Olen 53 vuotias mies, lapsista nuorin aivan kohta 18 v. Siis täysi-ikäisiä.
Mutta kannattaako enää edes erota tässä iässä, vai kituuttaakko lopun elämää latistuneessa - seksittömässä liitossa?
En tiedä, pystynkö tässä iässä enää juuri vapaudestani nauttimaan..kuten nuorena sinkkuaikanani.
Miten teillä muilla varttuneella iällä eronneilla, oletteko vielä eron jälkeen saaneet rakennettua uutta tyydyttävää liittoa?
Miten olette yksinäisyyttä kestäneet vilkkaan perhe-elämän jälkeen?
Mutta kannattaako enää edes erota tässä iässä, vai kituuttaakko lopun elämää latistuneessa - seksittömässä liitossa?
En tiedä, pystynkö tässä iässä enää juuri vapaudestani nauttimaan..kuten nuorena sinkkuaikanani.
Miten teillä muilla varttuneella iällä eronneilla, oletteko vielä eron jälkeen saaneet rakennettua uutta tyydyttävää liittoa?
Miten olette yksinäisyyttä kestäneet vilkkaan perhe-elämän jälkeen?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kannat vanhaa suhdettasi kuitenkin mielessäsi loppuelämän
Kyllä 53 vuotiaana kannattaa erota, 63 vuotiaana kannattaa erota ja 73 vuotiaanakin voi erota jos siltä tuntuu.
En pysty kuvittelemaan että joku ikä pitäisi merkitä sitä että tyytyy epätyydyttävään elämään.
Yksinäisyys on mielentila, elämää voi elää muutenkin kuin perheensä kautta, ihan itse itselleen.
Toivon kuitenkin, että löytäisit jonkin harrastuksen, jossa voisit olla kotoa poissa pari viikkoakin kerrallaan. Se auttaa ihmeen paljon. Jopa puheenaiheetkin siipan kanssa saisi uutta potkua.
Mutta mikä olisi semmoinen harrastus? Äkkiä tulee mieleen vain eräreissut mukavan porukan mukana, joskus kanadaan ja toisen kerran siperiaan.
Ja kun itse kerran omalle akalle,- joka täyttää vain sanaristikoita pitkät illat, eikä syty mihinkään yhteisasiaan, vaan rakastaa tautejaan enemmän kuin minua,ehdotin eroa-, niin pään asento muuttui enemmän kuuntelevaksi, mutta ei mitään muuta.
Ja pirullisinta tässä on se, että ei ole riittäviä tuloja, että voisi sanoa jonain iltana, että myy kaikki minunkin tavarat, minä en niitä enää tarvitse, enkä tule kysymään enää koskaan.
Viisainta on, että parantelet vanhaa suhdettasi. Ikän puolesta sen pitäisi jo onnistua.
Vanhoissa kaunoissa, tavoissa, vioissa ja syyllisyyksissä ei kannata roikkua. Ihminen voi muuttua missä iässä tahansa, jos haluaa.
Itse kukin tekee tietysti päätöksensä ja kantaa seuraukset.
Mieheni lopetti viisissäkymmenissä kokonaan seksin, oli poissa kotoa illat ja usein viikonvaihteetkin.
Ei meillä erityistä riitaa ollut, koska molemmilla oli paljon, liikaakin, töitä. Nuorin lapsi oli tuolloin abi, muut jo kotoa poissa, koska saimme lapset nuorina.
Mies halusi eron, moitiskeli latistunutta liittoa, intohimon puutetta ja valitteli, ettei elämä tunnu tarjoavan enää mitään.
Hän ilmoitti koko perheelle lähtevänsä kotoa. Samalla meille selvisi, että syynä oli uusi rakkaus. Meidän tyttäret sanoivat isälleen, että siitä vain, mutta älköön isä enää lähtönsä jälkeen olko yhteydessä heihin.
Talo oli minun nimissäni perintötilana ja meillä molemmilla oli hyväpalkkaiset työt.
Muutaman viikon kiukuteltuaan mies ilmoitti perheelle uuden viestin. Hän ei sittenkään lähde. Hinta oli hänestä liian kova.
Mehän nauroimme perheenä miehen selän takana että jassoo ja vai niin.
Jos elämä ei muuta ole opettanut, niin suhteellisuudentajua ja huumormieltä.
Ajasta on pian 10 vuotta. Muuten menisi hyvin, mutta mies ei edelleenkään ole löytänyt itseään seksuaalisesti. Eli puutteessa tässä on elelty. Mutta elämässä on paljon muuta sisältöä, kyllähän tämä tästä.
Olen ajatellut, että kun lapset täyttävät 18 v niin ei heillä silloin enää ole oikeutta puuttua mun asioihin. Lapsellista myöskään suuttua, jos toinen haluaa vihdoin taas alkaa elää omaa elämäänsä. Ja kyllä se suuttumus ohi ajan kanssa menee.
..kirjoitat: Muuten menisi hyvin, mutta mies ei edelleenkään ole löytänyt itseään seksuaalisesti. Eli puutteessa tässä on elelty. "
Olisikohan kuitenkin ollut inhimillisempi ratkaisu teille molemmille, jos et olisi rahalla kiristänyt miestäsi takaisin.
Ehkäpä kumpikin olisitte saanut siten oikean elämän...
Nauti nyt sitten vallastasi ja miehesi elämän tuhoamisesta!!!
No tuollaisesta "pakkoavioliitosta" nyt ei voi paljon enää odottaa. Että ihan lapset sanoivat, mitä vanhemmat saavat tehdä. Jotenkin tunnut olevan oikein ylpeä epäonnistuneesta avioliitostasi, jossa on molempien paha olla.
Näin niitä kyynisiä vanhoja akkoja ja ukkoja ”leivotaan”, jotka kaihoileva loppuelämän elämättömän elämänsä perään.
säälittävä ja inhottava, etten ihmettele miksi miehesi halusi poisläheltäsi, haluaa varmaan edelleen.
Onko sulla muuta jäljellä kuin omahyväisyytesi?
En eroaisi uudelleen jos saisin ajan taaksepäin. Monesta pahasta pääsin eroon, mutta monta hankaluutta tuli niiden tilalle.
Kysymyksesi ovat niin henkilökohtaisia että niihin vain sinä voit vastata. Onko nykyinen liittosi sellainen ettei siitä enää saisi rakennettua tyydyttävää suhdetta vanhuuden varalle? Ei 53-vuotias ole vanha eroamaan jos ei toisen kanssa enää ole syytä elää. Kyllä vanhemmallakin iällä voi löytää onnen. Entä jos sinulla onkin vain kriisi kun vilkas perhe-elämä on jättänyt ja löydätte vaimosi kanssa ajan oloon toisenne uudelleen?
Niin, lapset eivät usein kyllä ymmärrä, että heidän mielestä vanha isä lähtee liitosta, kun eivät ymmärrä syytä. Vanhimman siskon mies lähti viidenkympin villityksessään vihreätä laidunta etsimään. Siitä on noin 7 vuotta. Kumpikaan poika ei ole tekemisissä isän kanssa, eikä tämän uuden naisen. Äitinsä kanssa kyllä ovat hyvissä väleissä.
Ei äidin tehtävä kait? ole opettaa pojille poiskaranneen isän teon ymmärtämistä. kai se olis isän tehtävä?
Jos aikuiset lapset eivät ymmärtäisi tekoasi, voit vain toivoa että aika antaa heille kyvyn ymmärtää. Meille jokaiselle on annettu vain yksi elämä eikä se ole ihan sama miten sen elää. Voithan aina kysyä mitä he tekisivät sinun tilanteessasi. Mutta muista, vastuu on myös kannettava päätöksestään. Se varmasti tuottaa hyvää mutta myös vaikeita asioita. Kaikkea ei voi tässä elämässä saada, eikä ole tarvekaan.
Hei ap.
Mitä mahdat tarkoittaa latistuneella liitolla? Miksi teillä on seksi loppunut? Kumman valinta se on vai eikö vaimo enää jaksa kiinnostaa?
...ja kaikki poikani ovat onnellisia siitä, että äidillä oli vihdoinkin kanttia pakata reppunsa ja hankkia itselleen elämä!
alkoi vasta erottuani, siis oma elämä. Kun on elänyt koko aikuisikänsä pitkälti niin, että muilla olisi hyvä olla, niin tuntee jo anssainneensa tämän.
Luulin minäkin, että minulla oli hyvä olla, en vaan tiennyt millaista on, kun on oikeasti hyvä olla.
Jos aikuistuvat lapset haluavat olla vanhempiensa onnellisuuden esteenä, niin silloin on kyllä mennyt pahasti jokin pieleen, ehkä rakkaudeton liitto on aiheuttanut heille jo vääristynyttä ajattelutapaa ja tietämättömyyttä siitä, mitä onnellinen elämä voi olla.
Kyllä se vaan jonnekin on raja laitettava. Ei aikuisella lapsella ole mitään sanomisoikeutta toisen aikuisen eron suhteen.
Vaikka eroaisin 80-vuotiaana, niin ei mun 60-vuotiaat "lapset" siitä tykkäisi.
Kuka siis suostuu pomppimaan toisten pillien mukaan koko ikänsä..kuka ei. Elämässä pitää osata olla myös oikealla tavalla itsekäskin. Ja kuka mun parasta ajattelee, jos en minä itse??
Kovinpa kävitte yhden kirjoittajan kimppuun.
Eipä kai eronneelle likikään aina ole merkitystä, onko vanhojen lastensa kanssa tekemisissä.
...tuleepa mieleen tarina yli 80 -vuotiaasta pariskunnasta joka haki eroa. Kun ihmiset sitä ihmettelivät, vaimo totesi että "nyt voi erota kun viimeinenkin lapsi kuoli". Kyllä kai siinä avioliitossa pitää olla mukavaa yhdessäoloa jotta sitä kannattaa jatkaa, ei aikuisten lasten vuoksi tarvitse kärsiä. Jos on parempi olla yksin kuin kaksin, niin päätös on ollut oikea. Mutta senhän näkee vasta sitten kun ratkaisu on tehty.
ja lapsista.
Olen sitä mieltä, että vanhempien parisuhdetta ei ole tarve, eikä tule "repostella" lapsille. Vanhemmuus säilyy erosta huolimatta ja asiallinen kertominen vanhempien erosta on paikallaan, mutta ei siihen johtaneet syyt tai seuraukset. Toki lapset suree aikansa, mutta ajan kuluessa sopeutuvat ratkaisuun.
Kannattaako erota?
Itselläni ainakin kannatti. Olen saanut elää ja nauttia elämästäni ja "virtaa" uusille asioille ja harrastuksille on löytynyt. Kykenen tukemaan lapsianikin paremmin ja nauttimaan heidän kanssa asioista, kun ei parisuhteen ongelmat ole rasitteena.
Edelleen olen lapsilleni se vanhempi, joka olin ennen eroani ja pidämme tiiviisti yhteyttä. Saman suon exällenikin ja hänen uudelle kumppanilleen.
Pohdit kykenetkö vapaudestasi nauttimaan? Mihinkäs se iän myötä muuttuisi? Omasta vapaudestani osaan nauttia, saan tehdä niitä asioita jotka itseäni kiinnostaa ja huvittaa.
Yksinäisyyttä en ole kokenut, päinvastoin. Toki osaan nauttia myös yksinolosta ja itsensä kohtaamisesta, silloin kun siihen aika antaa mahdollisuuden.
hyvä elämä. on järkyttävää,että joku voi elää jossain suhteessa,jossa ei ole lainkaan fyysistä intohimoa kumppaniin ja että "lapset" ovat vielä kiristäneet yhteiseloon.
Ja jos lapset eivät suostu olemaan yhteydessä, onko sillä mitään väliä.
Musta tääkin on hyvä miettiä. Vanhetessa voi eronneelle tulla "ikävä2 lapsiansa.
Kuuntelin kerran jotain isänpäiväohjelmaa. Vasta eläkkeelle mennyt isä soitti ohjelmaan ja valitteli, että vaikka hänellä on molemmista avioliitoista monta lasta, kukaan ei ollut lähettänyt korttia eikä kukaan soittanut. Ohjelman toimittaja kysyi, missä lapset olivat kasvaneet, ja se mies vastasi, että kaikki lapset äitiensä kanssa. Koska hän painoi niska limassa töitä, ei ehtinyt hoitaa lapsia.
Joten ...
siltä tuntuu.
Ensinnä, 53 ei ole vielä edes vanha. Loppuikää saattaa olla jäljellä sen 30vuotta, joten melko pitkä aika "kiduttavaksi" jos ei ole pakko. Ja mikä pakko on? Ei mikään.
Ainoastaan, jos pelkää tulevaisuutta, ei uskalla, kun ei ole enää niitä epätyydyttäviä mutta tuttuja raameja ympärillä.
Joka tapauksessa teiltä nyt elämä muuttuu toisenlaiseksi, viimeinenkin lapsi lähdössä omilleen. Te olette silloin, sinä ja vaimo totaalisesti omillanne tekin. Siinä tietysti on mahdollisuus moneen suuntaan. Periaatteessa teillä olisi aikaa tehdä yhdessä asioita, jotka on lapsiperheenä jäänyt tekemättä. Jos on halua tehdä yhdessä mitään. Toisaalta voi ajatella, että kasvatusvelvollisuus on täytetty ja matkaa voi jatkaa eri teitä.
Toiseksi: ei ole lasten asia päättää vanhempiensa puolesta.Jos ovat aikuisia, tajuavat, että siinä missä vanhemmat antavat lapsilleen vapauden tehdä ja valita itse, heidän tulee suoda sama oikeus vanhemmillekin.
Kolmanneksi sille kuka kertoi naureskellensa oikein perheenä miehen seläntakana, niin sanonpa ettei ole ihme että mies aikoinaan halusi pois. Ikävä vaan, että rouva ei siinä kriisissä kasvanut yhtään, vaan epäilemättä hänen egonsa kasvoi ylimittoihin, ellei ollut sitä jo ennen viidenkympin villitystä. Mikä se muuten on?
Nuorin laps täytti sinä päivänä 18v kun ero tuli virallisesti voimaan. Olin silloin 47v. Alussa huomasin kuinka ns. yhteisistä ystävistä vain 1 osoitti käytöksellään että minä olen ns. huono! Ei se mitään..senkin käänsin itselleni myönteiseksi ajattelemalla, että ompas toi ihminen tyhmä. Sehän olikin minulle voimaa antava tapaus :))
Lapset aikanaan sanoivat, että teidän olisi pitänyt erota jo 10v sitten. Lapset on tekemisissä molempien vanhempien kanssa. Olivat vaan iloisia, koska teimme oikean ratkaisun.
Eri huoneissa mekin nukuttiin jo vuosia..kulissia elettiin ja molemmilla omat menonsa. Takaisin kaipuuta ei ole ollut.
Vapaudesta olen nauttinut.
Aika muuttui sit kun olin jo täyttänyt 52v..kohtalo laittoi sormet peliin!
Vajaa vuosi sitten kohtasin todella mukavan tyypin. Viimeinen vuosi on ollut elämäni parasta aikaa. Rakkautta on vielä aikuisenakin.
Vaikka yhdessä ei asutakkaan niin kyllä yhdessä olo ja kaikki yhdessä tekeminen on mukavaa.
Aika näyttää tulevan. Sinä mies 53v tee itsellesi oikea ratkaisu ja muista se aina että vain sinä voit elää oman elämäsi myös paremmin. Elämme vain kerran ja nyt vielä olet hyvässä iässä oleva. 10 vuoden päästä meidän askel on jo paljon lyhempi. Alkoholi kannattaa unohtaa kokonaan erovaiheessa. Omasta kunnosta kannattaa huolehtia liikunnalla.
Joku päivä huomaat että elät elämäsi parhaita päiviä..olet onnellinen ja iloinen.
Onnea matkaan !