eli tilanne tämä: olen päälle parikymppinen nuori äiti. meillä on kaksi pientä lasta. mies on täysi hulttio, miten tuollaisen meninkään ottamaan, katoaa päiväkausiksi ja on epäluotettava.
äitinsä on aina antanut hänen tehdä mitä vaan välittämättä yhtään, miehellä oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon vaikeuksia on ollut huostassa jne.
mies valittaa miten ei saa rauhaa minulta ja lapsilta vaikka kuinka paljon yritän että hän saisi viettää öitä ja iltoja viikollakin kavereidensa kanssa jopa 5h illassa vaikka olen itse ollut yksin lasten kanssa päivät ja viikonloppuisin opiskelen.
mikään ei tunnu miehelle riittävän, haukkuu ja syyllistää minua vaan. hänen perheensä on todella erikoinen ja miehellä on ollut kurja lapsuus mutta olen aina sivuttanut tämän ja ollut mahdollisimman mukava ja kohtelias heille. hänen siskoaankin olen auttanut parhaimman mukaan kun hän on kärsinyt koti-oloistaan ja muusta.
nyt sitten on paljastunut että heillä koko perhe haukkuu minua ja minun sukuani joka on meitä paljon auttanut; ottaa lapsia hoitoon ja tukea/välittämistä on löytynyt joka suunnasta (hänen suvultaan ei tipu hoito eikä raha-apua LAINKAAN) ja kuulemma kaikki ongelmat ja muut on minun syytäni olevinaan.
olen täysin tyrmistynyt. heillä on mukamas oikeus arvostella minua vaikka kaiken olen heiltä ja mieheltä sietänyt, yksin hoitanut kodin lapset asiat koulun ja työt miehen liihotellessa ties missä kavereidensa kanssa monta päivää.
harmittaa niin älyttömästi ja olen tässä itkenyt monta kertaa. onko teidän mielestänne tuollainen oikeutettua? itse en vaan voi käsittää mitä olen tehnyt väärin heitä kohtaan. ymmärrän että onhan se heidän poikansa/veljensä mutta silti, he ovat nähneet miten mies katoaa päiväkausiksi jne mutta silti minä olen se jota haukutaan ja arvostellaan.
olen täysin tyrmistynyt.
äitinsä on aina antanut hänen tehdä mitä vaan välittämättä yhtään, miehellä oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan paljon vaikeuksia on ollut huostassa jne.
mies valittaa miten ei saa rauhaa minulta ja lapsilta vaikka kuinka paljon yritän että hän saisi viettää öitä ja iltoja viikollakin kavereidensa kanssa jopa 5h illassa vaikka olen itse ollut yksin lasten kanssa päivät ja viikonloppuisin opiskelen.
mikään ei tunnu miehelle riittävän, haukkuu ja syyllistää minua vaan. hänen perheensä on todella erikoinen ja miehellä on ollut kurja lapsuus mutta olen aina sivuttanut tämän ja ollut mahdollisimman mukava ja kohtelias heille. hänen siskoaankin olen auttanut parhaimman mukaan kun hän on kärsinyt koti-oloistaan ja muusta.
nyt sitten on paljastunut että heillä koko perhe haukkuu minua ja minun sukuani joka on meitä paljon auttanut; ottaa lapsia hoitoon ja tukea/välittämistä on löytynyt joka suunnasta (hänen suvultaan ei tipu hoito eikä raha-apua LAINKAAN) ja kuulemma kaikki ongelmat ja muut on minun syytäni olevinaan.
olen täysin tyrmistynyt. heillä on mukamas oikeus arvostella minua vaikka kaiken olen heiltä ja mieheltä sietänyt, yksin hoitanut kodin lapset asiat koulun ja työt miehen liihotellessa ties missä kavereidensa kanssa monta päivää.
harmittaa niin älyttömästi ja olen tässä itkenyt monta kertaa. onko teidän mielestänne tuollainen oikeutettua? itse en vaan voi käsittää mitä olen tehnyt väärin heitä kohtaan. ymmärrän että onhan se heidän poikansa/veljensä mutta silti, he ovat nähneet miten mies katoaa päiväkausiksi jne mutta silti minä olen se jota haukutaan ja arvostellaan.
olen täysin tyrmistynyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletko sinä nyt tosissasi? Miten olet tuollaisen miehen kelkkaan lähtenyt? Ja vielä lapsiakin tehnyt...
kommentti.
tosiaankaan käsitä mikset ole jo heittänyt miestä ja koko sukua elämästäsi?
no sanokaapa kuule muuta, itse mietin jatkuvasti miten olen voinut olla näin typerä että olen kestänyt näinkin kauan.
mutta aloiteltuamme yhteisen taipaleemme mies oli aivan erilainen, ja sitten iskeytyi myöhäinen murrosikä takaisin ja juuri silloinkun tulin raskaaksi.
ajattelin että tilanne muuttuisi mutta eikun ei. ja on meillä hyviä mukavia hetkiä mutta kunnes miehen ystävät soittavat niin se on menoa baanalle sitten samantien. eiväthän he ymmärrä, ovat alta kolmekymppisiä ja perheettömiä(ja naisettomia!) sinkkumiehiä ja heitä ei minun tunteeni kiinnosta vaan yllyttävät miestä lähtemään oikein väkisin. se siitä sitten.
en olisi muuta halunnut kuin lapsilleni normaalin kokonaisen kodin jossa on isä ja äiti. no en voi lopunelämää odottaa että mies valitsisi meidät, mutta tuleeko koskaan ketään muutakaan kuka meidät sukuunsa haluaisi?
kuka parikymppinen mies haluaa naista jolla on kaksi lasta, ja kuka äiti haluaa pojalleen naista jolla on lapsia ja muuta.
ja suoraansanottuna en uskalla enää ikinä mihinkään sukuun tutustuakkaan kun tämänhetkisetkin minua haukkuvat vaikka olen käsittääkseni aina ollut pelkästään kohtelias ja mukava ja ainut mistä olen saattanut olla vihainen/harmistunut on miehen meneminen ja itsekkyys.
uskomatonta. miehestäni uskoisin mitä vaan mutta en voi käsittää miten hänen äitinsä kenen kanssa olen viettänyt aikaani ja kokenut välimme hyviksi puhuukin selkäni takana minusta huonoa? vaikka minulla olisi hänestä ja hänen kasvatus ja elämäntyylistään paljonkin sanottavaa mutta olen aina lakaissut ne matonalle ja ajatellut että ihmiset ovat erilaisia. ja sama koskee miehen siskoa, tässä oli kiitos kaikesta mitä hänen hyväkseen olen tehnyt. kyllä järkyttää.
tekee virheitä nuoruudessaan, mutta ÄLÄ IKINÄ ajattele lastesi olevan virheitä. Vaikka mitä tapahtuu niin ajattele aina, että ONNEKSI minulla on lapset.
Ikävää kun tulee tuollaista syyllistävää kommenttia, mutta älä lannistu! Tehtyä ei saa tekemättömäksi, joten ajattele asioita ja elämää eteenpäin.
Olin itse avioliitossa miehen kanssa, joka osoittautui lasten synnyttyä itsekin suureksi lapseksi. Minun olisi pitänyt alkaa passaamaan häntä, "koska passasin lapsiakin". Sinuna tekisin nyt samoin kuin minä silloin; mies sukuineen ulos elämästäsi. Se ei ole helppo päätös, mutta oletan että vanhempasi tukevat sinua (oletko kertonut heille totuuden suhteestanne?). Itsekin venytin eroa turhan pitkään ja jos saisin menneisyydessäni jotain muuttaa, niin se olisi juuri tuo, että olisin lähtenyt aiemmin.
Älä kuitenkaan kiellä lapsiasi tapaamasta isäänsä. Heillä on oikeus tuntea isänsä sukuineen.
Uskon, että löydät vielä oikean miehen rinnallesi. Kun tutustut johonkin mielenkiintoiseen mieheen niin kerro mahdollisimman pian, että sinulla on lapsia. Viikon päästä kerrottuna se on paljon vaikeampaa. Minä ainakin löysin elämäni rakkauden, vaikka lapsia olikin jo omasta takaa. ;o)
Esikoiseni(poika) on nyt parikymppinen, enkä olisi moksiskaan vaikka hänen tyttöystävällään olisi lapsia. Pää-asia, että rakastaisivat ja kunnioittaisivat toisiaan ja niitä lapsia.
Hyvää jatkoa sinulla ja voimaa päätöksiisi, oli ne mitä tahansa. Muista kuitenkin, että lapset ovat yleensä juuri niin onnellisia kuin heidän äitinsäkin.
Anna heille onnellinen elämä.
Hyvin vastattu ja neuvottu, ja vielä itse samassa tilanteessa olleen kokemuksella!
Tuosta järkytyksestä miehen suvun panettelun suhteen sanoisin itse myös kokeneena, että heillä on yksinkertaisesti erilainen sivistystaso (huonompi). Tällaiset asiat kulkevat suvuissa, toiset oppivat hienotunteisuutta ja kohteliaisuutta, toiset juoruamista ja panettelua kotonaan. Ennen kun oli selkeämpi 'luokkayhteiskunta' tällaisia avioliittoja erilaisen taustan omaavien kanssa ei olisi suositttu, mutta nyt kaikki ovat tasa-arvoisia. Silti ihmisen kotikasvatus ja lapsuus kulkee mukana koko elämän ajan. Usein tällaiset moukat pitävät kaltaistasi kilttia ja kohteliasta ihmistä jotenkin tyhmänä, eivät ymmärrä, että joku voi olla pyyteetön ja hyvä, vaan tahtovat vetää hänetkin lokaan ja saada jotenkin mustattua.
Jos olisin sinä, noudattaisin edellistä neuvoa ja alkaisin elää omaa elämää lasten kanssa erossa tuosta suvusta!
kirjoitukset. Olen kokenut saman perhehelvetin, väkivalta maustoi vielä liemen. Näin taaksepäin katsottuna, tehty mikä tehty. Virheistä pitää oppia, eikä ole taivaaseen kirjoitettu etteikö alkup. kirjoittaja löytäisi mukavan miehen, mutta pitää oppia eräs tärkeä asia: "Opi tuntemaan itsesi", miksi olet "hypännyt" tämän nykyisen miehen kelkkaan ylipäätään??? Selvitä se itsellesi, miksi rakastut renttuihin? Jollet tee tätä huomaat ehkä olevasi uudelleen samankaltaisen ihmisen kanssa. Tiedätkin jo mihin se johtaa. Tärkeää on ettet heti leiskauta uuden miehen matkaan vaan menet esim. juttelemaan ammattiauttajan kanssa. Syitä löytyy usein lapsuudesta miksi nainen rakastuu renttuihin. En tarkoita, että syyllinen löytyy ulkopuolelta vaan ymmärtää miksi toimin niin tai näin ja sen pohjalta voi opetella uudenlaisia tapoja suhtautua asioihin. Minäkin tapasin vuosia eron jälkeen ihanan ja kiltin miehen ja meinasin laittaa hänet matkoihin, kun oli jotenkin niin outo. Tutustuin kuitenkin ja rakastuin. Oudolta hän tuntui minusta siksi, koska hän oli niin normaali :)... voi kuullostaa hullulta, mutta olemme olleet todellakin onnellisesti naimisissa jo useita vuosia ja toivon sydämestäni, että alkup. löytäisi vielä joskus ihmisen jonka rinnalla voisi olla rennosti, oma itsensä, mutta edessä on pitkä tie ja sille tielle toivon paljon voimia.
Kuinka kauan ajattelit vielä siinä suhteessa jatkaa ja mikä sai sut alunperinkin ihastumaan sellaiseen renttuun ja synnyttämään jopa kaksi lasta sille? Rakkaus on kai sitten sokea.
Pistät nyt vaan sen suhteen poikki ja vaihdat maisemia. Ihan sama miten sen teet. Jos et uskalla kohdata miestä, niin teet sen tekstarilla tai kirjeellä.
vaikka olen käsittääkseni aina ollut pelkästään kohtelias ja mukava ja ainut mistä olen saattanut olla vihainen/harmistunut on miehen meneminen ja itsekkyys.
miten hänen äitinsä kenen kanssa olen viettänyt aikaani ja kokenut välimme hyviksi puhuukin selkäni takana minusta huonoa?
ja sama koskee miehen siskoa, tässä oli kiitos kaikesta mitä hänen hyväkseen olen tehnyt. kyllä järkyttää.
Miehesi suvulla on ongelmia, ja se että he haukkuvat ja puhuvat takanapäin sinusta ei ole sinun syysi. vaikka tekisit mitä ongelma voisi olla sama... älä siis syytä niistä itseäsi..tässä kun pohdit mitä olet tehnyt.
Tottakai sinulla tulee olle oikeus olla vihainen miehellesi jos hän kohtelee sinua huonosti.
vaikka minulla olisi hänestä ja hänen kasvatus ja elämäntyylistään paljonkin sanottavaa mutta olen aina lakaissut ne matonalle ja ajatellut että ihmiset ovat erilaisia.
No ihmiset ovat erilaisia kyllä, toisilla menee huonosti ja voivat olla epätasapainoisia ihmisiä.
Mutta älä sinä syyä siitä itseäsi. hanki apua itsellesi, ja tajua jättää mies ajoissa!!!!!!!oikeasti!!!