Neuvoja

Ihastuin todella fantastiseen mieheen. Tällä miehellä vain erittäin ikäviä kokemuksia parista aikaisemmasta suhteesta.
Tiesin asiasta, mutta kärsimättömänä en malttanut, vaan taisin olla liian hyökkäävä. Hän ahdistui ja perääntyi. Pyysin anteeksi.
Miten jatkan? Jätänkö kokonaan rauhaan vai annanko hetkeksi tilaa?
91604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Että mennään hänen ehdoillaan, en painosta, vaan olen mukana siten miten hän kykenee. Tietenkin nyt pelkään että jos ja kun en tee aloitteita tapaamiseen ja jne. niin hän saattaa luulla että minun mielenkintoni olisi lopahtanut, mutta ei kai se auta kuin varovasti kertoa se että miltä misnusta tuntuu.

Äänestä

Vaikuttaa pelimieheltä. Jos on olevinaan niin fantastinen ja ihana ja jo heti alkumetreillä ilmoittaa niistä kokemuksistaan, oli ne totta tai ei, niin ainakin järjestää itselleen takaoven, mistä kävellä halutessaan ulos. Silloin katsos ei tarvitse olla luotettava ja tuohan on suora juttu siitä, et se kertoo sulle heti ettet voi siihen luottaa. Outo, että on mukana, mutta heti muka ahdistumassa. Miksi edes antaa aihetta, jos vetää heti takaisin. Tilan antaminen ei kannata. Ei se siitä mihinkään muutu, jos elämäntyyli on se, että annetaan aihetta, muttei tarkoiteta. Heitä pois vaan ja etsi joku oikea ihminen tilalle, eikä mitään lelupoikaa.

Äänestä
  • Mietin noita lauseitasi: "Outo, että on mukana, mutta heti muka ahdistumassa. Miksi edes antaa aihetta, jos vetää heti takaisin. " Ihmettelin asiaa itsekkin, koska hän teki aloitteen ja perääntyi lähes kättelyssä.
    Kokemukset ovat tosia - puukkoa, uhkailua, järjetöntä mustasukkaisuutta. Olen niistä muualtakin kuullut. Ei kai tuollaisen jälkeen ole helppoa kehenkään luottaa, varsinkin jos olen liiankin innokas.
    Taidanpa antaa ajan kulua ja katson miten käy. Luulenpa vaan, että jotain menetän, jos huonosti käy.

    Äänestä

  • kaivataan..... kirjoitti:

    Mietin noita lauseitasi: "Outo, että on mukana, mutta heti muka ahdistumassa. Miksi edes antaa aihetta, jos vetää heti takaisin. " Ihmettelin asiaa itsekkin, koska hän teki aloitteen ja perääntyi lähes kättelyssä.
    Kokemukset ovat tosia - puukkoa, uhkailua, järjetöntä mustasukkaisuutta. Olen niistä muualtakin kuullut. Ei kai tuollaisen jälkeen ole helppoa kehenkään luottaa, varsinkin jos olen liiankin innokas.
    Taidanpa antaa ajan kulua ja katson miten käy. Luulenpa vaan, että jotain menetän, jos huonosti käy.

    Mies on ennen sekaantunut ihmissuhteisiin, jotka on kaikkea muuta kuin normaaleja. Miksihän?
    Pelimiehet sekaantuu kaikkeen, missä on reikä.
    Joka tapauksessa ei ole välittänyt lähteä ajoissa itsekkään pois, jos tilanne on ollut se, jos edes oikeasti on ollut.
    Ja jos tosiaan ei halua mitään kokemusten tai muun vuoksi, niin miksi sitten naisten kanssa mitään häärää. Miksi alkaa sullekkaan muka niin tuttavalliseks, että heti selvittää ihmissuhdesotkunsa ja vaikeutensa???

    Yleensä se vaan menee niin, et huonojen kokemusten jälken kartetaan ennemmin, ennenkuin syöksytään suoraan uuteen varsinkin tilittämään jollekin muulle mitään.

    Ja jos on hankala luottaa, niin silti on sullekin heti selittänyt noita huonoja kokemuksiaan muka luottavaisena. Oikeasti hankalasti luottava ihminen ei kerro toisille kyllä kovin helposti vaikeuksistaan. Oikeista hankaluuksista pysytään hiljaa, ne eivät ole mitään kerjään sääliä tai ihailua-vuodatuksia. Vaan asioita, jotka ovat oikeasti ihmistä satuttavia, eikä niitä olem yhtään syytä revitellä edessä eikä takana.

    Pelimieheltä vaikuttaa edelleen. Ja jos on fantastinen mies on sekaantunut omistuisiin suhteisiin ja vielä niillä kerjää sääliä, suurin osa ihmisistä on järki päässä, niin kannattaa unohtaa.

    Pelimiehet myös kertoo aina sen, ettei niistä ole mihinkään nyt mutta ehkä joskus.. Tuokin on täysin selvä tapaus. Silti ne on muka innokkaasti tutustumassa aina uusiin ihmisiin, mutta koskaan ei sitä ihmissuhdetta juuri nyt kun aina löytyy se tekosyy.. Siltihän se koittaa antaa sulle aihetta muka luottamisellaan, aivan kuit olisi läheisempi kuin onkaan. Lähde pois, et menetä tosiaan mitään. Siinä ei ainakaan käy huonosti.

    Äänestä

  • pelimies on kirjoitti:

    Itse asiassa, sen verran jätin kertomatta, että ko miehen olen tuntenut pintapuolisesti muutaman vuoden. Mutta nyt kolahti.
    Toisillehan asioista - kipeistäkin - kertominen tuo helpotusta olotilaan. Toiset eivät puhu millään.
    Hiljaa hyvää tulee, tai sitten ei.

    Äänestä

  • pelimies on kirjoitti:

    Mies on ennen sekaantunut ihmissuhteisiin, jotka on kaikkea muuta kuin normaaleja. Miksihän?
    Pelimiehet sekaantuu kaikkeen, missä on reikä.
    Joka tapauksessa ei ole välittänyt lähteä ajoissa itsekkään pois, jos tilanne on ollut se, jos edes oikeasti on ollut.
    Ja jos tosiaan ei halua mitään kokemusten tai muun vuoksi, niin miksi sitten naisten kanssa mitään häärää. Miksi alkaa sullekkaan muka niin tuttavalliseks, että heti selvittää ihmissuhdesotkunsa ja vaikeutensa???

    Yleensä se vaan menee niin, et huonojen kokemusten jälken kartetaan ennemmin, ennenkuin syöksytään suoraan uuteen varsinkin tilittämään jollekin muulle mitään.

    Ja jos on hankala luottaa, niin silti on sullekin heti selittänyt noita huonoja kokemuksiaan muka luottavaisena. Oikeasti hankalasti luottava ihminen ei kerro toisille kyllä kovin helposti vaikeuksistaan. Oikeista hankaluuksista pysytään hiljaa, ne eivät ole mitään kerjään sääliä tai ihailua-vuodatuksia. Vaan asioita, jotka ovat oikeasti ihmistä satuttavia, eikä niitä olem yhtään syytä revitellä edessä eikä takana.

    Pelimieheltä vaikuttaa edelleen. Ja jos on fantastinen mies on sekaantunut omistuisiin suhteisiin ja vielä niillä kerjää sääliä, suurin osa ihmisistä on järki päässä, niin kannattaa unohtaa.

    Pelimiehet myös kertoo aina sen, ettei niistä ole mihinkään nyt mutta ehkä joskus.. Tuokin on täysin selvä tapaus. Silti ne on muka innokkaasti tutustumassa aina uusiin ihmisiin, mutta koskaan ei sitä ihmissuhdetta juuri nyt kun aina löytyy se tekosyy.. Siltihän se koittaa antaa sulle aihetta muka luottamisellaan, aivan kuit olisi läheisempi kuin onkaan. Lähde pois, et menetä tosiaan mitään. Siinä ei ainakaan käy huonosti.

    "Pelimiehet myös kertoo aina sen, ettei niistä ole mihinkään nyt mutta ehkä joskus.." Kiitän tästä kommentista, nyt viisastui tämä tyttö ainaki heti kympillä! Olisinpa itekki tajunnu tässä hetki sitten että kommentti "mä en just nyt halua mitää vakavampaa ku...lässynlää" on ihan sitä ittiään. Nyt taidan alkaa nukkua yöniki paremmin.;)

    Äänestä

Oletko miettinyt kaverin tämän hetkistä elämäntilannetta. Saattaahan olla, että hän on luonteeltaan ujonpuoleinen eikä siksi ota asiaa suoraan esille. Kannattaa lukea kehon kieltä koska se ei osaa valehdella muuta kuin varsin harvoin. Jos suora puhe tuottaa vaikeuksia niin suunnittele strategia jolla saisit hänen aikeensa ja jatkosuunnitelmat vaivihkaa selville. Vaikutat älyköltä ja sellasena varmastikin keksit keinon.

Äänestä
  • Olen kyllä ottanut huomioon hänen elämäntilanteensa. Kehonkielen lukeminen ja tulkitseminen vaikeaa, koska kilometrejä välissä useampi kymmen.
    Silloin tällöin lähetän harmittoman tekstiviestin, joihin hän kyllä vastaa. Mutta mitään muuta ei ole kehkeytynyt.

    Äänestä

  • tilanne. Mies selittää ettei juuri nyt voi koska blablablaa, ja tulee ihan lähelle kuitenkin. Sitten kehon kieli kertois jotain että haluaa ja paljonkin ja nyt heti, ihan kuin sen olisi vaikea pidätellä. Mikä neuvoksi tässä, mistä näen onko parantumaton pelimies? Miten otan selville kun en haluaisi elämästäni tuhlata vuosikausia tähän jos ei mihinkään johda.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaivataan.... kirjoitti:

Ihastuin todella fantastiseen mieheen. Tällä miehellä vain erittäin ikäviä kokemuksia parista aikaisemmasta suhteesta.
Tiesin asiasta, mutta kärsimättömänä en malttanut, vaan taisin olla liian hyökkäävä. Hän ahdistui ja perääntyi. Pyysin anteeksi.
Miten jatkan? Jätänkö kokonaan rauhaan vai annanko hetkeksi tilaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu