Eli tilanne on seuraavanlainen: Olen 22-vuotias nuori nainen. Seurustelin (enemmän ja vähemmän) onnellisesti itseäni vuoden vanhemman miehen kanssa melkein neljä vuotta. Suhde on aina ollut aika "myrskyisä", sillä olen hyvin temperamenttinen ihminen, ja onnistuin jotenkin kaivamaan tämän puolen tästä yleensä rauhallisesta miehestäkin esiin. Suhde oli periaatteesssa hyvä, rakkautta ja tunnetta riitti, mutta sitä rassasivat ennen kaikkea ulkopuoliset asiat, esimerkiksi minun opiskeluni takia välimatka (160km), miehen työttömyys ja siitä johtuva masennus, sekä (nuorille ihmisille) luonnollinen vapauden kaipuu.
Viimekuussa tuli avomiehelleni mitta täyteen, ja erosimme. Eron syyksi mies sanoi ettei tunne ansaitsevansa minua, ja että haluaa olla yksin. Olin kauhuissani, ja syytin erosta itseäni, tunsin (täysin aiheestakin!!!!) että en ole ollut riittävän hyvä tyttöystävä, vain kaaamea nalkuttava akka, enkä ole arvostanut miestä tarpeeksi. Vastustin eroa ja anelin miestä takaisin. Mitä enemmän anelin, sitä inhottavammaksi mies minua kohtaan muuttui. Pahimmillaan hän ei edes vastannut minulle puhelimeen, eikä pitänyt kiinni sovituista tapaamisista. Lisäksi hän sanoi ainakin minun mielestäni hyvin selvästi, ja aika rumasti että tämä on nyt tässä. Lopputulos toimi kuten mies toivoikin(?????), en enää voinut ymmärtää, kuka oli tämä ihminen joka ei enää lainkaan välittänyt minusta, ja kohteli minua näin, vaikka vielä äsken oli sanonut rakastavansa. Pariin päivään en pystynyt kuin itkemään, ja sen jälkeen alkoi armoton meno ja ryyppäys kavereiden kanssa.
Joulunaikoihin tapasin uuden miehen (pojan:)..20-vuotias )joka on pikkuveljeni kaveri, jonka olen tuntenut jo yli kymmene vuotta. Homma lähti liikkeelle kahvilla käymisestä, ja sovimme ettei tästä sitten muuta tulekkaan, molempien elämäntilanteen takia. Minulla on vielä tavarat meidän yhhteisessä asunnossamme, ja mies on nyt lähtenyt armeijaan. Lisäksi molemmat opiskelevat muualla (tapasimme siis kaikkien kolmiodraaman osapuolten yhteisellä kotipaikkakunnalla, jossa minulla ja ex-avomiehellä on yhteinen koti). Naureskelimme että tässä on nyt käynnissä lomaromanssi...
Uudenvuoden jälkeen homma jotenkin lipesi. Tällä viimeisellä viikolla ennen armeijaan menoa olimme jatkuvasti yhdessä. Totesin, että helvetti!!!! Olin mennyt ja ihastunut hullun lailla siihen kakaraan. Kävimme viime viikonloppuna ex-miehen kanssa yhteisessä kotonamme pikaisen kattilanjako palaverin, jossa päätimme antaa käytännön asioiden vielä olla. Samalla kerroin miehelle, että minulla on nyt meneillään "juttu". Tiedän myös että exälläni on ollut eromme jälkeen muita naisia...
Tällä kertaa mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Hän on nyt vuodenvaihteen jälkeen aloittanut uudessa työpaikassa (vihdoinkin oman alan töitä vuosien yrittämisen jälkeen), ja oli asiasta tosi innoissaan. Jo tällöin hän vihjaili minulle, että saattaisi haluta yrittää uudelleen. MInä totesin siihen, että haluan olla varma.. Lopputuloksena jankutukseeni mies totesi että "mene sitten sen pikkupojan luo, en minä voi sinulle mitään lopullista luvat. Enkä vaatia odottamaan.."
Ja minähän menin, enkä montaa kertaa entistäni enää loppuviikolla ajatellut. Tämä uusi on myös minuun ainakin yhtä ihastunut kuin minä häneen. Meillä on yhdessä niin hauskaa, ja tuntuu että vosin katsella ja kuunnella häntä loputtomiiin. Olen tehnyt selväksi että sotaleskeksi en enää halua (vuosi entisen kanssa riitti yhdelle naiselle!!!) mutta että lomilla voidaan kyllä tavata jos molemmista sille tuntuu.
No eilen taas lähettelin entiselle miehelle tekstiviestejä, joissa kyselin kuulumisia ja ihan käytännön asioita yhteisistä tavaroista. Yhtäkkiä tajusin, että homma oli lipsahtanut suhteemme puimiseen. Järkytyin aika tavalla, kun viestissä mies totesi että "oon miettinyt...eikö me aleta olla jo vanhoja. Pitäis perustaa perhe ja näin. Mulla on ikävä kesän mökkireissuja..." ja "voitais nähdä taas tässä joskus, kun molemmilla on sopiva aika..." Olin ihan että mitä helvettiä!!! Kyllä minä ainaki tuosta ymmärsin että perhettä ollaan perustamassa nimenomaan minun kanssa, ei kai kukaan niin tyhmä ole että sellaista suunnittelee muuten vain (miehellä ei siis ole ketään vakituista uutta). Luulin jo että se oli humalassa...Mutta kuulemma ei. Mies on nyt reissuhommissa, ja uskon että varmasti illalla töitten jälkeen on aikaa ajatella asioita, varmaan vähän liikaakin.
Mutta niin...tiedän että ei pitäisi hätäillä, mutta olen sen verran tyhmä, että en osaa ottaa rennosti. Mitä oikein teen, jos mies ihan oikeasti haluaa tulla takaisin. Kumpi on parempi valinta, uusi vai vanha mies??? Kavereille en enää jaksa asioista edes puhua, he ovat kuunnelleet rakkauselämäni kuvioita loputtomasti jo melkein kuukauden, ja tiedän ettei ole reilua vaatia muita jauhamaan vain yhden ihmisen elämää. Sitäpaitsi minulla on parhaat kaverit maailmassa, ja tajuan kyllä ettei minulla ole varaa rasittaa heitä liikaa. En ymmärrä, miksi minulle annetaan elämään näin ihania asioita, itse tunnen olevani sen verran hankala ihminen että en ansaitsisi yhtään, saatikka kahta aivan ihanaa miestä. Auttakaa te, vanhemmat ja viisaammat, joilla on enemmän kokemusta elämästä!!!
Viimekuussa tuli avomiehelleni mitta täyteen, ja erosimme. Eron syyksi mies sanoi ettei tunne ansaitsevansa minua, ja että haluaa olla yksin. Olin kauhuissani, ja syytin erosta itseäni, tunsin (täysin aiheestakin!!!!) että en ole ollut riittävän hyvä tyttöystävä, vain kaaamea nalkuttava akka, enkä ole arvostanut miestä tarpeeksi. Vastustin eroa ja anelin miestä takaisin. Mitä enemmän anelin, sitä inhottavammaksi mies minua kohtaan muuttui. Pahimmillaan hän ei edes vastannut minulle puhelimeen, eikä pitänyt kiinni sovituista tapaamisista. Lisäksi hän sanoi ainakin minun mielestäni hyvin selvästi, ja aika rumasti että tämä on nyt tässä. Lopputulos toimi kuten mies toivoikin(?????), en enää voinut ymmärtää, kuka oli tämä ihminen joka ei enää lainkaan välittänyt minusta, ja kohteli minua näin, vaikka vielä äsken oli sanonut rakastavansa. Pariin päivään en pystynyt kuin itkemään, ja sen jälkeen alkoi armoton meno ja ryyppäys kavereiden kanssa.
Joulunaikoihin tapasin uuden miehen (pojan:)..20-vuotias )joka on pikkuveljeni kaveri, jonka olen tuntenut jo yli kymmene vuotta. Homma lähti liikkeelle kahvilla käymisestä, ja sovimme ettei tästä sitten muuta tulekkaan, molempien elämäntilanteen takia. Minulla on vielä tavarat meidän yhhteisessä asunnossamme, ja mies on nyt lähtenyt armeijaan. Lisäksi molemmat opiskelevat muualla (tapasimme siis kaikkien kolmiodraaman osapuolten yhteisellä kotipaikkakunnalla, jossa minulla ja ex-avomiehellä on yhteinen koti). Naureskelimme että tässä on nyt käynnissä lomaromanssi...
Uudenvuoden jälkeen homma jotenkin lipesi. Tällä viimeisellä viikolla ennen armeijaan menoa olimme jatkuvasti yhdessä. Totesin, että helvetti!!!! Olin mennyt ja ihastunut hullun lailla siihen kakaraan. Kävimme viime viikonloppuna ex-miehen kanssa yhteisessä kotonamme pikaisen kattilanjako palaverin, jossa päätimme antaa käytännön asioiden vielä olla. Samalla kerroin miehelle, että minulla on nyt meneillään "juttu". Tiedän myös että exälläni on ollut eromme jälkeen muita naisia...
Tällä kertaa mies vaikutti jotenkin erilaiselta. Hän on nyt vuodenvaihteen jälkeen aloittanut uudessa työpaikassa (vihdoinkin oman alan töitä vuosien yrittämisen jälkeen), ja oli asiasta tosi innoissaan. Jo tällöin hän vihjaili minulle, että saattaisi haluta yrittää uudelleen. MInä totesin siihen, että haluan olla varma.. Lopputuloksena jankutukseeni mies totesi että "mene sitten sen pikkupojan luo, en minä voi sinulle mitään lopullista luvat. Enkä vaatia odottamaan.."
Ja minähän menin, enkä montaa kertaa entistäni enää loppuviikolla ajatellut. Tämä uusi on myös minuun ainakin yhtä ihastunut kuin minä häneen. Meillä on yhdessä niin hauskaa, ja tuntuu että vosin katsella ja kuunnella häntä loputtomiiin. Olen tehnyt selväksi että sotaleskeksi en enää halua (vuosi entisen kanssa riitti yhdelle naiselle!!!) mutta että lomilla voidaan kyllä tavata jos molemmista sille tuntuu.
No eilen taas lähettelin entiselle miehelle tekstiviestejä, joissa kyselin kuulumisia ja ihan käytännön asioita yhteisistä tavaroista. Yhtäkkiä tajusin, että homma oli lipsahtanut suhteemme puimiseen. Järkytyin aika tavalla, kun viestissä mies totesi että "oon miettinyt...eikö me aleta olla jo vanhoja. Pitäis perustaa perhe ja näin. Mulla on ikävä kesän mökkireissuja..." ja "voitais nähdä taas tässä joskus, kun molemmilla on sopiva aika..." Olin ihan että mitä helvettiä!!! Kyllä minä ainaki tuosta ymmärsin että perhettä ollaan perustamassa nimenomaan minun kanssa, ei kai kukaan niin tyhmä ole että sellaista suunnittelee muuten vain (miehellä ei siis ole ketään vakituista uutta). Luulin jo että se oli humalassa...Mutta kuulemma ei. Mies on nyt reissuhommissa, ja uskon että varmasti illalla töitten jälkeen on aikaa ajatella asioita, varmaan vähän liikaakin.
Mutta niin...tiedän että ei pitäisi hätäillä, mutta olen sen verran tyhmä, että en osaa ottaa rennosti. Mitä oikein teen, jos mies ihan oikeasti haluaa tulla takaisin. Kumpi on parempi valinta, uusi vai vanha mies??? Kavereille en enää jaksa asioista edes puhua, he ovat kuunnelleet rakkauselämäni kuvioita loputtomasti jo melkein kuukauden, ja tiedän ettei ole reilua vaatia muita jauhamaan vain yhden ihmisen elämää. Sitäpaitsi minulla on parhaat kaverit maailmassa, ja tajuan kyllä ettei minulla ole varaa rasittaa heitä liikaa. En ymmärrä, miksi minulle annetaan elämään näin ihania asioita, itse tunnen olevani sen verran hankala ihminen että en ansaitsisi yhtään, saatikka kahta aivan ihanaa miestä. Auttakaa te, vanhemmat ja viisaammat, joilla on enemmän kokemusta elämästä!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Valinnat ovat helppoja kun tietää mitä haluaa. Oleellisin kysymys on siis, että mitä sinä haluat. Haluaminen ei rajoitu siihen kumman miehistä haluat vaan siihen mitä ylipäätään elämältä haluat.
Ja ystävät kyllä kuuntelevat vaikka maailman loppuun asti sun mieshuolia. näin ainakin täälläpäin tehdään, tosin ne kuuntelee naishuolista jos sellasia on.