Kertokaaks mites teijän kaukosuhde on onnistunu?
Miten ootte saanu asiat hoidettuu että pystyisitte näkee joka päivä.
Kertokaaks miten teijän kaukosuhde on epäonistunu?
mikä meni vikaan, oliko liijan pitkä välimatka tai muuta semmost.
Miten ootte saanu asiat hoidettuu että pystyisitte näkee joka päivä.
Kertokaaks miten teijän kaukosuhde on epäonistunu?
mikä meni vikaan, oliko liijan pitkä välimatka tai muuta semmost.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...kyllä kaukosuhteet voi onnistua, jos ne eivät kestä kovin kauaa... ihminen muuttuu "yksin eläessään kovasti" Kun ei jokaista asiaa (niitä pieniä mitättömiä tapahtumia) tule kerrottua muuten kuin naamatusten kun ei ole muutakaan puhuttavaa :) ja niistä pienistä sanomattomista asioista kasvaa pikkuhiljaa hiipimällä isoja jokia, joista huomaa jo että ne ovat muuttaneet ihmistä. Sellaisen puoli vuotta-vuosi etäsuhteessa alkaa olla aika maksimi. mun mielipide toki vain. Meillä skypeteltiin aika monta tuntia päivässä. Nähtiin vain kerran kuussa sen puolen vuoden aikana, kun asuimme 900 km päässä toisistamme.
Onnistuu. Ei ole silti suositeltavaa.
Yhteistä aikaa on vähän ja monesta vaativasta asiasta puhuminen lykkääntyy.
Epätietoisuus tulevasta syö. Olisi hyvä, jos olisi joku ajankohta tiedossa, milloin päästään yhteen vakituisesti.
itse olin kaukosuhteessa 2 vuotta. tapasimme vaihdossa ja sen jälkeen palasimme kotimaihimme suorittamaan koulut loppuun jne. kotiin palattuamme päätimme pitää yhteyttä ja kuinkas ollakkaan yhtydenpito jatkoi ensin pari kuukautta sähköpostitse ja puhelimessa kerran viikossa!! sitten jo tapasimme lyhyesti. Näitä tapaamisia jatkuikin säännöllisesti kahden vuoden ajan puolin ja toisin. mutta ei ollut kahden vuoden aikana päivääkään ettemme olisi ollut yhetydessä. Lörpöttelimme skypessä päivittäin ja jos emme olleet skypen päässä niin tekstareilla. Näimme noin joka toinen/kolmas kuukausi aina yleensä noin 10-20 päivän ajan. Kunnes lopulta halu olla yhdessä oli niin kova että päätimme tehdä ratkaisun muuttaa yhteen. Poikaystäväni muutti ensin itse kotimaastaan uuteen maahan ja kerkesi asua maassa jo vuoden kunnes minä rantauduin sinne. Suomeen muuttokin oli vaihtoehto mutta hänen koulutuksensa veivät meidät muualle. Olemme nyt asuneet puolivuotta yhdessä saman katon alla kaikkien ulkomaille muuton vaikeuksien kanssa ja mistään emme ole niin onnellisia kuin että saamme olla yhdessä.
Tämä kaikki vaatii tottakai todellakin uhrauksia ja panostusta molemmin puolin. Heti alusta alkaen oli selvää että olemme yhdessä ihan samoin kuin kuka tahansa pari olisi, eli ei mikään vapaata käyskentelyä muiden kanssa erillään olessamme ja toiseen on luotettava täysin. Toisaalta onneni oli että poikaystäväni on erittäin puhuvaista sorttia ja kertoo tunteistaan herkemmin kuin minä..tämä varmasti auttoi paljon asiassa.. ei ollut epävarmuutta ym. tietenkin myrskyt koetteli meitäkin (kerran vakavastikin) mutta niiden yli päästiin ja tässä sitä ollaan, yhdessä ja onnellisesti katse yhä kohti yhteistä tulevaisuutta! eikä ole muuten tullut shokkiakaan yhdessä asumisesta. Olemme sopeutuneet todella hyvin toistemme rytmiin ja elämään mitä nyt välillä ärsyttää pienet asiat ja oottaa pannuun mutta olisi epänormaalia jos ei näin olisi.
Eli kyllä sitä voi onnistua!! tarvitse vain olla kaksi oikeaa ihmistä tekemässä vaikeasta unlemasta totta!!!
Kyllä kaukosuhde voi onniostua, niin meillä ainakin!
2½v kaukosuhdetta 200km välimatkalla, keväällä muutetaan saman katon alle ja oma yhteinen koti perustetaan syksyllä tulevaan opiskelukaupunkiimme! Nyt keväällä muutan työharjoittelun vuoksi ukkoni luo.
Oon niiiiiiin onnellinen!! Rakastan ihanaa ukkokultaani niin paljon että meinaa itku tulla nyt itsekseni kun asunnollani olen. Onneks pari kuukautta menee siivillä kun on mitä odottaa!
voin tästä omasta kaukosuhteesta sanoa, ettei taida onnistua, koska tapaamisten järjestäminen miehelle tuntuu olevan kovin vaikeaa :(
Tosin kun välimatkaa on yli 200km niin tapaamiset joka päivälle saa unohtaa, mutta jos edes kerran kuussa herralla sopis.....
Mä oon ainakin huomannu vielä lyhyen etäsuhteen aikana sen, että kyllä se onnistuu, kun on halua. Mulla itselläni oli alkuun melkoinen kriisi, vähän väliä, kun ei nähty viikkoon (välimatkaa n. 270km) olin ihan kuin kuumilla hiilillä, että mitähän se toinen siellä ajattelee..Mutta nyt on olo tosi seesteinen ja nähdään edelleenkin oikeastaan joka viikko. Mä oon tosin se, joka yleensä lähtee sinne päin eikä toisin päin, mutta se on työaikatauluista johtuva juttu, mun on helpompi saada pitempiä vapaita ja oon siellä sit miehen työpäivinäkin..Ja kummiskin lähitulevaisuudessa (muutaman kuukauden päässä) siintää ajatus muutosta lähemmäs, ehkä enemmänkin..) et kyl se toimii, kun molemmat haluaa ja kun rakastaa!
Reilu vuosi kaukosuhdetta, välimatkaa yli 400 km, ikävä oli koko ajan. Alkuun tuntui, ettei tulevaisuus lupaa hyvää, mutta yks´kaks palaset loksahtivat kohdalleen ja nyt ollaan asuttu yhdessä reilut kaksi kuukautta. Eikä kaduta! Netin kautta toisemme löydettiin ja toivottavasti saamme viettää yhdessä koko loppuelämän.
Jos toinen osapuoli ei pyöri kokoajan toisen sukupuolen kanssa.. yksi asia johtaa toiseen.. p__kele!! kaukosuhteet pitäs kieltää lailla,, jee hauskaa...