Entisten uudet

Erosta kulunut jo tovi ja molemmin puolin heitellään sontaa edelleen. Olen koulussa ja viikonloppuisin töissä joten lapset ovat luonani kerran viikossa. Lapsilla paljon harrastuksia joten päivittäin kuskaan heitä johonkin suuntaan eli vapaa-aikaa ei suuremmin ole. Sovimme entisen vaimoni kanssa kauan sitten että mitään yhdenillan tuttavuuksia ei lasten eteen tuoda. Nyt joku veljen ystävä soitti exälle ja pyysi häntä syömään, kaikki seis, äiti lapsia katsomaan ja sitten syömään ja juomaan, mies tietenkin tarjosi kaiken. Vain yksi päivä välissä ja exä kahvittelee lasten kera kotonaan, tämän työssäkäyvän, mutta ihmisenä epäilyttävän äijän kanssa. Kerroin kantani molemmille, tähän exäni vastaa että hänen on pakko tehdä näin koska en ota lapsia useammin. MITÄ HELVETTIÄ! Kuuluuko minun vielä huolehtia siitä, että exä saa lisää vapaa-aikaa. Kunnon suomalaisen miehen tavoin kerroin tälle puolimustalaisen näköiselle äijälle etten pidä hänestä ja kehoitin sievästi pysymään helvetin kaukana lapsistani, vaikka mieli teki puristaa pillistä ja nakata äijä ikkunasta ulos. Tämä paskahousu (joka on myös eronnut 2 lasta), uskalsi naisen edessä, tietenkin, kysyä miksen ota lapsia saman tien mukaani jos olen niin huolissani heistä. PERKELE!! Savu nousi jo korvista, hetken mielessä kävi idiootin valkoinen mersu potkittuna paskaksi ja äijä tungettuna tuulilasista läpi, mutta itsehillintä voitti(hyvä minä). Tämä ruijan lappalainen on touhunnut venäläisten "siivoojien" kanssa, pettänyt entistä vaimoaan minkä ehti ja omistaa VALKOISEN MERSUN! Exä on tietenkin ihan lääpällään kun äijä selittää surkeaa avioliittoaan, tarjoaa illallista ja kertoo kuinka VALKOINEN MERSU kiihtyy. Onko kellään vastaavia kokemuksia tai mitä mieltä olette VALKOISISTA MERSUISTA :)
222524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Eksäsi on vapaa tekemään mitä haluaa..myös omat virheensä. jos hän tuntee että lapset ovat valmit ottamaan uuden tuttavuuden suhteeseen, niin sitten on niin, kysymys ei ole valkoisesta mersusta.Ei minun mielestä ainkaan. Vaikutti enemmänkin mustasukkaisuudelta ja kateudelta. Niin kauan kun jaksaa pohtia eksän tulevia suhteita ja murehtia niitä, niin ei ole jatkanut omaa elämäänsä, eli tuulta purjeisiin ja kokka kohti tulevaisuutta!! :)

Äänestä
  • Tuota, se valkoinen mersu oli heitetty ihan huulella, sori jos oli liian VAIKEASELKOINEN. Oletko todella sitä mieltä että yhden ryyppyillan perusteella voi päätellä millainen ihminen sinulla on edessäsi. Tietynlainen soveliaisuus on pienten lasten ollessa kyseessä ihan järkevää. Samaa mieltä siitä, että exä on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta hiemankin järkevä ihminen ei tuo yhdenillan tuttavuuksia kotiinsa lasten eteen vai olenko ihan ulalla tässä asiassa?

    Äänestä

  • Ei se, että kiimassa kulkeva nainen arvelee että lapset ovat valmiita ottamaan uuden tuttavuuden suhteeseen ja se, mitä lapset oikesti kokevat välttämättä ole yhteneväisiä. Moni ÄITI on tehnyt tuossa vaiheessa ratkaisevia virheitä, joitten ilmituojiksi lapset joutuvat.Eivät ne sitäkään halua,eikä sitä heiltä kysytä. Näin vain on.

    Miksei isä voisikin ottaa lapsia kontolleen, kun kerran huolestuttaa heidän pärjääminen äidillä. Aika monesti juuri eronneitten naisen kiivaus ja kiihko saada jonkun sortin suhde viritettyä saa kyllä aivan käsittämättömiä piirteitä. Niinkuin just nuo yhden-yön-tuttavuudet-esitellään lapsille, tai se, että lapset ovat milloin missäkin, elleivät isänsä luona, niin sitten jonkun, kuka vaan on heidät sattunut ottamaan hoitoon.

    Äänestä

  • ihan paskana kirjoitti:

    Tuota, se valkoinen mersu oli heitetty ihan huulella, sori jos oli liian VAIKEASELKOINEN. Oletko todella sitä mieltä että yhden ryyppyillan perusteella voi päätellä millainen ihminen sinulla on edessäsi. Tietynlainen soveliaisuus on pienten lasten ollessa kyseessä ihan järkevää. Samaa mieltä siitä, että exä on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta hiemankin järkevä ihminen ei tuo yhdenillan tuttavuuksia kotiinsa lasten eteen vai olenko ihan ulalla tässä asiassa?

    samaa mieltä, että ihan yhden illan tuttavuutta en kyllä lapsilleni esittelisi. Kyllä sen pitää olla tuttu ja turvallinen. Lapsille pikkuhiljaa tuotava näytille jos on joku kiikarissa...

    Äänestä

elämääsi ja anna exäsi elää omaa elämäänsä. ei sulla ole enää mitään oikeutta puuttua exäsi miesjuttuihin, ei minkäänlaista!

Äänestä
  • Ilmoitinko puuttuvani exäni miesasioihin? Kerroin mitä mieltä olen ja etten arvosta moista käytöstä, jokainen reagoi sitten kuten haluaa. Onko kiellettyä kertoa mielipiteensä? Kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti. Kysymys on myös minun lapsistani, saan sellaisen kuvitelman ettei turpaansa saa aukaista milloinkaan, koska joku saattaa pahoittaa mielensä. Voi hellanlettas sentään.

    Äänestä

  • ihan paskana kirjoitti:

    Ilmoitinko puuttuvani exäni miesasioihin? Kerroin mitä mieltä olen ja etten arvosta moista käytöstä, jokainen reagoi sitten kuten haluaa. Onko kiellettyä kertoa mielipiteensä? Kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti. Kysymys on myös minun lapsistani, saan sellaisen kuvitelman ettei turpaansa saa aukaista milloinkaan, koska joku saattaa pahoittaa mielensä. Voi hellanlettas sentään.

    tuon sinun kantasi, kyllä minäkin mietin että onko lapsilla hyvä olla ja millaisten aikuisten seurassa lapset viettävät aikaa...

    Mietitään sellaista, että olisikin kyseessä vaikka sitten todellakin joku laitapuolen kulkija ... kuka vanhempi siinä kohtaa jättää selvittämättä, että onko lapsilla siellä turvallnen ja hyvä olla ???

    Äänestä

  • eronnut kirjoitti:

    Kyseessä ei ole laitapuolen kulkija, näyttää vain mustalaiselta ;) Minulla on perinteiset arvot, kuten oli vaimollakin. Eron aikana exän ajatukset ovat heittäneet häränpyllyä, se mikä ennen oli paskaa onkin nyt ihanaa. En ollut minäkään loppuvaiheessa enää mikään kullannuppu, ei kuitenkaan vieraita naisia. En olisi halunnut eroa ja lapsieni kokevan miltä tuntuu kun on äiti, isä, isäpuoli, sisarpuoli, isäpuolen lapset jne. Näin kuitenkin kävi. Se mitä haluaisin on, että vanhemmat harkitsisivat ensin VOIKO uuden ihmisen kanssa tulla mitään pitempiaikaista. Lapselle tulee vääristynyt käsitys miehen ja naisen välisestä suhteesta jos äiti/isä tuo uuden ihmisen heti näytille ja "haluaa katsoa tuleeko tästä mitään" (suora lainaus exältä)

    takana erittäin rankka ero, sekä lapsille että muille osapuolille.Mulla menee aika töissä ja lasten kanssa,ex ei pahemmin lapsiaan ota, ihan kiusallaan, mutta mulle ei tulisi pieneen sievään mieleenikään tuoda uusia miehiä näytille lasten eteen.Mnä olen ihan suosiolla ilman miehistä seuraa, ehtii sitä sitten joskus kun lapset on isompia.Lapsille ero on aina iso järkyttävä muutos ja miksi lasten päitä pitäisi sekottaa enemmän uusilla miehillä/naisilla varsinkin jos ei edes tiedä tuleeko juttu toimimaan. Halipula välillä ihan hirmuinen, mutta kyllä se ohi menee kun tarpeeksi ison tyynykasan myttää kainaloon ja muuta jos tekee mieli niin kyllä sitä pärjää kun pitää huolen että koneesta ei patterit lopu kesken :)

    Äänestä

on tapana tehdä etenkin naispuolisten tuollaisia tekoja kun huomaavat että tekivät virheen ja entisellä miehellä menee hyvin, niin silloin huomiota saadakseen ne tekevät tuota, nähdäkseen miten reagoit ja ilmeisesti teit juuri niin kluin exäsi halusi, poltit pinnaasi.
eikun jaksamisia.

Äänestä

huolissasi lasten hyvinvoinnista, niin mikset ota heitä useammin luoksesi? Yritätkö vaan mustasukkaisuuksissasi estää eksää elämästä normaalia elämää? Vai luotatko siihen, ettei ne siellä lasten aikana nai?

Äänestä
  • Lasten koti on siellä missä he ovat syntyneet ja kasvaneet, missä ystävät ovat vieressä ja heillä on hyvä olla. Lapset käyvät luonani silloin kun heitä huvittaa ja yritän olla niin paljon kuin mahdollista mukana heidän jokapäiväisessä elämässään, mutta kaikkeen en pysty. Jos ajattelisit muullakin kuin alapäälläsi saattaisit käsittää ettei kyse ole pelkästään naimisesta. Kirjoituksellani hain sitä, ettei yhdenillan tuttuja pitäisi heti seuraavana päivänä esitellä lapsille, tuollaisesta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Myös se että sovittuja sääntöjä ei seurata vaan niitä muovataan omiin tarkoitusperiin sopiviksi on perseestä. Tajusitko nyt mitä ajan takaa, aivot sijaitsee muuten siinä munanmuotoisessa pallossa mikä roikkuu sun harteilla :>)

    Äänestä

pari pikkujuttua ..kysehän ei ollut yhdenillan tuttavuudesta, olihan ne jo pari kolme päivää tunteneet ainakin..?

miten "tiedät" miehen muista suhteista??

ajatko itse vanhemmalla toytota corollalla? ...eipä ihme jos ex akkas lemppasi.

jos lapsista välittäisit ottaisit niitä sitten useammin etkä laita niitä "kärsimään" äitinsä yhdenillan suhteista.

Äänestä
  • Oho, sieltähän tuli älyn jättiläisen vastaus. Mielenkiintoista spekulaatiota, valitettavasti kolmen päivän tuttavuutta ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa tuntemiseksi. "Olihan ne jo pari kolme päivää tunteneet ainakin..?", voi pyhä yksinkertaisuus, ethän sattumalta ole jäänyt tasolle teini??

    "miten "tiedät" miehen muista suhteista?? "
    Kun kuuntelee hiljaa kaupungin ääniä saa selville paljon.

    Jätin exälle kaiken,talon ja auton enkä pyytänyt mitään mukaani. Ehkä sitten ajan tuolla "toytota corollalla", keksitkö ihan itse tuon automerkin.
    Vain todella paljon elämää nähnyt ja
    kokenut, syvällisesti ajatteleva mersumies voi päätellä heti oikein, autostahan se ero johtui. Onnittelen älykkäästä päätelmästä. Ex akka kirjoitetaan EX-AKKA.

    Lasten kodin pitäisi olla turvallinen paikka jonne ei vieraita ihmisiä tuoda kevytmielisesti. On kummankin vanhemman tehtävä huolehtia että lapsille ei tulisi epävarma olo kotonaan. Kerroin jo aiemmin sopimuksesta exän kanssa, lasten pääpaikka on se missä he ovat syntyneet ja kasvaneet, missä on tuttua ja turvallista. Toivon että opit sisäistämään luetun tekstin, vai onko ihan pakko vääntää rautalangasta. En tiennyt että etävanhemman tehtävä on viedä lapsia turvaan aina kun toista sattuu panettamaan. Ja vielä viimeinen, lapset todellakin "kärsivät" jos vanhemmat raahaavat kotiinsa kolmen päivän tuttavuuksia. Ehkä oma kehityksesi on jäänyt hieman jälkeen ja todellisuudentajusi on noin harhainen johten siitä seikasta että olet "saanut" kokea moista käytöstä vanhemmiltasi, mene ja tiedä.

    Äänestä

  • ei enää paskana kirjoitti:

    Oho, sieltähän tuli älyn jättiläisen vastaus. Mielenkiintoista spekulaatiota, valitettavasti kolmen päivän tuttavuutta ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa tuntemiseksi. "Olihan ne jo pari kolme päivää tunteneet ainakin..?", voi pyhä yksinkertaisuus, ethän sattumalta ole jäänyt tasolle teini??

    Minä ainakin olen uudelleen onnellisesti naimisissa jo 14 v tälläisen "kolmenpäiväntuttavuuden" kanssa.

    joten miten sinä sitä olet jumala arvostelemaan``?

    Mustasukkainen ja katkera mielestäni olet

    Äänestä

  • ei enää paskana kirjoitti:

    Oho, sieltähän tuli älyn jättiläisen vastaus. Mielenkiintoista spekulaatiota, valitettavasti kolmen päivän tuttavuutta ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa tuntemiseksi. "Olihan ne jo pari kolme päivää tunteneet ainakin..?", voi pyhä yksinkertaisuus, ethän sattumalta ole jäänyt tasolle teini??

    "miten "tiedät" miehen muista suhteista?? "
    Kun kuuntelee hiljaa kaupungin ääniä saa selville paljon.

    Jätin exälle kaiken,talon ja auton enkä pyytänyt mitään mukaani. Ehkä sitten ajan tuolla "toytota corollalla", keksitkö ihan itse tuon automerkin.
    Vain todella paljon elämää nähnyt ja
    kokenut, syvällisesti ajatteleva mersumies voi päätellä heti oikein, autostahan se ero johtui. Onnittelen älykkäästä päätelmästä. Ex akka kirjoitetaan EX-AKKA.

    Lasten kodin pitäisi olla turvallinen paikka jonne ei vieraita ihmisiä tuoda kevytmielisesti. On kummankin vanhemman tehtävä huolehtia että lapsille ei tulisi epävarma olo kotonaan. Kerroin jo aiemmin sopimuksesta exän kanssa, lasten pääpaikka on se missä he ovat syntyneet ja kasvaneet, missä on tuttua ja turvallista. Toivon että opit sisäistämään luetun tekstin, vai onko ihan pakko vääntää rautalangasta. En tiennyt että etävanhemman tehtävä on viedä lapsia turvaan aina kun toista sattuu panettamaan. Ja vielä viimeinen, lapset todellakin "kärsivät" jos vanhemmat raahaavat kotiinsa kolmen päivän tuttavuuksia. Ehkä oma kehityksesi on jäänyt hieman jälkeen ja todellisuudentajusi on noin harhainen johten siitä seikasta että olet "saanut" kokea moista käytöstä vanhemmiltasi, mene ja tiedä.

    ja toisen tekstisi luettuani muutan mieltäni lasten suhteen: niillä on sittenkin parempi äitinsä kanssa, jos kuulet ääniä:

    "Kun kuuntelee hiljaa kaupungin ääniä saa selville paljon."

    Kirjoita sinä ex akka EX-AKKA, mutta tarkoittanet sillä jotain muuta kuin entistä vaimoa?

    Sinäkö päätät missä lasten on hyvä asua, pitää "pääpaikkaa" ? Edelleen en ihmettele, että ex akkasi löysi toiden miehen, kun sinä olet noin itseriittoinen ja itsetunnossakin olisi parantamisen varaa, jos valkoiset mersut saavat sinut takajaloilleen =)

    Äänestä

  • valkoinen mersu kirjoitti:

    Ilmeisesti sinun kanssasi ei voi käyttää minkäänlaisia vertauksia MISSÄÄN asiassa. Kaupungin äänet tarkoittaa asioita joita kuulet ystäviltä, tutuilta, ventovierailta vaikkapa KAUPUNGISSA. Kaikki ei tietentään pidä paikkaansa, meillä kaikilla kun on tapana hieman juoruilla, voih.

    Minähän kirjoitan ex-akka(ex akka) kuten haluan, et tainnut ymmärtää?!

    Luetun ymmärtäminen tuottaa sinulle edelleen vaikeuksia, olen pahoillani, en osaa auttaa. Minä en päättänyt mikä on lasten pääpaikka, vaan exän kanssa YHDESSÄ päätimme asian, älä pakota enää toistamaan samoja asioita.

    Huumorintaju on sallittu, et nyt ymmärtänyt vitsiä, tai sitten se oli niin huono (tuskin)(hymiö). Koetan selittää, auton merkillä tai värillä ei ole merkitystä. Juttu oli ihan täysin itseironinen, vaikea sana? En edelleenkään vaivu epätoivoon tuon VALKOISEN MERSUN edessä, suosittelen auton vaihtoa vaikka VALKOISEEN AUDIIN jos petyit vastauksestani. Autolla on todella paljon merkitystä ihmissuhteissa, usko vain kavereitasi paikallisella grillillä, VALKOISET karvanopat ovat myös parempia kuin punaiset.

    Äänestä

UUdet tuttavuudet pitäisi tuoda lasten eteen vasta sitten kun alkaa olla asiasta melkoisen varma. Ero on lapsille rankka juttu. Olen itse lähes kuusikumppinen yksinhuoltajan lapsi. Muistan sen mustasukkaisuuden ja äärettömän suuren menettämisen pelon, joka lapsena liittyi vieraiden puheisiin siitä, miten äiti kohta tuo minulle uuden isän. Se oli julmaa, minun isäni nimittäin kuoli. Viisikymppisenä sitten masennuin ja jouduin terapiaan selvittelemään näitä lapsuuteeni liittyviä asioita.

Lapset ovat hyviä selviytymään ja sopeutumaan. Olisi vaan mielenkiintoista tietää, mistä kaikesta ihmisten, erityisesti nuorten, lisääntyvä pahoinvointi ja terapian tarve kertaa. Eroista ja uusperhekuvioista ei mitään hyvää seuraa. Kaikille eroa harkitseville suosittelen vierailua suomi24 uusperhe -palstalla ja tässä linkissä:
http://www.stresscode.fi/forums/supli/

Kyllä löytyy surullista luettavaa, mikä toivottavasti panee ponnistelemaan eron ehkäisemiseksi ja parisuhteen parantamiseksi.

Äänestä
  • Kirjoitit: UUdet tuttavuudet pitäisi tuoda lasten eteen vasta sitten kun alkaa olla asiasta melkoisen varma.

    Milloin se on? Eikö ole yksilöllistä onko asiasta varma heti ensitapaamisella vai vasta kolmen vuoden kuluttua?

    Minua ainakin risoi kun erottuaan isästämme äiti ramppasi toisen miehen luona koko sen ajan kun asuttiin kotona. Helpompaa olisi ollut jos ne olis tapailleet ihan reilusti ja mies olisi käynyt meilläkin. Tuntui siltä että äiti häpesi meitä, kun kaupungilla kaverit oli nähneet miestä äidin kanssa mutta kotiin ei voinut tuoda. Sittenkun me lapset muutettiin omillemme ne muutti yhteen asumaan. Arvaas oliko kiva enää käydä lapsuudenkodissa äidin luona kun siellä oli mies jota piilotteli meiltä? On jäänyt äidin tapaamiset vähille.

    Äänestä

  • voi olla varma??? kirjoitti:

    Kirjoitit: UUdet tuttavuudet pitäisi tuoda lasten eteen vasta sitten kun alkaa olla asiasta melkoisen varma.

    Milloin se on? Eikö ole yksilöllistä onko asiasta varma heti ensitapaamisella vai vasta kolmen vuoden kuluttua?

    Minua ainakin risoi kun erottuaan isästämme äiti ramppasi toisen miehen luona koko sen ajan kun asuttiin kotona. Helpompaa olisi ollut jos ne olis tapailleet ihan reilusti ja mies olisi käynyt meilläkin. Tuntui siltä että äiti häpesi meitä, kun kaupungilla kaverit oli nähneet miestä äidin kanssa mutta kotiin ei voinut tuoda. Sittenkun me lapset muutettiin omillemme ne muutti yhteen asumaan. Arvaas oliko kiva enää käydä lapsuudenkodissa äidin luona kun siellä oli mies jota piilotteli meiltä? On jäänyt äidin tapaamiset vähille.

    vanhempi ihan itse. Jokainen aikuinen ihminen vastaa itse itsestään, mutta vanhemmalla on ensisijainen vastuu alaikäisistä lapsistaan. Lapsen parhaan pitää silloin mennä oman edun ja ja oman mieliteon edelle.

    Äänestä

  • tietää jokainen kirjoitti:

    vanhempi ihan itse. Jokainen aikuinen ihminen vastaa itse itsestään, mutta vanhemmalla on ensisijainen vastuu alaikäisistä lapsistaan. Lapsen parhaan pitää silloin mennä oman edun ja ja oman mieliteon edelle.

    Kukaan ulkopuolinen ei voi esittää kaikentietäviä kommenttejaan, etteikö kolmen päivän tuttavuutta voisi esitellä lapsille.

    Minun "yhden yön hoito" on kuudessa vuodessa osoittautunut lapselleni vastuullisemmaksi isähahmoksi, kuin lapsen oma isä kahdessa vuodessa.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Oli ihan pakko kertoa että exän juttu kesti tasan viisi päivää. Mies ilmoitti olevan tunteita toista kohtaan ja lasten olevan liian paljon kotona, eikä edes naurata. Että sellaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihan paskana kirjoitti:

Erosta kulunut jo tovi ja molemmin puolin heitellään sontaa edelleen. Olen koulussa ja viikonloppuisin töissä joten lapset ovat luonani kerran viikossa. Lapsilla paljon harrastuksia joten päivittäin kuskaan heitä johonkin suuntaan eli vapaa-aikaa ei suuremmin ole. Sovimme entisen vaimoni kanssa kauan sitten että mitään yhdenillan tuttavuuksia ei lasten eteen tuoda. Nyt joku veljen ystävä soitti exälle ja pyysi häntä syömään, kaikki seis, äiti lapsia katsomaan ja sitten syömään ja juomaan, mies tietenkin tarjosi kaiken. Vain yksi päivä välissä ja exä kahvittelee lasten kera kotonaan, tämän työssäkäyvän, mutta ihmisenä epäilyttävän äijän kanssa. Kerroin kantani molemmille, tähän exäni vastaa että hänen on pakko tehdä näin koska en ota lapsia useammin. MITÄ HELVETTIÄ! Kuuluuko minun vielä huolehtia siitä, että exä saa lisää vapaa-aikaa. Kunnon suomalaisen miehen tavoin kerroin tälle puolimustalaisen näköiselle äijälle etten pidä hänestä ja kehoitin sievästi pysymään helvetin kaukana lapsistani, vaikka mieli teki puristaa pillistä ja nakata äijä ikkunasta ulos. Tämä paskahousu (joka on myös eronnut 2 lasta), uskalsi naisen edessä, tietenkin, kysyä miksen ota lapsia saman tien mukaani jos olen niin huolissani heistä. PERKELE!! Savu nousi jo korvista, hetken mielessä kävi idiootin valkoinen mersu potkittuna paskaksi ja äijä tungettuna tuulilasista läpi, mutta itsehillintä voitti(hyvä minä). Tämä ruijan lappalainen on touhunnut venäläisten "siivoojien" kanssa, pettänyt entistä vaimoaan minkä ehti ja omistaa VALKOISEN MERSUN! Exä on tietenkin ihan lääpällään kun äijä selittää surkeaa avioliittoaan, tarjoaa illallista ja kertoo kuinka VALKOINEN MERSU kiihtyy. Onko kellään vastaavia kokemuksia tai mitä mieltä olette VALKOISISTA MERSUISTA :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu