Kirjoitanpa tästä nyt tänne kun ei oma aivokapasiteetti riitä niin tarvitaan muiden mielipiteitä.
Tilanne on sellainen että olemme avovaimoni kanssa olleet yhdessä 7v, mutta muutama kuukausi sitten tapasin toisen naisen joka tuntui niin hyvältä että olin valmis jättämään kaiken hänen vuokseen ja aloin puhumaan erosta avovaimolleni. Todellista syytä en kuitenkaan kertonut vaan selitin erohaluni sillä että yhteiselo ei tunnu enään siltä että haluaisin jatkaa. Tämä oli kyllä osittain totta ja silloin ajattelin että ero tulee kuitenkin joku päivä. Tämä kakkonen vaan sai asiaan vauhtia.
Suhteen jatkuttua jonkin aikaa avovaimoni ilmoitti olevansa raskaana ja tottahan toki silloin pitää ottaa järki käteen ja miettiä mitä todella haluaa, varsinkin kun meidän (minun) ei edes olisi pitänyt pystyä saamaan lapsia. Onhan se nyt selvä että silloin alkaa miettimään asioita... Valitettavasti suhteeni oli silloin jo edennyt siihen pisteeseen että sitä ei voinutkaan ihan noin vaan lopettaa. Jatkettiin siis tiivistä tapailua ja mielessäni olin jo järjestänyt kaikki asiat mallilleen. Talo myyntiin, autot myyntiin jne... Vaikka sisimmässäni lasta elämääni halusinkin, silloin kielsin asian itseltäni ja olin ajatellut että ilman on parempi. Oltiin kakkosenkin kanssa jo puhuttu kaiken näköistä tulevasta, hän ei kuitenkaan vielä tiennyt tulevasta lapsestani, koska tiesin että hän ei omia lapsia välttämättä halua, pitää kyllä lapsista. Olin siis raukkamainen enkä uskaltanut kertoa.
Sitten kun jäin tilanteesta kiinni avovaimolleni niin heitin sitten kaikki kortit pöytään molempiin suuntiin, aluksi kakkonen oli tulevasta "taakasta" aika pahoilla mielillä. Sitten aloin miettiä asiaa tarkemmin ja tulin siihen lopputulokseen että totta helvetissä minä haluan olla lapseni kanssa tekemisissä ja en todellakaan aio antaa kakkoseni ja silloin tulevan ykköseni vaikuttaa asiaan millään tavalla. Kyllähän hänkin asian lopulta hyväksyi ja halusi silti jatkaa kanssani, tosissaan.
Suhteeni tultua ilmi olin varma että minulla ei ole enään mitään mahdollisuuksia jatka avovaimoni kanssa, mutta yllätyksekseni hän oli valmis antamaan hairahdukseni anteeksi ja sovittiin että yritetään vielä. Avovaimoni on hyväntahtoisin ja kiltein ihminen ketä olen koskaan tavannut ja tämän jälkeen vasta ymmärsin että hän todella rakastaa minua ja en ole ollut hänen rakkautensa arvoinen. Kaikki ne asiat jotka minua on hänessä ärsyttänyt tai muuten vaan olleet "ei niin kivoja" muuttuivat täysin merkityksettömiksi ja aloin ajattelemaan hänestä eri tavalla, en siis naisena joka tekee sitä ja tätä. Sellaiseksi ne ajatukset vaan oli muuttuneet vuosien varrella. Ne vaan on asioita joita ilman hän ei olisi sama ihminen. Hänen kanssaan on aina ollut hyvä olla vaikka onkin ollut välillä todella vaikeaa. Hänen kanssaan luultavasti olisin loppuelämäni onnellinen. En tässä viitsi alkaa selittämään että miksi sitten pidin myös toista naista, syillä ei oikeastaan ole enään merkitystä.
No entäpä tämä kakkonen sitten? Mahtava nainen myös hän! Tuntuu että sellaisia tapauksia ei tule vastaan kuin kerran ja tilaisuuteenhan on tartuttava. Hänen kanssaan tuntuu siltä että olisin erittäin onnellinen, mutta epävarmuus kalvaa mieltä. Eihän sitä koskaan voi tietää että mihin joutuu ja miten käy. Tosiasiahan on kuitenkin se että en häntä tunne vielä niin hyvin kuin pitäisi että voisin heidän väliltään valita hyvillä mielin.
Sen jälkeen kun päätettiin avovaimoni kanssa vielä yrittää, olen ollut kakkosestani erossa kuukauden päivät, mutta joka ikinen päivä haikailen hänen peräänsä ja mietin että tuliko nyt tehtyä oikein vai väärin. Tavallaan mietin samoja asioita kuin hänen kanssaan tapaillessanikin, silloin tosin toiselta kantilta, eli lähinnä että kummin valitsisi. Silloin päätös kuitenkin lopulta syntyi ja olin asista vieläpä varma. Nyt kun samat asiat tulee uudestaan mieleen alkaa väkisinkin ajattelemaan että mitäs järkeä tässä on enään jatkaa jos sydän kerta on muualla. Vatvomalla ei saa muuta kuin päänsä sekaisin ja kaikki kärsii. Pitäisi saada asialle joku päätös myös siksi että muutkin pääsisivät elämässään eteen päin.
Välillä tuntuu että yhdessäpysymiseen vaikuttaa liiaksi avokkini raskaus, eroamisen vaikeus, yhteinen omaisuus, kaikki se vaiva ja luopumisen vaikeus. Eipä sillä, onhan siihen yhdessä pysymiseen ihan oikeitakin syitä olemassa.
Avokkini kanssa pystytään saletisti eroamaan hyvissä väleissä ja lapsenkin kannalta kaikki saadaan järjestymään enkä todellakaan ole häntä hylkäämässä jos joku nyt haluaa alkaa jeesustelemaan sen takia. Onhan se lapsenkin kannalta parempaa elää sellaisessa ympäristössä jossa vanhemmat on onnellisia, oli niitä paikalla sitten yksi tai kaksi.
Jos jotakin pahaa niin kyllä tästä hyvääkin seurasi. Koskaan en enään petä, valitsin kumman tahansa. Pettämisestä ei saa kuin paskaa käteen ja päänsä pahasti sekaisin. Turha luulo että petettäessä kävisi kenellekkään hyvin, kaikki kärsii, mutta kantapään kauttahan se on mentävä ennen kuin tajuaa.
Mitäköhän tässä nyt pitäisi tehdä? Tyytyä varmaan onneen, vai ottaa riski ja tavoitella suurempaa mutta vielä tuntematonta. Olen kyllä sellainen että mikään ei riitä ja sama pätee myös tähän. Teinpä kummin tahansa niin luultavasti asia vaivaa mieltä jollakin tavalla ja pitkään. Jos joku nyt meinaa neuvoa että mieti nyt hyvä mies tarkkaan niin ei kannata vaivautua kirjoittamaan, on tässä kuulkaa mietitty liiankin kanssa.
Onko kakkonen ykkönen? (vai kakkanen)
Tilanne on sellainen että olemme avovaimoni kanssa olleet yhdessä 7v, mutta muutama kuukausi sitten tapasin toisen naisen joka tuntui niin hyvältä että olin valmis jättämään kaiken hänen vuokseen ja aloin puhumaan erosta avovaimolleni. Todellista syytä en kuitenkaan kertonut vaan selitin erohaluni sillä että yhteiselo ei tunnu enään siltä että haluaisin jatkaa. Tämä oli kyllä osittain totta ja silloin ajattelin että ero tulee kuitenkin joku päivä. Tämä kakkonen vaan sai asiaan vauhtia.
Suhteen jatkuttua jonkin aikaa avovaimoni ilmoitti olevansa raskaana ja tottahan toki silloin pitää ottaa järki käteen ja miettiä mitä todella haluaa, varsinkin kun meidän (minun) ei edes olisi pitänyt pystyä saamaan lapsia. Onhan se nyt selvä että silloin alkaa miettimään asioita... Valitettavasti suhteeni oli silloin jo edennyt siihen pisteeseen että sitä ei voinutkaan ihan noin vaan lopettaa. Jatkettiin siis tiivistä tapailua ja mielessäni olin jo järjestänyt kaikki asiat mallilleen. Talo myyntiin, autot myyntiin jne... Vaikka sisimmässäni lasta elämääni halusinkin, silloin kielsin asian itseltäni ja olin ajatellut että ilman on parempi. Oltiin kakkosenkin kanssa jo puhuttu kaiken näköistä tulevasta, hän ei kuitenkaan vielä tiennyt tulevasta lapsestani, koska tiesin että hän ei omia lapsia välttämättä halua, pitää kyllä lapsista. Olin siis raukkamainen enkä uskaltanut kertoa.
Sitten kun jäin tilanteesta kiinni avovaimolleni niin heitin sitten kaikki kortit pöytään molempiin suuntiin, aluksi kakkonen oli tulevasta "taakasta" aika pahoilla mielillä. Sitten aloin miettiä asiaa tarkemmin ja tulin siihen lopputulokseen että totta helvetissä minä haluan olla lapseni kanssa tekemisissä ja en todellakaan aio antaa kakkoseni ja silloin tulevan ykköseni vaikuttaa asiaan millään tavalla. Kyllähän hänkin asian lopulta hyväksyi ja halusi silti jatkaa kanssani, tosissaan.
Suhteeni tultua ilmi olin varma että minulla ei ole enään mitään mahdollisuuksia jatka avovaimoni kanssa, mutta yllätyksekseni hän oli valmis antamaan hairahdukseni anteeksi ja sovittiin että yritetään vielä. Avovaimoni on hyväntahtoisin ja kiltein ihminen ketä olen koskaan tavannut ja tämän jälkeen vasta ymmärsin että hän todella rakastaa minua ja en ole ollut hänen rakkautensa arvoinen. Kaikki ne asiat jotka minua on hänessä ärsyttänyt tai muuten vaan olleet "ei niin kivoja" muuttuivat täysin merkityksettömiksi ja aloin ajattelemaan hänestä eri tavalla, en siis naisena joka tekee sitä ja tätä. Sellaiseksi ne ajatukset vaan oli muuttuneet vuosien varrella. Ne vaan on asioita joita ilman hän ei olisi sama ihminen. Hänen kanssaan on aina ollut hyvä olla vaikka onkin ollut välillä todella vaikeaa. Hänen kanssaan luultavasti olisin loppuelämäni onnellinen. En tässä viitsi alkaa selittämään että miksi sitten pidin myös toista naista, syillä ei oikeastaan ole enään merkitystä.
No entäpä tämä kakkonen sitten? Mahtava nainen myös hän! Tuntuu että sellaisia tapauksia ei tule vastaan kuin kerran ja tilaisuuteenhan on tartuttava. Hänen kanssaan tuntuu siltä että olisin erittäin onnellinen, mutta epävarmuus kalvaa mieltä. Eihän sitä koskaan voi tietää että mihin joutuu ja miten käy. Tosiasiahan on kuitenkin se että en häntä tunne vielä niin hyvin kuin pitäisi että voisin heidän väliltään valita hyvillä mielin.
Sen jälkeen kun päätettiin avovaimoni kanssa vielä yrittää, olen ollut kakkosestani erossa kuukauden päivät, mutta joka ikinen päivä haikailen hänen peräänsä ja mietin että tuliko nyt tehtyä oikein vai väärin. Tavallaan mietin samoja asioita kuin hänen kanssaan tapaillessanikin, silloin tosin toiselta kantilta, eli lähinnä että kummin valitsisi. Silloin päätös kuitenkin lopulta syntyi ja olin asista vieläpä varma. Nyt kun samat asiat tulee uudestaan mieleen alkaa väkisinkin ajattelemaan että mitäs järkeä tässä on enään jatkaa jos sydän kerta on muualla. Vatvomalla ei saa muuta kuin päänsä sekaisin ja kaikki kärsii. Pitäisi saada asialle joku päätös myös siksi että muutkin pääsisivät elämässään eteen päin.
Välillä tuntuu että yhdessäpysymiseen vaikuttaa liiaksi avokkini raskaus, eroamisen vaikeus, yhteinen omaisuus, kaikki se vaiva ja luopumisen vaikeus. Eipä sillä, onhan siihen yhdessä pysymiseen ihan oikeitakin syitä olemassa.
Avokkini kanssa pystytään saletisti eroamaan hyvissä väleissä ja lapsenkin kannalta kaikki saadaan järjestymään enkä todellakaan ole häntä hylkäämässä jos joku nyt haluaa alkaa jeesustelemaan sen takia. Onhan se lapsenkin kannalta parempaa elää sellaisessa ympäristössä jossa vanhemmat on onnellisia, oli niitä paikalla sitten yksi tai kaksi.
Jos jotakin pahaa niin kyllä tästä hyvääkin seurasi. Koskaan en enään petä, valitsin kumman tahansa. Pettämisestä ei saa kuin paskaa käteen ja päänsä pahasti sekaisin. Turha luulo että petettäessä kävisi kenellekkään hyvin, kaikki kärsii, mutta kantapään kauttahan se on mentävä ennen kuin tajuaa.
Mitäköhän tässä nyt pitäisi tehdä? Tyytyä varmaan onneen, vai ottaa riski ja tavoitella suurempaa mutta vielä tuntematonta. Olen kyllä sellainen että mikään ei riitä ja sama pätee myös tähän. Teinpä kummin tahansa niin luultavasti asia vaivaa mieltä jollakin tavalla ja pitkään. Jos joku nyt meinaa neuvoa että mieti nyt hyvä mies tarkkaan niin ei kannata vaivautua kirjoittamaan, on tässä kuulkaa mietitty liiankin kanssa.
Onko kakkonen ykkönen? (vai kakkanen)
Vastaukset 13
Vanhimmat
jos nyt vaihdat tulevan lapsesi äidin tähän toiseen.Uusi tuntematon viehättää ,aikansa!Arki se astuu sittenkin kuvioihin ja seksikin muuttuu "tutuksi",tiedät mitä tarkoitan.Lapsen tulo kyllä vaikuttaa parisuhteeseen ja naiseen.pelkona onkin että "karkailet" tämän toisen syliin kun on "tylsää".Oikeastaan tekisit kaikille parhaaksi,jos menet sen uuden luo ja hoidat kuitenkin isän velvollisuutesi.Jos sitten kadut,on se sinun murheesi joka sinun on kestettävä.Ehkä lapsesi äiti ottaa sinut takaisin "seikkailusi"jälkeenkin...Mene siis ja tee virheesi jotta olisit parempi ihminen naiselle joka kantaa lastasi.Älä loukkaa häntä enempää! Onnea matkaan!! :)
Kun alat sitten hoitaa isän velvollisuuksiasi sieltä toisen naisesi luota,oletko varma että ko. nainen sen kestää??? Mene mukaan synnytykseen ja katso kaikki,sitä ennen älä lähde mihinkään.Voipa olla että jäät todellisen naisesi,avokkisi luo!! Uskopois :)
mahdollisuutta että avokkisi tulee kyllä löytämään uuden rakkauden jos päätät hänet jättää,mietippä miltä ajatus sinusta tuntuu!!! Kuvailit hänet oikein ihanaksi luonteeltaan,joten ei hän ylksin tule jäämään elämässään ja rakastuukin vielä!! Mietippä miltä ajatus tästä tuntuu,ihan aikuisten oikeesti!!Monesti miehet unohtan tän totuuden jotenkin hassusti ,heh heh :)
T.sama ku edellinen kirjoittaja
Olisikohan kaikista parasta olla esim. muutama viikko ihan yksin ja selvittää ajatukset kunnolla? Olla vaikka muutama päivä ihan ajattelematta. Katsoa kumpaa tulee isompi ikävä?
Hienoa, että olet tajunnut virheesi ja ottanut siitä opiksi. Sinun kannattaa kuitenkin muistaa että vaikka kakkonen tuntuukin nyt ihanalta, niin et tunne häntä yhtä hyvin kuin tulevan lapsesi äitiä. Siihenkin suhteeseen tulee arki aikanaan ja toisesta paljastuu ne huonotkin puolet, joiden kanssa joudut opettelemaan elämään ihan niin kuin nykyisessä suhteessakin. Otat riskin, koska nykyisen vaimosi taas tunnet läpikotaisin ja minusta kirjoituksestasi kuultaa läpi, että sinulla on kuitenkin paljonkin tunteita vielä häntä kohtaan.
Oikeastaan lapsen takia olisi hyvä, että mietit tarkkaan mitä teet. Jos valitset kakkosen, niin valmistaudut siihen, että et kuulu lapsesi jokapäiväiseen elämään (vaikka toki isä oletkin)ja hänellä saattaa jossain vaiheessa olla "arki-isä". Jos valitset ykkösen, niin tehdessäsi valinnan myös päätät ettet sotke elämäänne kakkosella enää ja loukkaa ykköstä.
Minun exäni valitsi aikoinaan sen uuden ja ihanan kakkosen,joka tuli sopivasti vahingossa raskaaksi ; ). Heillä on nyt uusioperhe, mutta exäni ei ole onnellinen. Se arki kun tuli siihenkin suhteeseen... Yllättävän koville on hänellä myös ottanut minun miesystäväni, vaikka erostamme on jo vuosia. Kuulemma tuntuu pahalta, että lapsillamme on kotona mies, joka tapaa lapsia useammin kuin hän.
Valinta on sinun ja sinä otat riskin tai et. Voit voittaa tai hävitä.
Myös meillä. Puoli vuotta eron jälkeen oli mies rapimassa ovea kun kakkonen ei ollutkaan niin ihana kun jokpäivä joutui katselemaan. Ei kuulemma kokoannutkaan päivittäinkuten oli tehnyt ollessaan kakkonen, puhumattakaan pyykistä tms. Seksi oli jo tässä ajassa vähentynyt olemattomiin jne.
En ottanut takaisin, mies oli valintansa tehnyt ja minä suruni surrut ja jatkanut elämääni.
Mitä jos ottaisit molemmat. Jos ne naiset kerran molemmat haluaa sut niin miksi kenenkään pitäisi kärsiä? Olis se avollasikin mukavampaa kun olis toinen nainen seurana ja apuna jälkikasvun hoidossa. Kukaties seksielämäkin saisi uusia makuja, ties vaikka naisetkin tykkäis toisistaan.
Ajattelehan tätäkin vaihtoehtoa.
Itselläni hieman samansuuntainen tilanne, paitsi etten ole pettänyt puolisoani, mutta tässä pidemmän aikaa jo pohtinut eronkin mahdollisuutta... Elämä hänen kanssaan ei vain tunnu siltä "miltä pitäisi" ja olen ajoittain todella ahdistunut tilanteesta. Meillä on yhteinen lapsi. Miehelle olen puhunut tunteistani, hän rakastaa minua yli kaiken, eikä edes halua keskustella erosta. Hän rakastaa myös lastamme ja ajatuskin siitä että ei voisi olla tämän jokapäiväisessä elämässä mukana, tekee hänet suorastaan sekopäiseksi. Olen tavallaan umpikujassa, minäkin.
Taas tein päätöksen että yritetään sitten, sitoudun tähän suhteeseen, mutta toisaalta mietin, että onko järkeä; koska haluan lisää lapsia, enkä tiedä haluanko kuitenkaan tämän nykyisen puolisoni kanssa, ja sitten jos lisää lapsia siunaantuukin, niin aina vain ero vaikeampaa ja sitten jäisi kaksi lasta suremaan... Ei helppoa, ei tosiaankaan! Mutta kun tiedostan niin hyvin senkin että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella (vaikka haavekuvissa siltä tuntuukin..).
Sinulle neuvoisin, kuten tuolla aiemmin olikin, että ole jonkin aikaa ihan yksinäsi, jos vain suinkin mahdollista, pieni tauko molemmista naisista! Itse en tiedä mitä tehdä... :(
kärsit teoistasi pitkään ja hartaasti.
Koska kidutat tyhmyydelläsi niin montaa ihmistä.
Mukaanlukien oma lapsesi.
Halveksin SINUA pieni siluinen mies.
jos olet luonteeltasi sellainen, että parempaa, niin sitten sinun yksinkertaisesti pitää saada sellainen partneri, joka tyydyttää sinut sekä älyllisesti ja seksuaalisesti. mene uuden perään ja äläkä hukkaa tunteitasi ja omaa elämää. äläkä katso taakseppäin, vaan uusiin asioihin uuden partnerin kanssa. kaikki ei mene aina putkeen, sitä oikeaa ei välttämättä löydä ihan heti.
olen pahoillani puolestasi, jos avovaimo tuli raskaaksi tälläisen tilanteen kohdalla.
pankkilainat voitte maksaa sitten sen uuden kanssa myös. älä niitä murehdi.
...Sillä erotuksella että avokkini jätin itse, en toisen takia, vaan siksi koska olin pettänyt ja mielestäni kohdellut häntä väärin. (Täysin tietoisena siitä että anteeksi en tule saamaan.)
Nyt haen asuntoa lapselleni ja minulle.
"Kakkoseni" jätin samaan sysäykseen, yhteistä tulevaisuutta en meillä vaan nähnyt vakavassa mielessä.
Sanoisko että vaikeita keskusteluja ja päätöksiä on joutunut tekemään todella paljon mutta olen jaksanut vain ja ainoastaan sillä eteenpäin että itsepähän petin ja nyt vastuuni kannan...
Ja tietysti kantapään kautta oppinut..
Mitä on varma onni? Olen kuullut villiä huhua, että pariskuntia, joilla on lapsia, on myös eronnut. Jos taas tarkoitat isänä olemista, niin siihenhän ei vaikuta se, että oletko eronnut vai et. Ihannetilanne on se, että lapsi saa elää kummankin vanhemman kanssa, mutta tullut myös nähtyä miehiä, jotka eron jälkeen ovat paljon enemmän OIKEASTI läsnä lapsensa elämässä erottuaan ja hoitaessaan lasta yskin vko/vko tai vastaavalla systeemillä.
On myös huomioitava, että se arki, joka teidän parisuhteessa kuluttaa, astuu myös toiseenkin mahdolliseen suhteeseen. Ehkä se on silti "parempi", ehkä ei. Muutenkin tuo parempi on niin hassu sana kun puhutaan ihmisistä. Uskon, että voit olla molemmissa tilanteissa ihan yhtä onnellinen. Sehän riippuu sinusta. Aiotko murehtia sitä, mitä et saanut lopun elämääsi ja miettiä mitä jos olisit lähtenyt/jäänyt. Aiotko sen jälkeen ryhdistäytyä ja päättää että se on nyt tässä ja lopettaa tilanteisiin ajautuminen, jossa voit etsiskellä aina vain parempaa ja parempaa? Itsestä se onni loppujen lopuksi riippuu.
Jos olisin oikein ilkeä, niin leikittelisin ajatuksella, että mitäpä jos jäätkin täysin puille paljaille. Kahden muijan sijasta jäljelle ei halua jäädä kumpikaan. Mutta en ole! :)
Olen ollut täysin vastaavassa tilanteessa, tosin itselläni siitä on jo yli viisi vuotta aikaa.
Sain silloin kullanarvoisen vinkin ystävältäni joka pyysi miettimään sisimmässäni kumman kanssa seksi tuntuu paremmalle. Tajusin että se kertoo enemmän kuin monet puheet ja keskustelut! Ihmisen rakkaus on siellä missä seksi sujuu ja missä siitä eniten nauttii. Haaveilin tästä kakkosestani ja elämä hänen kanssaan tuntui todella houkuttelevalle mutta seksi ei ollut parhaimmasta päästä. Ehkä siksi että oikea rakkaus puuttui?
Valitsin aikoinaan raskaana olevan vaimoni ja olen ollut todella tyytyväinen valintaani. Hänet tunnen parhaiten ja hän rakastaa minua tästä syrjähypystäni huolimatta. Nyt meillä on ihanat kaksoistytöt ja rakkautemme on vain lisääntynyt näiden vastoinkäymisten myötä.
Haaveilen yhä päivittäin tästä kakkosestani ja joskus tuntuu että oikein sydän pakahtuu kun en häntä nää tai voi koskettaa. Olen kuitenkin päättänyt pitää hänet vain "haaveissani" enkä enää kuvittele oikeasti lähteväni hänen luokseen. Olen siinä hyvin onnistunut kun olen ollut päättäväinen. Nyt myöhemmin ajateltuna yhteiselämämme olisi saattanut jo lapsenkin takia olla mahdotonta, hän koskaan halunnut lapsia. Lisäksi lapsen myötä elämäni on mullistunut niin etten usko hänen jaksaneen aamuvalvomisia ja sairasteluja.
Usko siihen mitä sinulla on nyt! Muu unohtuu ajan myötä. Uskallusta ei vaadi vain lähtö vaan myös jääminen!
Teitkö valinnan vai mietitkö vielä?