Maailma on menossa aina pahempaan ja kireisempään ja epävarmempaan suuntaan. Työpaikoilla ihmiset piiskataan aina vain suurempiin suorituksiin ja työtehoa lisätään uhkailemalla lopputilillä. Tämä on saanut aikaan ongelmia jopa siinä määrin että osa työntekijöistä on alkanut käyttää jopa piristäviä huumeita jotta jaksaisivat työssään. Työteho saadaan kyllä nousemaan lopputiliuhkailuilla ja piiskaamisella mutta siitä on hyöty vaan hetkellinen. Monikin meistä jaksaa tehdä huippusuorituksia muutamien kuukausien ajan.
Tämän kaltaisissa työpaikoissa on vaihtuvuus hyvin suurta. Jatkuvasti ihmisiä väsyy ja lähtee pois muualle ja jatkuvasti menee aikaa ja rahaa taas uusien tulijoiden kouluttamiseen tehtäviinsä.
Jos firma ei arvosta työntekijöitään kuinka kukaan luulee että työntekijät arvostavat firmaa? Ihminen ei ole kertakäöyttökamaa ja kone joka heitetään pois kuin vanha rukkanen kun siltä sattuu tuntumaan! Jokainen ihminen ja hänen elämänsä on niin arvokas että tunnen Pyhää vihaa sellaista käytöstä kohtaan jossa ihmistä pidetään koneena tai esineenä! Sinä joka olet esimies ja kohtelet alaisiasi esineinä tunne häpeätä! Tiedä se että Jumala Taivaassa näkee kaiken mitä olet tehnyt ja jopa ajatellut! Olet ehkä antanut kylmästi potkut sellaiselle joka on anonut armoa että näin ei tehtäisi. Muista se että tuomio on armoton sille joka on itse ollut armoton. Mitä ihminen kylvää sen hän vielä kerran saa niittää!
Vielä tänään sinä joka tunnet piston sydämessäsi tätä lukiessasi polvistu Herran eteen pyytäen anteeksi tekojasi ja pahuuttasi. Herra tahtoo pyyhkiä pois syntisi ja saat aloittaa uudelleen alusta puhtaana.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumalathan on eri lähteiden mukaan ollut olemassa 20 - 15 000 000 000 vuotta. Tänä aikana muutosta parempaan ei ole syntynyt, päinvastoin, tilanne on taas heikentynyt. Ehkä tämä uskominen parempaan tekemättä mitään palvelee vain ulkomaalaisia sijoittajia jotka saavat helpommin suomalaiset tekemään työtä pienellä korvauksella.
Pyytäminen ei varmaan auta sinua eikä ketään muutakaan saamaan parempaa työpaikkaa, mahdatko edes osata esittää pyyntösi oikeassa kielellä, arabiaksi tai japaniksi esimerkiksi. Työpaikan antajat ovat usein näitä kieliä ymmärtäviä.
On tietenkin toinenkin vaihtoehto, paljon helpommin toteutuva. Se on työttömyysturvalakimme muuttaminen siten että kaikilla työikäisillä ja työkykyisillä on työttömyysturva. Tällöin jos työ ei ole riittävän hyvää, voi siirtyä parempaan työpaikkaan, jossa on hyvä olla.
Näitä hyviä työpaikkoja syntyisi meille samalla tavalla kuin ennen vuotta 1985, jolloin työn synnyttäminen ei vielä ollut rangaistavaa, kuten se nykyisin on.
Suomalaisilla näyttää olevan pääasia valittaa asioista ja tehdä kiltisti kaikki mitä muut keksivät käskeä. Ehdottamani työttömyysturvalain muutoskin on saanut täällä työttömien keskuudessa äärimmäisen vastustuksen. Kukaan ei ole osannut kertoa miksi pitää vastustaa, mutta suurin osa vastustaa.
Voisi kai sanoa että joukossa tyhmyys tiivistyy. Harvahan on edes tutustunut ehdotukseeni, monella on vahva vastustus vaikka he eivät ole edes ymmärtäneet mistä on kysymys. Mutta onneksi kohta on taas vaalit. Muistakaa äänestää demareita.
En ole tyytyväinen ennen kuin orjuuttajien jäätyneet ruumiit makaavat ojan penkalla.
Hengellistä väkivaltaa kai käytettiin 1990-luvulla eräässä helluntailaisten omistamassa bussifirmassa Lounais-Suomessa. En tunne tapausta tarkemmin, mutta siitä puhuttiin. Toimistotyöntekijä vain siivoojaksi ja siihen tyyliin, kun eí uskoon taivu.