Täällä joskus sanotaan, että pettämisestä ei pidä kertoa vaan pitää kärsiä ne omantunnontuskat itse, mutta jos ihminen tosissaan kärsii niistä omantunnontuskista niin näkyyhän se ulospäin ja viimeistään siinä vaiheessa pettäminen tulee ilmi.
pettämisestä pitää kertoa
Aava Maa
91225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä siitä että kaipaa jotakin toista pitääkin kertoa.
Siitä että oma puoliso ei nyt vaan riitä.
Se on rehellisyyttä myös itsellekkin.
Siinä kohtaa kun on jo pettänyt on paree mennä
hakemaan synninpäästö jostakin muualta kuin
puolisolta tai sitten fiksusti ilmoittaa miten kävi
ja pakata kamansa.
Puoliso voi sit omalta osaltaan miettiä haluaako ja
pystyykö enään luottamaan.
Aina se halu ei riitä jos nimittäin ei pysty.
Jälkensä se jättää joka tapauksessa kertoi tai ei.
pettäjän itsekkyydelle, että pitää piiloutua jonkun salailun taakse, joka puetaan muka kauniiksi lohdulliseksi oppijaksoksi "se ei satuta, jota ei tiedä".
Kukapa nyt mielellään omia virheitään tunnustaisi, mutta rohkea uskaltaa olla rehellinen joka asiassa, eikä elämää kyllä oikeen voi rakentaa satasella, jos jää "pieni" salaisuus. Mukava varmaan katsoa itseään peilistä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ole kuitenkin rehellinen? Kenelle?
Todella ärsyttävää, että vieläkin joku on sitä mieltä, että oma paha olo ja omantunnon tuskat on siirrettävä myös toiselle. Miksi?! Ei ole yhtää järkevää syytä miksi omasta töppäämisestä, jos pettämisensä sellaiseksi tuntee, pitäisi kertoa eteen päin. Pettämisestä seuraa yleensä oman tunnon tuskia ja iso morkkis ja se kannattaisi aina ennen pettämistä huomioida. Jos ei äly siinä vaiheessa riitä, turha on myöhemminkään siirtää vastuuta muualle omasta ajattelemattomuudesta
ihminen voi ensinnäkin tehdä tuollaista ja jättää se kertomatta ja jatkaa nukkumista "oikean" kumppaninsa kanssa. Ajattelemattomuudessa tehdyistä teoista oppii vaan kantamalla niistä vastuunsa ja jos näin ei tee ei mitään opita. Niitä ei siirretä kenellekään vaan paljastetaan se minkälainen ihminen todellisuudessa itse on. Sitten kumppani pystyy arvioimaan rehellisesti kannattaako suhdetta yrittää pelastaa vai näyttää tylysti ovea.
Todella ärsyttävää on se, että täällä roikkuu vieläkin niitä idiootteja, joiden mielestä kertominen olisi virhe, ei pettäminen. Ja kuka hullu oikeasti luulee selviävänsä elämästä siten, ettei yhdelläkään sanalla toisia loukkaisi?!
Kukaan, paitsi pettäjä, ei oikeasti usko siihen, että kertominen olisi pahan olon siirtämistä toiselle - omien kasvojen säilyttämisestä ja vastuunkantamisen vaikeudesta siinä on kyse. Vain itse pettäjä voi luulla jotain niin typerää, että asian yksinkantaminen ja salassapito jotenkin auttaisi siihen ongelmaan - eli uskottomuuteen. Jos on sitä mieltä, kannattaisi miettiä, että mitä järkeä on olla PARIsuhteessa, kun toisella on niin oma elämä, johon ei se kumppani kuulu.
"Todella ärsyttävää, että vieläkin joku on sitä mieltä, että oma paha olo ja omantunnon tuskat on siirrettävä myös toiselle. Miksi?"
Et kai oikeasti ole niin naiivi, että kuvittelet ettei se näy ihmisen käytöksestä (jollei ole sairaaloisen paatunut pettäjä) että sydämellä on SUURI häpeällinen salaisuus, mitä ei toiselle voi kertoa.
Sinun logiikkasi mukaan sen petetyn vaan pitää jatkaa tuskassa ja yrittää pelastaa liitto, jota ei toisen mielestä enää ole olemassakaan (onhan hän lähtenyt hakemaan uutta suhdetta)
Petetty ihmettelee miksi toinen ei enää halua koskea ja miksi on kotona aina pahalla päällä. Ja vaikka petetty seisoisi päällään, se ei ole hyvä. Hän ei voi koskaan milloinkaan ymmärtää, että vika ei ole hänessä vaan siinä, että toinen kantaa omallatunnollaan salaisuutta, jota ei voi kertoa ja josta pelkää joka päivä jäävänsä kiinni.
Olen itse tullut petetyksi kymmenen avoliitto vuoden jälkeen. Exälläni oli ollut melkein vuoden suhde työtoveriinsa, ennenkuin hän jäi kiinni.
Exä sai lähteä. Ei sen takia, että hän petti vaan sen takia, että hän kykeni systemaattiseen valehtelemiseen ja kusetukseen niin pitkään.
Ei sellaisen jälkeen voi luottamusta enää saada takaisin. Ja vaikka erostamme on jo useampi vuosi aikaa, en ole hänen kanssaan koskaan sen koommin halunut olla missään tekemisissä, vaikka omassa päässäni olen hänelle tekonsa anteeksi antanut, koska en halunut katkeroitua.
ne omantunnontuskat vähän näkyäkin ulospäin (riippuu tosin ihmisestä). Fiksu kumppani tajuaa asian, ei kysy mitään vaan antaa toiselle enemmän huomiota. Niin siitä selvitään ilman kauheita riitoja.
Uskottomuudessa pahinta on sen mahdollinen jälkipuinti ja siitä aiheutuneet haavat. Ei siis itse uskottomuus. Sitähän nyt sattuu paremmissakin piireissä.
Vaikka en ole vaimoani pettänytkään niin turha on tekemättömyyksistä kertoa.Ja vaikka olisin pikku flirttiä harrastanut niin ei siitäkään.Jos panen jotain se olkoon vastaisuudessakin ohimenevää.Vaimo ja lapset on aina tärkeintä.Muu menköön lumipyryn lailla ohi.Se sulaa kesään mennessä.
että petetyn tulisi aina ansaita toisen rakkaus uudestaan ja uudestaan. Entä se pettäjä, hänellähän ei ole parisuhteessa vastuuta. Vain omat tarpeensa. paskat minä jaksa edes kommentoida moisiin viesteihin. kaikki riippuu kaikesta. petetty ilmeisesti on aina se pahin, joka on ajanut pettäjän näihin tekoihin, niinhän se menee. ei saa kysyä eikä keskustella. niin se parisuhde vaan paranee??