tyttöystäväni petti

Joo, ajatukset on viel aika sekasin. Kuulin just että tyttöystäväni oli eilen illalla suudellut erään toisen miehen kanssa. Tämä mies on piirittänyt tyttöäni jo vähän aikaa, mutta tyttöystäväni on onnistuneesti uskotellut mulle ettei häntä kiinnosta se jätkä yhtään. Hän oli eilen tyttöporukalla ottamassa ja olipa sitten suudellut kyseisen miehen kanssa. Syyksi ilmoittaa sen että oli niin kovassa kännissä, mutta onko se puolustus? oikeesti? Ollaan seurusteltu vähän yli 3 vuotta ja tottakai ongelmia on ollut. Juuri kun tuntui että meillä menee todella hyvin niin tälläinen pamahtaa vastaan. Sattuu kyllä aivan mielettömästi, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Antaakko anteeksi ja jatkaa yhteiselämää? Miten voin enää ikinä luottaa häneen? Vai pitäisikö nyt vaan kylmästi ottaa etäisyyttä? Rakastan kyllä tyttöystävääni todella paljon, mutta voiko tälläistä unohtaa? Tuleeko päiviä, jolloin tätä ei tarvitsisi ajatella? Asumme eri kaupungeissa ja kun tulee seuraavan kerran näitä "tyttöjen iltoja" niin miten voin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Emmätiedä, sattuu vaan niin saatanasti, päässä pyörii lähinnä sen toisen jätkän satuttaminen, joskin tiedän ettei se ratkaise asiota suuntaan tai toiseen. Mitä tehdä?
282089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eipä muuta kuin rakennat ne unelmien pilvilinnat uudestaan. Jos ne romahtaa, niin sitten ne romahtaa. Imisiähän me vain olemme miehiä ja naisia. Mikään ei ole täydellistä, kuin ehkä lapsenusko näissä asioissa. Toi ei ole kovinkaan paha juttu, ottaen huomioon mitä tapahtui ja missä tilassa. Ainahan asioita voi pyöritellä pään sisällä ja kuvitella tapahtunutta eri kanteilta. Yleensä vielä kuvitelmat ovat pahempia kuin totuus. Anna anteeksi, jos siltä tuntuu. Älä anna vain antamisen vuoksi. Mutta en kehottaisi suurentelemaankaan asioita. Kukaan ei ole jeesus. Jos miettii mitä tyhmyyksiä tulee flänässä tehtyä, tuhlattua rahaa (jolle olisi käyttöä muuallakin), haastettu riitaa ja haistateltua, kaiken näköstä... mikä ihme se on jos arvostelukyky ja kontrolli pettää parissa promillessa. Eiköhän Suomenkin vankiloissa suurin osa lusijoista ole mokailunsa suorittanut Kiteen kirkkaa sumentamina.

Tsemppiä vaan ja kylä se siittä:)

Äänestä

Ihmisiä vain..
Eipä muuta kuin rakennat ne unelmien pilvilinnat uudestaan. Jos ne romahtaa, niin sitten ne romahtaa. Imisiähän me vain olemme miehiä ja naisia. Mikään ei ole täydellistä, kuin ehkä lapsenusko näissä asioissa. Toi ei ole kovinkaan paha juttu, ottaen huomioon mitä tapahtui ja missä tilassa. Ainahan asioita voi pyöritellä pään sisällä ja kuvitella tapahtunutta eri kanteilta. Yleensä vielä kuvitelmat ovat pahempia kuin totuus. Anna anteeksi, jos siltä tuntuu. Älä anna vain antamisen vuoksi. Mutta en kehottaisi suurentelemaankaan asioita. Kukaan ei ole jeesus. Jos miettii mitä tyhmyyksiä tulee flänässä tehtyä, tuhlattua rahaa (jolle olisi käyttöä muuallakin), haastettu riitaa ja haistateltua, kaiken näköstä... mikä ihme se on jos arvostelukyky ja kontrolli pettää parissa promillessa. Eiköhän Suomenkin vankiloissa suurin osa lusijoista ole mokailunsa suorittanut Kiteen kirkkaan sumentamina.

Tsemppiä vaan ja kylä se siittä:)

Äänestä

ja ole siitä kiitollinen. Suudelma nyt ei vielä maata kaada, vaikka hiukan kurjalta tuntuukin!

Promilleissa pyöritään, jos etsitään pariskunta, jossa kumpikaan ei ole edes suudellut jonkun muun kanssa! Ja etkö itse koskaan ole?

Äänestä
  • Tuo rehellisyys on näennäistä. Kun tunnustaa jotakin pientä, niin vaikuttaa toisen silmissä rehelliselle, vaikka koko totuus onkin ihan toinen. Koettu on.

    Äänestä

  • Painkiller kirjoitti:

    Tuo rehellisyys on näennäistä. Kun tunnustaa jotakin pientä, niin vaikuttaa toisen silmissä rehelliselle, vaikka koko totuus onkin ihan toinen. Koettu on.

    mutta kuitenkin - vai?
    Kyllä sinä Painkiller tunnut olevan niin katkera, että melkein itkettää. Kerohan nyt meille kaikille mitä kamalaa sinulle on tapahtunut tässä maailmassa.

    Äänestä

  • Lukija kirjoitti:

    mutta kuitenkin - vai?
    Kyllä sinä Painkiller tunnut olevan niin katkera, että melkein itkettää. Kerohan nyt meille kaikille mitä kamalaa sinulle on tapahtunut tässä maailmassa.

    Älä luule luuta lihaksi!
    Tuossa ei ole katkeruuden häivääkään vaan totuus. Itke minun puolestani kuinka paljon haluat, mutta muista niistä välillä, ettet tukehdu räkään.

    Äänestä

  • Painkiller kirjoitti:

    Älä luule luuta lihaksi!
    Tuossa ei ole katkeruuden häivääkään vaan totuus. Itke minun puolestani kuinka paljon haluat, mutta muista niistä välillä, ettet tukehdu räkään.

    Jotakin aivan kamalaa sinulle on tapahtunut. Olen lueskellut noita sinun kirjoituksiasi ja tullut siihen tulokseen, että kaipaat varmaan psykiatrista apua hyvin pian.
    Kerro nut edes hieman, niin voisin ehkä ymmärtää noita mielipiteitäsi hieman paremmin. Nyt en ymmärrä lainkaa miksi olet niin ehdottoman jyrkkä ja näet kaiken niin yksipuolisesti.

    Äänestä

  • Painkiller kirjoitti:

    Älä luule luuta lihaksi!
    Tuossa ei ole katkeruuden häivääkään vaan totuus. Itke minun puolestani kuinka paljon haluat, mutta muista niistä välillä, ettet tukehdu räkään.

    on luuta sekä lihaa! Siitä et pääse mihinkään ja se on totuus.

    Äänestä

Tuntu pahalta lukea juttusi lähinnä siksi että ise olen ollut se joka on pettänyt!! Seurustelin poikakaverini kanssa vajaat 3 vuotta ja lopulta päädyin siihen tulokseen että on parempi ottaa etäisyyttä koska poikakaverillani ei ollut minuun enää minkään laista luottamusta ( sattuneesta syystä..)! Olimme erossa noin vuoden verran kunnes tajusin etten voi elää ilman häntä! Päätökseni on ollut ehkä paras mitä on tapahtunut koska yhteiselomme sujuu tällä hetkellä niin hyvin kuin voi olla mahdollista! Ja vaikka sanotaan että kun kerran pettää, pettää aina..no kyllä kai se pitää osaltaan paikkaansa mutta minulle sellaista tarvetta ei ole tullut enää vastaan! Siinä olet oikeassa, sen jätkän satuttaminen ei hyödytä mitään saat ehkä hetkellisen nautinnon mut ei kannata vajota niin alas. Parasta tosiaan olis ottaa etäisyyttä tyttöystävääsi, jos nyt annat anteeksi, ajattelee hän että annat varmaan toisenkin kerran anteeksi..jaksamisia...

Äänestä

Noniin, siellä sitä taas mennään. Känni ei ole ensinnäkään mikään puolustus tai syy. Kyse ei selvästikään ollut myöskään hetken hurmiosta, jos ko. äijä on ollut maisemissa jo pidempään, eikä tyttöystäväsi ole tehnyt mitään hänen häätämisekseen, vaan on päinvastoin antanut periksi, vaikka seurustelee.

Asutte vieläpä eri paikkakunnilla, joka antaa tyttöystävällesi tilaisuuksia tämän tästä ja tod. näk. hän käyttää nämä tilaisuudet hyväkseen. Minun kokemusteni mukaan hän tulee pettämään sinua uudelleen ja vielä paljon pahemmin.

Dumppaa ämmä!

Äänestä
  • ..yksi erittäin katkeran ihmisen mielipide! Mielestäni ei saa yleistää sanomalla, että pettäjä tulee jatkossakin pettämään. Tosin mielipiteitä on niin paljon kuin on ihmisiäkin.. Joten tässä voisi sanoa, että vain petetty ja pettäjä yhdessä voivat löytää oikean ratkaisun: lopettaako suhde vai jatkaa...

    Äänestä

  • ..helvetti... sinähän se asioista tiedät!!! kyllä joo, haista paska!!!

    Äänestä

Joko suuteleminenkin on uskottomuutta???
Voi teitä lapsia. Kyllä nyt kannattaisi hankkia köydenpätkä (itsellesi), koska tuo suuteleminenkin on jo todella vaarallista ja loukkaavaa.
Jos otata kaiken noin vakavasti, niin et varmasti pääse tuosta ikinä ylitse!

Äänestä
  • X-mies: jos tuollainen ei sinusta tuntuisi miltään, niin minusta tuntuu, ettet ole koskaan ollut oikeasti rakastunut. Tai no, mikäs minä olen sua arvostelemaan, mutta siltä vähän vaikuttaa. Jos mun tyttöystävä olisi suudellut jotain kaveria tms, ei asia olis niin paha, mut nyt kyseessä on kuitenkin aika paljon "vakavampi" asia. Mut joo, kiitos asiallisista vastauksista kaikille =)

    Äänestä

  • juuri kuullut (ketjun aloitta kirjoitti:

    X-mies: jos tuollainen ei sinusta tuntuisi miltään, niin minusta tuntuu, ettet ole koskaan ollut oikeasti rakastunut. Tai no, mikäs minä olen sua arvostelemaan, mutta siltä vähän vaikuttaa. Jos mun tyttöystävä olisi suudellut jotain kaveria tms, ei asia olis niin paha, mut nyt kyseessä on kuitenkin aika paljon "vakavampi" asia. Mut joo, kiitos asiallisista vastauksista kaikille =)

    Tällä X-"miehellä" tuskin on koskaan ollut sellaista suhdetta. Jutuista päätellen X-"mies" ei arvosta parisuhteen perustaa eli molemminpuolista sopimusta, josta hän kuitenkin tuolla toisessa kirjoituksessa toitottaa.

    Eli sinun mielestäsi sopimus ja luottamus on rikottu, jolloin asia on sinun kohdaltasi harvinaisen selvä. Saat tuntea tulleesi loukatuksi ja petetyksi ilman, että näillä x-"miehillä" on oikeutta sitä arvostella ja kehoittaa hirttämään itsesi. X-"mies" ajattelee tuota asiaa vain pettäjän kannalta, koska itsekin on tod. näk. sellainen.

    Äänestä

  • Painkiller kirjoitti:

    Tällä X-"miehellä" tuskin on koskaan ollut sellaista suhdetta. Jutuista päätellen X-"mies" ei arvosta parisuhteen perustaa eli molemminpuolista sopimusta, josta hän kuitenkin tuolla toisessa kirjoituksessa toitottaa.

    Eli sinun mielestäsi sopimus ja luottamus on rikottu, jolloin asia on sinun kohdaltasi harvinaisen selvä. Saat tuntea tulleesi loukatuksi ja petetyksi ilman, että näillä x-"miehillä" on oikeutta sitä arvostella ja kehoittaa hirttämään itsesi. X-"mies" ajattelee tuota asiaa vain pettäjän kannalta, koska itsekin on tod. näk. sellainen.

    Aivan, kiitos tästä, kivun tappaja =)

    Äänestä

  • juuri kuullut... kirjoitti:

    Aivan, kiitos tästä, kivun tappaja =)

    Oletteko te nyt tosissanne sitä mieltä, että suuteleminen on USKOTTOMUUTTA?
    Kyllä minun mielestäni pitäisi tapahtua jotakin muuta järisyttävämpää.

    Äänestä

kaikki pettäjät on syytä jättää heti eikä jäädä odottamaan toista kertaa,että milloin ne taas pettää! totta kai se sattuu mutta pitemmän päälle on parasta jättää heti. jos kerran pettää niin aina pettää! olen sen nähnyt ja itsekin jätin tällaisen pettäjä viikko sitten,se olisi pitäny tehdä jo aiemmin.kukaan ei ansaitse pettävää seurustelukumppania! pettäjän omaa syytä kun pilaa suhteen,känni EI oo selitys vaan tekosyy. pettäjät eivät oo henkisesti kypsiä seurustelemaan eikä tuota kypsymistä kannata jäädä odottamaan jos haluaa säilyttää itsekunnioituksensa. olen mielummin sydänsuruinen sinkku kuin pettäjän kanssa sydänsuruisessa suhteessa!

Äänestä
  • Luuletko että kolmen vuoden suhteen voi noin vain jättää taakseen?En sano, etteikö niinkin voisi tehdä. Kyllä minäkin sitä alku raivossa miettisin, mutta jos suhde on aikaisemmin ollut melkeinpä täydellinen, on se vaikea lopettaa tuosta vaan, samantien, ajattelematta sen enempää. Näissä asioissa ei auta muu kuin aika, puhuminen ja anteeksi pyytäminen. Ei kannata hätiköidä.. sillä suhteen lopettamista saattaa (sitäkin) sitten katua loppuelämänsä.
    Tällä kirjoituksella en yritä millään puolustaa pettäjiä.. mutta hekin varmasti katuvat sydämensä pohjasta tekoaan..jos he siis todella rakastavat kumppaniaan.. Ja minä kyllä rakastan ja kadun!

    Äänestä

  • ...kyllä ottaa päähän toi sun kirjoitus, vaikka ymmärrän osaksi sinuakin. väitätkö todella että pettäjät ovat tunteettomia paskoja! Mistä tiedät että kaikki jotka pettää pettävät myös uudelleen?? onko sinulla ollut vain sellaisia suhteita, joissa olet itse vain joutunut kärsimään? Se on kyllä totta, että pettäjän on turha itkeä, jos pilaa suhteen, mutta kaikki ei selviä todellakaan sillä, että erotaan saman tien..elämä ei ole niin yksikertaista.
    Ja tuosta kännistä vielä: Eikö itselläsi ole koskaan mennyt mitenkään kännissä kontrolli?? Vai etkö ole koskaan juonut?
    Ja voi helvetti.. Mikä sinä olet sanomaan etteikö pettäjä ole henkisesti kypsä seurustelemaan??!!

    Tosin ajattelin minäkin joskus melkein samoin kuin sinä, mutta en todellakaan noin jyrkästi! Et voi sanoa ettetkö itse koskaan elämässäsi tule tekemään virheitä!!
    Ja hyvää jatkoa............

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    ...kyllä ottaa päähän toi sun kirjoitus, vaikka ymmärrän osaksi sinuakin. väitätkö todella että pettäjät ovat tunteettomia paskoja! Mistä tiedät että kaikki jotka pettää pettävät myös uudelleen?? onko sinulla ollut vain sellaisia suhteita, joissa olet itse vain joutunut kärsimään? Se on kyllä totta, että pettäjän on turha itkeä, jos pilaa suhteen, mutta kaikki ei selviä todellakaan sillä, että erotaan saman tien..elämä ei ole niin yksikertaista.
    Ja tuosta kännistä vielä: Eikö itselläsi ole koskaan mennyt mitenkään kännissä kontrolli?? Vai etkö ole koskaan juonut?
    Ja voi helvetti.. Mikä sinä olet sanomaan etteikö pettäjä ole henkisesti kypsä seurustelemaan??!!

    Tosin ajattelin minäkin joskus melkein samoin kuin sinä, mutta en todellakaan noin jyrkästi! Et voi sanoa ettetkö itse koskaan elämässäsi tule tekemään virheitä!!
    Ja hyvää jatkoa............

    Miksi puolustelet tekijää näin kovasti? vaikuttaa että sinä olet se toinen osapuoli täs sotkus?

    Äänestä

  • hmm... kirjoitti:

    Miksi puolustelet tekijää näin kovasti? vaikuttaa että sinä olet se toinen osapuoli täs sotkus?

    ..ehkä olenkin, ehkä en..

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    ..ehkä olenkin, ehkä en..

    Sä olet se toinen osapuoli tässä sotkussa.

    "Tällä kirjoituksella en yritä millään puolustaa pettäjiä.. mutta hekin varmasti katuvat sydämensä pohjasta tekoaan..jos he siis todella rakastavat kumppaniaan.. Ja minä kyllä rakastan ja kadun!"

    Sinä rakastat ja kadut, joko sulle on tapahtunut yllättävän samanlainen tilanne tai sitten sä tosiaan olet tän jutun "se toinen" jota vahvasti itse epäilen.
    Onnea vaan sullekkin, toivottavasti "juuri kuullut" ottaa sut viel takas. En tiedä pitäisikö sen. et tehnyt kyllä mitään nättiä temppua sille.

    Äänestä

Jos oisin itse tuossa samassa tilanteessa sanoisin tytöystävälleni että en voi luottaa sinuun enää joten suhteemme on ohi! Toivottavasti itsekin tajuat tilanteen ja jätät tyttöystäväsi...

Äänestä

Jokaisessa parisuhteessa pitäisi sopia käytäntö miten toimitaan mikäli kaikesta huolimatta kumppani pettää tai vaikkapa suutelee toista! Useimmissa parisuhteissa on oletuksena, että molemmat ovat uskollisuuden kannalla, mutta harvat kertovat toisilleen miten haluavat kumppanin toimivan mahdollisessa "virhetilanteessa". Jokaisen olisi hyvä ajatella itsekseen etukäteen ennenkuin mitään on tapahtunut haluaisiko kuulla "synnintunnustuksen" vai olisiko mieluummin tietämätön asiasta.

Ajattele sinäkin "juuri kuullut..." oliko parempi, että tyttöystäväsi kertoi toisen suutelusta vai olisiko hänen pitänyt olla kertomatta?

Näin ehkä hieman ;D vanhemman ihmisen näkökulmasta tapauksessasi kärpäsestä kasvoi härkänen.

Äänestä

Jos rakkaus on TODELLISTA kyllä voi antaa anteeksi..Ja suutelu..hmmm.Ei mun mielestä nyt niin hirveän kamalaa pettämistä!!Anna anteeksi!Virheitä sattuu itte kullekki..Suhde voi vaikka vahvistua tämän myötä..On jalo taito antaa anteeksi..Mutta jos ei pysty antamaan anteeksi ja unohtamaan kannattaa ehkä harkita suhteen lopettamista.Ja kyllä se luottamuskin tulee varmasti aikaa myöten takaisin.. Itse olen saanut anteeksi PALJON enemmän kuin pikku suudelman..RAKKAUS voittaa!! Koita jaksaa ja pärjätä.

Äänestä
  • Rina-82 mitähän sä sitten teit? Mun mielestä ei kannata antaa anteeksi. Sattuuhan se, mutta itse en luottaisi enää koskaan... Jos toinen voi tehdä tuollaista niin ei rakasta sinua silloin, ja se että oli humalassa ei ole mikään selitys. Toisaalta tuntuu että monet naiset ovat humalassa aika "anteliaita" ja jakamassa kaikille omaa ruumistaan joko suutelemalla, halailemalla tai ihan naimalla. Oksettaa ajatellakkin omaa tyttöystävääni tekemässä saman minulle...varmasti tappaisin molemmat.

    Äänestä

pettänyt,selvinpäin.Useamman kuin yhden kerran.Ja kadun sitä!!Mutta kaikki tekee virheitä.Ja vaikka pettää se ei meinaa et ei rakastaisi jätkäänsä.Kyllä minusta pienen suudelman voi antaa anteeksi. Jotkut luokittelevat sen jo pettämiseksi. (EI se ole pettämistä) =mun mielipide..jOS haluaa heittää hyvän suhteen menemään pienen suukon takia niin silloin suhde ei oo ollut sen arvoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri kuullut... kirjoitti:

Joo, ajatukset on viel aika sekasin. Kuulin just että tyttöystäväni oli eilen illalla suudellut erään toisen miehen kanssa. Tämä mies on piirittänyt tyttöäni jo vähän aikaa, mutta tyttöystäväni on onnistuneesti uskotellut mulle ettei häntä kiinnosta se jätkä yhtään. Hän oli eilen tyttöporukalla ottamassa ja olipa sitten suudellut kyseisen miehen kanssa. Syyksi ilmoittaa sen että oli niin kovassa kännissä, mutta onko se puolustus? oikeesti? Ollaan seurusteltu vähän yli 3 vuotta ja tottakai ongelmia on ollut. Juuri kun tuntui että meillä menee todella hyvin niin tälläinen pamahtaa vastaan. Sattuu kyllä aivan mielettömästi, enkä oikein tiedä mitä tehdä. Antaakko anteeksi ja jatkaa yhteiselämää? Miten voin enää ikinä luottaa häneen? Vai pitäisikö nyt vaan kylmästi ottaa etäisyyttä? Rakastan kyllä tyttöystävääni todella paljon, mutta voiko tälläistä unohtaa? Tuleeko päiviä, jolloin tätä ei tarvitsisi ajatella? Asumme eri kaupungeissa ja kun tulee seuraavan kerran näitä "tyttöjen iltoja" niin miten voin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Emmätiedä, sattuu vaan niin saatanasti, päässä pyörii lähinnä sen toisen jätkän satuttaminen, joskin tiedän ettei se ratkaise asiota suuntaan tai toiseen. Mitä tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu