Loistava Liettuan poika: kieltä oppii

on noin kauniina kuin sinilla harvinainen.

Vuodessahan Liettuan ruslanas ois kielen hallinnut ja jo aiemminkin.

painostetaan takaisin kisaan Ruslanas!
111388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kun ei kieli taitu niin turha yrittää kilpailuunkaan. Osallistukoon seuraavaan Idolsiin jos silloin olisi suomen kieli paremmin hallussa mutta tuollaisella kielitaidolla turha tulla nyt Idolsiin. En minäkään mene vajavaisela liettuan taidollani Kelias į žvaigždesiin kilpailemaan ja kuvittele että minut valitaan jatkoon.

Äänestä
  • pakariset agnesit laulavat englanniksi. Mikä se viime vuoden Agnes sitten oli. Kamalaa suomen kieltä. missään Idolssin "sääntöoppaassa" ei sanota, ettei kielitaitonen täytyy olla. Liettualaisella oli aivan loistava ääni. Hänestä olisi ollut Idoliksi, mutta ei vaan miellyttänyt Askon silmää, kun tämä haukkui miehen "lipeväksi". Se oli suoraa rasismia telkkarissa. Poika oli muuttanut Suomeen asumaan! Selitti alussa, kuinka on jättänyt kaiken Liettuaan. Miksi ihmeessä hän ei olisi voinut osallistua kilpailuun? Sitten sellaisia keskinkertaisia piipittäjiä ylistettiin.. kyllä olisi voinut antaa mahdollisuuden... annettiinhan ne mahdollisuudet niille 16-vuotiaillekin, joista sanottiin, etteivät mielellään laittaisi jatkoon, koska ovat liian nuoria. Samalla tavalla sitten voisi alkaa pohtia, kuka saa osallistua ja kuka ei. Miksei samantien sitten ikärasismia?

    Äänestä

  • kyllä nämä kirjoitti:

    pakariset agnesit laulavat englanniksi. Mikä se viime vuoden Agnes sitten oli. Kamalaa suomen kieltä. missään Idolssin "sääntöoppaassa" ei sanota, ettei kielitaitonen täytyy olla. Liettualaisella oli aivan loistava ääni. Hänestä olisi ollut Idoliksi, mutta ei vaan miellyttänyt Askon silmää, kun tämä haukkui miehen "lipeväksi". Se oli suoraa rasismia telkkarissa. Poika oli muuttanut Suomeen asumaan! Selitti alussa, kuinka on jättänyt kaiken Liettuaan. Miksi ihmeessä hän ei olisi voinut osallistua kilpailuun? Sitten sellaisia keskinkertaisia piipittäjiä ylistettiin.. kyllä olisi voinut antaa mahdollisuuden... annettiinhan ne mahdollisuudet niille 16-vuotiaillekin, joista sanottiin, etteivät mielellään laittaisi jatkoon, koska ovat liian nuoria. Samalla tavalla sitten voisi alkaa pohtia, kuka saa osallistua ja kuka ei. Miksei samantien sitten ikärasismia?

    mutta on OSATTAVA suomen kieltä! Miksi osallistua SUOMENKIELISEEN TV-ohjelmaan jos ei osaa suomen kieltä? Agnes osasi suomen kieltä, hänelle ei tarvinnut puhua englanniksi. Tuo sinun rasistiksi syyttely on kyllä ihan naurettavaa.

    Heti alkaa rasistiksi syyttäminen kun ei suosikki pääse jatkoon, naurettavaa! Luuletko todella että esim. American Idolissa pärjäisi joku joka ei osaa englannin kieltä? Menepä itse yrittämään sinne Liettuan vastaavaan kilpailuun ilman liettuan kielen taitoa. Kyllä sinut nauretaan sieltä pois.

    Äänestä

  • kyllä nämä kirjoitti:

    pakariset agnesit laulavat englanniksi. Mikä se viime vuoden Agnes sitten oli. Kamalaa suomen kieltä. missään Idolssin "sääntöoppaassa" ei sanota, ettei kielitaitonen täytyy olla. Liettualaisella oli aivan loistava ääni. Hänestä olisi ollut Idoliksi, mutta ei vaan miellyttänyt Askon silmää, kun tämä haukkui miehen "lipeväksi". Se oli suoraa rasismia telkkarissa. Poika oli muuttanut Suomeen asumaan! Selitti alussa, kuinka on jättänyt kaiken Liettuaan. Miksi ihmeessä hän ei olisi voinut osallistua kilpailuun? Sitten sellaisia keskinkertaisia piipittäjiä ylistettiin.. kyllä olisi voinut antaa mahdollisuuden... annettiinhan ne mahdollisuudet niille 16-vuotiaillekin, joista sanottiin, etteivät mielellään laittaisi jatkoon, koska ovat liian nuoria. Samalla tavalla sitten voisi alkaa pohtia, kuka saa osallistua ja kuka ei. Miksei samantien sitten ikärasismia?

    pitkä v....

    Äänestä

smoketissaan ja kukka kädessä. Ihana samettikurkku!

Äänestä

että mies on lipevä. Asko itse luulee, että korrektisti käyttäytyvä ja asiallinen ihminen on lipevä. Tyhmä mies tuo Asko.

Äänestä
  • itsetuntonsa kestä:)?

    Äänestä

  • Kallosen kommentti? mitäh, lipevä, no joo jos ei pelkää mennä Kallosen eteen, niin sitten kai oli.

    Tyyppi oli hyvä joka suhteessa ja Jone taas kerran hyvällä itsetunnollaan olisi antanut jatkopaikan, jonka kaveri olisi todellakin ansainnut.

    Ei Agneksenkaan kielitaito ollut kohdallaan..... ai niin mutt Kallonenhan ei silloin ollutkaan kehissä.

    Joka tapauksessa kaveri olisi nostanut kisan tasoa.

    Äänestä

  • Olihan se mies aika lipevä... kunnollinen gigis... puhuu varmaan kaikki teiniblondit pyörryksiin.. Voin vain kuvitella... Minä en syttynyt moisesta gigolon oloisesta miekkosesta :)

    Äänestä

Ulkomaalaisia vastaan mulla ei mitään ole, mutta SUOMEN idoliksi ei kuulu sellainen joka ei ole suomen kansalainen saati ei osaa meidän kieltä!

Äänestä

Olihan se Pihlavakin hoonosoomi ja niin pysyi kisassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta laulunlahja kirjoitti:

on noin kauniina kuin sinilla harvinainen.

Vuodessahan Liettuan ruslanas ois kielen hallinnut ja jo aiemminkin.

painostetaan takaisin kisaan Ruslanas!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu