työttömyys rahaksi

Niin onko työttömillä käynyt koskaan mielessa haastaa työministeri sekä työhallinton johtavat virkamiehet vahingon korvauksiin ,työttömien herjaamisesta,maineen pilaamisesta sekä työllistymisen vaikeuttamisesta.

Perustuen seuraavaan.

työantajilla on erittäin yleisesti seuraavanlainen käsitys varsinkin pitkäaikaistyöttömistä.Tilanteessa missä tämä työantajien näkemys ja mielipide ei perustu omakohtaiseen kokemukseen tai faktaan.

1. syrjääntynyt tai syrjääntymässä

2.sairastuu työttömyyden takia (työkyky laskee / on laskenut)

3.passivinen ja työhaluton.

4.osaamaton ja heikko oppia.(työttömyyden takia)

Eli seuraava selvittettävä asia on se että miksi edellä mainittu mielikuva on olemassa ja kuka ja ketkä ovat vaikkuttaneet kyseisen milikuvan syntymiseen, niin yksinkertaisesti media arkistoja selaamaalla löytyy helposti yksi ja sama työttömien antimarkkinointia harjoittava taho eli Työministeri itse työhallinon johtavien virkamiehin säännöllisellä avustuksella.

Eli kyseinen työttömien jatkuva säännöllinen antimarkkinoinit "kamppania" on volumiltaan moninkertainen verrattuna suomessa toimiviin suuryritysten mediamarkkinointi toimiin nähden.Siten että työhallinnolla ja ministerillä itsellää on käytössä perjaatteessa kaikki olemassa olevat mediat ja varsinkin tv median osalta työministeri useasti on harjoittanut työttömien antimarkkinointia ns, prime time aikannaa eli parhaaseen katseluaikaan

Nyt sitten kun katsotaa eri oikeusasteiden ennakkotapauksia ja tuomio rekisteriä sekä ennenkaikkea millä perusteilla ja millaisiin vahingonkorvauksiin yksilöitä tai yrityksiä on tuomittu herjaamisesta tai liiketoiminnan tai yrityksen maineen mustamaalaamisen takia niin jos ollaan ihan oikeusvaltiossa niin työttömille pitäisi samoja perjaateita noudattaen tuomita huikeat vahingon korvaukset työllistymisen vaikeuttamisesta.Koska työministeriö ja työministeri ei ainakaan media arkistossa olevien tietojen pohjalta ole koskaa työttömiä ns"antimarkkinoidessa" ilmoittanut että mihinkä tutkittuun faktaan näkemykset työttömistä perustuu ja esitä tietoja siitä kuinka monta työtöntä ihan oikeasti on työkyvytön,ammattitaidoton.syrjääntynyt,syrjäätymäässä,passiivinen työhakija jne.
10574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

olen aktiivinen työtön.
Yritän myös tehdä itse työvoimatoimistosta aktiivisen, yrittämällä poistaa turhan byrokratian.
Työn ja oikeuksien tieltä.
Onneksi samaa mieltä olevia on muitakin.
Siksi:

http://www.adressit.com/tyovoimatoimiston_lopettaminen

Siinä on sitten virkailijoillekin sitä aktiiviteettia kerrakseen, loppuu heilläkin tuo passiivisena oleminen.

Äänestä

Asia pitäisi hoitaa joukkokanteen avulla, eli etsittäisiin selvät ennakkotapaukset ja palkattaisiin hyvä lakimies, ja jokainen työtön maksaisi esim 1,- euron tälle hyvälle lakimiehelle, joka hoitaisi jutun kotiin.

Ei yhden työttömän auta alkaa käräjöimään, se maksaa ja on hidasta. Ammattitaitoinen juristi voisi hoitaa asian nopeasti.

Työttömien kannattisi perustaa oma rahasto tätä varten, jotta pikku senttien käsittelystä päästäisiin.

Tämän jälkeen ko. asian tiimoilta on turha pompotella työttömiä. JA sitten seuraava keissi käsittelyyn.

Eli siis täysin amerikan meininkiä, siellä vissiin suurin ammattiryhmä on juristit.

Äänestä
  • vain John Grishamin kaltaisen kirjailijan luovan sellaisen asianajajan, joka ajaisi meidän asioita.

    Äänestä

  • wautzi kirjoitti:

    vain John Grishamin kaltaisen kirjailijan luovan sellaisen asianajajan, joka ajaisi meidän asioita.

    Mutta todellisuusuus on vielä niiden kirjojen esittämää arkisempaa (ei siis elokuvatelisuudelle kelpaa materialia) , tarvivaan vain byroratiaaan ja työttömyysturvalakeihin erikoistunut heppu.

    Ammattiliitot ei käy koska niissä ei ole ymmärrystä koko sos.-sektoriin. "Niillä on aina oma lehmä ojassa", ja ne on sos.dem. puoleen talutusnuorassa, ne eivät voi tehdä riippumattomia päätöksiä. Muistakaa tämä demarien äänestäjät.

    Äänestä

  • Jos joukkokanne on sama kuin ryhmäkanne niin sellaista ei tietojeni mukaan ole suomessa lainsäädännöllisesti mahdollinen.

    Toisaaltaan olisi mielenkiintoista nähdä miten työministeri / politiikot reagoisi jos vaikka yksikin työtön kyseisen tyyppisen kanteen / haasteen nostaisi vaikka ilman asianajajaa ihan itse, koska oikeusasteissa ei ns. kantee ja haasteen vastaanottamisesta kovin suuria käsittely maksuja peritä.

    Mielenkiintoista olisi myös nähdä alioikeuden sekä median reaktio jos työttömät tai työtön lähtisi oikeusteitse vaatimaan vahingonkorvauksia.Tämä siksi että perjaatteessa ei työministerillä tai työhallinnolla olisi mahdollisuutta osoittaa etteivät olisi pääsyyllisiä varsinkin pitkäaikaistyöttömien huonolle maineelle työmarkkinoilla. Eli juridinen toiminta,seuraus ja seuraksen syy perjaate olisi kyseisessä casessa juridisesti aukoton ja toteen osoitettavissa.

    Äänestä

  • Jos joukkokanne on sama kuin ryhmäkanne niin sellaista ei tietojeni mukaan ole suomessa lainsäädännöllisesti mahdollinen .

    Toisaaltaan olisi mielenkiintoista nähdä miten työministeri / politiikot reagoisi jos vaikka yksikin työtön kyseisen tyyppisen kanteen / haasteen nostaisi vaikka ilman asianajajaa ihan itse, koska oikeusasteissa ei ns. kantee ja haasteen vastaanottamisesta kovin suuria käsittely maksuja peritä.

    Mielenkiintoista olisi myös nähdä alioikeuden sekä median reaktio jos työttömät tai työtön lähtisi oikeusteitse vaatimaan vahingonkorvauksia.Tämä siksi että perjaatteessa ei työministerillä tai työhallinnolla olisi mahdollisuutta osoittaa etteivät olisi pääsyyllisiä varsinkin pitkäaikaistyöttömien huonolle maineelle työmarkkinoilla. Eli juridinen toiminta,seuraus ja seuraksen syy perjaate olisi kyseisessä casessa juridisesti aukoton ja toteen osoitettavissa.

    Äänestä

  • Oikealla jäljillä olet viitatessasi amerikan meininkiin,koska ideani keskustellun aloittamiseen osittain tuli selvituksestä ,jossa todettiin että USA:n byrokratian järjenvastaiset piirteet ja käytäntö muihin länsimaisiin domokratiohin verrattuna säilyy julkisessa hallinossa ja sen käytännön toiminnassa hyvin vähän aikaa.Syynä siihen ei ole amerikalainen lainsäädäntö vaan kultuuri jos kansalaiset ymmärtävät taistella viramomaisia vastaa heidän omilla "aseilla" eli lainsäädännöllä. Muualla taas tyydytää mielenosoituksiin,mellakointiin ja kiroiluun ja harmitteluun itsekseen neljän seinän sisällä siten että ei kuitenkaan asian korjaamiseksi tosiasiallisesti olla valmiita mitään muuta kuin voivottelemaan ja valittamaan.

    Äänestä

Kunnianloukkaus on rikos. Entä työttömän ihmisen loukkaaminen. Yhteiskunta sallii sen...
Työnhakijat joutuvat kuulemaan jatkuvaa halveksintaa ym. ala-arvoista, sama kohtalo
on pätkä-ym. silppu- ja tukityöläisillä.

Äänestä
  • Niin, kyllä työtön saa tuntea olevansa toisen luokan kansalainen, monin erin tavoin.

    Ympäristön ja yhteiskunnan paine työtöntä kohtaan on kova. Tuomitsevien ja halveksuvien asenteiden kanssa on opittava eläämään, jotta ei luhistuisi henkisesti. Paineet ja aseteet saattavat myös kohdistua täysin "syyttömiin" perheenjäseniin.

    Myös vuokratyöläisenä ollessani kohdeltiin eri tavoin kuin vakiduunaria.

    Miten tällaiseen ilmapiiriin ollaan jouduttu Suomessa? Onko ihmisarvo riipuvainen asemasta?
    Kenen etuja tällainen asenneilmapiiri palvelee?

    Äänestä

"miksi edellä mainittu mielikuva on olemassa ja kuka ja ketkä ovat vaikkuttaneet kyseisen milikuvan syntymiseen,"

Heh heh, kato peiliin... ja kattokaa kaikki muutkin valittajat. Siellä ne "mielikuvaan vaikuttajat" pällistelee.

PS. Olisit käyny kouluja aikoinasi, mutta ethän sinä viittinyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kenzojoop kirjoitti:

Niin onko työttömillä käynyt koskaan mielessa haastaa työministeri sekä työhallinton johtavat virkamiehet vahingon korvauksiin ,työttömien herjaamisesta,maineen pilaamisesta sekä työllistymisen vaikeuttamisesta.

Perustuen seuraavaan.

työantajilla on erittäin yleisesti seuraavanlainen käsitys varsinkin pitkäaikaistyöttömistä.Tilanteessa missä tämä työantajien näkemys ja mielipide ei perustu omakohtaiseen kokemukseen tai faktaan.

1. syrjääntynyt tai syrjääntymässä

2.sairastuu työttömyyden takia (työkyky laskee / on laskenut)

3.passivinen ja työhaluton.

4.osaamaton ja heikko oppia.(työttömyyden takia)

Eli seuraava selvittettävä asia on se että miksi edellä mainittu mielikuva on olemassa ja kuka ja ketkä ovat vaikkuttaneet kyseisen milikuvan syntymiseen, niin yksinkertaisesti media arkistoja selaamaalla löytyy helposti yksi ja sama työttömien antimarkkinointia harjoittava taho eli Työministeri itse työhallinon johtavien virkamiehin säännöllisellä avustuksella.

Eli kyseinen työttömien jatkuva säännöllinen antimarkkinoinit "kamppania" on volumiltaan moninkertainen verrattuna suomessa toimiviin suuryritysten mediamarkkinointi toimiin nähden.Siten että työhallinnolla ja ministerillä itsellää on käytössä perjaatteessa kaikki olemassa olevat mediat ja varsinkin tv median osalta työministeri useasti on harjoittanut työttömien antimarkkinointia ns, prime time aikannaa eli parhaaseen katseluaikaan

Nyt sitten kun katsotaa eri oikeusasteiden ennakkotapauksia ja tuomio rekisteriä sekä ennenkaikkea millä perusteilla ja millaisiin vahingonkorvauksiin yksilöitä tai yrityksiä on tuomittu herjaamisesta tai liiketoiminnan tai yrityksen maineen mustamaalaamisen takia niin jos ollaan ihan oikeusvaltiossa niin työttömille pitäisi samoja perjaateita noudattaen tuomita huikeat vahingon korvaukset työllistymisen vaikeuttamisesta.Koska työministeriö ja työministeri ei ainakaan media arkistossa olevien tietojen pohjalta ole koskaa työttömiä ns"antimarkkinoidessa" ilmoittanut että mihinkä tutkittuun faktaan näkemykset työttömistä perustuu ja esitä tietoja siitä kuinka monta työtöntä ihan oikeasti on työkyvytön,ammattitaidoton.syrjääntynyt,syrjäätymäässä,passiivinen työhakija jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu