Ikärasismiako?

Moi olentörmännyt sellaiseen asiaan työtä
hakiessani kuin ikärasismi plen 47 vuotias ja
LVIS - alan ammattilainen kokemusta parikynmmentä
vuotta edellinen paikka kaatui tuotannollisiin
ja tatoudellisiin syihin läddin opiskelemaan sain
Sähkö/automaation valmiit parerit oukokuussa
2002.
Nyt tilanne on se etten pääse töihin olen
aktiivisesti laitellut hakemuksia aina jokin
ihmeellinen syy että ei vain pääse olen juomannut
että työnantajat käyttää hyväkseen IKÄRASISMIA

Onko jollain tosellakin saman kaltainen kokemus ?

Terveisin

Sinnikäs yrittäjä
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen kokenut konkreettisesti ikärasismia.Annas kun kerron. Olin juuri täyttämässä 50 vuotta, kun lähin esimieheni silloisessa työpaikassani haukkui minut julkisesti liian vanhaksi työelämään yhteisssä työntekijöiden palaverissa. Työtä tein takuuvarmasti yhtä paljon kuin toisetkin. Arvaa tuntuiko se mukavalta. Silloin olisin halunnut sukeltaa maan rakoon. Toisaalta omapahan oli häpeänsä, kun ryhtyi syyttä suotta nokkimaan.Pärstä ei ilmeisesti herraa miellyttänyt. Itse hän sai ylennyksen tuotantopäälliköksi ja minä sain muutaman viikon perästä "kenkää". En ole siitä vieläkään toipunut,vaikka siitä on kohta kymmenen vuotta aikaa. Pitäsikö vaatia korvauksia henkisestä kivusta ja särystä. Olen varma ,että Herra se löytyy herrallekin. Onneksi on tehty uusi laki henkisestä nujertamisesta.

Äänestä
  • Kyllä ikärasismia on ,valitettavasti.Työåaikallani irtisanottiin Tuotannollisista ja Taloudellisista syistä ihmisiä.Minä yksi heistä.

    Olin ahkera ja huolellinen kuten myös säntillinen työajoissa.Suorasukainen mutta rehellinen.Työpaikkakiusattu!

    Minä olin ainoa jolla oli töitä vaikka muille jakaa,Minulla oli myös toistakymmentä vuotta kokemusta kyseisestä työstä ja myös ainoa joka sai monoa.Ikää on liikaa mutta täysin työkykyinen ja kielitaitoinen.

    No nytpä saavat kiusata toisiaan ja myös opetella tekemään ahkerasti töitä eikä istuksia käsi poskella jos mielivät että työpaikka pysyy pystyssä.Kaikki merkit vain viittaavat ettei tuo työpaikka ole enää kauan pystyssä.

    Koettakaa jaksaa kaikki työpaikkakiusatut ja työttömät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikärasismiako ? kirjoitti:

Moi olentörmännyt sellaiseen asiaan työtä
hakiessani kuin ikärasismi plen 47 vuotias ja
LVIS - alan ammattilainen kokemusta parikynmmentä
vuotta edellinen paikka kaatui tuotannollisiin
ja tatoudellisiin syihin läddin opiskelemaan sain
Sähkö/automaation valmiit parerit oukokuussa
2002.
Nyt tilanne on se etten pääse töihin olen
aktiivisesti laitellut hakemuksia aina jokin
ihmeellinen syy että ei vain pääse olen juomannut
että työnantajat käyttää hyväkseen IKÄRASISMIA

Onko jollain tosellakin saman kaltainen kokemus ?

Terveisin

Sinnikäs yrittäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu