The Origin of Life Foundation tarjoaa miljoona dollaria sille, joka pystyy tieteellisesti osoittamaan sen mekanismin, miten elämä (alkuperäinen geeni) sai alkunsa elottomasta materiasta. Tarjous lienee ollut voimassa jo useita vuosia, koska kyseisen säätiön yhteydessä toimiva The Gene Emergence Project on aloitettu v. 1997 tienoilla. Säätiö painottaa haluavansa nimenomaan tieteellisiä todisteita, eikä ole kiinnostunut kreationistisista eikä rajatieteellisistä teorioista. Sen taustalla on kaikesta päätellen joukko evoluutioon uskovia tutkijoita, jotka haluaisivat tämän palkinnon avulla kannustaa tutkijoita etsimään niitä mekanismeja, joiden uskotaan saaneen aikaan informaatiota sisältävän geenin syntymisen. Säätiön nettisivulla on tarkat ohjeet, määritelmät ja kriteerit, joiden perusteella palkkio ansaitaan ja sen saamisesta päättävät lähes 200 tiedemiestä noin 40:stä eri maasta.
Tutkijoiden evästykseksi ja käsitteiden täsmentämiseksi sivustolla pohditaan monia tutkimukseen liittyviä ongelmia, kuten elämän suhdetta entropiaan, sen itseohjautuvuutta ja siihen mahdollisesti liittyviä algoritmeja, monimuotoisuuden olemusta, geneettisen koodin sisältämän informaation olemusta ja alkuperää, tietokonesimulaatioita ja niihin liittyviä tulkinnallisia virheellisyyksiä ym.
Tähän mennessä tiettävästi kukaan ole vielä yrittänyt saada tätä palkkiota. Sen saaminen ei ole helppoa, sillä pelkkä geenin kaltaisen rakenteen sattumanvarainen ilmaantuminen ei suinkaan vielä riitä, vaan sen pitäisi sisältää myös sellaista evoluution edellyttämää geneettistä informaatiota, mikä kykenisi ohjaamaan uuden, elämälle tyypillisen järjestäytyneen rakenteen syntymistä. Lumihiutaleiden, kiteiden, kaleidoskooppikuvien ym. kaltaiset monimutkaiset ja järjestäytyneet elottomat rakenteet eivät kelpaa. Joka tauksessa, niin kauan kuin tarjottu palkkio on lunastamatta, ei voi puhua (makro)evoluutiosta tieteellisesti todistettuna tosiasiana. ( Asiasta enemmän: www.us.net/life/)
http://www.netikka.net/mpeltonen/evolyh3.htm
Tutkijoiden evästykseksi ja käsitteiden täsmentämiseksi sivustolla pohditaan monia tutkimukseen liittyviä ongelmia, kuten elämän suhdetta entropiaan, sen itseohjautuvuutta ja siihen mahdollisesti liittyviä algoritmeja, monimuotoisuuden olemusta, geneettisen koodin sisältämän informaation olemusta ja alkuperää, tietokonesimulaatioita ja niihin liittyviä tulkinnallisia virheellisyyksiä ym.
Tähän mennessä tiettävästi kukaan ole vielä yrittänyt saada tätä palkkiota. Sen saaminen ei ole helppoa, sillä pelkkä geenin kaltaisen rakenteen sattumanvarainen ilmaantuminen ei suinkaan vielä riitä, vaan sen pitäisi sisältää myös sellaista evoluution edellyttämää geneettistä informaatiota, mikä kykenisi ohjaamaan uuden, elämälle tyypillisen järjestäytyneen rakenteen syntymistä. Lumihiutaleiden, kiteiden, kaleidoskooppikuvien ym. kaltaiset monimutkaiset ja järjestäytyneet elottomat rakenteet eivät kelpaa. Joka tauksessa, niin kauan kuin tarjottu palkkio on lunastamatta, ei voi puhua (makro)evoluutiosta tieteellisesti todistettuna tosiasiana. ( Asiasta enemmän: www.us.net/life/)
http://www.netikka.net/mpeltonen/evolyh3.htm
Vastaukset 77
Vanhimmat
Juuri tällaiset tosiasiat aikanaan saivat minut epäilemään evoluutiota. En silloin pitänyt siitä mitä näin,mutta totuutta on seurattava,johtipa se minne tahansa.
Ja nyt ymmärrän,että evoluutioteorian oikeassaolo olisi myös moraalinen katastrofi.
Onneksi Totuus on jotain paljon suurempaa!
Sellaista,jota ei voi oikeastaan edes verrata evoluutiovalheisiin.
hihhulien illanviettoihin
Mitä vielä täällä teet??? VAUHTIA, JA NOPEASTI!!!
Hienosti kommentoitu!
Taidat olla tyhmyyksissäs se puuttuva linkki kalan ja apinan välillä. ÄO ruutanan luokkaa! Hehhehheh
Tahtoisin kovasti tulla uskoon, mutta evolutionistiystäväni pakottavat minut joka ilta baariin... raha ja terveyshän siinä menee, mutta syntinen elämä on niin houkuttelevaa: kun ei ole Jumalaa niin saa raiskata ja juopotella.
Tuon kirjoittaja ei ole minä,vaan joku yrittää pelleillä nimimerkkini kanssa ja esiintyä minuna.
Omalle kohdalleni en allekirjoita hänen sanomisiaan.
Osa tuosta pelleilystä on tottakin,mutta minä en koskaan väittäisi,että evoluutioteoriaan uskovat katsovat sen oikeuttavan raiskaamaan tai muihinkaan varsinaisiin rikoksiin.
ei itsessään ole synti. Onhan viinipuun hedelmä Jumalan luoma sekin. Jeesus itsekin valmisti ja joi viiniä. Taas toisaalta juopuminen viinistä kielletään, joten harkinta on tarpeen.
Myöskään ei ole mitään teologisia perusteita, etteikö baariin voisi mennä. Jeesuksen syömistä publikaanien seurassa voisi nykyään rinnastaa baareissa käymiseen ;) On hyvä pitää välit vanhoihin kavereihin uskoontulon jälkeenkin, mutta kannattaa hankkia uusia kristittyjä ystäviä. Nuorten/nuorten aikuisten illat(OPKO,KEO..jne). Huono seura pilaa tunnetusti tavat. Loppujen lopuksi, mitä baareissa on? musiikki yleensä liian lujalla, savuista, kännisiä ihmisiä. Parempaakin tekemistä voi koittaa keksiä, eikä menet raha/terveys/eikä ole aamusti krapulaa/morkkista.
Kaikki ei ole syntiä, vaan ne mistä Raamattu varoittaa. Jumalan antamista lahjoista saa vapaasti nauttia.
"Herra Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä"
"Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. 17 Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö.."
Ihminen on hyvä keksimään ns.perinnäissääntöjä. Kuten Jeesuksen ajan fariseukset, jotka olivat kuitenkin niitä ei-uskovia.
Ihminen Jumalan kuvana kuitenkin rikkoo itseään ja muita tekemällä syntiä. Synti on myrkkyä sielulle.
Kuitenkaan ihminen ei pelastu parantelemalla elämäänsä ja yrittämällä omassavarassaan kelvata Jumalalle, vaan vastaanottamalla Jeesuksen. Sen jälkeen alkaa Jumalan armosta taivaltaa hapuillen Jumalan lapsena taivaankotiin..
ps.Jumalan olemassaolo ei ole siitä riippuvainen uskommeko häneen tai emme. Jumala joko on tai ei ole, meidän toiveista riippumatta. Itse uskon että todellakin on olemassa ja sillä pitäisi olla merkitystä jokaisen ihmisen kohdalla.
"Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä."
Synti houkuttaa, mutta seurauksena on häpeä. Voihan kärpässienikin olla hyvää mutta henki siitä voi lähteä.
***Myöskään ei ole mitään teologisia perusteita, etteikö baariin voisi mennä. Jeesuksen syömistä publikaanien seurassa voisi nykyään rinnastaa baareissa käymiseen ;)***
Kyllä raamattu selkeästi kieltää kapakoissa istumisen. Sitä on turha puolustella.Ps. 1:1
Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat. Missä pilkkaajat istuvat, eikö nimenomaan siellä missä viina virtaa ja syntielämä rehottaa.
Ettei jumalattomat jäisi vallan syrjään nuhtelusta laitan heitä varten enemmän Ps.1: 1 Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat,
2 vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!
3 Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
4 Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
5 Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.
6 Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.
Tasapuolisuden nimessä heillekin jotain.
Siunausta.
1) psalmit ovat osa vanhaa testamenttia ja sitä kautta 'lakiliittoa', eivätkä ole kristinuskossa määrääviä uskontonne mukaan. (vanha testamentti kehoittaa myös kivittämään tottelemattomat lapset hengiltä)
2) Mainitsemassasi psalmissa ei ainakaan mainittu juomisesta mitään. Keksitkö sen kohdan itse, vai lukeeko se jossain muualla?
Jos te jotain vanhaa testamenttia alatte noudattaa, niin vankilaan päädytte (ja täysin perustellusti)
Miksei teille riitä, että voitte itse elää elämäänne uskontonne mukaan, vaan yritätte pakottaa kaikki muutkin toimimaan niin? Olisiko teistä oikein, jos minä ei-kristittynä pakottaisin teidät vaikkapa ateisteiksi tai Buddhalaisiksi? No niin... Jos ei viina maita, niin olkaa ilman. Minä aion kumota tuopin jos toisenkin ennen arkkua.
Itse asiassa koko raamattu on jumalan sanaa ja kuuluu siis myös kristittyjen lukemistoon.
Mitä taas siihen tulee, ettei tuossa raamatun kohdassa mainittu ollenkaan kapakka sanaa, niin se tulee kyllä hyvin tekstistä esiin muutenkin. Missä luulet pilkkaajien istuvan. Eikö nimen omaan kapakka ole se paikka mistä heidät yleisimmin löytää.
Siunattua yötä.
>Itse asiassa koko raamattu on jumalan sanaa ja kuuluu siis myös kristittyjen lukemistoon.
Eli siis jos kakara ei tottele, niin silloin hänet pitää kivittää? Naiselta pitää hakata käsi irti, jos se 'osuu vieraan miehen häpyyn' vaikkapa aviomiestään tappelussa puollustaessa. Päättäkä nyt, onko vanhaa testamenttia toteltava, vai ei...
>Missä luulet pilkkaajien istuvan.
Ei ainakaan niissä baareissa, missä minä käyn (melko aktiivisestikin). Jos pitäisi arvata, niin sanoisin että fundamentalistien kodeissa ja herännäis-seurakunnissa.
>Eikö nimen omaan kapakka ole se paikka mistä heidät yleisimmin löytää.
Ei ainakaan oman kokemukseni perusteella
Vanhatestamentti oli lakitalouden aikaa. Uusitestamentti on taas armotalouden aikaa. Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema golkatalla siirsi meidät lain aikakaudesta armon aikakauteen.
Vanhan testamentin aikoihin lainrikkojat tuomittiin kuolemaan, samalla tavalla myös Jumalattomat joutuvat tuomiolle armotalouskauden jälkeen. Silloin ei enään armahdeta, vaan jokainen vastaa omista teoistaan Jumalan ja Karitsan tuomioistuimessa, niin kuin raamatusta voimme lukea...
Vielä on armonaikaa. Tehkää parannus kulleista teoistanne, ottakaa Jumalan tarjoama armahdus vastaan.
Roomalaiskirje puhukoon sinulle.
10 niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11 ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13 Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14 heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16 hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17 ja rauhan tietä he eivät tunne.
18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
"5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. "(room.)
jos kristityt eristäytyvät pois maailmasta, niin kuka pitää evankeliumia esillä?`Jumala tahtoo, että kaikki pelastuvat.
"10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? "(room)
se joka ei rakenna, hajottaa.
Silti syntiä ei saa edelleenkään tehdä. Ja jos ei-uskovan kanssa seurusteleminen on syntiä, ei muutakuin mars luostariin!
"Itse asiassa koko raamattu on jumalan sanaa ja kuuluu siis myös kristittyjen lukemistoon. "
on mutta, Juutalaisten rituaali ja puhtauslait eivät kuulu uuteen liittoon.
niihin kuului mm:
pakanoiden kanssa seurustelu
ei saanut olla kahta eri lankaa vaatteissa
sika on saastainen eläin
sapatin viettäminen(launtai)
lihaa ei saa keittää vohlan maidossa.
jne..
väitätkö noudattavasi edelleen näitä Jumalan sanan käskyjä?
6. Kristityt ja laki
Kirkon syntymisen jälkeen juutalaiskristityt pysyivät temppelikultin ja juutalaisen hurskauden yhteydessä niin kauan kuin se oli heille mahdollista. Sen sijaan pakanoita ei velvoitettu noudattamaan Mooseksen lakia. Heidän tulee karttaa ainoastaan muutamia asioita, jotka ovat läsnäoleville juutalaisille loukkaukseksi (Apt. 15). Nämä säännöt ovat jonkinlainen minimin minimi, jonka avulla yhteys kirkossa voi säilyä juutalaisten ja pakanoiden välillä. Tooran seremonialaki on kristittyjen osalta kumottu. Jeesus teki Hebrealaiskirjeen mukaan lain täyttämisellään turhiksi kaikki uhrit, jotka olivatkin hänen vain uhrinsa esikuvia. Sen sijaan moraalisella lailla, nimenomaan kymmenen käskyn lailla, on edelleen merkityksensä kristityille. Yhteiskunnallisen vaikutuksensa lisäksi se tuottaa ihmisille synnintunnon (Room. 3:19, 1 Tim. 1:8-11) sekä ohjaa uskovaa elämään Jumalan tahdon tiellä. (Suositeltava kirja: Martti Luther, Laki ja evankeliumi. Tässä kirjassa Luther paneutuu antinomilaiskiistojen pyörteissä syvällisesti tähän kysymykseen).
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/2Moos13-31A.htm
aiheeseen liittyen:
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/MikaonEK.html
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Apt/15EK.htm
Kuin istua siellä missä pilkkaajat istuvat. Ei Jumalan sanan viemistä uskosta osattomille tarvitse tehdä sillä tavalla, että istuu samassa läävässä heidän kanssaan. Raamattu nimenomaan kieltää sellaisen toiminnan tuossa raamatun lauseessa "älkää istuko siellä, missä pilkkaajat istuvat (kapakat sun muut juottolat ). Moni "ID-ootti" luulee ajavansa evankeliumin asiaa humalaisena julistaessaan muille juopoille "omaa" sanomaansa. Vieläpä viitsivät kehuskella saavutuksellaan. He ovat luojalleen häpeäksi. Jolla on korva se kuulkoon mitä henki seurakunnalle sanoo.
Nyt me elämme armoliiton aikaa. Joh. 1:17
Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Jeesus ei tullut kumoamaan lakia, vaan täyttämään sen.
Olet siinä oikeassa, että pakanoille ei laitettu muuta kuormaa...mutta jos annat ympäri leikkauttaa itsesi Mooseksen lain määräämällä tavalla, niin olet velvollinen täyttämään koko lain kaikkine säädöksineen.
Siunausta.
Otetaan kirjanne kirjaimellisesti, ja ei sitten saa istua samassa paikassa pilkkaajien kanssa.
Toisaalta sinäkin vaan lienet hyvin tyytyväinen, kun jotkut harvat helluntailaiset pystyvät opiskelemaan luonnontieteitä, sillä heistä sinä toivot uusia kreationistisen "tieteen" edustajia.
Nyt se ei sinua haittaa, että silloin he joutuvat istumaan samassa luentosalissa pilkkaajien kanssa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että keskimäärin yliopiston luentosalista löytyy paljon useampi kristinuskon aktiivinen pilkkaaja kuin jonkun kapakan pöydistä. Kapakoissa moni - Ei tosin kaikki, ja tämäkin riippuu kapakasta. Eri paikoissa käy erilaista porukkaa. - on melko surkea tapaus, joka pienellä julistamisella hyvinkin tarttuu kiihkokristillisyyden kainalosauvoihin.
Ja jos ei ole omaa autoa, niin tuleehan sitä istuttua bussissakin, josta myös löytyy niitä pilkkaajia. Eikö silloin pitäisi nöyrtyä ja kävellä, niinhän ne apostolitkin kuulemma tekivät.
On aina yhtä hauskaa nähdä, kun ns.kristityt tappelevat keskenään kirjansa tulkinnoista.
Moni "ID-ootti" luulee ajavansa evankeliumin asiaa humalaisena julistaessaan muille juopoille "omaa" sanomaansa. Vieläpä viitsivät kehuskella saavutuksellaan. He ovat luojalleen häpeäksi.
Siksi täytyykin muistaa olla humaltumatta/juopumatta..
Edelleenkin juopuminen kielletään, joten sitä on pidettävä syntinä.
En usko että kapakoissa istuvat ihmiset ovat sen huonompia kuin ketään muutkaan. Myös nykyinen kulttuuri vetää nuoria baareihin, teekkari-bileet jne, joten paljon jää ihmisiä evankeliumista vaille, jos näillekin ihmisille selkä käännetään,joita Jeesus kuitenkin rakastaa. Jotkut jopa ymmärtävät kohtuuden ja osa saattaa olla aivan selvinpäin, osa käy ehkä kerran kuussa tai vielä harvemmin? "se joka itsensä korottaa..". Jokainen ihminen on itsessään pohjia myöten jumalaton, ainoastaan Kristuksessa vanhurskas. Joten se joka mittaa, sitä tullaan mittaamaan. Uskovien epäsosiaalisuus saattaa paremminkin ajaa ihmisiä pois Kristuksesta, kuin päinvastoin. Uskosta osattomien välttäminen ja pilkkaaminen, itsensä korottaminen tuskin edistää asiaa.
Kristityn tulisi olla ystävä joka kuuntelee,johon luottaa, myöhemmin jopa Jumalaan liittyvissä asioissa. Tutkitusti kaverit vetävät eniten porukkaa nuorten iltoihin ja ihmisiä tulee uskoon. .
Se että uskoon tullut ihminen vetää välit poikki vanhojen kavereiden kanssa, voikin tulla esteeksi heidän pelastumiselleen.
Luulisin, että tällä palstalla on huomattavasti enemmän pilkkaajia keskiverto yökerhoon verrattuna, joten suuremman synnin tekee, kun seuraa tätä palstaa omalla logiikallasi.
1.Pietarin kirje:
3:15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on
kenelle pitäisi vastata, jos eristäytyy täysin ulkomaailmasta?
"2:16 Kun fariseusten kirjanoppineet näkivät, että hän söi syntisten ja publikaanien kanssa, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Publikaanien ja syntistenkö kanssa hän syö?"
2:17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
se mikä päti 2000v. sitten pätee edelleen.
Tietenkään jatkuvasti baareissa istuminen ei ole paras tapa kristityn viettää aikaa. Enemmin tulisi mennä seurakuntaan sanankuuloon. Mutta siihen, onko baarissa oleskelu itsessään syntiä? Edellä mainittuihin seikkoijen perusteella: ei.. Vastakkaisessa tulkinnassa haiskahtaa enneminkin ulkokultaisuus, mistä uskovat(ikäväkyllä) yleensä tunnetaan.
omasta puolestani voin sanoa, että en viihdy baareissa. En pidä sitä rikoksena, jos satun astumaan paikalliseen kuppilaan sisälle.
Paavali ei edes avioliitossa kiellä jumalattoman kanssa seurustelua, muutenhan kaikkien uskovien pitäisi erota ei-uskovista puolisoista. Mutta tämä on kuitenkin Jumalan tahdon vastaista.
"On aina yhtä hauskaa nähdä, kun ns.kristityt tappelevat keskenään kirjansa tulkinnoista."
Kristittykin on langennut langenneessa maailmassa ja tieto on aina vajaavaista.
"13:9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
13:10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista."
"13:12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. "(kor)
taivaassa ei tarvi enää tapella =)
Vuosituhantinen keskinäinen tappelunne on oiva osoitus siitä, että ns.kristityt eivät suinkaan ole mitään hyviä ihmisiä, vaan siihen oppiin tuntevat vetoa hyvin ylpeät ja itsekeskeiset ihmiset, jotka eivät kestä pienintäkään erimieltä olemista, vaan haluavat kaikille toisinajatteleville peräti ikuisen rangaistuksen.
Myös yksinäisyys ajaa monia baareihin.
Olisiko se sitten parempi, jos ryyppäisi yksin kotona.
Eipä silti, ehkä olisi parempi, jos pysyisitte vaan omissa porukoissanne.
Toisaalta teidän kanssanne on hauska väitellä.
Ja kiivaissa väittelyissä syyllistytte erinäisiin synteihin, jotka ovat vaaraksi oletetulle pelastuksellenne.
Voi olla, että helvetissä tavataan.
Ns.kristittyjen on syytä lukea myös tämä, ja siihen kirjoitettu erittäin osuva vastaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000021676480
Emme missään nimessä halua kenenkään joutuvan ikuiseen kadotukseen, tai helvetin tuleen. Eikä sitä halua meidän Jumalammekaan. Helvetti ja tulinen järvi on tarkoitettu Perkeleelle ja hänen joukkiolleen. Ei ole meidän, eikä Jumalammekaan vika se, jos te itse vapaaehtoisesti hylkäätte teille valmistetun pelastuksen.
Siunattua iltaa.
tai tietämättömyyttäsi kärjistellä asiaa. Luultavasti molempia. Yliopiston luentosali tai kansakoulun pulpetit eivät ole kiellettyjä paikkoja uskoville. Ilmeisesti sinä et ymmärrä, mitä Jumalan sanan pilkkaaminen on. Se on synnin tekoa ja synnissä elämistä. Suurin synti mitä ihminen voi tehdä, on Jumalan armon ja laupeuden, sekä rakkauden hylkääminen. Se synti vie kadotukseen...Vaikka syntisi olisivat veri ruskeat...Jes. 44:22
Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut.
Siunausta.
Teet siinä saatanalle palvelusta. Moni nuori on jäänyt sille tielle alkaessaan leikkimään sielunvihollisen kanssa.
Minä puolestani kehoitan jokaista uskovaista raittiiseen ja valvovaan uskoon.1. Tessalonikalaiskirje 5
2. Tessalonikalaiskirje 1
1 Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
3 Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon.
4 Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas;
5 sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia.
6 Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
7 Sillä ne, jotka nukkuvat, ne yöllä nukkuvat, ja jotka juovat itsensä juovuksiin, ne yöllä juovuksissa ovat.
8 Mutta me, jotka olemme päivän lapsia, olkaamme raittiit, ja olkoon pukunamme uskon ja rakkauden haarniska ja kypärinämme pelastuksen toivo.
9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
10 joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.
11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Siunausta elämääsi rukoillen. Markku.
Minä olen jo perustellut, että mikään "vapaaehtoisuus"-argumenttikaan ei ole pätevä tässä. Ei ole olemassa YHTÄKÄÄN syytä, joka oikeuttaisi moisen tuomion. Paljon sanottavaa minulla vielä olisi, mutta sinunlaisellesi niitä olisi turha kirjoittaa.
Lue tarkemmin tämä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000021676480
Vapaaehtoisesti tämäkin murhaaja tekonsa teki.
PS
En ole sinunlaisesi ystävä. Älä siis kutsu minua "ysätävksi".
On riemastuutavaa nähdä, kuinka paikan kaksi kiivasta kreationistia "sydämmmmmenuskopelastaa" ja "..." ovat tukkanuottasilla keskenään.
Sinäkin roikut kaiken aikasi täällä.
Menisit julistamaan kreationismi-evankeliumia ulos kaduille nuorisojoukoille.
Mutta ulkonahan on kylmä, ja siinä puuhassa olisi vaarana saada ihan jopa nyrkistäkin.
Sensijaan sinä paasaat meille, jotka kyllä haukumme, mutta emme pure.
"Joo kehoita vain nuorisoamme kapakoihin."
ei ole taivoitteena, mutta alkuperäinen kysymys olikin: onko se syntiä? Tästä jatkoa...
SLEY:n Raamattukoulutuksen vastaava pastori TT, FL Erkki Koskenniemi, sanoo asiasta mm.näin:
Koskenniemen Erkin vastaus:
Kysymys: voiko käydä discossa? siis onko se syntiä jos siihen ei liitä juomista tai mitään sellasta?
Vastaus:
Jokainen elää oman omantuntonsa mukaan ja sitoo sen Raamattuun. Mieti ja puntaroi, mitä ympäristössäsi näet sellaista, joka ei sovi yhteen Jumalan kirkkauden kanssa ja päätä itse. Ole vapaa, ole rehellinen.
Siunausta
Eki
http://www.sley.fi/pulmakirja/TOP/Etiikka/Syntiako.htm
En ole sitä mieltä, että nuorten pitäisi roikkua baareissa. Lähinnä ajattelin erikoistapauksia, saahan sitä puhdasta kokakolaakin tilata tai vaikka kahvin. Jos baarissa oleskelusta seuraa lankeeminen humalahakuiseen juomiseen, niin silloin se on väärin. Perimmäinen pointti on, onko baarissa oleskelu kieletty, eli onko se itsessään syntiä? Sen sanomista suoraan synniksi voi seurata hyviäkin seuraamuksia(vaikka nyt estää jotakin heikkoa ihmistä langeamasta humalahakuiseen juomiseen). Kyse on kuitenkin tällöin perinnäissäännöstä. Se mikä ei ole syntiä, ei tule kutsua synniksi. Sanomalla jotakin asiaa synniksi, joka ei ole syntiä: sidotaan omattunnot ja omaatuntoa vastaan ei saa toimia.
Perinnäissäännöt voivat ajaa hyvääkin asiaa takaa(Juutalaisilla on niitä yli 500), mutta sanomalla esimerkiksi seksiä synniksi(tällaisia lahkoja todella on), voi suojata aviorikoksilta, mutta lisääntyminen tulee huomattavasti vaikeammaksi.
Jos baarissa oleminen pitäisi määritellä synniksi pitäisi ainakin seuraavat asiat määritellä:
millainen baari on syntiä? pieni, iso, "räkälä", kahvila missä A/B oikeudet, yökerhot?
minkälainen yleisö tekee siitä synnin?
Tekeekö väärässä seurassa istuminen, siitä synnin?
(jos sattuukin istumaan tutussa porukassa, minkä tuntee muutenkin..työkaverit,koulukaverit jne..
Jos baariin astuminen saa jonkun muuttumaan juomariksi, niin tottakai pidän sitä huonona-asiana.
Kuitenkin pidän myös huonona asiana rajoittaa kristityn ihmisen vapauksia, sitomalla omattunnot ihmisten perinnäissäännöillä. Jos hyväksytään yksi perinnäissääntö, niin mikä seuraavaksi?
"1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
4. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5. sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
16. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä; sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat."(1Tim.4)
12. Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita."(1Kor.6)
toisaalta liittyy myös vastuu:
"14:20 Älä ruuan tähden turmele Jumalan työtä. Kaikki tosin on puhdasta, mutta sille ihmiselle, joka syö tuntoansa loukaten, se on pahaa.
14:21 Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee.
14:22 Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;"(room)
Raamattuavaimessa on lakihenkisyyden varjopuolista:
http://vastaus.net/luku/media2.php?Hae=yes&noma=y&idkat=3&ord=aika
Seppo Palonen - Viisi tapaa pilata kristinusko 1 - Lakihenkisyys
Sekö, että tällä palstalla on kreationismin kannattajia ???
Eräs tuttuni on "puoliuskovainen". Hänen puolestaan haluaisin kysyä:
"
4. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
"
Jotkut käyttävät mm. tätä kohtaa sen todistelemiseen, että uskovakin saa tehdä ihan kaikkea. He sanovat, että jos esimerkiksi esiaviollista seksiä ei omassatunnossaan koe vääräksi, niin sitä saa ja melkein pitääkin harjoittaa, jotta ei syyllistyisi lakihenkisyyteen.
Mitä sanot tähän?
Toinen asia mistä haluaisin kysyä on tietokone- ja konsoli-pelit.
Olen pelaillut erilaisia väkivalta- ja sota-pelejä. Kerran eräässä sotastrategia-pelissä lähetin osaston hyökkäykseen, ja kuullessani kuolinhuudot aloin tuntea syyllisyyttä ja sammutin koneen. Ajattelin, että vaikka tuo minulle on vain leikkiä ruudulla, niin monelle se on täyttä kauheaa todellisuutta ja koin tekeväni väärin, kun leikin vakavalla asialla.
Onko väkivaltaisten pelien pelaaminen synti?
Mitä mieltä olet?
Onko jääkiekon pelaaminen "syntiä" Taklauksilla pyritään sitomaan ja jopa vahingoittamaan vastapelaajaa..
Onko sorsanmetsästys
Entäpäs liikenteessä kaahaaminen..
Onko
en tiedä, miksi vastaan, kun et ilmeisesti ole kovin vakavissasi, mitä aikaisempiin viesteihin tulee. Mutta vastaan nyt kuitenkin, tämä saa jäädä viimeiseksi.
"puoliuskovainen".
ei ole puoliuskovaista, joko on Kristuksen oma tai sitten ei. Vähän niinkuin on ihminen joko on raskaana tai ei ole.
"
Jotkut käyttävät mm. tätä kohtaa sen todistelemiseen, että uskovakin saa tehdä ihan kaikkea. He sanovat, että jos esimerkiksi esiaviollista seksiä ei omassatunnossaan koe vääräksi, niin sitä saa ja melkein pitääkin harjoittaa, jotta ei syyllistyisi lakihenkisyyteen."
tällä logiikalla voisi lyödä heti ensimmäistä vastaantulijaa turpaan. Raiskaukset,pankkiryöstöt, väkivalta olisi sallittua, tämä on tietysti aivan mieletöntä..Jumala ei koskaan hyväksy vääryyttä, vaikka kuinka kiittelisi. Hyvistä asioista kuuluukin taas kiittää. Vaikka hän sovitti synnit, niin ei se tarkoita, että niitä saa tehdä. 10 käskyä on edelleen voimassa, se joka rakastaa Jumalaa pitää käskyt. Synti rikkoo Jumalan olemusta vastaan, Raamatun sana ja omatuntokin edelleen osoittaa mikä on väärin. Olisiko Eeva saanut syödä puusta, jos olisi tehnyt sen hyvällä omalla tunnolla? varmasti ei vaan sama rangaistus siitä seuraisi. Eihän meidän lakimmekaan anna mitään armoa "hyvällä" omallatunnolla tehdyistä rötöksistä, niin tuskin Jumala moraalisempana olentona tekee poikkeusta asiassa.
Synnin välttäminen ei ole lakihenkisyyttä. Se että jättää jonkun syyttömän tappamatta, ei ole lakihenkisyyttä. (anteeksi hieman radikaalit esimerkit, mutta pointti selviää ;)
seksi on Jumalan lahja kunhan sitä käytetään oikein.
Raamattu tuomitsee esiavillisen seksin syntinä. Vasta kun Jumala on yhdistänyt avioliitossa miehen ja naisen yhdeksi lihaksi, on seksi sallittua.
http://users.tkk.fi/~mkolsi/avoliitto.html
Tiedän että tämä on kova pala monille, mutta siitä on Jumalan käsky, jonka on tarkoitus suojella ihmistä ja ihmisen seksuaalisuutta.
Pari aiheeseen liittyvää jaetta, luehan ajatuksella.
"6:15 Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä? Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!
6:16 Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
6:17 Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
6:18 Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan.
6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
6:20 Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne."(1.kor)
Paavali vastaa väitökseen, että saako tehdä syntiä, kun kaikki on annettu kerran anteeksi.
Roomalaiskirje:
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
6:5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
6:7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. (room.)
Jatkuva synnissä eläminen parannuksentekoa voi johtaa paatumukseen ja uskosta luopumukseen. Moni avoSUHTEESEEN avautuneet ihmiset ovatkin nopeasti ajautuneet seurakunnasta pois. Omatuntokin lakkaa syyttämästä jossain vaiheessa, silloin on syytä huolestua...kuitenkin niinkuin eräs biisi menee:"älä ristin luota lähde, älä minkään synnin tähden". Aina lupa palata ja aloittaa alusta.
Muutamia jakeita synnistä:
Synti orjuuttaa, Jeesus vapauttaa..
8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.(matt)
Yksi Pyhän Hengen tehtävistä on osoittaa synti.
16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
16:8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:(matt)
Raamattu varoittaa:
3:8 älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,(hebr)
3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;(hebr)
4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.(ef)
5:19 Henkeä älkää sammuttako,(1.tess)
synnille ei ole olemassa turvallista rajaa.
lainkieltäjillä on oma teologinen nimistyskin: antinomilaisuus, jota vastaan mm.Luther taisteli.
Tunnustuskirjat voisi olla hyvää luettavaa kyseisistä aiheista.
Kristitylle on tärkeää lukea säännöllisesti raamattua, käydä messussa, ehtoollisella ja olla kristittyjen yhteydessä.(katso mm.heprealaiskirje).
"Toinen asia mistä haluaisin kysyä on tietokone- ja konsoli-pelit. "
En pitäisi syntinä, eihän ruudulla lopulta liiku kuin pikseleitä, eikä niissä vahingoiteta ihmisiä.
Käydäänhän armeijakin, mikä palvelee esivaltaa ja splätterissä ammutaan värikuulilla ilman murhaamista.
mutta mikään ei saa kahlita. Omaatuntoa vastaan ei saa toimia. Jos ajattelee jonkun asian rikkovan Jumalaa vastaan ja tekee sen silti, niin tulee tehneeksi väärin. Jos kokee väkivaltapeleistä huonoa omaatuntoa, niin kannattaa varmaan jättää toistaiseksi pois..
Kaikki tarvitsevat pesua synneistä, koska Jumalaa ja syntiä ei saa samaan tilaan. Taivaaseen ei mene mitää epäpuhdasta, joten Jeesus on luvannut pukea puhtaisiin vaatteisiin sovitettuaan meidän pahat tekomme ristillä. Jos tämä vain meille kelpaa?
lisää tietoa löydät:
http://www.nuotta.com/pulmakulma/
http://www.sley.fi/luennot/
http://jjmarkka.net/index.htm/
"Jatkuva synnissä eläminen parannuksentekoa voi johtaa paatumukseen ja uskosta luopumukseen."
oikein:
Jatkuva synnissä eläminen ilman parannusta voi johtaa paatumukseen ja uskosta luopumiseen.
"Miljoonan dollarin palkkio evoluution todistamisesta!"
"The Origin of Life Foundation tarjoaa miljoona dollaria sille, joka pystyy tieteellisesti osoittamaan sen mekanismin, miten elämä (alkuperäinen geeni) sai alkunsa elottomasta materiasta."
Miten voi olla niin vaikeaa käsittää, että evoluutio ei tarkoita elämän syntyä elottomasta?
Palstan evolutionistit ovat pesseet aivosi hyvin :D
Oletko kuullut kemiallisesta evoluutiosta ?
- Ilman Abiogeneesiä ei ole sitä kuuluisaa alku kopioitujaakaan.
Siunausta.
"Ilman Abiogeneesiä ei ole sitä kuuluisaa alku kopioitujaakaan."
Ilman painovoimaa ei olisi planeettoja ja elämää, ilman ydinfuusiota ei olisi auringon säteilyä ja yhteyttämistä jne. jne. Nämä seikat eivät kuitenkaan liity millään tavalla elämän kehittymiseen, kuten ei elämän syntyminenkään. Evoluutio tarkoittaa elämän kehittymistä ja elämän kehittymistä varten tarvitaan lisääntymistä. Koska elottomat molekyylit eivät siirrä geenejä eteenpäin, ne eivät ole elollisia eikä abiogeneesi siten kuulu evoluution piiriin.
Monet teistiset evolutionistit muuten uskovat Jumalan luoneen alkusolun. Vanhimpien elämän jäänteiden perusteella on selvää, että vanhimmat eliöt olivat yksisoluisia, joten vaikka emme tietäisikään miten ne saivat alkunsa, niin evoluutio on silti vankalla pohjalla.
Ei ole ollenkaan vaikeaa ymmärtää, että evoluutio ei selitä elämän syntyä, koska evoluutio ei tarkoita elämän syntyä!
Mutta on vaikea ymmärtää niitä evouskovaisia, jotka niin väittämällä milloin kumoavat Jumalan, halventavat toisten ihmisten persoonaa, väittävät toteennäytetyksi elämän ja sen moninaisuuden syntymekanismin. Faktaa, faktaa ja muilla satuja ja taruja.
Ymmärrän asian niin, että paljon tutkimustyötä ja aherrusta on tehty sen eteen, että on kaiveltu maata ja käännetty kivet ja kannot ja istuskeltu määrätön määrä tunteja laboratorioiden sisällä, jotta on saatu aikaiseksi teoria eliölajien moninaisuudesta ennen ja nyt. Onko maailmamme ja eliöstömme sitten teorian mukaisesti rakentunut, jää vielä ratkaisua vaille, koska aina tulee yhden ratkaisun myötä uusia kysymyksiä enemmän kuin ratkaisu selvitti. Voidaan tässäkin sanoa kait oikeutetusti, että mitä enemmän tietää, sitä varmemmin tietää, ettei tiedä kaikkea.
Kertomuksia maailman synnystä on muinaisilla kansoilla ollut jo vuosituhansia. Hahmotukset maailman synnystä ovat moninaiset, mutta yhteneviäkin piirteitä niissä on. Lähes jokaiseen liittyy jokin meitä ylempi tai irrallinen taso, joka on antanut ensisykäyksen ensimmäiseen elämän kipinään, mistä sitten kehitys alkoi kohti sen hetkistä eliöstöä. Monet niistä ovat kovin myyttisiä ja joissakin on havaittavissa selvästi nykytutkimuksen kaltaista suuntaa. Ihmisillä on ollut geenimuistinsa (evolutionistien lanseeraama käsite) pankissa käsitys (onko se vaisto?), että on olemassa ulottuvuuksia, joihin me emme ole vielä päässeet.
Kristityt, islamistit ja juutalaiset selittävät tämän suurella Jumalallamme, joillekin se on ollut luonto, jossa henget puhuvat, joillekin se on ollut erityisen merkityksellinen luonnon kohde, jossa on ilmennyt erityisen pyhä tai muuten tuntuva tunne(lma).
Voin hyvin ymmärtää sen aikaisten ihmisten kunnioituksen jotain tällaista paikkaa kohtaan, koska ei heillä ollut sanoja eikä käsitteitä tulkita tuntemuksiaan. Ne oli tulkittava sitten käsitteellä jumala tai pyhä, koska muuta ei ollut. Sama määrittely pitää vieläkin paikkansa. Kukaan ei ole koskaan vielä ratkaissut elämän ensimmäisen säteen syttymistä pallollamme, ei edes tiede, joka sentään kykenee niin paljoon nykyaikana. Siinä astuu sitten geenimuistimme peliin ja ainakaan meille kristityille ei tuota mitään ongelmaa ymmärtää alkusyntyä jonkin ulkopuolisen tahon luomaksi. Onhan monilla evouskoisillakin extra-terrerial-selitys: Big Bang, komeetan syöksy tai muu maata kohdannut katastrofi selityksenä elämän synnylle. Nekin melko yhteneviä käsityksiä siis. Erona vain on toisilla usko sattumaan ja toisilla usko jumalliseen tapahtumasarjaan.
Kysymyksesi lähteille mennäkseni voinkin tuoda esille ihmetykseni aidan toiselta puolelta. On siis vaikea ymmärtää, että evoluutio ei tarkoita elämän syntyä elottomasta, kun nämä evohihhulit selittävät niin faktaan perustuen, että evoluutio tarkoittaa myös elämän syntyä. Jos sitten menee vähänkin luomisuskon puolelle, alkaa älytön pilkkalaulanta ja herjaus, että et tiedä mitään, olet vähä-älyinen jne. Ei siis mikään ihme jos tästä aiheesta syntyy koko ajan pohjaton ja ilkeämielinen taistelo.
Eroksemme siis jäänee sattumalta syntynyt elämä Telluksella ja minulla taas Jumalan suurten suunnitelmien toteutuma, ulottuvuus, jota emme vielä kovin hyvin tunne, mutta jonka ihmiskunta on tiedostamisensa alusta asti selittänyt jumaluudella ja usein persoonallisella henkimaailmalla.
Mutta oikeassa olet siinä suhteessa, että evoluutioon ei kuulu muutakuin mikroevolutiivisia prosesseja, sillä ainoastaan niistä on olemassa luotettuja havaintoja. Kaikki muu, mitä siihen lisätään on satua ja uskomuksia.
Siunausta.
Eihän tuossa kukaan puhunut mitään "mikroevolutiivisista prosesseista" tai sanonut abiogeneesin mysteerin vaivaavan evolutionisteja. Onko luetun ymmärtämisessä ongelmia vai onko tullut taas naukkailtua lasolia?
>>On siis vaikea ymmärtää, että evoluutio ei tarkoita elämän syntyä elottomasta, kun nämä evohihhulit selittävät niin faktaan perustuen, että evoluutio tarkoittaa myös elämän syntyä.>>
Ketkä, missä, milloin?
Toin esille evoluutio uskomusten mahdottomuuden.
Voi voi...
1) Origin of Life on kreationistien järjestö
2) Evoluutio ei ole sama asia kuin elämän synty, vaan jo syntyneen elämän kehittyminen
3) Evoluutioteoria on tieteellinen teoria. Tieteellinen teoria taas on jokin asia, jonka tueksi pitää löytyä todisteita (ja niitä todellakin löytyy, vaikka fundikset mitä väittäisivät), jota mikään tehty havainto ei kykene kumoamaan (evoluution vastaisia todisteita ei ole löytynyt tähän mennessä)
4) Elämän syntyä on vaikea toistaa, koska elämää on jo kaikkialla, eikä maailmasta löydy maapallon kokoista laboratoriota, jossa vallitsisivat elämään edeltäneen vaiheen olosuhteet. Lisäksi koe kestäisi todennäköisesti vähintään tuhansia, ellei jopa miljoonia vuosia.
Harmillista, että jotkut kuvittelevat sokean luottamisen yli 1600 vuotta vanhaan ihmisten kirjoittamaan kirjaan määrittelevän sen, ovatko he 'oikeita uskovia' :(
Taitaa olla tasapeli eikä kreationistien salaliitto.
Näillä palstoilla liikkui jokin aika sitten palkkio sille joka todistaa luomisen tapahtuneeksi ja summakin lie ollut sama. Joten kilvan nyt todistelemaan!
Onneksi ei sentään evoluutio yritä kumota luomisen työtä!
Evouskovien akilleen kantapää on taas laitettu pinkeälle.
Kun ei ole tiedossa alkua niin jatkokertomuskin pysyy sepittelynä mutta sen sanominen nostattaa hirvittävää vihaa evouskovien piirissä kuten ketjusta on luettavissa.
Analogia: henkilö voidaan todistaa maailman vanhimmaksi ilman että hänestä on syntymätodistusta. Kreationistit eivät varmaan voi ymmärtää kuinka se on mahdollista...
"Kun ei ole tiedossa alkua niin jatkokertomuskin pysyy sepittelynä"
Kumoaako tietämättömyys alkusolun syntymisestä esimerkiksi sen faktan, että ensimmäiset tunnetut fossiloituneet eliöt ovat yksisoluisia (n. 3,5 mrd vuotta vanhoja, Australiasta)? Jos ei, niin missä ongelma muka on?
Ja sen jälkeen selitettäisiin koko kirjan tapahtumat pelkän epilogin mukaan. Se on sitä kuuluisaa evoluutio faktaa :D
Siunausta ystävä
mitä olit tarkoittavinasi, ettei tule sekaannusta :D
Analogialla tarkoitin sitä, että jos meillä on todisteet jonkun henkilön elämän tärkeimmistä vaiheista ja voimme sitoa ne historiallisiin tapahtumiin, niin henkilön todistaminen maailman vanhimmaksi on mahdollista, eikä siihen tarvita syntymätodistusta. Esim. kuva jostain henkilöstä taistelemassa teininä USA:n sisällissodassa olisi yksi tällainen todiste.
Samaan tapaan jäljet elämästä tiettyinä ajanjaksoina kertovat elämän historiasta. Emme me tarvitse tietoa elämän syntymästä kerätäksemme tietoa elämän historiasta.
Raamatun kronologia antaa siis meille melko tarkan kuvan luomisajankohdasta.
Siunausta.
Elottoman ryhtymistä elämään ei tarvitse osoittaa koska siihen ei ihmispolo kuitenkaan pysty. Onhan sitä yritetty selitellä mutta selitykset ovat niin naurettavia ettei niihin usko kuin aivan typerimmät selittelijäin itsensä lisäksi.
Ryhtyäkseni evoherätykseen mukaan minulle riittää jos evoprofeetat saavat vaikkapa ahvenen nousemaan maalle vakituisesti pesimään, siis oikeasti eikä vain jaaritteluissaan.
Miksi evoilijat eivät muuten osoita konkreettiseti mitään vaan keksivät ainoastaan toinen toistaan kummallisempia tarinoita asian tiimoilta? Evouskovien määrä nousisi heti aivan toisiin lukemiin jos heillä olisi esittää muutakin kuin epämääräisiä arvailuja asiansa tueksi.
Nyt evo on uskonto uskontojen joukossa eikä siihen varauksetta ja kiihkeästi uskovien määrä ole kovinkaan suuri vaan jää tasoltaan Tioon uskovien luokkaan.
"Ryhtyäkseni evoherätykseen mukaan minulle riittää jos evoprofeetat saavat vaikkapa ahvenen nousemaan maalle vakituisesti pesimään, siis oikeasti eikä vain jaaritteluissaan."
Tuo ei olisi evoluutiota, vaan saltationismia.
Niin, semmosta se on evon kanssa. Kun pitäisi esittää jotain kouriintuntuvaa evokki peräytyy nopeasti taaksepäin ja ryhtyy syyttelemään muita lahkon haaroja.
voivoi
KUKAAN evoluutiobiologi ei väitä kalan nousseen maalle pesimään historiassa, joten miksi sellainen superhyppy pitäisi sinun mielestäsi tapahtua tänä päivänä? Sinulla taitaa mennä luominen ja kehitys pahasti sekaisin...
Kaikkien nisäkkäiden esi-isä oli kala joka nousi maalle koska sitä ahdisteltiin meressä. Näin sanoo evoprofeetat ja jos et sinä sitä tiedä niin sinun on parasta olla hipihiljaa ja vain lueskella muiden kirjoituksia.
1. Maalle nouseminen ei tapahtunut ihmisikään verrattavassa ajassa, vaan eläimet alkoivat sukupolvi sukupolvelta viettämään yhä pidempiä aikoja maalla miljoonien vuosien saatossa, kun sopeutuneisuusaste kasvoi. Vrt. keuhkokala.
2. Maalle pesimiseen siirtyneet eliöt eivät olleet kaloja, vaan matelijoita. Edes suhteellisen hyvin maaelämään sopeutuneet sammakkoeläimet eivät pesi maalla, joten miten sellaista voisi vaatia ahvenelta, jolla ei ole edes keuhkoja?
3. Tämänhetkisen tiedon mukaan maaelämään siirtyminen tapahtui kosteassa makean veden rämeikköisessä suistossa, ei merenrannalla. Fossiilitodiste tästä on Acanthostega.
Ehkä sinun olisi paras pysyä hipihiljaa, koska nolaat kaikki palstan kreationistit käsittämättömän typerillä jutuillasi.
Niin minullakin keittäisi, jos joutuisin tuollaisen sepustuksen kirjoittamaan minkä sinä olet tuohon aikaan saanut. Mutta äläs hätäile, sinusta tulisi hyvä lastenkirjailija. Sinulla on sitä jotain, mitä lastenkirjojen kirjoittajalta vaaditaan.
Siunausta.
"3. Tämänhetkisen tiedon mukaan maaelämään siirtyminen tapahtui kosteassa makean veden rämeikköisessä suistossa, ei merenrannalla. Fossiilitodiste tästä on Acanthostega."
Acanthostega siis lähti vedestä maalle ja päätti siirtyä maaeläimeksi! Eikö se ole melko vahvaa uskoa?!
Jälleen kerran: syntyipä bakteeri ja päätti yksinäisyydessään ruveta jakaantumaan ja kehittyi kalaksi. Sitten siirtyi maalle, mutta ei viihtynyt ja pääti muuttua sammakoksi. Mutta kun ei viihtynyt sammakon roolissa ja syntyi parisuhteessa rakkoja, niin toinen muutti takaisin veteen kalaksi ja toinen muuttui nisäkkääksi ja sitten siitä apinasta kehittyi ihminen. Ja se todistaa, että Jumalaa ei ole. Tässä evohihhulin tieteen tutkimusten ja luunpalasen löytämisen pohjalle syntynyt vahva tieteellinen usko sattuman kautta syntyneeseen elämään maapallolla! Mariakin tutkisteli sanoja sydämessään ja minä olen tutkinut evohihhulien sanoja ajatuksissani ja koonnut ne ajatukset yhteen lausumaksi, joka ei ole kovin kunniakasta evouskoisille mutta täyttä totta palstan kirjoitusten perusteella. Vaatii muuten paljon uskoa, jotta tuo menisi läpi! Tuolla uskolla jo moni uskishihhuli olisi ylpeä kuin pyöveli Saddamin hirttäjäisissä.
Hyväksyn kyllä evoluutioteorian jotkin kohdat, mutta en sentään kaikkea. Jonkun luunpalasen löytämisestä kun kootaan kokonainen kuvitteellinen romaaninomainen dokumentti ja esitetään TV_sarjan Esihistoriallisen puiston tavoin mielikuvituksella rikastettuna mutta aitona totuutena ja tieteen viimeisenä sanana tyhmälle kansalle kuin lasten sadut esikouluikäiselle. Ja sitten ollaan niin älykkäitä, että tyhmää kanssa oikein heikottaa.
Mikä pakkomielle teillä kreationisteilla on vääristellä tosiasioita? Ettekö häpeä yhtään? Ensmmäiset kaksi kappalettasi ovat niin kamalaa luettavaa, että oikein pahaa tekee.
"Jonkun luunpalasen löytämisestä kun kootaan kokonainen kuvitteellinen romaaninomainen dokumentti"
Mikä luunpala? Mikä dokumentti?
Minä kirjoitan vain sen perusteella, mitä evohihhulit palstalla todistavat evoluutiosta. mihinkä muuhun tavan tallari voi mielipittensä perustaa?
Vääristelenkö? En toki, mutta jos evohihhulit ovat väärentäneet evoluutiota, minkä sille voin?
""Acanthostega siis lähti vedestä maalle ja päätti siirtyä maaeläimeksi! Eikö se ole melko vahvaa uskoa?!""
tähän vaaditaan uskoa?
http://www.youtube.com/watch?v=ykYrrAs7zx8
http://www.youtube.com/watch?v=1PwnOY3aPao
Noo, siis suppi kuka jos mikään on kertomaan keittämisestä, niinkun on itseään marinoinut liemillä. Josko olet monissa liemissä myös keitetty?
Lisäksi vielä, satuseppona osaat varmasti opastaa satujen aarteisiin, sinulla kun tarinat menevät tiedon edelle. Ja ihan sukkana.
Siunailemisiin, Markku pieni.
Pyydä vaimoasi lukemaan iltasatu.
Turkanan kantaisät siellä hyppelivät iloisina suolla :D
Youtube on yhtä luotettava kuin pissapotalla istuvan kommentit, jotka voivat olla luotettavampiakin. Sehän on samaa kuin Wikipedia, kaikille avoin ja kontrolloimaton, ei siis mitenkään luotettava portaali.
Edelleenkin on muuten eliöitä, jotka elävät vedessä, mutta tulevat toimeen hetken maallakin, jopa meillä Suomessa. Onkos ne sitten jotain reliikkejä evoluution alkuajoista vai mitä ne ovat? Palaamassa takaisin veteen? Tulossa pois sieltä?
Myönnetään, provoilen nyt vähän.
Kyllä noista liejuryömijöistä löytyy tietoa muualtakin:
http://rmbr.nus.edu.sg/rbz/biblio/51/51rbz097-100.pdf
http://www.newyorktails.com/mudskippers.htm
Ja tietysti ihailemastasi Wikipediasta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Mudskipper
""Edelleenkin on muuten eliöitä, jotka elävät vedessä, mutta tulevat toimeen hetken maallakin, jopa meillä Suomessa.""
Sepä juuri osoittaa, ettei tuo vedestä maalle siirtyminen ollut niin mahdotonta kuin jotkut kreationistit väittävät.
""Onkos ne sitten jotain reliikkejä evoluution alkuajoista vai mitä ne ovat? Palaamassa takaisin veteen? Tulossa pois sieltä? ""
Ne eivät ole reliikkejä evoluution alkuajoista, eivätkä meidän esi-isiämme niinkuin Sup epäili, vaan ne ovat myöhempää perua ja varmaankin sopeutuneet nykyiseen ekolokeroonsa. Jos maalla olisi vapaita ekolokeroita ne kuitenkin mahdollisesti voisivat vallata sen.
Nakkasin matikanpötkylän likasankoon joka sijaitsi ulkona.Aamulla sankossa oli jääpeite mutta matikka uiskenteli sen alla saastassa.
Jatkoin "koetta" ja paiskasin elikon matalaan rapakkoon-aamulla selästään oli jäätynyt kiinni mutta elossa..Koe täyti lopettaa kun koira tuli ja söi sen.
Miksi lähetit viestin tänne? Tämä palstahan on kuvauksensa mukaan tarkoitettua kreationismille ja älykkään suunnittelun opeille. Ilmeisesti kukaan näiden oppien kannattaja ei haluausi yrittääkään todistaa evoluutiota, koska sittenhän se oma oppi menisi ojaan.
"niin kauan kuin tarjottu palkkio on lunastamatta, ei voi puhua (makro)evoluutiosta tieteellisesti todistettuna tosiasiana."
Tämä pätee vain, jos virheellisesti väittää makroevoluution liittyvän elämän syntyyn.
Pitäisiköhän minunkin luvata miljoona dollaria sille, joka todistaa tieteellisesti luomisen tai älyllisen suunnittelun? Jos kerran itse saan asettaa ehdot todistuksille, ei minulla tarvitse olla ylimääräistä miljoonaa dollaria ollenkaan. Aina kun voi sanoa ei ei ei ei.
No, en halua sellaista julkisuutta.
Kaikki evoluutioteoriaa kritisoivat/ei samanmieliset viestit on pakko laittaa tänne koska teidän omalla palstallanne kaikki kritiikki on kielletty ja evoa kyseenalaistavat viestit poistetaan sieltä välittömästi. Mene mene vaan takaisin sinne lahkosi palstalle joojottelemaan muiden evokkien kanssa.
"Kaikki evoluutioteoriaa kritisoivat/ei samanmieliset viestit on pakko laittaa tänne koska teidän omalla palstallanne kaikki kritiikki on kielletty ja evoa kyseenalaistavat viestit poistetaan sieltä välittömästi."
Käypä vilkaisemassa evoluutiopalstaa, niin huomaat että asialliselle ja hyvin perustellulle kritiikille lähdeviitteineen on kyllä sijaa.
Kunhan se vain ei ole liian vaikeasti kumottava. LOL
Heh, jos menen, puhutteko te sitten täällä viimeinkin tuosta kreationismista tai älysuunnittelusta? Hä?
Ei taida teiltä onnistua, vaikka oma palstakin saatiin. Harmittaako? Taitaa oikein sapettaa!
Moi !
Hihhuloidessasi et taida ymmärtää tuota eroa, mutta tällä(kin) palstalla useat ymmärtävät eron.
Vaikea juttu, selviää varmasti aikanaan.
--
Koko säätiötä (saati sen taloudellista perustaa) ei taida olla olemassakaan.
Ei muuta kuin tutkimaan elämän syntyä, siitä se raha irtoaa...
Jutun takana on verosuunnittelufirma "Young, Brophy & Duncan". Ilmeisesti koko juttu on tarkoitettu keräämään lahjoituksia, joilla yritykset saavat vapautusta veroistaan.
Palkintoa ei ole luvattu kertasummana, vaan 50 000 $ vuosierinä, ja sen tarkoituksen ilmoitetaan olevan tukea geeni- ja solututkimusta. Säätiön johtokunta käsittää eläkkeellä olevia professoreita ja rahakeräyksiin erikoistuneita henkilöitä.
Niin että ei mitään mullistavaa.
Tuohan oli muistaakseni Kent Hovindin asettama "haaste", joka nyt näyttää siirtyneen jonkun järjestön patentoimaksi - liekö siksi ettei Hovind enää oikeusjutun tuomion jälkeen kestä julkista huomiota?
Ei ole vaikeaa huomata että kyseessä ei ole oikea haaste, vaan temppu jolla yritetään saada negatiivista huomiota evoluutioteorialle. Kylmä totuus on se että tuota miljoonaa dollaria ei ole kenelläkään tuosta kyseisestä järjestöstä mahdollista maksaa, idea on vain se että kaikki todistusyritykset joko hylätään tai jätetään huomioimatta jotta voidaan taas kuuluttaa että "vieläkään ei todistetta!".
Tietysti asialle vannoutuneiden uskovaisten mielestä kyseessä ei voi mikään temppu olla, kun Jeesuksen nimeen siinä asioita puolustellaan - mutta rehellisiä uskovaisia on harvassa, ja ne jotka tunnustavat itsensä rehelliseksi usein vain pettävät itseään.
Jos haluatte nähdä todellisen haasteen, käykää kuuluisan skeptikon James Randin sivuilla. Mies tarjoaa sievää rahasummaa (oliko se nyt 200 000 dollaria) sille joka onnistuu todistamaan minkä tahansa yliluonnollisen ilmiön todeksi. Toisin kuin kreationistien julkisuustemppujen kanssa, tuo rahasumma on oikeasti olemassa ja tili, jossa summa on, on jatkuvasti valvonnassa joten kyseessä ei todellakaan ole mikään huijaus.
Kreationistien miljoona dollaria on tuulesta temmattu summa mitä ei ole olemassa koska "raati" joka todisteita abiogeneesistä vertaa ei edes ole olemassa (huom. Hovindin oikeusjuttu).
Luulenpa että palkkion luvannut porukka on sellainen, ettei se hyväksy mitään todistetta evoluutiosta oli se vaikka miten pätevä.
Yhden todisteen evoluutiosta he saattaisivat hyväksyä: jos Jumala/Jeesus tulisi maan päälle ja omalla arvovallallaan vakuuttaisi heille että evoluutio on totta.
Sitten miljoonan dollarin palkkio menisi Jumalalle.