entinen

Lopetin yhteydenpidon kokonaan anoppiini ja mieheni tietää sen ja välillä vielä muistutan
häntä siitä, mitä anoppi aikaan sai.
Hän ei myöskään soita meille, hävettää, luulen niin, aivan sama mitä ajattelee minusta.
Hän on outo ja hyvin vaikea.
Nyt minulla on parempi olo, kun ei tarvitse
miettiä koska puhelin soi ja kysytään vaan esim.
mitä teette ja sen jälkeen tehdään omat johtopäätökset tai sitten kun kuultiin aina äänestä sitä tätä ja tota tai kasvojen ilmeestä.
Miestäänkin epäilee kaikesta mahdollisesta,
ei voi kuulemma jättää ilman valvomista.
Ja vaikka mitä, roskaa en voi edes kaikkea kirjoittaa.

Ja teissä itsessä ei ole näitä piirteitä? Ihana suhtautumistapa!

Minä olen miniä, josta anoppi on juuri pääsemässä eroon. Kauhea kitinä!

Ensin tehdään vuosikausia uutterasti ja väsymättä töitä, että saataisiin miniä pois kuvioista. Sitten kun miniä vihdoin ymmärtää lähteä, alkavat vihaa tihkuvat puhelut, koska anoppi ei voi ymmärtää, miten joku voi jättää hänen ihanan poikansa.

Minun anoppini saa ehkä elinvoimansa minun kiusaamisestani, sillä anoppi ei nyt millään päästäisi irti. Kiusasi avioliiton aikana, ja kiusaa nyt. Anoppiani ei jätetä!

Ajattelin minäkin, että anoppini on palkintonsa ansainnut ja varmasti onnellinen, kun näkee työnsä hedelmät, mutta mitä vielä. Anoppi uhkasi, että pojastani voit päästä eroon, mutta minä aion pitää sinuun yhteyttä niin kuin ennenkin.

Mitäpä minä tässä ruikuttamaan; nimen kohdalle kännykkään teksti: älä vastaa. Ja näin yksinkertaista se sitten on, kun ei ole enää naimisissa. Avioliiton aikana en voinut mieheni vuoksi sanoa, että en tule enää kylään, koska olet niin ilkeä. Nyt ei tarvitse enää mennä, eikä edes kertoa miksi.

Toivotan anopilleni hyvää loppuelämää. Kahden lapsen tuhottu avioliitto on aika hyvä saldo kenelle tahansa.

Ystäväpiirissäni on monta sellaista, joilla on aivan ihana anoppi. Joillekin anoppi on melkein äitiäkin tärkeämpi läheinen ihminen. Siksi minä en yhden anopin vuoksi menetä uskoani siihen, että anoppius ei tee ihmisestä pahaa, vaan ihminen tekee itsestään pahan anopin.

Usein ennustetaan, että anoppia "haukkuva" miniä on se tulevaisuuden paha anoppi. En usko siihenkään. Anoppius ei ole geeneissä, ja vaikka olisikin, ei periydy anopilta.

Jos nyt pitäisi jotain myönteistä tähän loppuun sanoa anopistani, niin todettakoon, että joka toinen päivä ei nälvinyt eikä ilkeillyt. Siitä tulee 20 vuodessa monta päivää.

Sama täällä.
Nyt vaan ihmettelen miten se anoppi oikein pärjää kun ei osaa edes hehkulamppua vaihtaa eikä saa limsapulloa auki kun ei mieheni käy näitä "töitä" päivittäin tekemässä.

Mikä nyt niin kamalaa miniässä oli että pitää ihan keskustelupalstalla parjata? Mitä ihmettä hän on voinut sellaista tehdä? Kerro tarkemmin, ei voi muuten ymmärtää.