Missä määrin te seurustelevat ihmiset olette tai olette olleet ihastuneita/rakastuneita kumppaneihinne? Miten olette ihastuneet, ensisilmäyksellä vai vähitellen? Itse olen sinkku ja etsin tietyn tyyppistä miestä, joita uskoisin olevan palijonkin, mutta en ole häntä omassa elämässäni vielä tavannut. Netin kautta tapaamani miehet ovat olleet sellaisia, etten ole tuntenut minkäänlaista ihastusta heitä kohtaan. Sen oikean löytäminen tuntuu nykyään niin vaikealta, että sen oikean ja suuren rakkauden löytyminen alkaa tuntua pelkältä sadulta, jota ei näytä tapahtuvan juuri muualla kuin romanttisissa elokuvissa. Pitäisikö minun vain yrittää seurustella jonkun mukiinmenevän tyypin kanssa ja odottaa että ihastuisin/rakastuisin häneen tutustumisen myötä vai jatkaa ihannemieheni etsimistä?
Kuinka todennäköistä on että parisuhteessa on oikeasti ihastumista ja rakastumista ja molemminpuolista sellaista? Tietenkin sitä rakastaa läheistä ihmistä, mutta onko se aina romanttista rakkautta vai pelkkää mukavaa kumppanuutta? Miten suutelu ja seksi sujuu sellaisen ihmisen kanssa, johon ei tunne juurikaan vetoa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
.. että etsimällä et löydä mitään. Mutta missään nimessä ei kannata olla kenenkään kanssa kimpassa jos ei todella sitä halua. Ajatteleppa asiaa sen toisen kannalta. Se voi olla täysin rakastunut sinuun ja sä pidät sitä vain siksi siinä, että parempiakaan ei ole tarjolla. Ajatteleppa jos sen oman prinssin löydät ja se tekeekin sulle saman tempun... Ei hyvä.
Lakkaa etsimästä niin kyllä siihen jossain törmää. Ja kun se kolahtaa molemmin puolin, niin aivan varmasti sitä rakkautta ja ihastumista riittää ja on niin, että kipiää tekee.