Miehen näkökulmasta: joidenkin naisten kanssa natsaa fyysisellä, toisten henkisellä tasolla. Jälkimmäisen kanssa joskus niinkin hyvin, että toisesta voisi tulla niinsanottu sielunkumppani. Omien kokemusten pohjalta miehet ja naiset, mitä mieltä olette siitä, että kumppani voisi natsata täydellisesti molemmilla osa-alueilla?
Ehkä jopa suurimmassa osassa suhteita jompi kumpi osa-alue korostuu aina voimakkaampana jättämättä silti toista liikaa varjoonsa, mutta onko kenelläkään kokemusta, että kumpikin tunne on kolahtanut täydellisesti? Onko nämä kaksi tunnetta kolikon kääntöpuolia, toisensa poissulkevia? Eli valintatilanne olisi aina "joko-tai"?
Tähän liittyvänä tahtoisin miehenä ottaa senkin puheeksi, ettei naisia tunnu kiinnostavan mies myös parhaana ystävänä. Eli ihmisenä, joka tunnesiteen lujuudessa ja luottamuksessa menisi naispuolisten (tai miespuolisten) ystävien ohi. Kai naiset voivat sen myöntää, että ystävät ovat heille tietyllä tavalla paljon tärkeämpiä ja läheisempiä, kuin oma mies? Kuuleehan naisten usein sanovan: "miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät".
Onko nämä kaksi tunnetta niin toisensa poissulkevia, ettei niitä ole tarkoitettu löytymään samasta ihmisestä? Ehkä luonnon tarkoituksena on ollut siten välttää ihmisen sisäsiittoisuutta? Usein mies tai nainen sanoo, että "tulemme täydellisesti toimeen keskenämme, mutta rakastan häntä, kuin siskoa/veljeä".
Ehkä jopa suurimmassa osassa suhteita jompi kumpi osa-alue korostuu aina voimakkaampana jättämättä silti toista liikaa varjoonsa, mutta onko kenelläkään kokemusta, että kumpikin tunne on kolahtanut täydellisesti? Onko nämä kaksi tunnetta kolikon kääntöpuolia, toisensa poissulkevia? Eli valintatilanne olisi aina "joko-tai"?
Tähän liittyvänä tahtoisin miehenä ottaa senkin puheeksi, ettei naisia tunnu kiinnostavan mies myös parhaana ystävänä. Eli ihmisenä, joka tunnesiteen lujuudessa ja luottamuksessa menisi naispuolisten (tai miespuolisten) ystävien ohi. Kai naiset voivat sen myöntää, että ystävät ovat heille tietyllä tavalla paljon tärkeämpiä ja läheisempiä, kuin oma mies? Kuuleehan naisten usein sanovan: "miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät".
Onko nämä kaksi tunnetta niin toisensa poissulkevia, ettei niitä ole tarkoitettu löytymään samasta ihmisestä? Ehkä luonnon tarkoituksena on ollut siten välttää ihmisen sisäsiittoisuutta? Usein mies tai nainen sanoo, että "tulemme täydellisesti toimeen keskenämme, mutta rakastan häntä, kuin siskoa/veljeä".
Vastaukset 16
Vanhimmat
samasta persoonasta molemmat ominaisuudet. Ainakin itse olen sellaiseen ihmemieheen joskus menneisyydessä törmännyt. Toki useimmin käy niin että toinen ominaisuus on vahvempi ja usein se on se toverillisuus.
Mutta tuo että naisilta kuulee usein kommentin:"miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät". Niin sehän on vain sanahelinää, vähätellään tilannetta kun mies ei napannutkaan syystä tai toisesta ja se kirpaisi naisen itsetuntoa tai pahimmillaan viilsi syvältä tunnetasolla.
"Toki useimmin käy niin että toinen ominaisuus on vahvempi ja usein se on se toverillisuus. "
tässä tapauksessa suhdetta siis ei synny? Omalla kohdalla ei ainakaan.
Voi monesti olla sanahelinääkin, mut musta silti tuntuu että se "kaverit pysyy aina"-ajatus on niillä, jotka ei hae miehestä noita molempia puolia. Eikä siinä mitään ihmeellistä olekaan: useaa miestä alkaa heti ahdistamaan, jos nainen haluaisi tuoda suhteeseen myös sen ystävyyspuolen. Luulisin että tässä asiassa naiset kärsivät enemmän: kysyntää tällaiselle miehelle olis, mutta tarjontaa on vähän.
Mä ainakin kuulen ja luen useammin miehestä, joka löysi naisen, jollaista etsi. Naiset puolestaan manaa, kun ei löydä etsimäänsä miestä tai juuri erottuaan miehestä tunnustavat, etteivät missään vaiheessa täysin olleet tyytyväisiä ja että olivat tyytyneet siihen mitä saivat, koska eivät olleet löytäneet sitä mitä etsivät. Ehkä toi ystävyys-puolen puuttuminen miehissä on se syy, ettei naiset löydä ihannemiestään? Helposti ihannemiehestä kun puhutaan niin miehet alkaa kritisoimaan, että naiset katsoo vain liikaa ulkonäköä. Ehkä naiset ei katsokaan liikaa, vaan etsivät miehestä myös kaveria, mut eivät löydä, kun ei sellasia miehiäe ole paljon? Sama pätee tietysti puhuttaessa ihannenaisesta, mut uskaltaisin väittää, että harvemmin miehet hakee naisesta sitä sielunkumppania.
kiinnostunut vain "pinnallisemmista" puolista naisessa: ulkonäöstä, seksikkyydestä ja seksitaidoista sekä yleisolemuksesta kuten esim. iloisuudesta. Sen syvemmin ei kuitenkaan haluta naiseen tutustua ihmisenä.
sen verran yleistää, että naisista tuntuis löytyvän selvästi enemmän niitä, jotka haluaa löytää vastakkaisesta sukupuolesta myös sen kumppanin, jonka kanssa "sulaudutaan" tunnetasolla kokonaisvaltaisesti yhteen.
voin sanoa olevani kanssasi eri mieltä.
Pitkään luulin myös, ettei molempien ominaisuuksien löytyminen samassa ihmisessä olisi mahdollista. Nyt olen siinä onnellisessa tilassa, että näin on päässyt käymään ja mielestäni parisuhde on vasta täydellinen, kun siinä on sekä syvää ystävyyttä, että intohimoa.
Omaan kokemukseeni perustuen voisin väittää, että näitä kumppaniaan ei ystäväkseen kelpuuttavia löytyy molemmista sukupuolista.
Itse olen myös syyllistynyt tuohon mainitsemaasi: "miehiä tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät" heittoon, mutta olen tarkoittanus sillä enemmänkin sitä, että parisuhteen aikana ei täysin pidä myöskään ystäviään hyljätä. Itse olen nimittäin senkin virheen tehnyt ja kun sitten mieheni otti ja lähti, oli aika yksinäistä surra asiaa ilman ystäviä. Silti pidän edelleenkin kumppania tärkeimpänä ystävänäni, jaanhan hänen kanssaan kuitenkin käytännössä koko elämäni. Muille ystäville on elämässäni varattu hiukan pienempi, joskin merkittävä rooli heillekin.
heräsi sinussa (ja miehessä jos hän on kertonut) ennen toista? Oletko aina hakenut miehestä molempia tunteita ja jos olet, miksi tyydyit aiemmin mieheen tai miehiin, joissa niitä ei ollut? odotitko, että toinen tunne tulee herää ajan myötä?
Olemme paljon puhuneet aiheesta ja ehkä osittain lähtökohtia leimaa myös se, että olemme tavanneet internetissä :-P
Eli molemmissa heräsi keskustelujen pohjalta syvä yhteisymmärrys, ystävyys ja fiilis sielunkumppanuudesta. Kun sitten vihdoin tapasimme syttyi intohimo ensi silmäyksellä (tiedostimme kyllä, että se voi jäädä myös syttymättä). Sen jälkeen ei ollut vaikea päättää mihin suuntaan suhde siitä lähtee.
Olenko aina hakenut miehestä molempia tunteita?
Tuskin ainakaan tietoisesti. Eiköhän tämä ajattelu ole kehittynyt vasta epäonnistuneiden kuvioiden jälkeen, eli siis kantapään kautta opittuna.
Ensimmäinen pitkäaikainen suhteeni perustui ystävyydelle ja siitä puuttui intohimo.
Seuraavasta suhteesta hain taas nimenomaan intohimoa, mutta ystävyys jäi puuttumaan.
Kolmannesta suhteesta lähdin jo hakemaan tietoisesti molempia ominaisuuksia, mutta homma lopulta kaatui siihen, että meillä ei ollut ihan samaa käsitystä ystävyyden tarpeellisuudesta, eli minulla oli siis tämä naiellinen toive siitä, että olisimme toisillemme myös parhaat ystävät. Mieheni taas ei siitä ollut kovinkaan kiinnostunut. Pikkuhiljaa hiipui myös intohimo, kun olimme toisistamme niin etäällä. Eli intohimoa oli alussa ja toivoin, että ystävyys olisi tullu aikanaan, jotta suhde olisi edennyt syvemmäksi. Mielestäni pelkkä intohimo ei jaksa kannattaa suhdetta loputtomiin.
sellainen jännite, joka kestää koko ajan, vaikka intohimo tai kumppanuus välillä häviäisi? Sellainen tasainen tunne, että tuo on se oikea. En oikein osaa selittää sitä sen paremmin, enkä ole varma olenko sitä koskaan tuntenut, mutta yhtä naista kohtaan olen tuntenut ja tunnen vieläkin jotain erityistä. Siis sellainen jatkuva pieni jännite, jota ei muiden naisten kanssa ole kokenut. Se jännite aiheuttaa myös kaipauksen kyseistä ihmistä kohtaan.
uskon tietäväni tasan tarkkaan myös näin naisena, mitä tarkoitat sillä "jännitteellä".
Musta siihen kyllä kuuluu juuri sitä intohimoa ja kumppanuuttakin tai siis itse asiassa uskon, että juuri näistä kahdesta se jännite muodostuu.
Ainakin mulla se tunne on ihan omaa luokkaansa, se ei ole selvästi seksuaalinen, ei romanttinen, eikä toverillinen, vaan jotenkin siinä on niitä kaikkia yhdessä, mutta.. ääh en osaa selittää.
Nyt kun asiaa mietin, niin enpä ole ikinä harkinnut että voisin ruveta vakavaan suhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka ei olisi persoonana läheinen ja yhteensopiva.
Itse asiassa tuo ajatus siitä, että edes jossain tapauksessa asia voisi olla toisin on mulle aika yllättävä.
mitä sillä, että toinen on henkisesti läheinen ja yhteensopiva voidaan tarkottaa monta asiaa: joillekin tuon kriteerin täyttymiseen riittää se, että tullaan pinnallisella tasolla juttuun ja sängyssä sujuu hyvin ja on ehkä joku yhteinen mielenkiinnonkohde.
Toisille sama asia on se, että uskoudutaan ja kiinnytään tunnetasolla mahdollisimman paljon. Eli sunkaan tekstistä ei voi päätellä, kuinka läheinen haluaisit naisen kanssa olla.
nimim. "westman" jo sanoikin, eli se on suhteellista, mitä ketäkin "läheisellä ja yhteensopivalla" kumppanilla tarkoittaa.
täsmälleen tuolla tavoin miehistä kuin miten sinä ajattelet naisista.
että enemmän naiset ajattelee mun tavalla miehistä. Naisethan tätä kumppanuutta ja kokonaisvaltaista tunnesidettä enemmän tuntuu kaipaavan tai ainakin he puhuvat siitä paljon enemmän kuten täällä netissä. Onkohan minun tavallani ajatteleva mies mielestänne kuinka harvinainen?
ala intohimosta ja päädy jossain vaiheessa ainakin jonkun sortin ystävyyteen. Siinäkait se ero sit tuleekin sen suhteen et kenen kanssa halutttaa vaan naida ja kenen kanssa haluaa olla muutenkin.