Miehen koko

Nythän on niin, että tällainen pieni mies ei naista saa, koska lähes poikkeuksetta nainen haluaa itseään huomattavasti isomman miehen, koska naisen logiikalla mitä isompi/pitempi, niin sen turvallisempi (tämähän ei millään tavalla todellisuudessa pidä paikkaansa, olen pistänyt lattiaan itseäni päätä pitempiä miehiä). Lisäksi, koska suurin osa naisista on nykyään ylipainoisia, pinnallisia ja ylpeitä niin ei paljon mahdollisuuksia itselle jää. Eli loppuelämä mennään yksin, se on varmaa.

Mutta, se mitä pohdin on tässä se, että mitä naiset sitten pelkäävät? Mistä tällainen pieni mies sitten saa sitä turvaa? Miksei mua hakata joka päivä ja ryöstetä kun olen näin pieni? WTF?

On kyllä surullista huomata, että naiselle ei muutenkaan merkkaa mikään muu kuin miehen ulkonäkö ja peniksen koko. Ja tällaisia tyhjäpäitä sitten pitäisi vielä suojella.

Me miehet kaipaamme läheisyyttä, keskusteluita jne, emmekä koko ajan vaan sitä seksiä. Lakatkaa naiset ajattelemasta alapäällänne.
515101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Itse haluan isokokoisen miehen, mutta ei tuo turvallisuudentunne ole se ainoa syy. Tiedän kyllä että normaali- tai pienikokoinenkin mies pystyy puolustamaan naistaan, jos esimerkiksi omaa vaikka jonkun kamppailulajitaustan.

Mutta kuten sanoin, turvallisuus ei ole se ainoa juttu. Isokokoinen mies nyt vaan on kaikin puolin haluttavampi pakkaus. On ihanaa katsoa miestä ylöspäin ja vielä ihanampaa on hukuttautua isokokoisen miehen suureen syliin. Saa hyväillä leveitä hartioita ja kosketella paksuja käsivarsia..Aah!! Iso mies nappaa tällaisen 165 senttisen ja 58 kiloisen suomineidon helposti olalle, kantaa makkariin ja riepottelee siellä miten lystää! =)

Ja nuo puheet siitä että naisille ei merkkaa muu kuin miehen ulkonäkö ja peniksen koko...sori vaan, mutta tuo on kyllä niin katkeraa juttua kun vaan voi olla. Jos olet ollut elämäsi aikana tekemisissä yhden tai kahden naisen kanssa niin älä heidän perusteella tuomitse koko sukupuolta.

Äänestä
  • Tällainen ei kyllä anna mitään kovin mairittelevaa kuvaa naisten "älykkyydestä": mies valitaan koon perusteella. Kiva varmaan jutella niiden läählääh olkapäiden kanssa. Sitten mies alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan. Ja sitten itketään että miksi miehet aina hakkaa ja ryyppää. "Mut Pete on niin ihana kun se ei oo kännissä"

    Itse tosin hylkään armotta yli 54 kg painavat naiset, tai jos vyötärö ei ole tarpeeksi kapea. Myöskin liian löysä pimpsa aiheuttaa tutustumiselle stopin heti.

    Äänestä

  • isomies kirjoitti:

    Tällainen ei kyllä anna mitään kovin mairittelevaa kuvaa naisten "älykkyydestä": mies valitaan koon perusteella. Kiva varmaan jutella niiden läählääh olkapäiden kanssa. Sitten mies alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan. Ja sitten itketään että miksi miehet aina hakkaa ja ryyppää. "Mut Pete on niin ihana kun se ei oo kännissä"

    Itse tosin hylkään armotta yli 54 kg painavat naiset, tai jos vyötärö ei ole tarpeeksi kapea. Myöskin liian löysä pimpsa aiheuttaa tutustumiselle stopin heti.

    "Tällainen ei kyllä anna mitään kovin mairittelevaa kuvaa naisten "älykkyydestä": mies valitaan koon perusteella. Kiva varmaan jutella niiden läählääh olkapäiden kanssa. Sitten mies alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan. Ja sitten itketään että miksi miehet aina hakkaa ja ryyppää. "Mut Pete on niin ihana kun se ei oo kännissä" "

    Ei miehen koko tee hänestä väkivaltaista!

    Heh, tuo Pete juttu naurattaa koska olen Pete ja vielä melko isokokoinenkin :) mutta en väkivaltainen

    Äänestä

  • isomies kirjoitti:

    Tällainen ei kyllä anna mitään kovin mairittelevaa kuvaa naisten "älykkyydestä": mies valitaan koon perusteella. Kiva varmaan jutella niiden läählääh olkapäiden kanssa. Sitten mies alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan. Ja sitten itketään että miksi miehet aina hakkaa ja ryyppää. "Mut Pete on niin ihana kun se ei oo kännissä"

    Itse tosin hylkään armotta yli 54 kg painavat naiset, tai jos vyötärö ei ole tarpeeksi kapea. Myöskin liian löysä pimpsa aiheuttaa tutustumiselle stopin heti.

    Moniko raukka on hylännyt naisen tuon takia? Harva mies ymmärtää että saattaessaan naisensa ylikiihottuneeseen tilaan tämä ns. pimpsa laajenee ja on niin kostea ettei varmasti tunnu missään. Mutta silloin kannattaisi vetäytyä hetkeksi ja ajatella lämmöllä omaa erinomaisuuttaan. Tosin jos tiukasta tykkää niin ehkä kannattaa vedellä kuivana kakkoseen niin että kitinä kuuluu.

    Äänestä

  • isomies kirjoitti:

    Tällainen ei kyllä anna mitään kovin mairittelevaa kuvaa naisten "älykkyydestä": mies valitaan koon perusteella. Kiva varmaan jutella niiden läählääh olkapäiden kanssa. Sitten mies alkaa ryyppäämään ja hakkaamaan. Ja sitten itketään että miksi miehet aina hakkaa ja ryyppää. "Mut Pete on niin ihana kun se ei oo kännissä"

    Itse tosin hylkään armotta yli 54 kg painavat naiset, tai jos vyötärö ei ole tarpeeksi kapea. Myöskin liian löysä pimpsa aiheuttaa tutustumiselle stopin heti.

    ollenkaan sitten naisen koko/ulkonäkö??? Hah, rohkenempa epäillä...eikös sitten anna aika huonon kuvan miehen älykkyydestä jos valitsee naisen ulkomuodon perusteella?

    Ja mielestäsi siis isot miehet automaattisesti hakkaavat ja ryyppäävät, yes. Pienet miehet on aina niin kilttejä. Hoh, hoijaa...mustavalkoisempaa ja "älyttömämpää" ajattelua en voisi kuvitella...

    Äänestä

Älä vaivu epätoivoon, suurin osa naisista nyt vaan on niin saatanan tyhmiä. Esim. jos oot 178 niin et ole turvallinen, mutta jos oot 180 niin oot maailman turvallisin mies...pienestä se on kiinni...LOL

itse olen ajatellut mennä hakemaan vaimon virosta tai thaimaasta. SAa nää suomalaiset ämmät olla sitten ylpeitä, pinnallisia ja vittumaisia ihan rauhassa.

Äänestä

suoraan helposti toistepäinkin, kuten varmaan hyvin tiedät:

"Me miehet kaipaamme läheisyyttä, keskusteluita jne, emmekä koko ajan vaan sitä seksiä. Lakatkaa naiset ajattelemasta alapäällänne." :D

Kuulostaa typerältä kliseeltä, mutta tämä pienuus on enemmänkin kiinni korvienvälistä... Jos itsetunto on kohdallaan niin kyllä niitä naisia silloin pitäisi löytyä. :) En tietty puhu muiden naisten puolesta, mutta se oletko 165cm ja ihana itsevarma mies, on paljon parempi kuin 190cm tyhjää huminaa pään sisällä.

Aika kamaliin akkoihin olet kyllä törmännyt, jos mielipiteesi on, että naiset ajattelevat vaan miehen ulkonäköä ja kalun kokoa. :/ Älä kuvittele, että kaikki ovat sellaisia, koska niin ei ole.

Tsemppiä..kyllä se eukko vielä löytyy. :)

Äänestä

Luonnon valinta pätee ihmisissä siinä missä eläimissäkin. Naiset tahtoo vain hyvät geenit jälkikasvulleen.

Äänestä
  • ...on perseestä, että miehet ei voi valita naisia, ellei ole joku Mr. Finland tai muuten vaan iso.

    Pitäisi jotenkin saada naiset palautettua maan pinnalle. Ehkä alan pahoinpitelemään/raiskaamaan naisia tms. ellen muuta keksi.

    Äänestä

  • evoluutioM kirjoitti:

    ...on perseestä, että miehet ei voi valita naisia, ellei ole joku Mr. Finland tai muuten vaan iso.

    Pitäisi jotenkin saada naiset palautettua maan pinnalle. Ehkä alan pahoinpitelemään/raiskaamaan naisia tms. ellen muuta keksi.

    Paneppas piruuttas joku akka paksuksi ja lupaa sille häät, silleen saat sen tunnelmat kattoon. Sitten ennen häitä sanot että jätät sen ja sen synymättömän kakaran, on meinaan aika jäynä tehä joku näistä naisista ihan randomina YH:ksi heh heh. Sittenkun sua alkaa taas nää suomineidot ottaa päähän, niin uusit tempun. Näinhän tosimies muutenkin tekee, mut sullehan riittää tosi huonolaatuinenkin nainen, kun kerran et aio sen kanssa aikaa viettää muuta kuin siitoksen ja jäynän verran. Aika makea jekku vai mitä!

    Äänestä

  • Jäynämies kirjoitti:

    Tämä oli aika helvetin hyvä idea...kiitos!

    Äänestä

  • Juurikin näin!! Siinä oli päivän, ellei viikon paras vastaus. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.Luonnon valinta se on, siinä missä eläimilläkin: urokset tappelevat, ja naaras valitsee voittajan,sen vahvemman,kenen kanssa parittelee ja tekee poikasia. Sama juttu ihmisillä,on aivan luonnollista tahtoa sekä valita tulevalle lapselle mahdollisimman hyvät geenit,eikä siinä asiassa ole todellakaan mitään pahaa tai väärää.Suotta siis haukutte täällä naisia tyhmiksi,tai pinnallisiksi.Ja varsinkin, kun miehet samaan aikaan katsovat pornoa,pitävät isorintaisista naisista,ja tahtovat panna mahdollimman montaa naista: SE ON SE LUONTO!

    Miehet on miehiä, naiset on naisia, emme voi sille mitään.Mutta jokainen on silti yksilö,ja kaikilla on omat henkilökohtaiset toiveensa.Sallikaamme ne jokaiselle,ilman pilkkaamista ja haukkumista.Tämä vain minun mielipiteeni.

    Äänestä

  • aurora. kirjoitti:

    Juurikin näin!! Siinä oli päivän, ellei viikon paras vastaus. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.Luonnon valinta se on, siinä missä eläimilläkin: urokset tappelevat, ja naaras valitsee voittajan,sen vahvemman,kenen kanssa parittelee ja tekee poikasia. Sama juttu ihmisillä,on aivan luonnollista tahtoa sekä valita tulevalle lapselle mahdollisimman hyvät geenit,eikä siinä asiassa ole todellakaan mitään pahaa tai väärää.Suotta siis haukutte täällä naisia tyhmiksi,tai pinnallisiksi.Ja varsinkin, kun miehet samaan aikaan katsovat pornoa,pitävät isorintaisista naisista,ja tahtovat panna mahdollimman montaa naista: SE ON SE LUONTO!

    lakien varaan täydelleen heittäytymisen kääntöpuolena on sitten se, että vanhentuessasi et enää ole haluttava. Et edes kumppanisi mielestä, jos hän noudattaa orjallisesti luonnon luomaa pariutumisviettiään.

    Äänestä

  • luonnonvalinnan kirjoitti:

    lakien varaan täydelleen heittäytymisen kääntöpuolena on sitten se, että vanhentuessasi et enää ole haluttava. Et edes kumppanisi mielestä, jos hän noudattaa orjallisesti luonnon luomaa pariutumisviettiään.

    onko kukaan vanhana haluttava? vastaa tähän mielessäsi.Ne onnelliset parit jotka ovat vielä vanhakin yhdessä,heitä yhdistää rakkaus. Ja rakkaus ei katso ikää eikä ulkonäköä. vai mitä?
    Ja kyllä se luonto vaan pätee tässäkin,kaikki me vanhenemme,oletko silloin itse haluttava?

    Äänestä

  • aurora. kirjoitti:

    Juurikin näin!! Siinä oli päivän, ellei viikon paras vastaus. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.Luonnon valinta se on, siinä missä eläimilläkin: urokset tappelevat, ja naaras valitsee voittajan,sen vahvemman,kenen kanssa parittelee ja tekee poikasia. Sama juttu ihmisillä,on aivan luonnollista tahtoa sekä valita tulevalle lapselle mahdollisimman hyvät geenit,eikä siinä asiassa ole todellakaan mitään pahaa tai väärää.Suotta siis haukutte täällä naisia tyhmiksi,tai pinnallisiksi.Ja varsinkin, kun miehet samaan aikaan katsovat pornoa,pitävät isorintaisista naisista,ja tahtovat panna mahdollimman montaa naista: SE ON SE LUONTO!

    Miehet on miehiä, naiset on naisia, emme voi sille mitään.Mutta jokainen on silti yksilö,ja kaikilla on omat henkilökohtaiset toiveensa.Sallikaamme ne jokaiselle,ilman pilkkaamista ja haukkumista.Tämä vain minun mielipiteeni.

    Porno on fantasiointia... Ei pornotähtiä valita elämänkumppaneiksi. Itsekin pienikokoisena (pituutta kyllä 180cm, mutta hoikka) miehenä säälin muita pieniä miehiä. Suomen naiset kun luulevat liikoja itsestään. Naisia on Suomessa kuitenkin enemmän kuin miehiä, kaikille ei siten riitä mitä luultavammin sitä turvallista, ihanaa Hunks-nallea kantelemaan ympäriinsä.

    Samalla säälin noita naisia. Pienet miehetkin ovat varmasti aivan yhtä turvallisia ja muutenkin romanttisia ja ihania jne. Sitten vanhempina saatte itkeä kun ne kaikki hyvät miehet ovat jo varattu *nyyhnyyhnyyh* Tuttu tarina monen suusta. Vaikka nyt tuntuu siltä, että asiat ovat hyvin, et voi sanoa varmuudella, että näin on monen vuoden kuluttua. Ehkä joudutkin onnettomuuteen ja pinnallinen miehesi jättää kun kasvoissasi on kaksi punaista viirua?

    No, samapa tuo. Minulla on jo oma kultani. Kaunis, normaalipainoinen, muutenkin normaali ja ihana. Hänenkin miesihanteensa on kyllä raamikas, mutta olen kuulemma niin ihana, söpö ja hyväkuntoinen, että ei sillä ole mitään väliä :D Antaa mennä naiset, jaelkaa itseänne vain kaikille raamikkaille miehillä. Älkää vanhempina ainakaan minulle itkekö, että ne kaikki olivat jotenkin vääriä. En halua niitä 50 kullia sisällä pitäneitä naisia. Sairasta.

    Näinhän se on. Siksi monille miehille on edullista ylläpitää taloudellista, sosiaalista ym. epätasa-arvoa ainakin globaalisesti. Pätkempikin Suomi-mies on voittaja siinä pelissä. Soidinta ei enää käydä oman heimon tai kylän piirissä vaan maailmanlaajuisesti.

    Eikä siinä kai mitään pahaa tai väärää ole, pohjimmiltaan.

    Hassua, että juuri naiset, jotka ylläpitävät lähes kaikkea maailman epätasa-arvoa tällä luonnonvalinnallaan kuitenkin puhuvat tasa-arvosta eniten. Huonoa omaatuntoa vai?

    Äänestä

  • Aha... kirjoitti:

    Porno on fantasiointia... Ei pornotähtiä valita elämänkumppaneiksi. Itsekin pienikokoisena (pituutta kyllä 180cm, mutta hoikka) miehenä säälin muita pieniä miehiä. Suomen naiset kun luulevat liikoja itsestään. Naisia on Suomessa kuitenkin enemmän kuin miehiä, kaikille ei siten riitä mitä luultavammin sitä turvallista, ihanaa Hunks-nallea kantelemaan ympäriinsä.

    Samalla säälin noita naisia. Pienet miehetkin ovat varmasti aivan yhtä turvallisia ja muutenkin romanttisia ja ihania jne. Sitten vanhempina saatte itkeä kun ne kaikki hyvät miehet ovat jo varattu *nyyhnyyhnyyh* Tuttu tarina monen suusta. Vaikka nyt tuntuu siltä, että asiat ovat hyvin, et voi sanoa varmuudella, että näin on monen vuoden kuluttua. Ehkä joudutkin onnettomuuteen ja pinnallinen miehesi jättää kun kasvoissasi on kaksi punaista viirua?

    No, samapa tuo. Minulla on jo oma kultani. Kaunis, normaalipainoinen, muutenkin normaali ja ihana. Hänenkin miesihanteensa on kyllä raamikas, mutta olen kuulemma niin ihana, söpö ja hyväkuntoinen, että ei sillä ole mitään väliä :D Antaa mennä naiset, jaelkaa itseänne vain kaikille raamikkaille miehillä. Älkää vanhempina ainakaan minulle itkekö, että ne kaikki olivat jotenkin vääriä. En halua niitä 50 kullia sisällä pitäneitä naisia. Sairasta.

    "En halua niitä 50 kullia sisällä pitäneitä naisia. Sairasta."

    Miten väännät asian noin? Eli mielestäsi nainen on huora jos tahtoo ison miehen?? Kuulostaa nyt kyllä hieman katkeralta tekstiltä.

    Ja en myöskään itse koskaan huolisi sellaista miestä jonka vehje on käynyt 50 eri pillussa.Ties mitä tauteja niilläkin on.

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    onko kukaan vanhana haluttava? vastaa tähän mielessäsi.Ne onnelliset parit jotka ovat vielä vanhakin yhdessä,heitä yhdistää rakkaus. Ja rakkaus ei katso ikää eikä ulkonäköä. vai mitä?
    Ja kyllä se luonto vaan pätee tässäkin,kaikki me vanhenemme,oletko silloin itse haluttava?

    Ei siinä silloin mitään rakkaus-sitoutumisia mietitä, jos luonnonvalinnan mukaan mennään. Vanhakin pukki valkkaa verevän ja tiineeksi pantavan naaraan.

    Äänestä

  • juulia. kirjoitti:

    "En halua niitä 50 kullia sisällä pitäneitä naisia. Sairasta."

    Miten väännät asian noin? Eli mielestäsi nainen on huora jos tahtoo ison miehen?? Kuulostaa nyt kyllä hieman katkeralta tekstiltä.

    Ja en myöskään itse koskaan huolisi sellaista miestä jonka vehje on käynyt 50 eri pillussa.Ties mitä tauteja niilläkin on.

    juttu tosiaankin on niin, että ne pahimmat jakorasiat ovat juuri niitä samoja naisia, jotka kaikkein kovaäänisimmin vaativat isoa miestä ja isoja lihaksia. Näin siksi, että eivät ne naiset mitään oikeaa parisuhdetta haluakaan, eivät ne pysty oikeaan parisuhteeseen. Ehkä sellaisten on sitten parempi vain katsella yö yön perään niitä alituiseen vaihtuvia lihaksia. Mutta oikeaa parisuhdetta nämä naiset eivät tule ikinä löytämään, eivät edes sitten, jos ovat olleet yhdessä saman miehen kanssa vuosia. Siinä mielessä ei kyllä käy kateeksi sitä miestä, joka sellaisen mustan lesken verkkoon jää.

    Äänestä

  • ei tuo edellinen vastaaja kirjoitti:

    Voi miten säälittävää yleistämistä. Kyllä ihan tavallisetkin tytöt pitävät isoista miehistä,eikä vain mitkään "jakorasiat".

    Itsekin pidän,eikä minusta saa horoa tekemälläkään.Arvostan parisuhdetta enkä ole koskaan pettänyt.En käy juurikaan baareissa.

    Kirjoituksestasi huomaa,ettet itse ole iso ja lihaksikas.Et muutoin kirjoittaisi noin,ellei taustalla olisi pienen pientä katkeruutta, ainakin vähäsen.Ei oikeasti kannata yleistää,eikä siinä ole mitään vikaa jos pitää tietynnäköisistä miehistä,makuja on monia. Aivan kuin suurin osa miehistä pitää hoikista naisista.

    Eikä tuolla ole mitään tekemistä sen asian kanssa tuleeko löytämään oikeaa parisuhdetta vai ei.Miksi aina joku mies ottaa itseensä ja vetäisee sen herneen nenään,jos joku kertoo pitävänsä isoista miehistä? Tuollainen valittaminen ei ole erityisen miehekästä.

    Äänestä

  • sama.... kirjoitti:

    Olenko väittänyt, että olisin iso? En tietenkään ole iso ja lihaksikas, tuskin kovin moni tässä ketjussa on. :) Ihan sama juttu se on niissä ketjuissa, joissa vaaditaan vaikka akateemisuutta mieheltä, ei sinne akateemiset miehet tule lukemaan ja miettimään, että eikö nyt mitään muita kriteerejä ole.

    Ja siitä yleistämisestä. Kyllä minä sen tiedän, että suurin osa naisista haluaa ison miehen. Kysymys oli vain siitä, että ne naiset, jotka siitä isoimman numeron tekevät ja kovaan ääneen vaativat itselleen komeaa ja isokokoista miestä (aivan kuin joku olisi heille sellaisen luvannut), ne ovat niitä samoja naisia, joille ei tee tiukkaa antaa yhä uudestaan yhä uusille miehille. Katsos ainahan voi tulla vastaan vielä komeampi ja isokokoisempi ja rikkaampi mies, ja sellaisen naisen täytyy olla varuillaan, ettei vaan saa mitään sekundamiestä. On se naisten elämä kovaa :)

    Äänestä

Älä huoli, ei se sun koostasi pelkästään ole kiinni. Tuollainen naisia nimittelevä juntti ei varmasti saisi seuraa muutenkaan. Lyhyt koko sekä pienimunaisuutesi vaan karkottaa läheltäsi nekin harvat naiset, jotka lähtisivät joka tapauksessa tutustuttuaan sinuun paremmin. Naiset eivät sinua huoli, tyydy siihen.

Äänestä
  • ..suomalaiset naiset ovat kyllä nimityksensä ansainneet.

    Naiset pettävät, jättävät, juonittelevat, haluavat miehestä vain seksiä, ovat ilkeitä ja pinnallisia.

    Äänestä

On kyllä taas niin katkeraa porukkaa liikenteessä. Nää on just näitä kompleksimiehiä, joilla menee aina koko loppuviikko pilalle, jos ne näkee kaupungilla kauniin naisen isokokoisen miehen kainalossa. Tulevat sitten nettiin kirjoittamaan, kuinka naiset ovat pinnallisia ja kuinka naisia ei kiinnosta mikään muu kuin isokokoinen komistus.

Niin ja itsehän haluan myös isokokoisen komistuksen. Mikään muu ei kelpaa.

Äänestä
  • Eli tässä taas yksi täysin pinnallinen nainen.

    Äänestä

  • pikkumies__ kirjoitti:

    Eli tässä taas yksi täysin pinnallinen nainen.

    niin ei tartte vetelehtiä päiväkausia netissä haukkumassa naisia. Jos et saa naista niin eihän se naisten vika ole. Täällä kehutaan venäläisiä ja virolaisia naisia -- johtuisiko siitä että ette saa muilta kuin niiltä virolaisilta joille maksatte seksistä. Kukaan ei suostu panemaan teitä ilmaiseksi, saati että ryhtyisi parisuhteeseen moisten valittajien kanssa.

    Jos näette kaupungilla kauniita naisia pitkien, harteikkaiden ja hyvännäköisten miesten kanssa, niin miksi se on teiltä pois? Voin sanoa että pituuden lisäksi tuo vittumainen asenne karkottaa pois kaikki naiset, myös ne joille pituudella ei ole niin väliä. Ruikuttaminen, haukkuminen, itkeminen, sovinismi ja junttimaisuus ei vetoa kehenkään naiseen.

    Äänestä

  • ja vähän sisältöä elämään kirjoitti:

    Haista suomihuora paska.

    Äänestä

  • naisiin_kyllästynyt kirjoitti:

    Haista suomihuora paska.

    vaan tumppuusi, luuseri.

    Äänestä

Khöm ...

henk.koht. mielipiteenä sanoisin, että sinun negatiivisuutesi, katkeruutesi sekä naisia halventava kirjoituksesi on ehdottomasti suurempi turn-off kuin pieni elopainosi ja lyhyytesi.

Sinä kitiset. Se on äärettömän epämiehekästä ja tuo naiselle mieleen lähinnä uhmaikäisen kakaran karkkihyllyn äärellä.

Uskoisitte nyt, hyvät miehet, ettei teidän pituudellanne ole minkään valtakunnan väliä - eikä ole väliä pippelin pituudella, eikä sillä, minkälainen on teidän autonne! Vaan ehdottoman tärkeää on se, että kun avaatte suunne, sieltä ei kuulu että

kiti-kiti-kiti! Vali-vali-vali! Yy-hyy, hyy!

t. siron 174 -senttisen tosimiehen onnellinen vaimo, BMI 18, ei pinnallinen, terve itsetunto :P

Äänestä

joo näyttää siltä, että naiset ei tälläkään palstalla kerro ihannemiehestään muuta kuin että täytyy olla raamikas runko ja iso kalu... :(

Eli luonteesta ym. ei sanota mitään. sama noissa deitti-ilmoituksissa.. Vastasin kerran yhdelle kivan kuuloiselle naiselle ja vastas takas että en kelpaa koska olin sentin alle sen minimipituusvaatimuksen. En enää vastaa mihinkään ilmoitukseen ja olen muutenkin luovuttanut kumppanin etsimisessä, sen verran toivonta on..

Äänestä
  • Sentin alla ihanne miehen kriteerin ja siitä hyvästä tuli pakit, salli mun kaikki kestää. Koskaan ei näköjään voi aliarvioida suominaisen tyhmyyttä ja pinnallisuutta. Olenhan itsekkin tullut torjutuksi mun profiilissa esiintyvien vaatteiden takia, mikä kertoo vastapuolesta ihan liian paljon.

    Ehdotan kaikille, sekä miehille että naisille, käyttäkää seuranhakukriteerina Akateeminen nimekettä, niin saatte järkeviä ihmisiä vastaanne. Valitettavasti tätä akateemista ominaisuutta käyttää myös AMK ihmiset, minkä sitten huomaa kyllä keskustelun edetessä idioottimaisuutena ja järjettömänä epärationaalisuutena ja pinnallisuutena. Itse en missään nimessä asioi alle akateemisten naisten kanssa, koska ainoa kriteeri miehelle tuntuu olevan lihaksien koko ja pituus. Ikäänkuin itse koskaan tulisin kysymään naiselta kuppikokoa ja perseen tiukkuutta ja jos kuppikoko on väärä sanoisin että sori vaan mutta et kelpaa? Voiko joku mies muka sanoa ettei nainen kelpaa jos kuppikoko on väärä tai perse löysä, en usko, vain nainen voi ajatella näin miehista.

    Äänestä

  • mutta uskon sua kirjoitti:

    Sentin alla ihanne miehen kriteerin ja siitä hyvästä tuli pakit, salli mun kaikki kestää. Koskaan ei näköjään voi aliarvioida suominaisen tyhmyyttä ja pinnallisuutta. Olenhan itsekkin tullut torjutuksi mun profiilissa esiintyvien vaatteiden takia, mikä kertoo vastapuolesta ihan liian paljon.

    Ehdotan kaikille, sekä miehille että naisille, käyttäkää seuranhakukriteerina Akateeminen nimekettä, niin saatte järkeviä ihmisiä vastaanne. Valitettavasti tätä akateemista ominaisuutta käyttää myös AMK ihmiset, minkä sitten huomaa kyllä keskustelun edetessä idioottimaisuutena ja järjettömänä epärationaalisuutena ja pinnallisuutena. Itse en missään nimessä asioi alle akateemisten naisten kanssa, koska ainoa kriteeri miehelle tuntuu olevan lihaksien koko ja pituus. Ikäänkuin itse koskaan tulisin kysymään naiselta kuppikokoa ja perseen tiukkuutta ja jos kuppikoko on väärä sanoisin että sori vaan mutta et kelpaa? Voiko joku mies muka sanoa ettei nainen kelpaa jos kuppikoko on väärä tai perse löysä, en usko, vain nainen voi ajatella näin miehista.

    Onhan täällä näköjään ainakin yksi fiksu tyyppi liikenteessä...

    On kyllä totta tuo...ei itselle tulisi mieleen antaa naiselle pakkeja kuppikoon tai perseen takia tai myöhemmin jos vaikka ei p*llu ole tarpeeksi kireä. Mikä hemmetin oikeus naisilla on tehdä miehille vastaavanlaista paskaa?

    Äänestä

Nuoret naiset haluaa "Mankin" Mika.Sehän oli tosi lyhyt mies................................

Äänestä

Eipä kannata pahasti stressata siitä, mitä toivelistoja täällä netissä pyörii. Mene kadulle ja katso, niin näet että kyllä monilla lyhyemmilläkin kundeilla on ihan mukavan näköistä naisseuraa.
Ja vähät siitä, mitä pitempi enemmistö ajattelee, eikös sinullekin riitä se, kun löydät sen yhden hyvän jolle passaa. Positiivisuutta kehiin, niin siitä se lähtee. t. itsekin hieman lyhyehkö m.

Äänestä

Hanki 10cm piilokorot.

Olet pitempi mies sitten.

Äänestä

Sanot, että naisen ihanne on yleensä iso mies. No, mikä on esim. Sinun ihannenainen ? Voit luetella ulkoisia naisellisia ominaisuuksia, esim. edes kohtalaiset rinnat (eli sulkee pois AA- ja A-kupin), pyöreä takamus (entä jos nainen on hyvin laiha) tms. Uskoisin ettet kuitenkaan, vaikka mainostat itseäsi "ei-pinnalliseksi", kiinnitä baarissa huomiota esim. ko. tyyppiseen laihaan tyttöön tai esim. huomattavan ylipainoiseen naiseen, jolla voi vieläpä olla epäsymmetriset kasvot. Kuitenkin juuri tuo nainen voisi olla mitä miellyttävin, mutta helposti jätät lähestymättä mielestäsi ei-niin-viehättävää naista. Kait naisillakin on oikeus olla kiinnostumatta heidän mielestään ei-niin-viehättävään mieheen. Iso koko taitaa nyt vaan olla melko yleinen viehättäväksi koettu piirre miehissä (kuten vaikka isot rinnat tms. naisissa). Kaikki eivät kuitenkaan pidä isoista miehistä (kuten ei kaikki pidä isoista rinnoistakaan), joten Sinulla toki on mahdollisuuksia tai sitten Sinulla on mahdollisuuksia vakuuttaa olevasi muuten niin viehättävä, että kannattaa tutustua lähemmin (vertaudut siihen ei-niin-viehättävään naiseen baarissa), mutta tämä on tietysti kiinni siitä, oletko mielenkiintoinen. Valittaja ja rassukka ei ole mielenkiintoinen.

Äänestä
  • Miten helvetissä rinnastat pienen miehen koon rintojen kokoon, tai pienen miehen koon naisen ylipainoon??????? ? Se että koko vaikuttaa miehekkyyteen tai naisellisuuteen on kyllä taantunutta tekstiä.

    Äänestä

  • arvuuttaja. kirjoitti:

    Miten helvetissä rinnastat pienen miehen koon rintojen kokoon, tai pienen miehen koon naisen ylipainoon??????? ? Se että koko vaikuttaa miehekkyyteen tai naisellisuuteen on kyllä taantunutta tekstiä.

    Niin siis, jos olet lukenut tälläkin palstalla olleita viestejä, niin usein miehestä halutaan isoa kokoa vertautuen vahvuuteen, pärjäämiseen sekä turvallisuuteen. Sitä pidetään miehekkäänä - siis ulkoisesti. Naisellisuutena pidetään sitten taas (ulkoisesti) esim. isoja rintoja tai kapeaa uumaa, jotka vertautuvat esim. hedelmällisyyteen. Pidätkö näitä geneettisien valintaominaisuuksien tunnustamista nykypäivänäkin jotenkin taantumuksellisina ? Mielestäni ihminen on yhä myös lihallinen ja niin sen pitää olla vastaisuudessakin. Emme tietenkään voi unohtaa henkistä puolta, mutta oletettavasti henkisellä puolella esim. supernaiselliset ja androgyyni ovat samalla viivalla, joten kumman ottaisit (siis miehenä).

    Äänestä

Minäkin olen pieni ja hintelä mies, mutta olen saanut aina naisia. Tittelini suomen turhin kisassa on edistänyt sitä. Vaimokseni otin kuitenkin kääpiön, sillä hänen rinnallaan olen miltei jättiläinen. Minulla on 8- sentin piilokorot ja pidän usein myös stetsonia. Valkea hevosen selässä minun on kerrottu muistuttavan jopa Mannerheimia.

Äänestä

No, maailma ei ole reilu. Ookko kauanki ajatellu vielä valittaa vai meinaakko teherä asialle jotakin? Omasta päästä tämä koko homma on kiinni. Jos rupeaa ajattelemaan että on lyhyt eikä kelpaa niin sitten ei varmasti kelpaa!

Naiset katsoo pituutta, so what? Saavat mun puolestani katsoa vastakin, on nimittäin perhanan hyvä pissis/pinnallisuus indikaattori. Pakkeja on tullut ja tulee vastakin. Hauskin tapaus on kun laitoin naisihmiselle viestiä, vastausta ei kuulunut ja tsekkasin huvikseni profiilin. No, neiti oli kasvanut 3cm (Kuinka se sen teki???) ja ihanneprofiilia oli nostettu 20cm... :D

ps. ja olen myös pistänyt lattiaan päätä pidempia miehia... Kyllähän sä tiedät millaisia selittelijöitä nämä isommat mihet on? Kehtaakko muka olla samanlainen?

Äänestä
  • Hei, smurffi! Tuus laittaa mut lattiaan! Kaiken maailman thai-nyrkkeilijärimpulat yrittävät aina tulla pätemään. Tulevat jonossa ja lähtevät pinossa. Yrittävät saada ison miehen suuttumaan ja sitten kun eivät siinä onnistu, niin alkavat töniskelemään pienessä sievässä. Yleensä se piipittäminen loppuu kun ottaa kunnon käsilukon.

    Äänestä

  • Big Daddy kirjoitti:

    Hei, smurffi! Tuus laittaa mut lattiaan! Kaiken maailman thai-nyrkkeilijärimpulat yrittävät aina tulla pätemään. Tulevat jonossa ja lähtevät pinossa. Yrittävät saada ison miehen suuttumaan ja sitten kun eivät siinä onnistu, niin alkavat töniskelemään pienessä sievässä. Yleensä se piipittäminen loppuu kun ottaa kunnon käsilukon.

    Niinhän se on. Minullekin tullaan joskus vittuilemaan ja se on yleensä pienempi mies, vaan mulla on pitkäpinna niin ei semmosista jaksa hermostua. Tosin sitten kun se hermo menee niin se menee kunnolla, ja siinä saa ärsyttäjä kyytiä :)

    Äänestä

  • Big Daddy kirjoitti:

    Hei, smurffi! Tuus laittaa mut lattiaan! Kaiken maailman thai-nyrkkeilijärimpulat yrittävät aina tulla pätemään. Tulevat jonossa ja lähtevät pinossa. Yrittävät saada ison miehen suuttumaan ja sitten kun eivät siinä onnistu, niin alkavat töniskelemään pienessä sievässä. Yleensä se piipittäminen loppuu kun ottaa kunnon käsilukon.

    Eli uskallat muljuuttaa vasta humalaisia miehiä. On siinä meillä taas yksi sankari. :)

    Äänestä

Omasta paskuudestasi. Se että sinulle on tullut tyhjä arpa ulkoisten(ja myös sisäisten) ominaisuuksien kanssa, on ainoastaan yhden naisen,siis äitisi, vika(osittainen tosin, koska eihän äpärä alkua saa ilman miestä)

Koita vaan sopeutua ajatukseen että naiset kuten miehetkin asettavat tiedostamattaan kriteerejä kumppaneilleen. Jos minkäänlaista karsintaa kumppanien laadun suhteen ei olisi tapahtunut, roilisimme vieläkin puissa ja söisimme banaaneja.

Hauskaa loppuelämää käden kanssa

Äänestä

Seuraavat ovat tosielämästä. Kymmenestä kaverista yhdeksän on n.160-175cm pitkiä. Yksi on n.185cm. Hän on kavereistani ainoa joka seurustelee. Kyllä on masentavaa; nämä kaverit ovat hienoja miehiä, eikä naisen läheisyyttä ole näkyvissä. Peruskoulun luokallani oli kaksi näkyvästi pienempikokoista miestä. Kuulin heidän riistäneen oman henkensä lukioaikana. Naiset voisivat kommentoida tätä järkevästi. Olen siis 24-vuotias ja 172cm pitkä akateeminen mies, naista ei ole ollut kolmeen vuoteen.

Äänestä
  • Itse en henkilökohtaisesti katso ensimmäisenä miehen pituutta, vaan kokonaisuutta ja kuullostelen mitä löytyy pään sisältä. Olen itse 169 cm pitkä, mieheni on pari senttiä pidempi... Että näin meillä! :) Älkää vajotko itsesääliin hyvät "lyhyemmät" miehet. Täällä on kyllä tosiaan aika pinnallista porukkaa liikkeellä, kannattanee vaihtaa netti ihan oikeisiin ihmisiin!

    Äänestä

  • ...miten sanot, että olet "pieni" mies jos pituutta 172cm. Exäni on 170/76 enkä koskaan pitänyt häntä pienenä. Pieni voisi olla alle 165cm. Yksi syy siihen, että pienillä miehillä vähemmän seurustelukumppaneita, voi olla se, että heillä mahdollisesti heikompi itsetunto, epävarmempia ym. Nämä henkiset ominaisuudet eivät viehätä naisia. Ei siis välttämättä ole kyse siitä fyysisestä koosta.

    Äänestä

Olen kanssa törmännyt elämässäni siihen että naisille kelpaa vain pitkä mies, minuu on kyllä monesti kehuttu että, olen mukava, söpö ja niin ihana, eli mulla on sisäistä kauneutta ja hivenen tota ulkonäköäkin, mutta pieni kokoni ei kiinnitä naisiin mitään huomiota.

Olen 168cm.. joten en nyt ihan pätkä ole, joten jatkan etsimistä ja uskon siihen että vielä on olemassa rehellisiä suomalaisia naisia jotka arvostaa muutakin kuin ulkoisia ominaisuuksia.

Äänestä

...että mikä on sitten pieni mies? Pituus/paino? Entäs itse? Minusta tämä on tulkinnanvarainen juttu...Itse ajattelen, että pieni on jotain alle 165cm ja alle 60kg.

Äänestä
  • Niin minäkin ajattelisin suunnilleen tuota pieneksi. Mutta kun nykyään alle 175cm on jo usein liian pieni varsinkin nettitreffeillä. Itse olen 174cm ja painan 74kg ja koen itteni aivan liian pieneksi vakavastiotettavaksi kumppaniksi, vaikka tosiasiassa olen vain sporttinen. Nykyään taitaa olla alle 180cm pieni.

    Äänestä

Kyllä se pienikin mies saa jos haluaa, mutta totuus on että, pitkä mies saa paremmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pikkumies__ kirjoitti:

Nythän on niin, että tällainen pieni mies ei naista saa, koska lähes poikkeuksetta nainen haluaa itseään huomattavasti isomman miehen, koska naisen logiikalla mitä isompi/pitempi, niin sen turvallisempi (tämähän ei millään tavalla todellisuudessa pidä paikkaansa, olen pistänyt lattiaan itseäni päätä pitempiä miehiä). Lisäksi, koska suurin osa naisista on nykyään ylipainoisia, pinnallisia ja ylpeitä niin ei paljon mahdollisuuksia itselle jää. Eli loppuelämä mennään yksin, se on varmaa.

Mutta, se mitä pohdin on tässä se, että mitä naiset sitten pelkäävät? Mistä tällainen pieni mies sitten saa sitä turvaa? Miksei mua hakata joka päivä ja ryöstetä kun olen näin pieni? WTF?

On kyllä surullista huomata, että naiselle ei muutenkaan merkkaa mikään muu kuin miehen ulkonäkö ja peniksen koko. Ja tällaisia tyhjäpäitä sitten pitäisi vielä suojella.

Me miehet kaipaamme läheisyyttä, keskusteluita jne, emmekä koko ajan vaan sitä seksiä. Lakatkaa naiset ajattelemasta alapäällänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu