Eka suhde...

Ollaan seurusteltu tyttöystävän kanssa noin 1.5v. Välillä menee ihan hyvin, mitä nyt riidellään melkein joka kerta kun nähdään. Ei asuta saman katon alla. Molemmat on aika erilaisia, mikä ei välttämättä tarkoita tässä tapauksessa pelkästään hyvää asiaa.

Tää on eka suhde mulle ja musta tuntuu etten ole vielä valmis heittäytymään täysillä suhteeseen. Samalla kyllä jotenkin tuntuu/olen aavistavinani ettei tyttöystävänikään olisi ihan valmis tähän suhteeseen. En ole uskaltanut ikinä sanoa mitä oikeasti ajattelen, koska tuntuu että olen se heikompi osapuoli keskusteluissa.

Tyttöystäväni pitää minusta omien sanojensa mukaan mielettömästi, mutta minä en näe suhdetta sellaisena jossa haluan olla koko lopun ikäni. Jos itse ajattelen näin niin tuntuu typerältä hukata toisen aikaa minuun. Olen itse 5 vuotta vanhempi, nuori kuitenkin vielä. Tällä hetkellä suhde tuntuu kivireeltä harteilla.

Mitäköhän kannattaisi tehdä? Sanoa suoraan miten asia on ja jättää?
61325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja jättää, niinkuin itsekin jo totesit.

Äänestä

helvettiläinen, ymmärrä sitten lopettaa jos et ole täysillä mukana. tyttöpä voi olla, oli sun luulosi mitä hyvänsä
jos tunnet noin, olet sydämetön jos jatkat........

Äänestä

Vielä...


Oisin tehnyt sen jo kauan sitten jos olisin osannut, tai uskaltanut. Onko mitään vinkkejä siihen? Asian tekee mulle hankalaksi se että toinen on paljon väkevämpi persoona.

Äänestä
  • Puhukaa asiasta kasvotusten, kaikki huonot puolet, hyvät asiat, mikä ei toimi, miksi ei tunnu näin jne..

    Jos parisuhde tuntuu taakalta kannattaako sitä jatkaa? Olettehan te olleet pitkään yhdessä, mutta jos suhde on jatkuvaa riitelyä eikä toiselle voi olla rehellinen se juttu ei toimi. Ensimmäinen kumppani on tuskin elinikäinen, olet varmaan halukas näkemään millaista olisi jonkun toisen kanssa?

    Ainahan voit sanoa, että haluat nähdä maailmaa ja kokea asioita toistenkin kanssa. Ole rehellinen tyttöystävällesi, rakastatko häntä enää? Oletko rakastanutkaan?

    Omalta kokemuspohjalta ja muiden ongelmien pohjalta voin sanoa, ettei suhde kestä, jos toinen osapuoli on toista vahvempi ja voi päättää suhteen kulusta. Opettele sanomaan vastaan, ei sinun tarvitse alistua kaikkeen, mitä tyttöystäväsi sanoo!

    Kyllä se siitä.. Hänen pitäisi ymmärtää, jos sanot asiat suoraan ja rehellisesti.

    Stemppiä!

    Äänestä

Minun kantani on se että kyllä olis parempi että kertoisit tyttöystävälles suoraan mitä ajattelet teidän suhteesta. Kerroit että tämä on eka suhde sulla. Itselläni ei ole yhtään ainuttakaan suhdetta takana ja voin hyvin kuvitella tilanteesi, varsinkin jos kyseessä on tosiaan eka suhde. Ilmeisesti tyttö on kokenut noissa seurustelujutuissa. Kerro sille tytölle suoraan mitä ajattelet, enpä nyt muuta osaa näin maallikkona sanoa.

Äänestä

Jos sinä siltä pillua saat niin miks et jatkaisi. Etsi vaikka siinä sivussa uusi nainen ja nussi sitäkin. Anna entiselle kenkää vasta kun olet löytänyt uuden varman pillun. Et näin jää ilman missään vaiheessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nbd kirjoitti:

Ollaan seurusteltu tyttöystävän kanssa noin 1.5v. Välillä menee ihan hyvin, mitä nyt riidellään melkein joka kerta kun nähdään. Ei asuta saman katon alla. Molemmat on aika erilaisia, mikä ei välttämättä tarkoita tässä tapauksessa pelkästään hyvää asiaa.

Tää on eka suhde mulle ja musta tuntuu etten ole vielä valmis heittäytymään täysillä suhteeseen. Samalla kyllä jotenkin tuntuu/olen aavistavinani ettei tyttöystävänikään olisi ihan valmis tähän suhteeseen. En ole uskaltanut ikinä sanoa mitä oikeasti ajattelen, koska tuntuu että olen se heikompi osapuoli keskusteluissa.

Tyttöystäväni pitää minusta omien sanojensa mukaan mielettömästi, mutta minä en näe suhdetta sellaisena jossa haluan olla koko lopun ikäni. Jos itse ajattelen näin niin tuntuu typerältä hukata toisen aikaa minuun. Olen itse 5 vuotta vanhempi, nuori kuitenkin vielä. Tällä hetkellä suhde tuntuu kivireeltä harteilla.

Mitäköhän kannattaisi tehdä? Sanoa suoraan miten asia on ja jättää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu