Kuinka moni on päätynyt sittenkin jatkamaan liittoaan lasten takia? Miksi?
Lasten takia
jatkuu jatkuu
323922
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Koska lasten takia jokaisen itseään aikuisena pitävän kannattaa ja pitää yrittää (paitsi jos on kyse väkivallasta tms).
Vastoinkäymisistä aikusten pitää yrittää päästä yli, vaikka vaikeeta se onkin. Ei kukaan ole luvannut, että elämä olisi helppoa.
Kasvaminen voi olla todella vaikeeta, mutta jos sitä ei yritä, kuinka voi elä loppuelämänsä hyvällä omalla tunnolla ja kuinka voi kunnioittaa itseään?(onko kaikilla omaatuntoa?)
Jos toinen tai molemmat vanhemmista ei ymmärrä elämän tosiasioita, perheen merkitystä, lasten tilannetta edessä on todennäköisesti avioero.
Sitten on loppuelämä aikaa katua tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Monesti on kuitenkin otettava lusikka kiltisti käteen seuraavassa liitossa tai muutoin sekin menee pieleen.
minä yritin lasten takia ja viimeiset 6 kuukautta on ollut yhtä tuskaa. Nyt annoin itselleni viimeisellä periksi enkä meinaa enää kärsiä joka on varmaan parhaimmaksi sekä minulle että vaimolle. Jos jään niin koko perhe voi pahoin. Tilanne aina korjaantuu hetkittäin muutaman kuukauden ajaksi mutta ei se enää ollut oikeata parisuhdetta.
Tuo on tyypillistä eroselittelyä.
Ette yrittäneet tarpeeksi, oikeillla keinoilla, tarpeeksi paljon, tarpeeksi kauan, oikealla asenteella.
Ette "ylittäneet" itseänne, koska se on vaikeeta vaan turvauduitte helpompaan "ei tämä ole oikeata parisuhdetta" -selitykseen.
Valitsitte "ei tämä ole perhe" -vaihtoehdon, joka on teille itsellenne tällä hetkellä ehkä helpompi, mutta lapsillenne vaikeampi.
Pahoinvointi jatkuu eronne jälkeen. Jokaisella teistä ja samat ongelmat löytyvät jossakin muodossa edestäpäin.
Älä siis anna periksi varsinkaan jos toinenkaan osapuoli ei ole antanut.
...aina voi hyvin liitossa, joka ei toimi. Kyllä he vaistoavat, jos vanhemmat ei ole onnellisia. Kukin ratkaiskoon asiansa tilanteen mukaan. Kaikki ei ole niin mustavalkoista. Tottakai kaikkensa on yritettävä, mutta jos ei niin ei. Katkera, onneton, surullinen vanhempi ei kaikissa tapauksissa kykene olemaan se aito ja paras vanhempi niin rakkaille lapsilleen.
omakin kokemus, että kyllä liittoa voi jatkaa tietoisesti lasten vuoksi, vaikka se ei enää niin auvoista olekaan.
Riippuu ihmisistä ja meillä ainakin sujui, eikä lapsille jäänyt eron tuskaa koettavaksi, eikä heittonappuloiden osaa viikonloppuisin.
Tottakai jos ilmapiiri on on huono lapset aavistavat, mutta kuten sanoin - riippuu ihmisistä. Aikuiset, tarpeeksi kypsät ihmiset kykenevät heittämään itsekkyyden vaateen pois.
En ollut katkera, enkä surullinen, ei ollut toinenkaan elimme ja menimme kuin normaalisti.
Kun aika oli kypsä, erosimme. Sellainen sanonta on; että aika aikansa kutakin...
Lapset vaistoavat kaiken ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ei mitkään vanhemmat ole aina onnellisia, se ei olisi lapsille edes hyväksi. Täysin epärealistista sellainen.
Lapset huomaavat myös sen, että aikuiset eivät osaa sopia, yrittää tarpeeksi, käyttäytyä aina oikein,antaa anteeksi jne.
Lasten olisi hyvä nähdä ja kokea, että vanhemmat selviävät yhdessä vaikeuksista huolimatta, sitä lapset todellisuudessa tarvitsevat kaikkein eniten.
Lasten vuoksi jatkoin liittoa niin pitkälle että liki rikoin lapseni mielenterveyden.
Kyllä kulissielämä on pahaksi kaikille osapuolille ja etenkin lapsille jotka näkevät asiat suoraan ilman aikuisen valheellisuutta.
Lasten takia liittoa on turha jatkaa, kaksi itsenäistä aikuista lapsen elämässä on huomattavasti parempi pohja kuin kylmän kolkko tausta joka yrittää näyttää perheeltä.
Vanhemmuus on muutakin kuin sitä että asutaan samankaton alla. Usein tuossa vaiheessa kun liitto ei toimi, lapset ovat ne jotka kärsivät eniten, niin rakkauden, huomion kuin läheisyyden puutteesta, aikuisten aika menee omiin kipuiluihin ja päivästä toiseen selviämiseen. Eivät ne seinät lapselle turvaa tuo, vaan ihminen joka näkee, kuulee, välittää, ehtii ja jaksaa olla läsnä.
Kuinka moni "kulisseissa" elävä muistaa sen lapsen joka kiukkuaa siinä ja itkee, vai onko oma olo niin tyytymätön että tulee tiuskittua turhaan pikku äkäpussille?
Itse huomasin että astuessani irti risaisesta liitosta jaksan ja pystyn olemaan paljon parempi vanhempi, todistuksissa numerot pomppasivat yläviistoon osoittamaan sitä totuutta että jaksan auttaa enemmän, enää aikani ei kulu vain omien huolieni märehtimiseen.
Onko missään ihmistä joka olisi jatkanut liittoa ongelmien jälkeen.. esim. niin että tuosta olisi aikaa 10 vuotta?
Onko todella sellaisia ihmisiä, jotka eivät jatka lasten vuoksi vain hetken verran.. niin kauan kuin hampaat irvessä jaksavat, vaan jotka olisivat todella selvinneet takaisin perheeksi?
Kokemusteni perusteella ero tulee ajallaan, yleensä alle viidessä vuodessa sen jälkeen kun jompikumpi kyseenalaistaa liiton.
Mies on paljon töissä. En edes muista mitä seksi on. Viimeiseen vuoteen mies ei ole edes koskenut minuun. Seksiä on ollut viimeisen viiden vuoden aikana varmaankin viisi kertaa (ja tämä on ihan totta) Olen vähän yli 40-v ja ihan hyvän näköinen;) Jatkanko lasten takia vai alanko elää ? Äidilläkin on vain tämä elämä;)
Meillä oli parisuhteessa vakavia ongelmia 20 vuotta sitten. Avioeroa mietittiin, tavaroita jaettiin yms. Jostain löytyi kuitenkin voimia jatkaa liittoa, puhua ja puhua. Lapsia meillä ei silloin ollut ja lapsettomuus olikin ehkä suurin syy sen hetkiseen kriisiin. Nyt tuosta on kulunut aikaa 20 vuotta ja meillä oli 18 hyvää vuotta.
Nyt elämme elämämme pahinta kriisiä ja avioero näyttää todennäköisemmältä kuin yhdessä jatkaminen. Nyt on pienet lapset (perustimme perheen iäkkäänä) joiden tulevaisuus mietityttää. Mikä olisi oikea ratkaisu? Mies elää 50 villitystä ja miettii, tätäkö tämä elämä sitten vain olikin. Jos tästä kriisistä vielä selvitään, niin eiköhän me sitten vanhainkodissa kahdenistuttavassa "kiikkustuolissa" istuta.
Minäkin olen eroa tehnyt jo jonkin aikaa, mutta lasten 14 ja 17 v (lähinnä 14-vuotias murkkutyttö) takia en ole sitä voinut tehdä.
Liittoni on lattea, ei mitään fyys. eikä muutakaan yhteistä, mutta ei sinänsä riitojakaan.
En aio ottaa loppuiäkseni huonoa omaatuntoa ja katumusta, vaan ainon olla vielä muutaman vuoden, kunnes lapset ovat isoja.
Sitten voin lähteä vapaana, kuin lintu - puhtaalla omallatunnolla viettämään uutta elämääni - lasten kasvatuksen loppuun saakka tehneenä. Sitten ei kellään ole mitään sanottavaa raitkaisustani.
Et voi silloinkaan lähteä hyvällä omallatunnolla, koska olet puolisollesi luvannut myös vastamäessä olla rinnalla ja tukena.
Nyt on vastamäkesi. Yhtälailla on sinun omalla vastuullasi lattea liitto ja epätyydyttävä seksielämä. Miksi et voisi muuttaa tapojasi ja pinttymiäsi, uudistua ja tehdä jotakin toisin?
Jos lähdet raukkamaisesti käpälämäkeen kun alkaa liitto tympiä, muista, että se on silti järkytys lapsillesi ja että he eivät voi tuoda lapsiaan koskaan mummon ja vaarin yhteiseen kotiin.
Mikä ihmisiä vaivaa kun he eivät uskalla eikä osaa itse muuttua ja parantaa suhdettaan, vaan oitis uskovat aidan takana olevan vihreämpää?
Minä odotin, että nuorinkin kirjoitti ylioppilaaksi, ja sitten virallisesti erosimme. Viimeisen vuoden elimme saman katon alla ns. harkinta-aikaa. Syyllisyyttä tuntematta en selvinnyt, enkä vieläkään ole selvinnyt. Mutta: eksälläni menee hyvin; on uusi onni- jota hänelle vilpittömästi toivoinkin ja halusin, koska näin että kanssani hän ei ollut onnellinen. Toinen lapsi kärsi erosta enemmän, mutta pärjää jo paremmin.
Väitän, että teimme kaikkemme, mutta kaksi katkeraa vanhaa varista ei ole oikea vaihtoehto mummiksi ja papaksi. Mummin ja pappa ovat edelleen; emmehän me minnekään ole hävinneet!!!Tuo on turhaa höpinää, että erilliset mummila ja ukkila olisivat järkytys!! Pitäisikö koko loppuelämä pilata toimimattoman suhteen vuoksi! Tuskin! Lapset kärsivät siitä, kun vanhemmat voivat huonosti.Kärsivät minunkin siitä vielä enemmän kuin erosta! Nyt vietimme jouluaattoa yhdessä: sovussa ja ystävinä.
Minä olen yksin, ja aikaajoin voin huonommin- mutta silti katumatta, koska vaihtoehtona olisi ollut kaikkien pahoinvointi.
Vihkikaavassa kysytään, tahdotko! Minä en enää jaksanut tahtoa!Jokin loppui, ja penskasta asti yhdessä olleet kasvoivat eri suuntiin. Eikä aidan takana ole vihreämpää! Sitä on turha kuvitella. Mutta lapsillani on paras mahdollinen isä, olen edelleen sitä mieltä.
Katsokaa joskus ympärillenne ja lukekaa tilastoja.
Miksi ihmiset eroavat vain muutaman vuoden jälkeen ja sanovat, ettei suju tai että arki on latteaa eikä innosta.
Koulut ovat täynnä vinksahtaneita pikkulapsia. Ala-asteikäisistä neljäsosa tarvitsisi terapiaa.
Mitä aikuiset ihmiset oikein haluavat liitoiltaan?
Syyllisyyttä eroavat saavatkin tuntea. Eronnut on syyllistynyt välinpitämättömyyteen pieniä lapsia kohtaan ja usein myös puolisoaan kohtaan.
Miksei ennen joka toinen pari eronnut?
vaan, toivottavasti ei sädekehä purista päätäsi! Sinut on tänne maan päälle ilmeisesti luotu tuomitsemaan toisia- jostakin kumman syystä. Ilmeisesti saat siitä itsellesi hyvän olon! Minä en lähtenyt hetken mielijohteesta, enkä myöskään väitä, ettei sellaista tapahtuisi. Lasten ongelmat eivät aina eroista pelkästään johdu; riitaisista suhteista kyllä, ja siitä että maailman tappiin asti kiusataan toinen toistaan lasten kautta, jolloin hallaa tehdään lapsille, ei aikuiselle. Apua haetaan liian harvoin; ja useimmiten se joka ei lähde mukaan pariterapiaan, on mies!!! Siis kuka ei halua muuttua??
Avioero on niin kipeä ratkaisu, että todella toivon, ettet sinä joudu sitä kokemaan. Minä en aikonut erota koskaan, mutta huomasin, ettei kannata sanoa koskaan 'ei koskaan'.Kulissiavioliittoa en halunnut elää!Syitä en ryhdy tässä erittelemään, eikä niillä tässä ole merkitystä.Ihmisten tulee tehdä, kuten parhaaksi näkevät, mutta uhrautujaa ei kukaan kunnioita!Eikä marttyyreja!
Tilastoja täytyy osata myös lukea - eli ymmärtää myös niissä piilevät sudenkuopat. Kun katson ympärilleni, asiat ovat nyt paljon paremmin kuin esim. 30 - 40 vuotta sitten.
Minä olen ollut vinksahtanut lapsena. Kiitos vanhempieni jotka eivät ymmärtäneet erota. Koti oli paikk , mistä halusi äkkiä pois ainasten riitjen takia. Edeleenkin mummolassa ei viitsi käydä sen katkeran ja riitaisan ilmapiirin takia.
Itse kun erosin, vaihtehtoina olisivat olleet lääkitys ja vieraan syli, edes joskus olisi joku edes halannut. Miten pitkälle pitää itsensä uhrata jotta se on kylliksi? Marttyyrina elellä jossain mielisairaalassa kaikkensa antaneena?
Onko se joku hyvä malli lapsille, että vaikk akuinka huonosti voisit, niin laita pilleriä vain huiviin - pääasia että avioliitto säilyy????
Ei kukaan kannata marttyyrina olemista ja ketään siihen kehota. Eikä kulissiliittoon.
Aikuisten, vanhempien, pitää opetella elämän vaikeuksista selviytymään. Sen pitäisi olla kaikien tavoite, sekä miesten että naisten.
Avioerossa on useimiten kyse vain ihmisistä, jotka eivät sillä hetkellä jostakin syystä osaa tai halua osata kehittyä ihmisenä.
Siksi puolet avioliitoista kariutuu. Kulissiliitot ei kannata, kulisseista pitäisi pyrkiä päästä eroon kuitenkin muutoin kuin eroamalla.
ei erottu? Siksi, koska ei ollut varaa!! Nainen olisi jäänyt puille paljaille, usein ilman koulutusta ja työtä!!!
En sano, ettei pidä yrittää. Varsinkin silloin, kun lapset ovat pieniä, elämä on vaativaa ja siinä saattaa unohtua parisuhteesta huolehtiminen, ja se on molempien tehtävä. Avioliitto on kuin yhteinen yritys.! Edelleen naiset tekevät pitemmät työpäivät kuin miehet, ensin töissä ja sitten kotona! Sohvaperunamiehen sijaan tarvitaan kanssatekijöitä! Eiköhän sitten ala se seksinpuutteen ruikutuskin asettua!
Ennen ei tosiaankaan erottu koska varsinkin naisilla oli ankeammat ajat.
Sellainenkin voi vaikuttaa, että nykyään katsellaan telkkaria liian paljon ja luullaan, että elämän pitäisi olla samanlaista auvoa ja onnea koko ajan kuin telkarisarjoissa. Helposti ja itsestäänselvästi.
Töitä tehdään niin paljon, että normaali elämä jää jalkoihin ja järkikin vauhdissa ja rasituksessa samenee.
Koska ei ymmärretä asioiden yhteyttä, puolisoa on helppo syyttää joka asiasta. Eikä se edes näytä niin kauniilta/komealta, seksikkäältä/lihaksikkaalta kuin telkkarisarjojen tyypit.
entäpä jos nimenomaan haluaa kehittyä ja kasvaa ihmisenä, eikä se kelpaakaan toiselle?! Pitäisikö siis jättää kehittymättä!Se nyt vaan on sillä lailla että ihminen muuttuu. Ja toki monia muitakin syitä on, jos erotaan. Elämässä on erilaisia vaiheita. Yksi vaihe on se, jossa tehdään lapset sen henkilön kanssa, joka siihen on sopivaksi havaittu. Ideaali ehkä olisi, että yhteistä olisi vielä senkin jälkeen, kun lapset ovat pesästä poistuneet. Aina se vaan ei mene niin.
Minäpä en usko, että ainakaan kukaan, jolla on lapsia, niin kovin heppoisista syistä eroaa. On kurjaa, että kaikki erot tuomitaan turhiksi, sillä todellisuudessa niitä on vain pieni osa eroista. Kyllä huono parisuhde heijastuu lapsiin.
Minusta kenenkään ei pidä riutua rakkaudettomassa tai muuten huonosti toimivassa suhteessa, jos sitä ei saada kuntoon. Se on kyllä totta, että huonoa suhdetta ei tänä päivänä aina yritetä korjata esim. terapiassa käymällä, mutta ei se tarkoita, että kaikkia suhteita voisi korjata toimivaksi edes ulkopuolisen avulla.
Itse eronneena ja eksän kanssa hyvissä väleissä olevana sanoisin, että jos lapset voivat huonosti erosta niin vanhemmat voivat katsoa peiliin. Usein se lasten pahoinvointi johtuu siitä, että eronneet vanhemmat käyttävät lapsiaan lyömäaseina. Haukkuvat toisiaan lapsille, estävät tapaamisia ja riitelevät kasvatuksesta ja uusista puolisoistaan.
Isäni ja lasteni pappa sanoi viime kesänä, että hän on todella ylpeä miten hienosti lastemme asiat on hoidettu erosta huolimatta. Lapseni ovat kuulemma hyvin tasapainoisia, vaikka ovat erolapsia ja heillä on kaksi kotia. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että lapsille on tehty selväksi että heitä rakastetaan ja he saavat tavata etävanhempaa usein. Minä en puhu pahaa lasten isästä eikä hän minusta. Meillä on molemmilla hyvät välit keskenämme ja uusien puolisoiden kanssa.
Tottakai jokainen ero jättää jälkensä lapseen ja varmaan jokainen lapsi toivoo, että vanhemmat olisivat yhdessä. Mutta käyttäytymällä niin kuin aikuiset erotessa voidaan "vauriot" minimoida. Suosittelen kaikille. Ero on sen verran raskas kokemus itsessään, että turha sitä on pahentaa riitelemällä sen jälkeen jatkuvasti lapsista jne.
Ei syyllistetä eronneita, jookosta.
ei todellakaan ole apua parisuhteeseen nykyaikana. Sen huomasin kun kysyin että mitä se pappi sanoi ja väistäessäni samalla siivet saanutta vesilasia. Aika sitkeä olet ollut jos maltoit odottaa että lapset kasvaa isoksi ja sen huomaa että olet kerinnyt kyllä miettiä asiat moneen kertaan. Erittäin asiallinen näkökulma jossa ei tällä kertaa syytetä miestä ( joka näkyy näissä kirjoituksissa olevan tapana ).
eroja on ja sitä ei kukaan kiellä. Hienoa, että teillä on mennyt hyvin ja lapset eivät ole kärsineet. Mutta tosiasia on myös, että nykyään kolmannes eroista voidaan välttää, jos ihmiset sitoutuvat hoitamaan parisuhdettaan kantamaan sen vastuun, mitä heiltä odotetaan ja mitä on "luvannut" alttarilla.
Tosiasia on myös, että arjen parisuhderealismi puuttuu liian monelta ja ajatellaan itsekkäästi omaa nautintoa. Liian helposti annetaan periksi, kun/jos uusi ihastus tulee ja aviosiipasta tulee sen jälkeen "avioriippa" joka on oman onnen tiellä. Puolustuskyvyttömät lapset ovat vaan pelinappuloita - liian usein.
Jokainen, joka kykenee asettumaan erolapsen asemaan ymmärtää, että kyllä ero ( usein hyväkin) on lapselle hämmentävä ja myös lapsen voimia kuluttava kun joutuu sukkuloimaan molempien vanhempien välillä ja varomaan vielä, ettei kerro mistään tapahtumista, mitä "uusissa" perheissä on sattunut ja tapahtunut.
Normaali lapsi on lojaali molemmille vanhemmillen ja toivoo liki aikuisuuteen saakka, että vanhemmat menisivät vielä yhteen.Jopa niissäkin tapauksissa, joissa on asiat olleet erittäin huonosti. Se perusta on koti lapselle ja omat vanehmmat. Sittenkin se lapsen toivo olemassa, vaikka vanhemmilla olisi uudet perheet.
Uskon, että jokaisen ihanne on pysyvä parisuhde mielellään ydinperhe, jossa asiat ja suhteet toimivat. Ja riidatonta kotia/perhettä ei ole ja jos on, niin se on epänormaali ja epäterve. Riidat ja ristiriidat pitää oppia sopimaan ja myös lasten tulee nähdä molempia. Riitoja ja niiden sopimisia. Väkivalta on eri asia. Jos ero väistämätön, niin vanhempien tehtävä on toimia lasten parhaaksi ja lapset ovat etusijalla - ei aikuinen vanhempi.
Jokaisen eronneen on syytä valmentaa myös jälkikasvuaan, jotta he eivät saisi "väärää mallia" miten parisuhde hoidetaan. Eli sitä, että kun menee huonosti ja riidellään niin sitten vaan ero on ainoa vaihtoehto. Siitähän eronneilla on kokemusta ja tuskin kukaan äiti tai isä haluaa nähdä/kokea ja sukkuloida tulevaisuudessa loputtomassa lapsiensa uusperheiden viidakossa.
Ai kuvitelkaapa...sekö se olikin Taavin isä ja tuo taas Tiinan entinen anoppi, mutta kuka se anoppi on nykyään??? ja herrajestas... kuka se onkaan Liisin mummi...puhumattakaan et kuka on ukki ja jne...???
kenellekään, jos kaksi aikuista ihmistä haluavat erota. Yhdessä, yhteistuumin. Tai vaikka jos vain toinen.. Jos kaikki on yritetty eikä toimi, niin minä en ymmärrä mikä on sellainen sopimus, jota ei voi purkaa...
No olenkin sitä nuorempaa sukupolvea, enkä uskovainen. Ehkä muilla toisin.
En ymmärrä miten ihmiset ovat niin kiinnostuneita MUIDEN ihmisten avioliitoista ja suhteista. Ei kuulune kellekään muulle... Huoh.
Johan on hurskastelua.... että ainoastaan väkivalta olisi syy olla eroamatta jos "suhde ei toimi".
Suhde ei "toimi" kun puolisot eivät voi sietää toisiaan, vaikka väkivaltaa ei olisikaan.On riittävää "väkivaltaa" kuunnella päivästä toiseen nakutusta riippumatta siitä tekeekö vai ei tee sitä mitä toinen haluaa; eikä kuuntele kun pyytää lopettamaan nakutuksen ja kertomaan mikä oikeasti mättää. Kun pinna katkeaa ja sanoo haluavansa eron, sitten ihmetellään, ja luvataan, että nakutus loppuu. Eikä se lopu. Kun ei toinen edes ymmärrä mitä tekee, joka päivä. Sitä ei tarvitse sietää ja kestää, kun lapsetkaan eivät kestä.
Kaikille ei ole annettu ymmärrystä, joten siinä mielessä tämä viestini sinulle on tarpeeton. Et kuitenkaan ymmärrä.
sillä tuskin kirjoittaja tarkoitti sitä, et vain väkivalta oikeuttaa eroon...en niin käsittänyt...eikös se niin mene, et eroon tarvitaan vähintään yksi, mutta suhteen toimivuuteen kaksi...
Tästä minunkin mielestäni on ollut kyse. Olen halaunnut kasvaa ihmisenä, kehittyä eteenpäin - en suinkaan jäädä möllöttämään johonkin kuolleeseen pisteeeseen.
Ennenkaikkea se, että toinen haluaa mennä eteenpäin, on se rakkautta että antaa mennä. Ei se että ahdistaa toisen nurkkaan. Miettikää nyt naiset - sekö on rakkautta kun miehen mielivaltaan alistuu???
riepoo toi et miksi ette voi muuttua jne,mutta siinähän se on että jospa vaikka ite muuttuisitkin niin toinen ei muutu millään.Ammatti-ihminenkin sanoi minulle vähän aika sitten,että toista ei voi muuttaa täytyy vaan hyväksyä hänen huonot puolet ja oppia niiden kanssa elämään.Miksi ne pitäisi hyväksyä?miksi naiselta aina vaaditaan muuttumista,mutta mieheltä ei..?Mutta sitten kun mies muuttuu niin hänelläpä onkin jo toinen.Niinhän siinä yleensä käy.Se vaimo onkin sitten katkera ja siinähän se vika olikin kun ei muuttunut,vai?
Itse yritän tässä jatkaa avioliittoa.Maaliskuussa syntyy toinen muksu,mutta millään ei enää jaksaisi.Kotitöitä teen kaiket päivät kukaan ei arvosta sotketaan lisää.Tai että tekis omaaloitteisesti jotain,ehei.Mutta annas olla jos joku muu on apua vailla,niin kyllä lähdetään.Minä en ole sellainen vaimo joka harrastukset kieltää,mutta ehkäpä haluaisin itsekin tehdä välillä jotain muuta.
Erolla ehkä hakisin sitä että saisin edes joskus olla viikonlopun yksin ja nauttia.Miehen ois pakko nähdä se arki ja ottaa se vastuu.Omista raha-asioistaan myös.Sori kauheesti sekava teksti.;)
suostu kaikkeen! Ei ole pakkoa!!!
vaivaa kun luulet olevasi muiden elämän opettaja ?
ei voi sinun elämääsi arvostella kuin sinä itse. muut neuvonantajat voisivat keskittyä omaan elämäänsä. olet varmasti harkinnut ja todennut avioliittosi olevan ohi - olkoonpa syyt mitkä tahansa. aviksesta ei häivytä kevyesti. vaikka ratkaisu tuntuu oikealta ei se tee siitä helppoa. vaikka olisi helpompaa kuin jääminen. ihmiset haluaa ymmärtää että helppo on sama kuin mennään mistä aita on matalin. sellaiset ymmärtäjät eivät ole elämää nähnytkään eikä niitä kannata kuunnella. kaikkea hyvää sulle ja voimia jatkossa.