Ilouutinen poikalapselle, muille miettimistä

Sitä meillä svennelässä ei kristillisdemokraattien johtajakaan liikoja abortti hommia vastustele.

Ilmoitti, että ulkomailta voi tulla tänne aborttia tekeen viikko 18 vielä, et finni tytötkin voivat teidän 12 viikon jälkeen tänne tulla.

Teillähän se on sallittu 12viikkoon, eiks vaa.

No melko radikaaliahan tää meidän homma on, että kyl kannattaa poikalapsen äänestää kritillisiä.

Saa nyt sit nähdä minkä vastustuksen saa muilta puoluelta, kun tälläsen homman päästi suustaan.

On se vaan kumma, kun uskosta osattomat vastustavat tässä asiassakin enemän kuin "uskova" puoleen johtaja, on aikoihin eletty.

Jospa poikalapsi on sille puhunut pötyä päähän, vai haluaakohan olla jokin uutuus idolli.

Täällä siis meinataan, että muut pohjolan maatkin muuttavat lakia tuonkin asian suhteen, eli nostakaa aborttin tekemisen ylärajaa, svennet määrää.
7275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Vaan kyl saa hävetä kohta silmät päästä, kristilliset on osa syynä, että monet maat kieltävät adoptoinnin tänne svennelään, kun homoille annettiin tuo lupa.

    Eli nekin perheet, jotka kristillisessä avioliitossa elävät ja haluaisivat auttaa jotakin lasta, antamalla kodin, joutuvat homojen takia tuon asian hylkäämään.

    Eli kyl poikalapsen kannattaa kristillisiä sponsrata ja kehua, missä sit kulkeekin ja kirjoittelee.

    Äänestä

Mitäs mieltä siellä nykyään ollaan perämiesten touhuista?
Eikös siellä kaappihomot hävinneet jo 70-luvulla?

Äänestä
  • Levengood ja vieläpä suomalais juuret, eli osaa suomenkielen ja sai parinkymmenen miljoonan arvoisen huvilan tukholmasta perinnöksi, joten kyl maailma siunaa omiaan.

    Eilen tuli yks ohjelma, jossa juuri noita kahta perämiestä hiukan "alennettiin", oli pari kaveria, jotka heitä matki ja varmaan vois kuvitella, et nii homma menee.

    No meillähän on lesbo ja homo pappeja kirkoissa, et onhan täällä "edistytty" tuollakin saralla.

    Mitä olet itse mieltä?

    Jos joku kuulu homo saa tehtäväksi saarnata, niin johan sitä "kummastusta" uskosta osattomatkin rientävät katsomaan.

    Siis jos Lordi kirkossa alkas konsertoimaan, nii johan sinne työmieskin kipittäs.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Levengood ja vieläpä suomalais juuret, eli osaa suomenkielen ja sai parinkymmenen miljoonan arvoisen huvilan tukholmasta perinnöksi, joten kyl maailma siunaa omiaan.

    voisi jo vaihtaa virttä ja jättää varsinkin tuon perämies- ilmaisun uskonnosta osattomille rääväsuille.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Levengood ja vieläpä suomalais juuret, eli osaa suomenkielen ja sai parinkymmenen miljoonan arvoisen huvilan tukholmasta perinnöksi, joten kyl maailma siunaa omiaan.

    Eilen tuli yks ohjelma, jossa juuri noita kahta perämiestä hiukan "alennettiin", oli pari kaveria, jotka heitä matki ja varmaan vois kuvitella, et nii homma menee.

    No meillähän on lesbo ja homo pappeja kirkoissa, et onhan täällä "edistytty" tuollakin saralla.

    Mitä olet itse mieltä?

    Jos joku kuulu homo saa tehtäväksi saarnata, niin johan sitä "kummastusta" uskosta osattomatkin rientävät katsomaan.

    Siis jos Lordi kirkossa alkas konsertoimaan, nii johan sinne työmieskin kipittäs.

    frihet jaksaa täällä Suomi24:llä paneutua
    ihmisten seksiasioihin. pitäis omissa
    sukupuoliasioissa olla tarpeeksi penkomisyta,
    ettei täällä tarvitse ala-avoisia
    näkemyksiään levitellä. mutta viisaat
    sanoo, että puhe on siitä mistä puute, siis
    herää kysymys, että mistä; tai sattuuko
    olemaan sen oman sukupuoilielämän kanssa
    ongelmia, vaikkapa oman homouden pelko.....?

    Äänestä

  • jaksaa kirjoitti:

    Saa sit nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vielä olemme vaimoni kanssa pärjäilleet.

    Mitä mieltä itse olet, kun "uskovainen" puoleenjohtaja ehdottaa tuollaista ideaa, että meille vois tulla aina kahdeksanteentoista raskausviikkoon asti tekemään aborteja, kun teillä on rajana 12 viikkoa, eli teidän EY maana tulisi uusi lakiehdotus tehdä.

    Ja ainakin pohjoismaissa kaikissa, sit on vielä ne maat, jotka melkoisesti vastustavat abortteja, eli heidänkin pitäis kantaansa muuttaa.

    Tosin tuo idea, ei taida ajatusta pidemmälle mennä, kun uskosta osattomatkin älyävät vastustaa hommaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

frihet kirjoitti:

Sitä meillä svennelässä ei kristillisdemokraattien johtajakaan liikoja abortti hommia vastustele.

Ilmoitti, että ulkomailta voi tulla tänne aborttia tekeen viikko 18 vielä, et finni tytötkin voivat teidän 12 viikon jälkeen tänne tulla.

Teillähän se on sallittu 12viikkoon, eiks vaa.

No melko radikaaliahan tää meidän homma on, että kyl kannattaa poikalapsen äänestää kritillisiä.

Saa nyt sit nähdä minkä vastustuksen saa muilta puoluelta, kun tälläsen homman päästi suustaan.

On se vaan kumma, kun uskosta osattomat vastustavat tässä asiassakin enemän kuin "uskova" puoleen johtaja, on aikoihin eletty.

Jospa poikalapsi on sille puhunut pötyä päähän, vai haluaakohan olla jokin uutuus idolli.

Täällä siis meinataan, että muut pohjolan maatkin muuttavat lakia tuonkin asian suhteen, eli nostakaa aborttin tekemisen ylärajaa, svennet määrää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu