Ihmettelen kyllä missä kaikki hyvät miehet luuraa. Elämäni aikana kohdalle on sattunut vaikka minkälaista palikkaa, vaikka mielestäni ansaitsen parempaa kohtelua. Ymmärrätte varmaan paremmin, jos kerron hieman itsestäni.
Opiskelen ja minulla on selvät tavoitteet, mitä haluan tulevaisuudessa. Olen persoonallinen ihminen, en todellakaan mikään massa-liikkuja, en kuitenkaan liian erikoinen. Huumorintajuinen ja menevä tyyppi. Pidän myös kotona loikoilemisesta ja telkun katsomisesta. Inhoan shoppailua eikä vaatteiden osto ole mikään pakkomielle. En jauha paskaa muista ihmisistä enkä valehtele. Otan paljon muita ihmisiä huomioon, olen kiltti ja uskollinen. Ihan ok:n näköinen omasta mielestäni, mutta en erikoisen kaunis. En ryyppää itseäni räkäkänniin, mutta nautin alkoholia - kohtuudella. En myöskään jaksa nalkuttaa usein, enkä suutu turhista asioista. Hermoni ovat kieltämättä kyllä aika pitkäjänteiset. Soitan kitaraa, kuuntelen musiikkia laidasta laitaan ja laulan itse. Musiikki on oikeastaan henki ja elämä. Kirjoittelen myös runoja ja novelleja. Olen eräällä tavalla ujo, mutta tutustun aika helposti uusiin ihmisiin eikä tälläkään hetkellä ole ketään, jonka tietäisin inhoavan minua. Olen itsenäinen nainen, joka pitää huolen itsestään, ei roiku liikaa vaan omaa omankin elämän. Haluan ehkä joskus naimisiin ja lapsiakin, mutta en vielä pitkään aikaan. Enkä edes välttämättä mene naimisiin, ei papin aamenta tarvita, jos todella ihmiset rakastavat toisiansa. Ei sormus sormessa sitä asiaa muuta. Ajattelen paljon asioita, omaan omia mielipiteitä, olen lempeä ja rakastava. En jakele kenelle sattuu. Menneisyyteni on aika - sanoisinko - musta, joten ymmärrän hyvin muita ihmisiä ja monet tulevat puhumaan minulle ongelmistaan. elikkä, en mielestäni ole ihan täysin toivoton tapaus ja ihmettelen, ettei kukaan ole osannut arvostaa minua. Joten kertokaa hyvät miehet, missä vika?

Vastaukset 18
Vanhimmat
mistäs minä sen tietäisin, kun rehellisiä ollaan :) Mutta sinulla on varmaan sama vika, kuin minulla, että ne, joita minä kiinnostaisin, eivät minulle kelpaa ja ne jotka minua kiinnostaisivat ovat kiinnostuneet muunlaisista, kauniisti sanottuna, ovat siis minua luokkaa ylempänä ja tavoittelevet parempaa...eikä tämä taida olla edes pelkästään meidän ongelma...typerää..en aio kuitenkaan yrittää kenenkään kanssa siksi, että hän on ihastunut, jos en itse ole myös..
..tuon tekstin perusteella ei ole mitään vikaa! Sulla on ollut vaan huono tuuri?
Tässä on ollu huono tuuri noin 11-15 kertaa...?
No onko kaikissa palikoissa ollut samat viat?
ei nyt ihan. Onhan niitä "vikoja" ollut moneen lähtöön. Kai se vika on osaksi minussakin kun en osaa vaatia tasoistani seuraa (tai en nyt sanois tasoistani, huono sanavalinta mutta joo...). Mutta useimmiten "viat" ovat olleet aika paljon samoja...
ekana tulee mieleen vaan se että jostain syystä sulla on rima liian matalalla. Usko pois, kyllä niitä (meitä ;-) hyviäkin tyyppejä löytyy kun vähän näkee vaivaa...
Liiku eri paikoissa, samoista paikoista löytyy yleensä vaan samanlaisia tyyppejä (öh, vähän sekavasti sanottu, toivottavasti tajusit pointin)
Siinäpä se onkin etten mä näitä tyyppejä baareista tai muualtakaan ole pokannu, ne vaan on sattumalta ollu samassa paikassa samaan aikaan ja sit ollaan tutustuttu. Elikkä ihmisiin on tullu tutustuttua vaikka vähän missä. Siltikkään en ymmärrä miten aina minä onnistun vetämään puoleeni ne "huonot" tyypit...kai minä hyväksyn liikaa ihmisissä huonoja puolia, mutta en sanoisi silti että olisin naivii.
..osaa tuohon sanoa enää yhtään mitään. Toivotan kuitenkin onnea ja uskoa tulevaisuuteen, kyllä se tuurisi lopulta kääntyy.
Entä jos kaikki palikat ovat olleet väärän värisiä? ;)
Itsellä ainakin löytyisi kunnioitusta ja rakkautta paljonkin sellaiselle tytölle jota voisin kunnioittaa ja rakastaa.
En kuitenkaan sellaiseen uskaltaisi lähteä että voisin jättää tyttökaverin jonnekin muualle nukkumaan kuin omaan asuntoon yöksi, menisi jo liian pitkälle.
No seurusteluvaiheessa ja seksin jälkeen tietysti, mutta ennen sitä ei kuuloonkaan.
Jau!
Musta nähden heti ensilukemalla mä sain sellaisen kuvan (eka rivi) että sä olet toivoton kontrollifriikki.
Luusaa (valaise). Ole vapaa itsesi orjuudesta.
Story of my life, pienin muutoksin.. Kuulostat ihan meikäläiseltä ja aina isken käteni ns.paskaan,( vaik ei ole peltoakaan). Sinkkuna olen ollut monesti ja vähempään en tyydy, kukaan ei ole koskaan mua jättänyt, ite olen aina lopulta luovuttanut ja lähtenyt.
Life is a bitch and then you die. :(
Ei & ei
Mä kuulostan multa ja sä kuulostat sulta. Kato siinä on snadi ero. me ei olla mitään yhteistä massaa vaan individuaaleja.
Lopeta toi stupido vertailu ja kerro jotain elävää.
Sä et niinku.... elä.
Miten tää formi toimii?
Mihin vittuun tää ruutu nyt sitten menee?
Aha!
Voi skede näitä tsynsteemejä.
(naurua)
Ding Dong!!!!???
Eipä nykyään tarvitse mitään tyttöjä etsiä kyllä seksin takia, kun pimppi maksaa sen 20EUR/tunti Suomessa.
Mutta rakkaus ja rakkaan tytön kainaloon nukahtaminen on aina jotain mitä voi joskus kaivata..
musta menneisyytesi useiden eri mustien miesten kanssa on yksi syy. kunnon miehet eivät kulje juurikaan kapakoissa, tiesitkös sen, heistä kapakat ovat tylsiä, tyhjänpäiväisiä paikkoja.
mustien miesten kanssa vietetty menneisyys eli nussiskelu ei anna sinusta kunnollista kuvaa.
Et jakele kenelle sattuu vaan sulla on kriteerit eri mielialoillesi, ja valikoit tilanteen ja halujesi mukaan kenelle annat tussuasi pantavaksi.
Kunnon miehet eivät pane kaltaisiasi naisia vaan etsivät neitsyttä kumppanikseen, koska neitsyt kunnioittaa ihmistä eri tavalla kuin helposti korvattavissa olevaan mieheen suhtautuvat usean eri miehen jyystämät mustat/suomimiehet.
Katso peiliin. Jos kumppanin valitsee ja katsoo huolella niin ei siinä eroa helposti tule. Sulle riittää se, että mies lepertelee sulle ja on varakas, isosta kyrvästäkin taidat unelmoida siinä sivussa paskalla ja kusella istuamassa käydessäsi ja pöheikköäs vilkaistessa.