosi kanssa mutta hän kieltää kaiken...Jonakin päivänä ihmiselle tulee tarve saada tietää totuus, ja jos sitä ei mitenkään muuten saa selville, kännykän tutkiminen tulee mieleen...(vai haluaisitko sinä olla tietämätön ja sulkea vain silmäsi vaikka parisuhteesi murenee silmiesi edessä ja tiedät miksi, todisteet vain puuttuvat...?) Jos sillä totuudella mitä sieltä mahd. löytyy, saa sen ehkä jo pitkään jatkuneen tilanteen loppumaan ja ainakin prosessin miten jatketaan alkuun, on se sen arvoista, mutta vain poikkeustapauksessa. Tuomioita näistä rikoksista ei pahemmin ole jaeltu, vaikka onkin laissa kiellettyä.
Minun kännykkääni on luetty ed. suhteessa, ja oli syytäkin...en voi tuomita ex-kumppania, hän aavisti jotain ja oikeassa oli. Mutta toki se suhde oli muutenkin tuhoon tuomittu. Nämä asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia, koska eletään elämää ongelmien ja onnistumisten kautta.
kirjoittaa noin akkamaista ja naurettavaa viestiä? Ei ainakaan kukaan terve, itseään kunnioittava mies. Hamekankaan sulle antaisin jos sut kohtaisin livenä. Hanki elämä!
sai luulemaan itseään akka 50:ksi, niin naismaista paskaa hän tänne palstalle suoltaa.
on, että ei se toisen (siis puolison) kännykän lukeminen mikään rikos ole. Mutta toinen nainen on eri juttu. Pitäisikö vain pyydellä anteeksi omaa pikku uteliaisuutta ja oikein vielä hyväksyä puolison uskottomuus.
Todella hienoa, että eriävän mielipiteeni takia joudun bannatuksi suomi24- palstalta. Näköjään täällä ei saa esittää eriäviä mielipiteitä!
Mielestäni en ole käyttäytynyt sopimattomasti, ketään kohtaan. Täällä joku henkilö käyttää mielivaltaa ja epäilee aiheettomasti vääriä ihmisiä.
Sille en mitään mahda, jos joku herra kirjoittaa mitä on kirjoittanut, se ei ole minun tapaista!
tällainen kirjoittelu sinusta asiallista??
Tosi lapsellista!
on poistettu ja edelleen olen sitämieltä, että puolison puhelimen salalukemista en hyväksy.
Minusta myös puolisoa pitää arvostaa ja kunnioittaa. Epäilyn iskiessä olisi korrektia puhua asiasta suoraan, eikä läheä linjalle "kaikki on sallittua!
Väitän, että kovin on parisuhde heikoilla kun luottamus kumppaniin saadaan valvomalla hänen puhelimeen tulleita yhteydenottoja.
Onnea vain valitesemallanne tiellä...
Vai on tekstiviestin lukeminen rikos. Ok.
Eikö aviorikos sitten sitä ole?
Sana vastaan sanaa, teko vastaan tekoa.
itsekunkin "utelaisuuteen" on se, että kysyy itseltään mitä itse pidän, jos kumppani menee minun kännykkää tutkimaan, tai laukulle/taskuille ym... Jos sinua(itseä) se ei hetkauta pätkääkään eikä loukkaannu (rehellisesti mietittävä se) niin siitä vaan tutkimaan ja tirkistelemään...ja sitten pitää sanoa(muistuttaa oikein)toiselle, että saat tehdä samoin minunkin yksityisille...that,s it!
Uskottomuutta ei tarvitse toki hyväksyä,
mutta parisuhde ei parane toisen yksityisyyteen kajoamisesta. Harharetket tulevat ajan mittaan ilmi...
mennä ja jos ei omille asioille hyväksy kyttäämistä
niin ei passaa kajota toisenkaan yksityisiin juttuihin...
Sinun kannattaa mennä johonkin rautakauppaan ja hakea köytttä. Lähikaupasta voit hakea saippuuaa.
Saippun avulla köysi liikkuu paremmin.
Sinunlaisia ei todellakaan kaivata yhtään enempää.
Toivottavasti miehesi puhelimessa on ohjelma, joka paljastaa tekstiviestien salaalukemiset.Tällaisia ohjelmia on uudemmissa Nokian puhelimissa. Varo vaan kun ensi kerran menet lukemaan miehesi puhelinta.
Sinun olisi paras omaehtoisesti erota miehestäsi.
Miehesi on aivan liian hyvä sinulle.
miehesi kanssa ja keskustelkaa siitä...ehkä asialle löytyy selitys eikä kyse olekaan salasuhteesta. Ja jos onkin, se on hyvä selvittää nostamalla kissa reilusti pöydälle.
Tässä viestiketjussa todellakin vouhotetaan viestintäsalaisuuden rikkomisesta, mutta rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja. Tottakai kännykkä on jokaisen oma, mutta poikkeustapauksissa kännykän tutkimisen voi hyväksyä. Se voi olla hyväksyttävää silloin jos puoliso käyttäytyy oudosti, piilottelee kännykkäänsä yms., siis kun haiskahtaa palaneelta...jos ei halua elää valheessa, on parempi asia selvittää vaikka sitten kännykän viestit lukemalla. Mielestäni salasuhteen paljastuminen on parempi vaihtoehto kuin salassa pysyminen, vaikka se loukkaakin aina... Nämä vouhottajat ketjussa harrastavat itse varmaankin asioita jotka ei kestä päivänvaloa vaikka parisuhteessa elävätkin. Jos on sitoutunut toiseen, ei sieltä kännykästä pitäisi pusi pusi viestejä löytyä, vaikka pettäminen niin muodikasta onkin.
Sinä yllytät henkilöä viestintärikkomukseen.
Sinulla ei ole missään olosuhteissa oikeutta lukea toisen puhelimen mitään tietoja.
Viestintäsalaisuuden loukkaus (Rikoslaki 38 luku 3 §)
Pelkkä yritys on jo rangaistava teko.
Laintekijä ei ole antanut vaimolle oikeutta lukea puolison tekstiviestejä. On siis aivan sama onko se kenen viestejä luetaan puoliso tai ulkopuolinen.
Lue ensin lakikirjaa, ja tule sitten rohkaisemaan toista lainrikkomukseen.
mutta eipä näy juttuja ja tuomioita käräjillä käsittelyssä...??? Että onpa suuri ja vakava rikos!!
eli kun juttuja ei mene oikeuteen, voi lakia rikkoa.
Mielenkiintoinen tulkinta sinulta.
ilman erityisen PAINAVIA syitä...!!
Mikä on oikeuden silmissä painava syy.
Haluaisimpa nähdä sen naisen/miehen, joka selittelee oikeuden edessä painavilla syillä rikkomustaan.
Siis väitätkö tosiaan, että sinulla on painava syy lukea jonkun toisen viestejä ja rikkoa lakia.
Laissa sanotaan, että laki voi joustaa, jos joku henkilö on esim. hengenvaarassa ja tässä tuskin on kyse siitä.
Totisesti toivon sinunlaiselle sellaista kumppania, joka kontrolloi kaikkea tekemääsi. Ehkä siten saatat oppia miksi lait on tehty ja mitä on yksityisyys.
päättää julistukseen "toivon sinulle..." ja toivotaan sitten yleensä paskaa elämää tai sinun tapauksessasi "vain" kontrolloivaa kumppania. Hyvänen aika, vieraalle ihmiselle toivotetaan asioita mitä nyt mieleen kulloinkin juolahtaa,tietämättä toisesta yhtään mitään. Minulla on ollut kontrolloiva kumppani sairaalloisuuteen asti, mutta sen takia onkin kyse ex-kumppanista. Tiedän kyllä mitä se on, ja sen rinnalla tekstiviestin lukeminen jos epäilee toista syrjähypystä on todellakin PIKKUjuttu.
Kysynkin sinulta sinä lainoppinut että jos tiedät puolisosi pettävän sinua mutta sinulla ei ole todisteita, odotatko 10v että suhde itsestään päättyy vai miten nostat kissan pöydälle jos toinen ei myönnä mitään. Jos tiedät että hän viestittelee salarakkaansa kanssa sinun silmiesi alla, mutta ei myönnä asiaa, eikö sinulla tulisi edes mieleen hankkia todisteita...? Toki uskot olevasi ihminen joka ei koskaan tee mitään kiellettyä, etkä tule edes petetyksi parisuhteessa... Koskaan et voi tietää mitä elämä tuo tullessaan ja minkälaisiin tekoihin sinäkin hädän hetkellä joudut vielä turvautumaan. Hätää on niin henkistä kuin fyysistäkin, ja pyytäisinkin sinua kertomaan niistä oikeudenkäynneistä missä tätä asiaa on käsitelty ja tuomioita on tullut. Kun menet tekemään rikosilmoitusta k.o. asiasta, niin poliisi ottaa sen samaan osastoon kuin ilmoituksen "naapuri varasti multa 10cm siivun lenkkimakkaraa." Oikeudenkäyntiin asti asia tuskin päätynee, jos kyse yksittäisestä kerrasta puolison tekemänä. Uskottomuus on paljon sallitumpaa kuin se että siitä narautetaan vaikka viestintäsalaisuutta rikkomalla. Sehän se rikollinen on joka asian paljastaa! Yhteiskunnan moraalisäännöt ovat todellakin löystyneet monissa asioissa, ja minunkin mielipide halutaan ymmärtää että olen toisen viestien lukemisen kannalla vaikka en ole. Näköjään täällä on helppo provosoitua sinänsä asiallisiksi mielipiteenilmauksiksi tarkoitetuista kannanotoista, osa käyttämällä herjaukseksi sopivaa kielenkäyttöä,mikä sekin on rikosasia, ja niistä tapauksista on käräjillä istuttu enemmänkin ja tuomioita on jaeltu.
Olen ainoastaan edellisessä viestissäni sanonut toivon ja se oli yhteydessä "toivon sinulle kontrolloivaa kumppania"
Älä siis yritä toisten kirjoittamisia sysätä toisten harteille.
Minä olen vain kannassani painottunut siihen, että toisen tekstiviestin lukeminen on rikos ja ei edes vähäpätöinen sellainen.
Sinä yllytät ihmisiä rikokseen, jossa pelkkä yritys on tuomittava teko.
Se poliisi, joka ei tee tuosta asiallista ilmoitusta rikosilmoituksen jättämisen jälkeen on hyvin pian entinen viranomainen.
Kyseessä ei ole todellakaan mikään lenkkimakkaran anastamiseen verrattava rikos vai onko joku lenkkimakkaran varastanut saanut vuoden ehdotonta vankeutta! Enpä usko näin koskaan käyneen.
En minä ainakaan niitä todisteita hankkisi laittomin keinoin. Sen verran minulle on iskostettu jo nuorena mikä on minun omani ja mikä on toisen oma. Sitä kutsutaan monissa piireissä myös kunnolliseksi kotikasvatukseksi.
vuoden vankeutta tai edes sakkoja viestintäsalaisuuden rikkomisesta esimerkkitapauksessamme? Kun kerran tiedät oikeuskäytännön?
Viranomaiset eivät ota läheskään kaikkia juttuja tosissaan, esim. tuttavani haki miesystävälleen lähestymiskieltoa joka oli uhannut tappaa hänet, mutta poliisi ei pistänyt asiaa eteenpäin...nykyresursseilla kun kaikesta säästetään, vain vakavemmat rikokset johtavat syyteharkintaan asti. Ja virassa on poliisi edelleen, vaikka mielestäni asiassa "mokasi".
Kertakin riittää "toivotukseksi" joka tällä palstalla poikkeuksetta tapana, kun toivotaan toiselle ties mitä. Jos sinulla olisi niin hyvä kotikasvatus kuin annat ymmmärtää et vieraille ihmiselle toivottelisi kuin korkeintaan hyvää päivänjatkoa. Elämä opettaa vielä sinuakin.
Rakkaudessakaan ei ole koskaan RIKOS luvallista, joten tuo fraasi ei sovi ko.jutun yhteyteen!
Terv. 32v. avioliitossa elänyt, jossa ei ole koskaan harrastettu puolin tai toisin puolison puhelimen, lompakon tai taskujen tutkimista. Meidän liitossa, paitsi arvostetaan ja luotetaan toiseen, niin myös KUNNIOITETAAN toisen YKSITYISYYTTÄ!
kun olette kyenneet pitkään avioliittoon.
Ehkäpä tilanteenne olisi erilainen, jos puolin tai toisin olisi esiintynyt uskottomuutta, nimenomaan sellaista mitä nykyään harrastetaan kun jokatoisella on salarakas, jolle lähetellään tekstiviestejä pitkin päivää. Ei uskollisessa suhteessa ole tarvettakaan tutkia toisen taskuja tai kännykkää, enkä minäkään sellaista tee, mutta ymmärrän jos joku sellaiseen tekoon päätyy.
oli viestin sisältö? Minä viestittelen yhden tuttavamiehen kanssa joskus vitsinä vihjailevia juttuja, jotka voisi joku ulkopuolinen käsittää väärin. Se on vaan välillä mukavaa toista kiusoitella, kumpikaan ei sillä sen vakavampaa tarkoita, eikä koskaan asia ole mihinkään pidemmälle johtamassa, se on selvää. Toisistamme pidämme toki, mutta mitään muuta se ei tarkoita. (:
Itseasiassa en ole sellaisesta kuullutkaan, eipä silti. Kummallakaan ei ole mitään salattavaa, joten saapi kyllä lukea toisen viestejä jos haluaa, yhteisestä sanattomasta sopimuksesta. Myös kummankin sähköpostiin pääsevät molemmat. Miksei, kun ei edelleenkään ole salattavaa?
Tämä avoimuus ehkäpä tekee sen, ettei kummankaan edes kiinnosta katsoa toisen viestejä tai posteja. Mustasukkaisuutta ei ole. Se nyt vain on ollut jotenkin alusta saakka niin, kumppaneita kun olemme. Rehellisyys maan perii, suosittelen.
Firman sähköpostiin/kännykkään sinulla ei ole sanattomasta sopimuksestakaan oikeutta.
Miehesi voidaan myös erottaa, mikäli tiedettäisiin, että hänen puolisollaan on oikeus/tarve lukea hänen työsähköpostiaan/kännykkätietojaan.
Sinä ja sinunlaisesi olette muutoin todellinen riski työnantajalle!
Ainakaan ette voi olla kovin merkittävissä työtehtävissä, jolloin voi olla vaara sisäpiiritiedon saamiseen etc.
Koko ajan keskustelussa on puhuttu oikeutuksesta sähköpostien ja tekstiviestien lukemiseen.
jos pariskunta/kumppanit ovat tietoisesti sopineet mikä heidän kesken on luvallista ja mikä ei.Eli te olette sopineet, että saatte lukea toistenne s-postit ym ja tiedätte toistenne salasanat... Jos sopimusta ei ole,on tosi loukkaavaa ja RIKOLLISTA mennä tonkimaan toisen asioita. Viimeistään siinä tilanteessa kääntyisin kannoillani, vaikka minulla ei ole salattavaa. Mutta sitä toisen yksityisyyttä ja kunnioittamista eivät kaikki "yksinkertaiset", minä-minä-tyypit tajua tajua. Kyllä ne "pettämiset" paljastuvat taatusti itsekseen kun ei ala vauhkoamaan.
Olen ja meillä ollaan luonnostaan avoimia, eikä meillä ole tarvetta salata, mutta ei ole tarvetta "vakoillakaan" eikä se moraalisyistä edes kiinnosta.
Niinpä. Riippuu varmaan tehtävistä, mutta kyllä saan halutessani lukea myös miehen työ/kännykkäviestejä. En minä ole kuitenkaan mikään salavakooja tai hirveä uhka :)
Sanottakoon, että eipä ole kyseiset kuitenkaan kiinnostaneet (avoimuutemme takia?). Ehkä aivan suhteen alussa vähän utelutti, muttei enää.
Kyllä, toistemme salasanat ovat tietoisesti täysin avoimet, koskapa joskus saamme ihan yhteistäkin postia vain toisen sähköpostiin.
Ei minulla silti ole mitään aihetta vakoilla vakoilumielessä, kun mikään ei ole kuitenkaan salaista. Lupa olisi katsoa viestejä, muttei juuri kiinnosta. Ei sieltä mitään kovin kiinnostavaa edes löytyisi :)
Sama miehellä, mutta kyllä hän kännykkääni joskus harva se päivä hypistelee. Se ei minua haittaa, siitä vaan jos kiinnostaa.
itsetunto, niin ei ole mitään tarvetta kytätä toisen tekemisiä. Vahvistakaa itseänne ja kasvattakaa vahva itsetunto. Voi sanoa toiselle, että se kerrasta poikki kun/jos kärähdät tai haet/löydät toisen. Se tulee ilmi muutenkin, kuin kyttäämällä postia ja tekstareita.
Sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tunnustaa miehellesi tekosi. Seuraukset ovat teidän keskeisiä.