oon ollut nyt pian puoli vuotta usassa au pairina. nyt haluaisinkin kysya ihan mielenkiinnosta, etta onko teille tullut sellaista oloa au pair-vuotenne aikana, etta ootte huomannut ettette ookkaan hirveen hyvia lasten kanssa? tai siis tarkoitan talla sita, et kun ylipaatansa lahdin au pairiksi, niin luulin todellakin etta oon tosi hyva lasten kanssa ja et olisin tosi hyva au pair (ja olin saanut paljon hyvaa palautetta myos muilta ja mulla on paikka lastentarhanopettajan koulutukseenkin). mut nyt kun oon ollut taalla, niin musta on ruvennut vahvasti tuntumaan etta en oo ollenkaan hyva ja toimiva lasten kanssa. oon aikaisemmin ollut lastenvahtina ja aina oon ollut sita mielta etta oon ollut tosi hyva lastenvahti eika ikina oo ollut mitaan ongelmia ja lapset suorastaan ovat rakastaneet mua ja ma niita. nyt taalla vaan tuntuu etta en parjaa naiden lasten kanssa ym. ja alkaa jo tuntumaan etta en edes tykkaa lapsista enaa.(tassako meni nyt mun luokanopettajahaaveet??)jotenkin vaan vahan masentaa tama. mut sit oon kans miettinyt sita, et voisko se johtua siita etta amerikkalaiset lapset on niin erilaisia kuin esim. suomalaiset.(mun mielesta ovat hyvinkin erilaisia!!) tai siis et jos "vika" onkin lapsissa? tai siis eihan nyt noin voi sanoa, mut jos se vaan johtuu siita etta nama lapset vaan todellakin on niin erilaisia ja hemmoteltuja? nama mun lapset ei oo mitaan kauhukakaroita(7 ja 11v), mutta usein mulla on silti tosi paljon vaikeuksia niiden kanssa. jotenkin vaan mikaan ei mee hyvin..
tama mun teksti on kylla todella sekava, mut olis kiva kuulla muiden mietteita tasta asiasta vai oonko ainoa joka tuntee nain.. lapsista oon aina tykannyt, mut nyt alkaa jo mietityttamaan.
tama mun teksti on kylla todella sekava, mut olis kiva kuulla muiden mietteita tasta asiasta vai oonko ainoa joka tuntee nain.. lapsista oon aina tykannyt, mut nyt alkaa jo mietityttamaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähän spesifimmin voisit kertoa tilanteesta, esimerkkejä ongelmatilanteista.Tuon pohjalta en saanut ihan selvää, mikä mättää.
Tokihan mustakin välillä tuntuu, että kaikki ei mene niin kuin haluaisi. Lapset ovat kuitenkin haastavia, mutta aikuinen "voittaa" aina. Toivottavasti ymmärsit, mitä tarkoitan.
Laita lisäselvitystä niin katsotaan, osaisinko minä tai muut auttaa. =)
Tsemiä!
no, minusta kirjoittajan pointti tuli ihan hyvin esille..Ehka siksi, etta tiedan tasan tarkkaan mista han kirjoittaa!
Pakko kysyakin sinulta,Mimmu, tarkoitatko silla etta ''aikuinen voittaa'', etta jos aupair on AIKUINEN kaytokseltaan, auktoriteetti jne han voittaa? PAH, sanon mina, taalla lapsille kelpaan mina vain palvelijaksi ja ajamaan ees taas ja huudon kohteeksi.
Puhuin oman aitini kanssa ja ihmettelimme kylla, etta kun vanhemmat viela kuulevat nama huudot etc ja antavat olla...Jos mina lapsena olisin haukkunut lastenvahtia, tai sukulaista tai ventovierasta pain naamaa olisin saanut selkaan! Ja mina tunnustan, olin ainoa lapsi pitkaan, joten minulla on MUKAVA, ei helppo mutta mukava, lapsuus ollut, ehka olin vahan hemmoteltu pienena mutta kuitenkin tavat ja vanhempien kunnioitus on minulle opetettu. Hemmottelu on näkynyt korkeintaan silla etta minua on rakastettu paljon! nama lapset jotka ovat 8 ja 10, heidan isansa yllyttaa ruokapoydassa haukkumaan kokkauksiani.
En ole lahdossa taalta mihinkaan, perhe on hyvin mukava(perheen aiti on AIVAN ihana), ja silloin kun olen yksin esim 8v tyton kanssa, han osaa olla tosi mukava, mutta silti, odotapas kun sanon EI tai yritan olla ns.AIKUISEN asemassa.
Mina en ole mitaan luullut lastenhoitotaidoistani, mutta taallakin niista saan vaan kehuja, kuitenkin olen hyvin hammastynyt tavasta milla lapset kohtelevat minua ja jopa omia vanhempiaan. Tanaan herasin ja menin aamiaisen laittoon ja tytto huutaa AIDILLEEN ylakerrassa, etta ''listen missy, come downstairs now!!'', ja koska se ei ole vitsailua, sen verran olen jo tata nahnyt.
Todellakin mina ihmettelen myos, niinkuin ALOITTAJA, mika siina on, etta USA:ssa lapsia sitten hemmotellaan talla tavalla? Pitaisihan aikuisten ihmisten tietaa, etta jonain paivana se hemmottelu iskee sitten lasta naamaan?
Korostan edelleen, etta tama perhe on hyva ja otan taman kaiken kurjuuden vaan kasvattavana kokemuksena, mutta kylla sen vaan sanon, etta kyllastyttaa kun hyvaa hyvyyttaan on taalla ja tekee juttuja ja sitten tulee kritisointia naamaan, myos perheen isalta..
Olen puhunut perheen aidille tasta ja han vain kohauttaa olkiaan ja sanoo sellaisia he valilla ovat, perheen isa katsoo minua kuin vajaata kun menen hanelle puhumaan. Han, poikansa kanssa erityisesti luulevat olevansa kymmenen kertaa parempia kuin mina.
Luulen kuitenkin, etta meidan aupairien on melko hankalaa tahan asiaan vaikuttaa, on otettava se vain kasvattavana tai jatettava kesken ja lahdettava kotiin. Mina ainakin yritan ajatella positiivisesti, etta sitten kun paasen kotiin niin onpahan siella ainakin 7v veljeni joka on aivan ihana!! Naen hanet varmaan aivan uudessa valossa..
Aupairin on vaikea voittaa VANHEMPIEN varjossa yhtaan mitaan. Se meneekin usein siihen, etta nama lapset nauttivat ilmaisesta palvelustaan ja huutavat sitten vaan rumia pain naamaa kiitokseksi...Ja jos vanhemmat sen sallviat ja ovat sallineet 10v(niin kauan heilla on ollut aupaireja) niin sita on minun paha muuttaa...
VOIMIA! Muistakaa, etta perhe tarvitsee teita enemman kuin te heita, teilla on oma rakastava perhe ja sukulaiset ja ystavat Suomessa, jonne voitte aina palata!! Taman kuulin LCC:ltani ja sen voimin yritan jaksella, enaa 5kk jaljella...puh...
kuulostaa siltä, että perheen ISÄLLÄ ei ole käytöstapoja...! Kuka aikuinen haukkuu muiden tekemää ruokaa...? Tarkoitan, se ei vaan kuulu "hyviin tapoihin", ja miten lapset oppisivat ne, jos isä on tuollainen juntti...?!
Luulen että sinun tapauksessasi (ap:n juttuun en ota kantaa...) kyse on typerästä isästä, joka "saastuttaa" lasten mielen. uskon että perheen äiti on ihana, sillä kukaan joka ei ole "yli kiltti" ei moista käytöstä mieheltään sietäisi!
ugh, olen puhunut;)
Tarkoitin sitä, että vanhemmalla ihmisellä, myös aupairilla, on tietynlainen etulyöntiasema lapsiin nähden. Lapsille ei ole vielä kehittynyt kauhean tarkkaa ajatusta siitä, mikä on oman itsensä ja ymäpäristön suhde ja vuorovaikutus. Aikuinen kykenee analysoimaan tilanteita aivan eri tasolla kuin lapsi. Aikuisella on käytössään lähtökohdiltaan täysin erilainen "materiaali", jota käyttää hyödykseen vaikka juuri tällaisissa tilanteissa. En väitä, että lapset olisivat tyhmiä, mutta ajatusmaailma ilmenee erilaisilla tavoilla. Kekseliäisyyttä peliin.
Ymmärsin siis, että kaikki ei ole hyvin, mutta millaista lasten käytös on sitten käytännössä.
"vika" onkin lapsissa (ja siis lähinnä siinä kuinka heidät on kasvatettu), kuten mainitsitkin.
toisaalta toinen näkökulma voisi olla se, että aikaisemmin olet ollut "nuori huoleton lapsenvahti" ja nyt vasta olet todella ryhtynyt ajattelemaan suhdettasi lapsiin tarkemmin? itse olen ollut 5 perheessä maailmalla "kesälastenhoitajana" (myös 1 kesän jenkeissä) ja opiskelen tällä hetkellä luokanopettajaksi suomessa (ja teen siis edelleen siis kesäisin n. 4kk kesälapsenvahtihommia maailmalla). Olen ainakin itsestäni huomannut, että mitä enemmän tulee tietoa ja taitoa koulutuksen kautta, sitä epäilevämmäksi itse muutun lasten kanssa. Toki koulutuksesta on hyötyä, mutta lähinnä tarkoitan siis sitä, että aikaisemmin on aina ollut sellainen olo, että olen todella hyvä ja pärjään tilanteessa kuin tilanteessakin. Koulutus on aiheuttanut sen, että alkaa epäilemään itseään, kyseenalaistaa kaiken tekemisen ja pohtii entistä tarkempaan kaikki mahdolliset asiat ottaen huomioon syvällistäkin syvällisemmät teoriat ja muut. Toki lasten kanssa pärjään edelleen "maalaisjärjellä", mutta luokanopettajakoulutus on avannut silmät sille, että koskaan ei voi olla täydellinen, aina on kehittämisen varaa ja aina asiat voi tehdä monella tavalla "oikein" - jotkut menetelmät tai tavat on jossain tilanteessa parempia kuin toiset, ja joitain menetelmiä tai oletuksia tulee välillä "heitettyä roskakoriin" huomatessaan, että eivät ehkä ole pidemmän päälle niin hyviä.
sama ilmiö tulee mielestäni esiin vaikkapa luokanopettajan sijaisuuksia tehdessä ja muissa koulutöissä. olin 2v koulunkäyntiavustajana ennen yliopisto-opiskeluja ja tehtävässä käytännössä ei ollut mitään vastuuta eikä valtaa - tein vain kaiken mitä opettaja pyysi huolehtien ja opettaen lapsia omalta osaltani niin hyvin kuin pystyin. mutta valtaa ja vastuuta ei juurikaan ollut, olin "opettajan apuri". sijaisuuksia tehdessä olet koulussa päivän tai pari, kenties jopa 2 viikkoa, mutta mistään suuremmasta siinä ei ole kyse. hoidat vaan hommat, katsot että etenette aineissa sopivasti (yleensä oman opettajan antamien ohjeiden mukaisesti) ja siinä se. mutta sitten kun on pidempi sijaisuus, vaikka puoli vuotta tai vuosi, samoin kun siirryt tekemään yksittäisistä lastenvahtikeikoista puolen vuoden tai vuoden aupair-juttua, alkaa joillakin ihmisillä tuo "mietiskely" ja asioiden tarkempi pohdinta. lapsen yhdellä päivällä ei ole niinkään merkitystä hänen elämässään, kunhan selviää hengissä. mutta jos puhutaan puolesta vuodesta tai vuodesta, niin siinä tapahtuu ja kasvua ja kehitystä huimasti - ja sinä olet vastuussa siitä.
lyhyesti sanottuna siis: "vika" saattaa toki olla lapsissa, mutta luultavammin itse olet henkisesti kasvanut, tai ainakin käynnistelemässä henkistä kasvuasi :) onnea matkaan!