Luettuani tämän palstan lähes kaikki eroa koskevat uudet ja vanhat kirjoitukset voin vain todeta, kuinka paljon olisi hyötyä vertaistuesta. Esim. muutamilla paikkakunnilla järjestetään eroseminaareja mm. seurakuntien, yhdistysten toimesta. Niistä olisi hyötyä kaikille meille 'syyllisille' ja 'syyttömille'!
Kyllä, on myös tarpeettomia eroja, ja niitä tulisi ennaltaehkäistä mahdollisimman paljon. Mutta: kypsymättömistä aviopuolisoista on toisinaan parempi päästä eroon, ennen kuin elämä menee pilalle kokonaan (krooniset uskottomat, hurahtajat, hakkaajat, välinpitämättömät, juopot...). En tiedä, ketä se auttaa, että täällä palstalla käydään haukkumassa se perheensä toisen takia jättänyt mies tai nainen, kun hänen elämäänsähän se ei vaikuta mitenkään, mutta haukkujan katkeruus ja viha ankeuttaa vain hänen oman elämänsä- ja kenties lähipiirin, joka ei enää jaksa kuunnella ja katsoa 'tuleen makaamaan jäänyttä' ihmistä, joka ei katsoo vain menosuuntaan.Itse voi siinä valintansa tehdä, miten elämänsä kriiseistä aikoo selviytyä: toiset eivät sitä kenenkään puolesta hoida. Toki tukena voivat olla.
Tarinat ovat jokaisella erilaiset, mutta yhteistä on katkeruuden ja syyllisyyden tunteet, suru ja viha. Ne ovat tarpeellisia tunteita, mutta niihin ei pidä jäädä märehtimään. Ylös ja eteenpäin- ei anneta periksi.
Kyllä, on myös tarpeettomia eroja, ja niitä tulisi ennaltaehkäistä mahdollisimman paljon. Mutta: kypsymättömistä aviopuolisoista on toisinaan parempi päästä eroon, ennen kuin elämä menee pilalle kokonaan (krooniset uskottomat, hurahtajat, hakkaajat, välinpitämättömät, juopot...). En tiedä, ketä se auttaa, että täällä palstalla käydään haukkumassa se perheensä toisen takia jättänyt mies tai nainen, kun hänen elämäänsähän se ei vaikuta mitenkään, mutta haukkujan katkeruus ja viha ankeuttaa vain hänen oman elämänsä- ja kenties lähipiirin, joka ei enää jaksa kuunnella ja katsoa 'tuleen makaamaan jäänyttä' ihmistä, joka ei katsoo vain menosuuntaan.Itse voi siinä valintansa tehdä, miten elämänsä kriiseistä aikoo selviytyä: toiset eivät sitä kenenkään puolesta hoida. Toki tukena voivat olla.
Tarinat ovat jokaisella erilaiset, mutta yhteistä on katkeruuden ja syyllisyyden tunteet, suru ja viha. Ne ovat tarpeellisia tunteita, mutta niihin ei pidä jäädä märehtimään. Ylös ja eteenpäin- ei anneta periksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Entäpä jos kaikesta pettymyksestä, tuskasta, loukkauksista jne. huolimatta ei kykene sammuttamaan rakkautta? Pitkän liiton rikkoutuessa yksipuolisesti näin helposti on asian laita. Onko vain ykskantaan luovutettava, ilman taistelua liittonsa puolesta?
pakko luovuttaa, mutta siihen 'taisteluun' (onko taistelu oikea sana?) tarvitaan kyllä kaksi.Kirjoitukseni kattoi mielestäni tämänkin vaihtoehdon, ja kohdistui enemmän selvityksen jälkeiseen tilanteeseen.Kuka sitten päättää, milloin on syytä lopettaa. Joskus se ratkaisu on tehtävä yksipuolisesti.Kaikkia mahdollisuuksia on mielestäni kuitenkin kokeiltava ja harkittava.
yksipuolista rikkomista ole, kyllä siihenkin on molemmilla osuutensa.Puhtoista pulmusta ei ole, paitsi silloin jos toinen on sairas, alkoholisti tai väkivaltainen. Mutta siinäkin dynamiikassa on kaksi!
Kyllä minua ainakin on helpottanut, että olen saanut katkeruuden ja tuskani purkaa, vaikkapa sitten täällä haukkumalla mieheni ja kaikki samaan syyllistyneet. Se on sitä asian prosessointia, enkä aio jäädä 'asiaa märehtimään' pitkäksi aikaa, kunhan nyt kiukuttelen kiukkuni ulos, että se ei jää todellakaan kaivertamaan. Tällä palstalla olen ollut aikani, tullut uskottomuus- ja parisuhdepalstajojen kautta, ja huomaan, että en enää tänne ihmeemmin kirjoita, alkaa olla ne tarpeet ohi.
Minua ei kiinnosta puhua kenellekään seminaareissa tai eroryhmässä, olen kai sosiaalisesti vähän epävarma, niin tämä on ollut paikka purkaa huonot fiilikset, eli kiitos vaan kaikille tukea antaneille eri palstoilla. Nyt voisin siirtyä 'eron jälkeen' palstalle, mutta sellaista ei ole.
Eli tuska, katkeruus ja viha ei ole kiellettyjä tunteita, vaan elettävä ne on, ja varmasti ne hankaloittavat elämää, mutta silti, tunteet on käytävä läpi rauhassa.
se on tuokin! Ja kiukutellut on itsekukin ja sinne sun tänne. Ja edelleen provosoituu milloin mistäkin.
Minusta kaikki tunteet ovat sallittuja, ei negatiivisia. Tietty on rakentavampia ja vähemmän rakentavia tapoja niitä purkaa. Itsellä on opettelemista siinä rakentavuudessa tai hyvässä purkutavassa.Ilmaisun avoimuudessa ei sinänsä ole puutteita. Haukkunut olen itsekin, mutta siinä on mulla vaan se ongelma, että sitten se harmittaa ja taas on syyllisempi olo. No opettelen olemaan märehtimättä kuten sinä! tunteidensa jäljille pääseminen auttaa pääsemään myös niistä irti ettei ihan huku vihaansa. Eroryhmät ovat todella pieniä. Ja niihin ei edes kaikki pääse. En minäkään ole päässyt. ainakin perheasiain neuvottelukeskuksessa arvioidaan jokainen hakija erikseen haastattelulla ja pohditaan onko sopiva ryhmään.
Hyvää jatkoa Sinulle! Eikös tuota eron jälkeen-ryhmää saisi tänne? idea on kannatettava.
Heh, aivan varmasti minäkin provosoidun, täällä sitä tulee vastaan vaikka mitä :)
Miehen olen haukkunut aikanaan kyllä niin, että sen olisi voinut jättää väliin, vaan aina coolina olo ei onnistu. Viime aikoina se on jo onnistunut aika hyvin, olen sangen tyytyväinen. Tuntuu, että kun täällä haukun, niin sitä ei kukaan tiedä keneen kohdistuu ja minä saan mieltäni purettua. kunhan muistaisi olla provosoitumatta...
Kuten myös, hyvää jatkoa! Jos saadaankin se eron jälkeen ryhmä, on niitä täällä kummallisempiakin.
ajasta olisikin haukuttavaa oikein roppakaupalla;-)
Paras pysyä sinkkuna forever!
jos tänne saadaan, hetioitis minäkin tulen mukaan. Vihat, kiukut läpikäyty, muuten vaan vuoristoratafiilarit menossa, itsesäälissä rämmitty, nyt voi vähitellen suunnata uuteen.