Muuttuva persoonallisuus

Niin, ehkäpä olet oikeassa! Ehken olekaan hullu, vaan kyse onkin rooleista. Itsekin olen joskus ajatellut asiaa noiden eri roolien valossa. Mulla on paljon eri tyyppisiä ystäviä, ja tästä johtuen, en voi kaikkea kertoa kaikille. Kun jotkut eivät ehkä hyväksyisi uskonnollista ajatteluani, tai jotain muita piirteitä. Tästä johtuen joudun välillä piilottamaan osan minästäni, ja ehkä juuri luomaan noita uusia rooleja, aina tilanteen ja ihmisten vaatimalla tavalla. Olen kieltämättä jonkinlainen sopeutuja. En uskalla olla samanlainen kaikille jokaisessa tilanteessa, vaan yritän tasapainotella eri roolien välillä, ja välttää konflikteja.

Jos toimisin täysin omana perus itsenäni jokaisen ihmisen kanssa, syntyis varmaan enemmän just ristiriitoja mun ja muiden välille. Ristiriidat taas ahdistaa ja vie energiaa. Mieluummin tasapainoilen, kuin olen "riidoissa".

Mulla kyllä vaihtuu välillä myös mielipiteet aika tiuhaan. Saatan ajatella samasta asiasta hyvinkin vastakkaisilla tavoilla eri aikoina.

Kuitenkin se, miksi itsekin sulkisin skitsofrenian pois, on juuri se, että tiedostan tämän. Mulla ei siis ole täysin toisestaan poikkeavia persoonia, joita en tiedostaisia, ja joiden toiminnasta en itse muistaisi. Tavallaan koen olevani jokainen näistä rooleista, mutta välillä ahdistaa, kun muuttelen sanomisiani ja mielipiteitäni seuran mukaan, ja sit loppujen lopuks oon ihan hukassa, mitä oon sanonut kellekin, ja mitä mieltä loppujen lopuksi olen MINÄ ITSE.

alkuperäinen__ kirjoitti:

Niin, ehkäpä olet oikeassa! Ehken olekaan hullu, vaan kyse onkin rooleista. Itsekin olen joskus ajatellut asiaa noiden eri roolien valossa. Mulla on paljon eri tyyppisiä ystäviä, ja tästä johtuen, en voi kaikkea kertoa kaikille. Kun jotkut eivät ehkä hyväksyisi uskonnollista ajatteluani, tai jotain muita piirteitä. Tästä johtuen joudun välillä piilottamaan osan minästäni, ja ehkä juuri luomaan noita uusia rooleja, aina tilanteen ja ihmisten vaatimalla tavalla. Olen kieltämättä jonkinlainen sopeutuja. En uskalla olla samanlainen kaikille jokaisessa tilanteessa, vaan yritän tasapainotella eri roolien välillä, ja välttää konflikteja.

Jos toimisin täysin omana perus itsenäni jokaisen ihmisen kanssa, syntyis varmaan enemmän just ristiriitoja mun ja muiden välille. Ristiriidat taas ahdistaa ja vie energiaa. Mieluummin tasapainoilen, kuin olen "riidoissa".

Mulla kyllä vaihtuu välillä myös mielipiteet aika tiuhaan. Saatan ajatella samasta asiasta hyvinkin vastakkaisilla tavoilla eri aikoina.

Kuitenkin se, miksi itsekin sulkisin skitsofrenian pois, on juuri se, että tiedostan tämän. Mulla ei siis ole täysin toisestaan poikkeavia persoonia, joita en tiedostaisia, ja joiden toiminnasta en itse muistaisi. Tavallaan koen olevani jokainen näistä rooleista, mutta välillä ahdistaa, kun muuttelen sanomisiani ja mielipiteitäni seuran mukaan, ja sit loppujen lopuks oon ihan hukassa, mitä oon sanonut kellekin, ja mitä mieltä loppujen lopuksi olen MINÄ ITSE.

Lue lisää

Minkä ikäinen olet? ihminen ei ole mielestäni koskaan valmis persoona vaan hän kehittyy kaiken aikaa.

Itse olen 50v ja olen löytänyt itsestäni jälleen kerran aivan uusia piirteitä.

Olen hyvin vaihtelunhaluinen, ja ystäväpiiriini kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä,ja näin ollen pidän aivan luonnollisena, että vanhimman ystäväni joka on 75v. juttelemme ehkä hieman eri asioista kuin esim taas 10v itseäni nuoremman parhaan ystäväni kanssa. pidän luonnollisena, että osan mielipiteistäni salaan välillä myöskin.

Toiset ihmiset ovat mielestäni avoimenpia ja röyhkeitä toteuttamaan sitää omaa itsekkyyttään. Toiset taas ovat ns. diplomaatteja ja miettivät asioita usein hyvinkin monelta kantilta.

En usko, että olet mitenkään sairas, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa itsessäsi ne asiat joista on sinulle itsellesi iloa ja hyvää mieltä. Sitten kun olet tiedostanut ne asiat mitkä tuntuu hyvältä, on kivempi toteuttaa esim haaveitaan. pätee muuten ammatinvalinnassa esim. siten että viihtyy siinä työssä paremmin mikä on itsensä luonteeseen sopiva.

Ainahan kaikenlaista työtä voi tehdä, mutta sitten kun se tuntuu siltä että siinä se oma persoona viihtyy, on se työ sitten mielekkäämpää.

Mielestäni on tosi hieno asia, että pohdit sitä omaa itseäsi. Jotkut koheltaa sen elämänsä vain tiettyjen trendien ja esim. taloudellisen hyödyn perässä, ja katkeruus voi tulla palkkana myöhemmin. Siis jos ei ollut ymmärtänyt toteuttaa itseään.

Itse sanoisin, että vasta 50v ihminen alkaa olla vasta tietoinen niistä oikeista omista mielipiteistään ja mielihaluistaan. Hassua kylläkin, mutta mulle ainakin kävi niin että piti elää näin kauan kun aloin vasta löytää itseni.

En väitä, että vieläkään tunnen itseäni, mutta osaan sitä ainakin kaivata ja etsiä. Olen ehkä ollut niin epävarma ja huonoitsetuntoinen että se oma itse on ollut piilossa.

sama taas kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? ihminen ei ole mielestäni koskaan valmis persoona vaan hän kehittyy kaiken aikaa.

Itse olen 50v ja olen löytänyt itsestäni jälleen kerran aivan uusia piirteitä.

Olen hyvin vaihtelunhaluinen, ja ystäväpiiriini kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä,ja näin ollen pidän aivan luonnollisena, että vanhimman ystäväni joka on 75v. juttelemme ehkä hieman eri asioista kuin esim taas 10v itseäni nuoremman parhaan ystäväni kanssa. pidän luonnollisena, että osan mielipiteistäni salaan välillä myöskin.

Toiset ihmiset ovat mielestäni avoimenpia ja röyhkeitä toteuttamaan sitää omaa itsekkyyttään. Toiset taas ovat ns. diplomaatteja ja miettivät asioita usein hyvinkin monelta kantilta.

En usko, että olet mitenkään sairas, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa itsessäsi ne asiat joista on sinulle itsellesi iloa ja hyvää mieltä. Sitten kun olet tiedostanut ne asiat mitkä tuntuu hyvältä, on kivempi toteuttaa esim haaveitaan. pätee muuten ammatinvalinnassa esim. siten että viihtyy siinä työssä paremmin mikä on itsensä luonteeseen sopiva.

Ainahan kaikenlaista työtä voi tehdä, mutta sitten kun se tuntuu siltä että siinä se oma persoona viihtyy, on se työ sitten mielekkäämpää.

Mielestäni on tosi hieno asia, että pohdit sitä omaa itseäsi. Jotkut koheltaa sen elämänsä vain tiettyjen trendien ja esim. taloudellisen hyödyn perässä, ja katkeruus voi tulla palkkana myöhemmin. Siis jos ei ollut ymmärtänyt toteuttaa itseään.

Itse sanoisin, että vasta 50v ihminen alkaa olla vasta tietoinen niistä oikeista omista mielipiteistään ja mielihaluistaan. Hassua kylläkin, mutta mulle ainakin kävi niin että piti elää näin kauan kun aloin vasta löytää itseni.

En väitä, että vieläkään tunnen itseäni, mutta osaan sitä ainakin kaivata ja etsiä. Olen ehkä ollut niin epävarma ja huonoitsetuntoinen että se oma itse on ollut piilossa.

Lue lisää

Ja se että tuntee eritavalla eri päivinä on minulle myös tuttua. Illalla olen usen hyvin pessimistinen ja suren jotain asiaa paljon, mutta aamulla olen kuin toinen henkilö. Aamuisin näen asiat positiivisemmin ja olen selkeästi iloisempi ja suhtaudun kaikkiin asioihin myönteisemmin.

Onneksi tuonkin asian olen ottanut hyödykseni. Joskus kun tulee paha mieli ja vaikeuksia, surua kipua mitä tahansa negatiivistä ajattelen heti että ei kun nukkumaan. Nukkumalla kaikki asiat paranee ja kun on nukkunut väsymyksensä pois asiat näyttäytyy taas valoisammalta.

alkuperäinen__ kirjoitti:

Niin, ehkäpä olet oikeassa! Ehken olekaan hullu, vaan kyse onkin rooleista. Itsekin olen joskus ajatellut asiaa noiden eri roolien valossa. Mulla on paljon eri tyyppisiä ystäviä, ja tästä johtuen, en voi kaikkea kertoa kaikille. Kun jotkut eivät ehkä hyväksyisi uskonnollista ajatteluani, tai jotain muita piirteitä. Tästä johtuen joudun välillä piilottamaan osan minästäni, ja ehkä juuri luomaan noita uusia rooleja, aina tilanteen ja ihmisten vaatimalla tavalla. Olen kieltämättä jonkinlainen sopeutuja. En uskalla olla samanlainen kaikille jokaisessa tilanteessa, vaan yritän tasapainotella eri roolien välillä, ja välttää konflikteja.

Jos toimisin täysin omana perus itsenäni jokaisen ihmisen kanssa, syntyis varmaan enemmän just ristiriitoja mun ja muiden välille. Ristiriidat taas ahdistaa ja vie energiaa. Mieluummin tasapainoilen, kuin olen "riidoissa".

Mulla kyllä vaihtuu välillä myös mielipiteet aika tiuhaan. Saatan ajatella samasta asiasta hyvinkin vastakkaisilla tavoilla eri aikoina.

Kuitenkin se, miksi itsekin sulkisin skitsofrenian pois, on juuri se, että tiedostan tämän. Mulla ei siis ole täysin toisestaan poikkeavia persoonia, joita en tiedostaisia, ja joiden toiminnasta en itse muistaisi. Tavallaan koen olevani jokainen näistä rooleista, mutta välillä ahdistaa, kun muuttelen sanomisiani ja mielipiteitäni seuran mukaan, ja sit loppujen lopuks oon ihan hukassa, mitä oon sanonut kellekin, ja mitä mieltä loppujen lopuksi olen MINÄ ITSE.

Lue lisää

"Tämä puute, jossa sinulla ei ole kiinteää käsitystä itsestäsi, arvoistasi eikä haluistasi, on rajatilapersoonallisuuden keskeinen piirre."

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/Marilyn.html

"Merkittävästi ja jatkuvasti epävakaa minäkuva tai kokemus itsestä vähintään kahdella
seuraavista alueista:
o minäkuva, seksuaalinen identiteetti, pitkän tähtäimen suunnitelmat, ystävien valinta,
elämänarvot"

http://www.omaiset-tampere.fi/opassarja/epavakaa_persoonallisuus.pdf

antisos kirjoitti:

"Tämä puute, jossa sinulla ei ole kiinteää käsitystä itsestäsi, arvoistasi eikä haluistasi, on rajatilapersoonallisuuden keskeinen piirre."

http://www.healingeagle.net/Fin/Quotes/Marilyn.html

"Merkittävästi ja jatkuvasti epävakaa minäkuva tai kokemus itsestä vähintään kahdella
seuraavista alueista:
o minäkuva, seksuaalinen identiteetti, pitkän tähtäimen suunnitelmat, ystävien valinta,
elämänarvot"

http://www.omaiset-tampere.fi/opassarja/epavakaa_persoonallisuus.pdf

Lue lisää

Kuulostaa kieltämättä pelottavan tutulta! Mulla on just epävakautta minäkuvassa, seksuaalisuudessa, ja joissain pitkän tähtäimen suunnitelmissa. Sen sijaan minulla on tietyt elämänarrvot, joiden mukaan pyrin elämään. Monet ystävät määräytyy monesti sen mukaan, hyväksyvätkö he elämäntyyliäni vai ei.

sama taas kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? ihminen ei ole mielestäni koskaan valmis persoona vaan hän kehittyy kaiken aikaa.

Itse olen 50v ja olen löytänyt itsestäni jälleen kerran aivan uusia piirteitä.

Olen hyvin vaihtelunhaluinen, ja ystäväpiiriini kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä,ja näin ollen pidän aivan luonnollisena, että vanhimman ystäväni joka on 75v. juttelemme ehkä hieman eri asioista kuin esim taas 10v itseäni nuoremman parhaan ystäväni kanssa. pidän luonnollisena, että osan mielipiteistäni salaan välillä myöskin.

Toiset ihmiset ovat mielestäni avoimenpia ja röyhkeitä toteuttamaan sitää omaa itsekkyyttään. Toiset taas ovat ns. diplomaatteja ja miettivät asioita usein hyvinkin monelta kantilta.

En usko, että olet mitenkään sairas, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa itsessäsi ne asiat joista on sinulle itsellesi iloa ja hyvää mieltä. Sitten kun olet tiedostanut ne asiat mitkä tuntuu hyvältä, on kivempi toteuttaa esim haaveitaan. pätee muuten ammatinvalinnassa esim. siten että viihtyy siinä työssä paremmin mikä on itsensä luonteeseen sopiva.

Ainahan kaikenlaista työtä voi tehdä, mutta sitten kun se tuntuu siltä että siinä se oma persoona viihtyy, on se työ sitten mielekkäämpää.

Mielestäni on tosi hieno asia, että pohdit sitä omaa itseäsi. Jotkut koheltaa sen elämänsä vain tiettyjen trendien ja esim. taloudellisen hyödyn perässä, ja katkeruus voi tulla palkkana myöhemmin. Siis jos ei ollut ymmärtänyt toteuttaa itseään.

Itse sanoisin, että vasta 50v ihminen alkaa olla vasta tietoinen niistä oikeista omista mielipiteistään ja mielihaluistaan. Hassua kylläkin, mutta mulle ainakin kävi niin että piti elää näin kauan kun aloin vasta löytää itseni.

En väitä, että vieläkään tunnen itseäni, mutta osaan sitä ainakin kaivata ja etsiä. Olen ehkä ollut niin epävarma ja huonoitsetuntoinen että se oma itse on ollut piilossa.

Lue lisää

Olen jotain väliltä 20-25 : )

Tuo uusien piirteiden löytäminen itsestä kuulostaa tutulta. Sitä tapahtuu varsinkin uusien ihmisten ja tilanteiden myötä. Vakaassa elämäntilanteessa tosin myös persoonani on pysyvämpi. Olis vaan kiva tietää, miten muut kokee ihmisen, joka on eri päivinä osittain samanlainen, osittain erilainen.

Kiitos sulle hienoista vastauksista! : ) Niissä oli paljon rohkaisua !

alkuperäinen__ kirjoitti:

Olen jotain väliltä 20-25 : )

Tuo uusien piirteiden löytäminen itsestä kuulostaa tutulta. Sitä tapahtuu varsinkin uusien ihmisten ja tilanteiden myötä. Vakaassa elämäntilanteessa tosin myös persoonani on pysyvämpi. Olis vaan kiva tietää, miten muut kokee ihmisen, joka on eri päivinä osittain samanlainen, osittain erilainen.

Kiitos sulle hienoista vastauksista! : ) Niissä oli paljon rohkaisua !

Lue lisää

Omalla kohdallani ei liene rajatilatapausta tai personaasuudessa häiriöitä, koska psykiatri on kerran tutkinut kaksi kertaa. Stressiahdistus oli diagnoosi, mutta ei hoitoon ohjausta, eikä lääkitysehdotusta, koska tulen toimeen ahdistukseni kanssa.

Minulla on sellainen ahdistus taustalla, että olen sairastanut lapsena hengenvaarallisesti vakavasti kuusi vuotta, sitten leikkauksella korjattu. Ja minulla on rankkoja sairaalakokemuksia, ja todellisuuteen perustuvia kuolemanpelkoja. Nyt olen terve.

Tapani tuntea ja käyttää rooleja on osa minun kehittämääni puolustusmekanismia, kun ahdistavat asiat tulee eteeni. Siis muistot alitajunnasta esim. jotkut symboolit, hajut, sanat yms. laukaisevat jonkinlaisia pelkotiloja ja hallitsen itseni saamatta minkäänlaisia paniikkihäiriöitä, kuvittelemalla itseni esim. toiseksi. Siis otan tietoisesti toisen roolin. Useinmiten se tapahtuu sekunnissa, ilman että olen edes tietoinen itse. Samoin osaan tehdä itsestäni täysin kylmän ja tunteettoman tarvittaessa puolustaessani itseäni, ei muuten.

Olen kehittänyt roolini jopa niin konkreettisesti, että olen opiskellut useita ammatteja, kahdella eri kielellä. Asun kahdessa asunnossa, toisessa sinkku toisessa avoliitto.

Olen ahkera pätkätyöläinen ja vastuuntunnoton kausijuoppo. Vaikeimpina aikoina kirjoitan kirjaa ja elän lähes täysin ihmisistä eristäytymistä.

useita rooleja kirjoitti:

Omalla kohdallani ei liene rajatilatapausta tai personaasuudessa häiriöitä, koska psykiatri on kerran tutkinut kaksi kertaa. Stressiahdistus oli diagnoosi, mutta ei hoitoon ohjausta, eikä lääkitysehdotusta, koska tulen toimeen ahdistukseni kanssa.

Minulla on sellainen ahdistus taustalla, että olen sairastanut lapsena hengenvaarallisesti vakavasti kuusi vuotta, sitten leikkauksella korjattu. Ja minulla on rankkoja sairaalakokemuksia, ja todellisuuteen perustuvia kuolemanpelkoja. Nyt olen terve.

Tapani tuntea ja käyttää rooleja on osa minun kehittämääni puolustusmekanismia, kun ahdistavat asiat tulee eteeni. Siis muistot alitajunnasta esim. jotkut symboolit, hajut, sanat yms. laukaisevat jonkinlaisia pelkotiloja ja hallitsen itseni saamatta minkäänlaisia paniikkihäiriöitä, kuvittelemalla itseni esim. toiseksi. Siis otan tietoisesti toisen roolin. Useinmiten se tapahtuu sekunnissa, ilman että olen edes tietoinen itse. Samoin osaan tehdä itsestäni täysin kylmän ja tunteettoman tarvittaessa puolustaessani itseäni, ei muuten.

Olen kehittänyt roolini jopa niin konkreettisesti, että olen opiskellut useita ammatteja, kahdella eri kielellä. Asun kahdessa asunnossa, toisessa sinkku toisessa avoliitto.

Olen ahkera pätkätyöläinen ja vastuuntunnoton kausijuoppo. Vaikeimpina aikoina kirjoitan kirjaa ja elän lähes täysin ihmisistä eristäytymistä.

Lue lisää

Hmmm, sä näytät elävän sitten kaksoiselämää todella konkreettisella tavalla : )

Olen joskus lukenut ohimennen, että juuri vaikeissa elämäntilanteissa olevat henkilöt saattavat jo lapsena alkaa kehittämään itselleen erilaisia persoonia/rooleja, selvitäkseen hankalista tilanteista. Voisi pitää paikkaansa ainakin sun kohdalla : )

Mä kärsin monesti kans jonkunlaisesta ahdistuksesta. Tai lähinnä se on ihmispelkoa. Pelkään vieraita ihmisiä, tai paremminkin ihmisjoukkoja. Inhoan täpötäysiä busseja, ruokaloita jne. Syömään meneminen koulussa on tosi hankalaa välillä. Siksi en pahemmin siellä syökään. Kouluun meneminenkin on toisinaan työlästä. Ei millään jaksaisi, tai tuntuu ettei pysty. Tuntuu että pää hajoo siinä metelissä ja ihmisvilinässä. Mutta koska pakko on jotenkin joihinkin tilanteisiin sopeutua, pitää ottaa jonkulainen rohkeempi rooli päälle. Mulla on siis noita pelkotiloja, ennen oli enemmän.

Ammatinvalinnasta sen verran, et mul on ainakin kaks täysin erilaista alaa, jotka molemmat kiinnostaa. Oon myös tehnyt aika erityyppisiä töitä. Oon suunnitellut, et kun valmistun, et tekis mieli alkaa lukee jotain muuta alaa myös.
Onhan se toisaalta rikkautta olla monipuolinen ja pystyä soputumaan tilanteisiin.

Osaan myös olla kylmä. Tai näyttää kylmältä. Tunteetonta en kyl osaa itsestäni tehdä. Kylmyyttä tarvitaan silloin, jos on vaik hankala ihmissuhde joka vie voimat jne. Silloin pitää olla kylmä, et pystyy lähtemään suhteesta. Tosin tuota tapahtuu niin harvoin.

Läheisiä ystäviä mulle on onneks muutamia suotu. Enemmän ku monille muille. Myös pysyvät ihmissuhteet tuo vakautta persoonaan, ja on jonkinlainen henkireikä. Lähimpien ystävien kanssa pystyn onneks olemaan just se mikä olen. Ilman mitään roolihakuisuutta.

Hienoa että selvisit tuosta sairaudesta! Sellainen voi kyllä jättää jälkensä!

Tsemppiä sulle!

useita rooleja kirjoitti:

Omalla kohdallani ei liene rajatilatapausta tai personaasuudessa häiriöitä, koska psykiatri on kerran tutkinut kaksi kertaa. Stressiahdistus oli diagnoosi, mutta ei hoitoon ohjausta, eikä lääkitysehdotusta, koska tulen toimeen ahdistukseni kanssa.

Minulla on sellainen ahdistus taustalla, että olen sairastanut lapsena hengenvaarallisesti vakavasti kuusi vuotta, sitten leikkauksella korjattu. Ja minulla on rankkoja sairaalakokemuksia, ja todellisuuteen perustuvia kuolemanpelkoja. Nyt olen terve.

Tapani tuntea ja käyttää rooleja on osa minun kehittämääni puolustusmekanismia, kun ahdistavat asiat tulee eteeni. Siis muistot alitajunnasta esim. jotkut symboolit, hajut, sanat yms. laukaisevat jonkinlaisia pelkotiloja ja hallitsen itseni saamatta minkäänlaisia paniikkihäiriöitä, kuvittelemalla itseni esim. toiseksi. Siis otan tietoisesti toisen roolin. Useinmiten se tapahtuu sekunnissa, ilman että olen edes tietoinen itse. Samoin osaan tehdä itsestäni täysin kylmän ja tunteettoman tarvittaessa puolustaessani itseäni, ei muuten.

Olen kehittänyt roolini jopa niin konkreettisesti, että olen opiskellut useita ammatteja, kahdella eri kielellä. Asun kahdessa asunnossa, toisessa sinkku toisessa avoliitto.

Olen ahkera pätkätyöläinen ja vastuuntunnoton kausijuoppo. Vaikeimpina aikoina kirjoitan kirjaa ja elän lähes täysin ihmisistä eristäytymistä.

Lue lisää

Sä kuulostat ihan siltä, kuin sulla olis joku häiriö kanssa. Mä tarjoisin teille molemmille sitä rajatilahäiriötä, mutta sitten tuli mieleeni yksi todella harvinainen juttu, dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Jokatapauksessa aloittajalla on varmaankin kyse minuuden suojelemisesta. Stressiahdistukset ja paniikkihäiriöt sopii kuvaan noiden häiriöiden kanssa.

mmm kirjoitti:

Sä kuulostat ihan siltä, kuin sulla olis joku häiriö kanssa. Mä tarjoisin teille molemmille sitä rajatilahäiriötä, mutta sitten tuli mieleeni yksi todella harvinainen juttu, dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Jokatapauksessa aloittajalla on varmaankin kyse minuuden suojelemisesta. Stressiahdistukset ja paniikkihäiriöt sopii kuvaan noiden häiriöiden kanssa.

Lue lisää

Jep, siis näihin netin amatööriinkirjoittajiin ei kannata luottaa. Mäkin kirjoitan varmaan enemmän jonku narsismin voimalla, kun oikeella tiedolla.

Korjaan siis sen verran, että dissosiatiivinen identiteettihäiriö esiintyy usein rajatilahäiriön yhteydessä ja siitähän tässä nyt näyttäisi teikäläisillä olevan kyse.

Sit huomasin, että hirveen usein joudutte hakemaan apua. Että ehkä siitä ei kannata innostua vahvuutena kivijalkana. Paremminkin ehkä kovana kuorena.

sama taas kirjoitti:

Minkä ikäinen olet? ihminen ei ole mielestäni koskaan valmis persoona vaan hän kehittyy kaiken aikaa.

Itse olen 50v ja olen löytänyt itsestäni jälleen kerran aivan uusia piirteitä.

Olen hyvin vaihtelunhaluinen, ja ystäväpiiriini kuuluu eri-ikäisiä ihmisiä,ja näin ollen pidän aivan luonnollisena, että vanhimman ystäväni joka on 75v. juttelemme ehkä hieman eri asioista kuin esim taas 10v itseäni nuoremman parhaan ystäväni kanssa. pidän luonnollisena, että osan mielipiteistäni salaan välillä myöskin.

Toiset ihmiset ovat mielestäni avoimenpia ja röyhkeitä toteuttamaan sitää omaa itsekkyyttään. Toiset taas ovat ns. diplomaatteja ja miettivät asioita usein hyvinkin monelta kantilta.

En usko, että olet mitenkään sairas, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa itsessäsi ne asiat joista on sinulle itsellesi iloa ja hyvää mieltä. Sitten kun olet tiedostanut ne asiat mitkä tuntuu hyvältä, on kivempi toteuttaa esim haaveitaan. pätee muuten ammatinvalinnassa esim. siten että viihtyy siinä työssä paremmin mikä on itsensä luonteeseen sopiva.

Ainahan kaikenlaista työtä voi tehdä, mutta sitten kun se tuntuu siltä että siinä se oma persoona viihtyy, on se työ sitten mielekkäämpää.

Mielestäni on tosi hieno asia, että pohdit sitä omaa itseäsi. Jotkut koheltaa sen elämänsä vain tiettyjen trendien ja esim. taloudellisen hyödyn perässä, ja katkeruus voi tulla palkkana myöhemmin. Siis jos ei ollut ymmärtänyt toteuttaa itseään.

Itse sanoisin, että vasta 50v ihminen alkaa olla vasta tietoinen niistä oikeista omista mielipiteistään ja mielihaluistaan. Hassua kylläkin, mutta mulle ainakin kävi niin että piti elää näin kauan kun aloin vasta löytää itseni.

En väitä, että vieläkään tunnen itseäni, mutta osaan sitä ainakin kaivata ja etsiä. Olen ehkä ollut niin epävarma ja huonoitsetuntoinen että se oma itse on ollut piilossa.

Lue lisää

koittakaa jaksaa lukee,tarviin neuvoo.olen 17-vuotias poika ja vähän pelottaa itseni puolesta,kun polttelin kaverin kanssa pilvee ja sain siinä olossa sitten paniikki kohtauksen tai en tiedä mikä se oli??? sit seuraavana aamuna muistelin sitä pelkoo ja tuntu että pelko ja paniikki hyökkää taas päälleni,oli aivan outo olo,tärissin,pelkäsin että jään kiinni ja että olen psykoosissa tai että olo tila on jäänyt ikuiseststi päälle,tuntu aivan epätodelliselta ja kuulin mielestäni seuraavina päivinä harhjokin kai,(soitin kaverille ja kuulin että hän sanoi moi vaikka ei kuulemma sanonutkaan)oli muutenkin sen tapahtuneen jälkeen sellainen olo että todellisuuden taju on pettänyt,nyt vähän itkettää että mikä minulla on ja olen pilannut elämäni aivan täysin,kun en ole edes mikään pilven polttaja,koitin sitä vain känni päissäni! ;( ja siiten kun meni pari viikkoa ja sain unohdettua mitä on edes tapahtunutkaikki tuntui taas hyvältä omalta itseltäni sit olin pari viikkoa taas oma itseni kunnes koulussa rupesin miettiin tätä ja tuntui että en ole oma itseni,olen tavallisesti lempeä enkä suutu koskaan,mut huomasin että suutuin kavereille ja kaikkea ja siiten rupesin vain miettimään että en ole oma itseni ja meni pari päivää siinä miettiessä ja huomasin että nyt on todella epä todellinen olo,ihan kuin olisi unessa ja mikään ei tuntunut miltää ,tuntuu että oli tapahtunut jotain todella suurta ihan kuin sieluni olisi kadonnut.mikään vain ei tuntunut miltään,ajatuskaan ei kulkenut,tuntu että omat aivot sanoo että STOP!! lakkaa ajttelemasta,sitten puhuin kaverini kanssa ja hän sanoi että mietin liikaa sitä.mutta nyt olen ruvennut urheilemaan ja ajatus kulkee ja kaikki tuntuu kyllä jo joltain mut tuntuu vain että ei ole enään oma itsensä,ennen olin arka ja ja en uskaltanut sanoa kelnellekkään edes EN ! tai kysyä joltain tytöltä jotain mutta nyt uskallan keltä vain,mietin että mitä tämä on onko tämä joku persoonan muutos vai olenko oppinut tämäm avulla että ei ole mitään pelättävää ? tekisi mieli hankkia joku ihana tyttö ystävä jonka kanssa jakaa suru ;P

"Usein on lahjakas ihminen useilla aloilla sellainen joka pystyy uppoutumaan hiukan muita syvemmälle ,kyseiseen rooliinsa."

Persoonattomuus voi olla sosiaalinen lahjakkuus. Huomasin, että aloittaja osoittaa paljon rajatilapiirteitä. Hän osasi aloituksessa hienosti eläytyä ja hakea ihmisiltä vahvistusta omalle käsitykselleen siitä, että hän on terve. "...Voi sanokaa, ettei minussa ole mitään vikaa..."
Hän kuitenkin ymmärsi, että täällä kukaan ei voi sellaista tietää.
Miksi hän sitten kirjoitti myötätuntoa keräävästi/laittoi sanat suuhun? Ehkä siksi, että hän uskoo juuri omaan kuvaansa.
Hän luo toisiin itsestään kuvan, johon uskoo.

Kuvan luominen ei varsinaisesti ole yleislahjakkuutta asioiden ymmärtämisen suhteen. Se on lähinnä oman mielensä mukaisen maailman luomisen lahjakkuus.

Ymmärtämiseen tarvitaan mielestäni halu tietää, millainen toinen ihminen, tai jokin asia on.

Aloittajalle kuitenkin terveisiä, että rajatilahäiriö voi olla elämää rikastuttava asia, jos sen kanssa osaa elää.
Pahimmassa tapauksessa lähimmäiset kuitenkin kärsivät. (On kokemusta)
Parantumisen alku on, kun tiedostaa oman tilansa, minkä olet selvästi saavuttanut.

Rajatilahäiriöinen ns. splittaa itsestään pois sellaiset teot/piirteet, joista hän ei pidä ja sitten siirtää ne toisiin ihmisiin.
Merkittävä alku paranemisessa on se, kun hyväksyy omat tekonsa ja itsensä kaikkine tekoineen ja piirteineen.

mimmu kirjoitti:

"Usein on lahjakas ihminen useilla aloilla sellainen joka pystyy uppoutumaan hiukan muita syvemmälle ,kyseiseen rooliinsa."

Persoonattomuus voi olla sosiaalinen lahjakkuus. Huomasin, että aloittaja osoittaa paljon rajatilapiirteitä. Hän osasi aloituksessa hienosti eläytyä ja hakea ihmisiltä vahvistusta omalle käsitykselleen siitä, että hän on terve. "...Voi sanokaa, ettei minussa ole mitään vikaa..."
Hän kuitenkin ymmärsi, että täällä kukaan ei voi sellaista tietää.
Miksi hän sitten kirjoitti myötätuntoa keräävästi/laittoi sanat suuhun? Ehkä siksi, että hän uskoo juuri omaan kuvaansa.
Hän luo toisiin itsestään kuvan, johon uskoo.

Kuvan luominen ei varsinaisesti ole yleislahjakkuutta asioiden ymmärtämisen suhteen. Se on lähinnä oman mielensä mukaisen maailman luomisen lahjakkuus.

Ymmärtämiseen tarvitaan mielestäni halu tietää, millainen toinen ihminen, tai jokin asia on.

Aloittajalle kuitenkin terveisiä, että rajatilahäiriö voi olla elämää rikastuttava asia, jos sen kanssa osaa elää.
Pahimmassa tapauksessa lähimmäiset kuitenkin kärsivät. (On kokemusta)
Parantumisen alku on, kun tiedostaa oman tilansa, minkä olet selvästi saavuttanut.

Rajatilahäiriöinen ns. splittaa itsestään pois sellaiset teot/piirteet, joista hän ei pidä ja sitten siirtää ne toisiin ihmisiin.
Merkittävä alku paranemisessa on se, kun hyväksyy omat tekonsa ja itsensä kaikkine tekoineen ja piirteineen.

Lue lisää

Kerroit, miten läheiset voivat kärsiä rajatilapersoonallisuuden lähellä. Voisitko kertoa hieman tarkemmin, millä tavalla asia voi vaikeuttaa muiden elämää?

Oon myös tehnyt semmoisen havainnon, että jos mulla on elämä suhteellisen pysyvää ja vakaata, niin myös mun persoona ja minä kuva on jotenkin vahvempi ja pysyvämpi. Mutta kun on paljon erilaista toimintaa ja häslinkiä, niin joutuu just vuorottelemaan roolista toiseen, millon on jotenkin epävakaa ja ristiriitainen olo itsensä suhteen.

Siinä mielessä tämä ehkä myös hyväkin asia, koska jos esim. tänään olen masennuksen syövereissä, niin voin olla varma, että muutaman(?) päivän kuluttua paistaa aurinko taas. Ja lämpimästi paistaakin. Osaan myös eläytyä hyvin eri ihmisten kokemuksiin ja tilanteisiin, ja ymmärrän, miten eri tavalla eri ihmiset voivat samat asiat kokea. Koenhan minäkin. Ymmärrän siis asian monet eri puolet.

Mutta olis se hienoa, jos jotenkin tuntis vahvasti olevansa just sitä mitä on.

aloittaja kirjoitti:

Kerroit, miten läheiset voivat kärsiä rajatilapersoonallisuuden lähellä. Voisitko kertoa hieman tarkemmin, millä tavalla asia voi vaikeuttaa muiden elämää?

Oon myös tehnyt semmoisen havainnon, että jos mulla on elämä suhteellisen pysyvää ja vakaata, niin myös mun persoona ja minä kuva on jotenkin vahvempi ja pysyvämpi. Mutta kun on paljon erilaista toimintaa ja häslinkiä, niin joutuu just vuorottelemaan roolista toiseen, millon on jotenkin epävakaa ja ristiriitainen olo itsensä suhteen.

Siinä mielessä tämä ehkä myös hyväkin asia, koska jos esim. tänään olen masennuksen syövereissä, niin voin olla varma, että muutaman(?) päivän kuluttua paistaa aurinko taas. Ja lämpimästi paistaakin. Osaan myös eläytyä hyvin eri ihmisten kokemuksiin ja tilanteisiin, ja ymmärrän, miten eri tavalla eri ihmiset voivat samat asiat kokea. Koenhan minäkin. Ymmärrän siis asian monet eri puolet.

Mutta olis se hienoa, jos jotenkin tuntis vahvasti olevansa just sitä mitä on.

Lue lisää

"Voisitko kertoa hieman tarkemmin, millä tavalla asia voi vaikeuttaa muiden elämää?"

Eräällä tuttavallani on rajatilahäiriö. Se, kuinka minä koin hänet haastavaksi persoonaksi liittyy lähinnä ailehtelevuuteen ja ennustamattomuuteen.
Oon kuullut, että rajatilapersoonien läheisimmillä ihmisillä on olisi vaikeitakin ongelmia näiden ihmisten kanssa.

Täytyy kyllä myöntää, että kun oon lukenut netistä ihmisten kirjoituksia, niin on tullut sellainen olo, että rajatilahäiriöstä on tehty joku roskakorihäiriö.
Usein, jos jonkun tuttavan kanssa on välit huonona, aletaan hakea syytä toisesta. Kun jonkun naama ei miellytä, niin "diagnosoidaan" hänet rajatilaksi ilman, että edes välttämättä tiedetään, mitä koko asia tarkoittaa. Onkin tosi väärin, että tuntemusta rajatilahäiriöstä on pilattu tekemällä rajatilahäiriöstä kusipään synonyymi.

Kuitenkin tuossa munkin tuttavassa oli enemmän hyvää, kuin huonoa. Hän oli yleensä hyvä keskustelukumppani.

Musta se on vain todella outoa, että kun keskustelin hänen kanssaan musiikista, niin saattoi hänellä olla kuukauden kuluttua ihan päinvastainen musiikkimaku.
Mulla itsellä ei ole musiikkimaku muuttunut moneen vuoteen...
Mä kun sitten kummastelin tätä hänen musiikinmakunsa muutosta, niin piti hän mua melkein hulluna, että kun väitin hänen muutama viikko aiemmin pitäneen toisenlaisesta musiikista.
Luulen, että hän ei siis itse tajunnut, tai ainakaan myöntänyt itselleen, että hänen mielipiteensä muuttuvat.

Vaikeaa oli sopia hänen kanssaan mitään kovin monen päivän päähän. Hän keksi kyllä jotain muuta tekemistä sovitun tapaamisen sijaan.

Yksi asia, mikä mua kummastutti oli tuo, että hänelle sattui joskus sellaisia ylilyöntejä. Hän oli todella yllättävä ja arvaamaton.
Mä olen lukenut, että sellaiset ihmiset tekevät tätä tahallaan. He käyttäytyvät yllätyksellisesti, jotta saisivat toisen tolaltaan ja vaikeaan tilanteeseen, jolloin toista olis helpompi käyttää hyväksi.
Se yllätyksellisyys kyllä sai minutkin joskus tekemään paniikkiratkaisuita, joista hän otti itselleen sosiaalisen edun.

Lisäksi mun suhde häneen muuttui hänen persoonan muuttumisen ohella. Me olimme jossain vaiheessa todella hyvät ystävät ja kehui mua parhaaksi ystäväkseen.
Muutos tapahtui kuitenkin aika nopeasti meidän välillä. Olimme vain pari viikkoa erossa toisistamme ja hänen suhtaumisensa minuun oli yhtäkkiä viileää ja suorastaan inhottavaa.
Ehkä hän sitten totuttautui jossain olosuhteissa johonkin toiseen rooliin, jossa hän ei voinut enää olla ystäväni.

Onko sulla tapana tehdä jostain ystävästäsi ihailusi kohde, niin että suorasstaan samaistut tähän? Tai tuosta samaistumisestahan jo kerroitkin.

Hänellä oli vaikea piirre liittyen luultavasti minuuden fantasiointiin.
Hän joskus sekoitti myös itsensä ulkopuolisia persoonia keskenään. Hän muisti joskus jonkun tehneen sellaisia asioita, joita joku toinen oli tehnyt.
Mutta oudointa oli se, että hän sekoitti myös omia ja toisten tekemisiä toisiinsa.
Hän saattoi joskus muistaa tehneensä, tai sanoneensa sellaisia asioita, joita joku toinen oli sanonut. Useimmin kuitenkin niin päin, että väitti jonkun toisen tehneen, tai sanoneen sellaisia asioita, joita hän itse oli tehnyt.

Kävin hänen kanssaan joitain järkyttäviä kirjeenvahtoja, joissa kysyin häneltä jotain ja hän alkoi tivaamaan minulta tuohon kysymykseen vastausta, uskoen vahvasti, että hän kysyi asiaa minulta, enkä minä häneltä.
Hän pakeni omaa tilannettaan vaihtamalla itsensä minuksi ja minut itsekseen.
Samoin kävi, jos annoin negatiivisen mielipiteen hänelle jostain hänen mielipiteestään, pakeni hän jälleen ja uskotteli itselleen, että hän oli antanut minulle negatiivisen mielipiteen.

Hän uskoi vahvasti sekoiluihinsa ja suuttui, jos en hyväksynyt hänen käytöstään. Hän halusi sulkea pahoiksi kokemansa asiat itsensä ulkopuolelle, mutta mikä pahinta, hän liitti ne toisiin.

Ja jos hän piti jostakusta, hän saattoi liittää tuohon ihmiseen häneen kuulumattomia hyviä asioita joistain toisista ihmisistä.
Se oli silkkaa fantasiaa, missä hän elää.

Jos hänelle tuli ongelmia jonkun ihmisen kanssa, hän puhdisti itsensä liittämällä tuohon ihmiseen ne pahat asiat, joista hän halusi päästä eroon ja samalla hankkiutui eroon tuosta ihmisestä.
Hän pakeni itseään.

Ehkä sä et voikkaan tuntea vahvasti, sitä, mitä sä olet, sillä se, mitä sä olet oikeasti on liian heikko, tai sitä ei ole ollenkaan olemassa.

Mä koin myös hankalana sen, että hän manipuloi ihmisiä. Hänellä tavoitepohjaista käyttäytymistä muiden ihmisten suhteen. Ja ehkä hän ei muuta olisikkaan voinut, sillä hänen täytyi saada jostain sitä tunnetta siitä, että ehkä hänellä onkin olemassa vakaa minuus.

Mä luin tuolta ylempää, kun keskustelitte tilastanne suojakeinona, että kuinka sellainen voi kehittyä lapsena.
Mä luulen, että rajatilahäiriö vois hyvin olla kehittynyt juuri turvattomuuden takia. Rajatilahäiriöinen on kokenut varhaislapsuudessaan turvattomuutta ja tuo tunne on jäänyt taustalle kummittelemaan.
Oon myöskin käsittänyt, että rajatilahäiriöinen on herkkä lukemaan toisten ihmisten eleitä ja käytöstä, naamanilmeitä ja sanomisia, mikä johtuis ehkä just siitä, että on lapsena kokenut turvattomuutta.

Mutta tuo, että tuollatavalla käy lapsuudessa, voi johtua perintötekijöistä.

mmm kirjoitti:

"Voisitko kertoa hieman tarkemmin, millä tavalla asia voi vaikeuttaa muiden elämää?"

Eräällä tuttavallani on rajatilahäiriö. Se, kuinka minä koin hänet haastavaksi persoonaksi liittyy lähinnä ailehtelevuuteen ja ennustamattomuuteen.
Oon kuullut, että rajatilapersoonien läheisimmillä ihmisillä on olisi vaikeitakin ongelmia näiden ihmisten kanssa.

Täytyy kyllä myöntää, että kun oon lukenut netistä ihmisten kirjoituksia, niin on tullut sellainen olo, että rajatilahäiriöstä on tehty joku roskakorihäiriö.
Usein, jos jonkun tuttavan kanssa on välit huonona, aletaan hakea syytä toisesta. Kun jonkun naama ei miellytä, niin "diagnosoidaan" hänet rajatilaksi ilman, että edes välttämättä tiedetään, mitä koko asia tarkoittaa. Onkin tosi väärin, että tuntemusta rajatilahäiriöstä on pilattu tekemällä rajatilahäiriöstä kusipään synonyymi.

Kuitenkin tuossa munkin tuttavassa oli enemmän hyvää, kuin huonoa. Hän oli yleensä hyvä keskustelukumppani.

Musta se on vain todella outoa, että kun keskustelin hänen kanssaan musiikista, niin saattoi hänellä olla kuukauden kuluttua ihan päinvastainen musiikkimaku.
Mulla itsellä ei ole musiikkimaku muuttunut moneen vuoteen...
Mä kun sitten kummastelin tätä hänen musiikinmakunsa muutosta, niin piti hän mua melkein hulluna, että kun väitin hänen muutama viikko aiemmin pitäneen toisenlaisesta musiikista.
Luulen, että hän ei siis itse tajunnut, tai ainakaan myöntänyt itselleen, että hänen mielipiteensä muuttuvat.

Vaikeaa oli sopia hänen kanssaan mitään kovin monen päivän päähän. Hän keksi kyllä jotain muuta tekemistä sovitun tapaamisen sijaan.

Yksi asia, mikä mua kummastutti oli tuo, että hänelle sattui joskus sellaisia ylilyöntejä. Hän oli todella yllättävä ja arvaamaton.
Mä olen lukenut, että sellaiset ihmiset tekevät tätä tahallaan. He käyttäytyvät yllätyksellisesti, jotta saisivat toisen tolaltaan ja vaikeaan tilanteeseen, jolloin toista olis helpompi käyttää hyväksi.
Se yllätyksellisyys kyllä sai minutkin joskus tekemään paniikkiratkaisuita, joista hän otti itselleen sosiaalisen edun.

Lisäksi mun suhde häneen muuttui hänen persoonan muuttumisen ohella. Me olimme jossain vaiheessa todella hyvät ystävät ja kehui mua parhaaksi ystäväkseen.
Muutos tapahtui kuitenkin aika nopeasti meidän välillä. Olimme vain pari viikkoa erossa toisistamme ja hänen suhtaumisensa minuun oli yhtäkkiä viileää ja suorastaan inhottavaa.
Ehkä hän sitten totuttautui jossain olosuhteissa johonkin toiseen rooliin, jossa hän ei voinut enää olla ystäväni.

Onko sulla tapana tehdä jostain ystävästäsi ihailusi kohde, niin että suorasstaan samaistut tähän? Tai tuosta samaistumisestahan jo kerroitkin.

Hänellä oli vaikea piirre liittyen luultavasti minuuden fantasiointiin.
Hän joskus sekoitti myös itsensä ulkopuolisia persoonia keskenään. Hän muisti joskus jonkun tehneen sellaisia asioita, joita joku toinen oli tehnyt.
Mutta oudointa oli se, että hän sekoitti myös omia ja toisten tekemisiä toisiinsa.
Hän saattoi joskus muistaa tehneensä, tai sanoneensa sellaisia asioita, joita joku toinen oli sanonut. Useimmin kuitenkin niin päin, että väitti jonkun toisen tehneen, tai sanoneen sellaisia asioita, joita hän itse oli tehnyt.

Kävin hänen kanssaan joitain järkyttäviä kirjeenvahtoja, joissa kysyin häneltä jotain ja hän alkoi tivaamaan minulta tuohon kysymykseen vastausta, uskoen vahvasti, että hän kysyi asiaa minulta, enkä minä häneltä.
Hän pakeni omaa tilannettaan vaihtamalla itsensä minuksi ja minut itsekseen.
Samoin kävi, jos annoin negatiivisen mielipiteen hänelle jostain hänen mielipiteestään, pakeni hän jälleen ja uskotteli itselleen, että hän oli antanut minulle negatiivisen mielipiteen.

Hän uskoi vahvasti sekoiluihinsa ja suuttui, jos en hyväksynyt hänen käytöstään. Hän halusi sulkea pahoiksi kokemansa asiat itsensä ulkopuolelle, mutta mikä pahinta, hän liitti ne toisiin.

Ja jos hän piti jostakusta, hän saattoi liittää tuohon ihmiseen häneen kuulumattomia hyviä asioita joistain toisista ihmisistä.
Se oli silkkaa fantasiaa, missä hän elää.

Jos hänelle tuli ongelmia jonkun ihmisen kanssa, hän puhdisti itsensä liittämällä tuohon ihmiseen ne pahat asiat, joista hän halusi päästä eroon ja samalla hankkiutui eroon tuosta ihmisestä.
Hän pakeni itseään.

Ehkä sä et voikkaan tuntea vahvasti, sitä, mitä sä olet, sillä se, mitä sä olet oikeasti on liian heikko, tai sitä ei ole ollenkaan olemassa.

Mä koin myös hankalana sen, että hän manipuloi ihmisiä. Hänellä tavoitepohjaista käyttäytymistä muiden ihmisten suhteen. Ja ehkä hän ei muuta olisikkaan voinut, sillä hänen täytyi saada jostain sitä tunnetta siitä, että ehkä hänellä onkin olemassa vakaa minuus.

Mä luin tuolta ylempää, kun keskustelitte tilastanne suojakeinona, että kuinka sellainen voi kehittyä lapsena.
Mä luulen, että rajatilahäiriö vois hyvin olla kehittynyt juuri turvattomuuden takia. Rajatilahäiriöinen on kokenut varhaislapsuudessaan turvattomuutta ja tuo tunne on jäänyt taustalle kummittelemaan.
Oon myöskin käsittänyt, että rajatilahäiriöinen on herkkä lukemaan toisten ihmisten eleitä ja käytöstä, naamanilmeitä ja sanomisia, mikä johtuis ehkä just siitä, että on lapsena kokenut turvattomuutta.

Mutta tuo, että tuollatavalla käy lapsuudessa, voi johtua perintötekijöistä.

Lue lisää

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Luulen, et mä saatan jollakin tavalla olla tuollainen ailahteleva ja ennustamaton. Mun on vaikea sopia juuri tapaamisia pitkällä aikavälillä. Yleensä vielä samana päivänä kun olis joku juttu mihin on pyydetty mukaan, emmin ja emmin, kunnes saatan viime minuutilla syöksyä paikalle, - tai sitten muutaman tunnin myöhässä. Jos oon aikasemmin jotain sopinut jonkun kanssa, yritän kyl pitää niistä kii, mutta jotenkin tommonen sovittu tapaaminen aiheuttaa monesti vaan stressiä. Koskaan ei voi tietää, millanen olo onkin kyseisenä päivänä, ja jaksaa sitä jotakin ihmistä silloin tavata.

Luulen, et mä olen kokenut lapsena turvattomuutta. Koen sitä vieläkin. Siksi vieraat ihmiset ahdistaa. Heidän kanssaan on todella turvaton, pelottava olo. Mun vahemmilla oli mun lapsuusaikaan aika myrskyisää. Riitoja, käsiksi käymistä, huutamista jne. N. vuoden verran asuttiin ilman isää toisessa kaupungissa.

Monet sanoo, miten häiriöön liittyy heikko minuus. Koen, ettei mulla ole kovin pysyvää minuutta välttämättä, mutta tahtoa musta löytyy. Tiettyjen asioiden suhteen mulla on hyvin pysyvät mielipiteet, joiden mukaan toimin ja ajattelen. En näistä usein tingi. Mulla on siis kyl tahtoa paljon. Toisaalta olen hyvin sopeutuva ja jopa alistuva.

Toi toisten ihmisten eleiden lukeminen taitaa kyl munkin kohdalla pitää paikkansa. Tosin musta tuntuu, et tuo taito on jotenkin heikentynyt. Aiemmin huomasin heti, jos jotain vialla, mut nykyään yritän olla välittämättä jokaisen ihmisen mielipiteestä, ja yritän keskittyä omaan itseeni, ja elämääni. Siis sen sijaan, et kuulostelisin, mitä muut musta ajattelee. Muistan tapauksia, jossa olen yrittänyt hillitä jonkin tuttavani käytöstä/puheita, kun oon vaistonnut, että kohta tuo toinen tuttavamme räjähtää. Toinen on vaan jatkanut, ja lopulta tuttavamme onkin hermostunut ja ärtynyt. Pieni elekin voi ilmaista suuttumusta, mitä kaikki eivät ymmärrä.

Mä en kyl sekoita omia/toisten sanomisia. Muistan aika hyvin, mitä olen sanonut/miten toiminut, ja miten se toinen. Muistan kyllä olotilat/roolit milloin olen jotain sanonut, mutta en sekoita sanomisiani toisiin.

Mulla on kyllä hyvin pysyviä ihmissuhteita. Jotkut pitää mua jopa hyvin tasapainoisena ja terve-henkisenä ihmisenä. Toinen, joka puhui mulle mun persoonallisuuden muutoksesta, oli henkilö, jota tapaan todella pitkillä aikaväliellä, ehkä n. kerran vuodessa tai parissa. Ehkä muutos tuli paremmin esiin tuossa ajassa. Toisen kanssa kyl oltiin tiiviissä yhteydessä. Hän kertoi, miten mun mielipiteet vaihtelee.

Tuohon, oonko hankala ihminen vai en, en oikein osaa sanoa mitään. Yleisesti ottaen kai mua pidetään leppoisana ja mukavana tyyppinä, mutta ehkä läheisimmissä ihmissuhteissa tulee parhaiten esiin noi muutokset. Oon myös herkempi näyttämään tunteita läheisilleni, niin hyvässä kuin pahassa.
Mä en kyl heitä ihmisiä pois elämästäni. Pystyn laskemaan puolen käden sormilla tapaukset, joissa tietoisesti olen katkonut välit. Kyl mä pystyn ottamaan vastaan kritiikkiä, ja hyväksymään omat ja toisten virheet.

Ehkä joissain tapauksissa mulla on ilmennyt tota lämpöä ja sitten kylmyyttä jotain henkilöä kohtaan.

Mä kyl uskon, et mullakin on olemassa PERSOONA.
Mulla on tahtoa, halua, ja olen monen mielestä ihmisenä persoonallinen. Se vaan on jossakin, näiden roolien ja kuorien takana. Ellen väärin muista, niin mulla on ollut PERSOONA ala-asteen viimisimmille luokille. En tiedä mitä tapahtu, mutta n. 11-vuotiaana aloin muuntautumaan roolista toiseen. Muistan tän aivan selkeesti. Tiettyjen tapahtumien seurauksena, mun persoonallisuus muuttui päinvastaiseksi kuin siihen saakka oli ollut. Siitä kasvoi mun uusi persoonallisuus. Ja niitä rooleja nykyään vaan tulee ja menee.

aloittaja kirjoitti:

Kiitos tyhjentävästä vastauksesta! Luulen, et mä saatan jollakin tavalla olla tuollainen ailahteleva ja ennustamaton. Mun on vaikea sopia juuri tapaamisia pitkällä aikavälillä. Yleensä vielä samana päivänä kun olis joku juttu mihin on pyydetty mukaan, emmin ja emmin, kunnes saatan viime minuutilla syöksyä paikalle, - tai sitten muutaman tunnin myöhässä. Jos oon aikasemmin jotain sopinut jonkun kanssa, yritän kyl pitää niistä kii, mutta jotenkin tommonen sovittu tapaaminen aiheuttaa monesti vaan stressiä. Koskaan ei voi tietää, millanen olo onkin kyseisenä päivänä, ja jaksaa sitä jotakin ihmistä silloin tavata.

Luulen, et mä olen kokenut lapsena turvattomuutta. Koen sitä vieläkin. Siksi vieraat ihmiset ahdistaa. Heidän kanssaan on todella turvaton, pelottava olo. Mun vahemmilla oli mun lapsuusaikaan aika myrskyisää. Riitoja, käsiksi käymistä, huutamista jne. N. vuoden verran asuttiin ilman isää toisessa kaupungissa.

Monet sanoo, miten häiriöön liittyy heikko minuus. Koen, ettei mulla ole kovin pysyvää minuutta välttämättä, mutta tahtoa musta löytyy. Tiettyjen asioiden suhteen mulla on hyvin pysyvät mielipiteet, joiden mukaan toimin ja ajattelen. En näistä usein tingi. Mulla on siis kyl tahtoa paljon. Toisaalta olen hyvin sopeutuva ja jopa alistuva.

Toi toisten ihmisten eleiden lukeminen taitaa kyl munkin kohdalla pitää paikkansa. Tosin musta tuntuu, et tuo taito on jotenkin heikentynyt. Aiemmin huomasin heti, jos jotain vialla, mut nykyään yritän olla välittämättä jokaisen ihmisen mielipiteestä, ja yritän keskittyä omaan itseeni, ja elämääni. Siis sen sijaan, et kuulostelisin, mitä muut musta ajattelee. Muistan tapauksia, jossa olen yrittänyt hillitä jonkin tuttavani käytöstä/puheita, kun oon vaistonnut, että kohta tuo toinen tuttavamme räjähtää. Toinen on vaan jatkanut, ja lopulta tuttavamme onkin hermostunut ja ärtynyt. Pieni elekin voi ilmaista suuttumusta, mitä kaikki eivät ymmärrä.

Mä en kyl sekoita omia/toisten sanomisia. Muistan aika hyvin, mitä olen sanonut/miten toiminut, ja miten se toinen. Muistan kyllä olotilat/roolit milloin olen jotain sanonut, mutta en sekoita sanomisiani toisiin.

Mulla on kyllä hyvin pysyviä ihmissuhteita. Jotkut pitää mua jopa hyvin tasapainoisena ja terve-henkisenä ihmisenä. Toinen, joka puhui mulle mun persoonallisuuden muutoksesta, oli henkilö, jota tapaan todella pitkillä aikaväliellä, ehkä n. kerran vuodessa tai parissa. Ehkä muutos tuli paremmin esiin tuossa ajassa. Toisen kanssa kyl oltiin tiiviissä yhteydessä. Hän kertoi, miten mun mielipiteet vaihtelee.

Tuohon, oonko hankala ihminen vai en, en oikein osaa sanoa mitään. Yleisesti ottaen kai mua pidetään leppoisana ja mukavana tyyppinä, mutta ehkä läheisimmissä ihmissuhteissa tulee parhaiten esiin noi muutokset. Oon myös herkempi näyttämään tunteita läheisilleni, niin hyvässä kuin pahassa.
Mä en kyl heitä ihmisiä pois elämästäni. Pystyn laskemaan puolen käden sormilla tapaukset, joissa tietoisesti olen katkonut välit. Kyl mä pystyn ottamaan vastaan kritiikkiä, ja hyväksymään omat ja toisten virheet.

Ehkä joissain tapauksissa mulla on ilmennyt tota lämpöä ja sitten kylmyyttä jotain henkilöä kohtaan.

Mä kyl uskon, et mullakin on olemassa PERSOONA.
Mulla on tahtoa, halua, ja olen monen mielestä ihmisenä persoonallinen. Se vaan on jossakin, näiden roolien ja kuorien takana. Ellen väärin muista, niin mulla on ollut PERSOONA ala-asteen viimisimmille luokille. En tiedä mitä tapahtu, mutta n. 11-vuotiaana aloin muuntautumaan roolista toiseen. Muistan tän aivan selkeesti. Tiettyjen tapahtumien seurauksena, mun persoonallisuus muuttui päinvastaiseksi kuin siihen saakka oli ollut. Siitä kasvoi mun uusi persoonallisuus. Ja niitä rooleja nykyään vaan tulee ja menee.

Lue lisää

Kiitos vain itselles. Sä kerroit, että oot stressiherkkä. Se oire taitaa kuulua vähän kaikkiin persoonallisuushäiriöihin ja keskittymishäiriöihin. Mä olen itsekkin kyllä aika herkkä stressille ja sekoon kaikesta menoistani ja jotenkin hajoon niihin. Joskus hermot menee niin pahasti, että joudun oleen vallan menemättä tapaamiseen, luennolle, tai johonkin.

Sä sanoit, että oot joissain asioissa tarkka, etkä tingi niistä.
Mä oon kanssa monissa asioissa aika taipumaton. Oon oikeestaan persoonaltani aika taipumaton. Narsisti. Mä en taivu, mutta taitun. Tavoittelen aina täydellisyyttä. Välillä olin liiankin tarkka myös seurani suhteen. Oon vaativa, mutta oon sitä ennen kaikkea itseäni kohtaan.

Mä luulen, että mulla on niin heikko minuus, että en pysty toteuttamaan sen minuuden tarpeita ja elämään suoraan sen minuuden mukaan. Mä elän sen mukaan, että koitan olla täydellinen, jotta mä riittäisin.
Mutta en tajua, mille mun täytyy riittää... Itsehän mä vaan itseltäni vaadin, eikä kukaan muu. : ) Se, että mä en riitä koskaan itselleni, saa mut vihaamaan itseäni ja jos joskus mä riitänkin ennakkotavoitteisiini, niin mä en voi olla siitä tyytyväinen, vaan aattelen vaan, kuinka voisin seuraavalla kerralla olla vielä parempi ja nään itseni epäonnistuneena.
Oon ihan hirvee natsi, mutta kun joku asia nostaa paineen mun kuorta vastaan liian kovaksi, mä murrun ja katkeen yrittään itsaria.
Mä koen, että mulla ei ole oikeutta mihinkään hyvään, tai nautintoon. En kestä sitäkään, että joku pitää musta, tai että mua kehutaan.

Mulla oli/ehkä on vieläkin paniikkihäiriö. Tuntuu, että mä oon kyllä jo parantunut siitä ja oon vapautuneempi.

Niin, ja sopeutuun mä en pysty. Sopeutuminen on aina tosi rankka prosessi.
Mut toisaalta oon kuitenkin omituisesti kiinnyn kovasti joihinkin ihmisiin, vaikka oon itsenäinen ja oman polkuni kulkija.

Mä yleensä vihaan kaikenlaista purnausta ja sellaista käytöstä, jossa ihmiset kohtelee toisiaan huonosti. Ja sellasia ylimielisiä oivalluksia, kun joku tajuaa, että hei "vähänkö toi on tyhmä"... (En osaa selittää.)
Tekis mieli sanoo, että: "vitun idiootti ei tollasia saa sanoo ääneen".
Mut vaikka ajattelen usein mielessäni jostain ihmisestä, että toi olis hienoa nähdä pienissä osissa, niin en mä kuitenkaa koskaan halua osoittaa kenellekkään, että mä en pidä siitä. Haluan aina hymyillä ja olla toisten mieleen.
Ja toivon toisaalta aina pelkästään hyvää toisille. Oon jatkuvasti huolissani toisista... Itken helposti, jos jollekkin on tullut vastoinkäymisiä. Ja rakastan kaikkee elämää. : )

Mä tiiän tarkkaan jopa ne kokemukset, mistä mun ongelmat on lähteny liikkeelle, mut ne tunteet niistä kokemuksista on painuneet mun persoonaan niin, että en saa niitä pois. Vähän, ku olis lyöty myrkkypiikki selkään, enkä sais sitä pois ja oottelen, kuinka se myrkky heikentää mua pikkuhiljaa ja tekee sen piikin irrottamisen koko aika vaikeemmaks ja vaikeemmaks.

Anteeksi, että rupesin tunkeen omaa tarinaani tähän.

Sä sanoit, että sulla alkoi persoona muuttua 11-vuotiaana. Mä luulen, että se on aika tavallinen aika rajatilalle alkaa. Se voi mun käsittääkseni alkaa vielä jollain 25 vuotiaallakin.
Sun kokemukset lapsuudessa on voinut olla syynä tähän nykyisyyteen.
Muistatko, minkä ikäinen sä olit, kun teillä oli perheessä ongelmia?
Mun käsittääkseni pohja tälle rajatilalle luodaan joskus 1-4 vuotiaana.

Oliko sulla sitten jotain muutosta elämässä sillon ala-asteen lopussa?
Muuttuiko sosiaalinen elämä?

Muuten sellanen asia voidaan vielä lisätä tohon mun tuttavan outoon käytökseen, että hän usein syytteli toisia erikoisista asioista.
Mä ekoilla kerroilla luulin, että en vaan ollu huomannu omaa käytöstäni, mutta sitten tajusin, että kyse oli jostain ihan muusta.
Hän nimittäin syytti mua omista tekemisistään, eikä pelkästään tekemisistään, vaan jopa sellaisista asioista, että hän ajatteli tekevänsä jotain ja koki toisten pitävän tuota ajatustaan pahana, kuitenkin niin, että toiset eivät todellisuudessa pitäneet, vaan hän vain pelkäsi niin olevan.
Silloin hän väitti, että minä olin ajatellut, tai toiminut sellaisten motiivien mukaan ja syytti mua siitä.

Opinkin sitten pääsemään taka-oven kautta hänen mielensä sopukoihin, kun tiesin aina, mitä hän oli tehnyt, tai ajatellut, kun alkoi syyttämään mua sellaisesta.
Siten opin ymmärtämään hänen pelkojaan ja toimintansa takana olevia kokemusmaailmoja.

Joo, oikeastaan tavoittelenkin objektiivista katsomusta. Hyvä vain, jos olin objektiivinen. Tiedätkö, että objektiivinen totuus on totuus? Subjektiivinen totuus on se, minkä kokija uskoo olevan totta.
Tietysti täydellinen objektiivisuus on mahdotonta, koska kuitenkin se, joka ajattelee asioita objektiivisesti, ajattelee itse ja kokee toisen omasta näkökulmastaan.

Objektiivisuudella tarkoitankin tässä kohtaa sitä, kun pystyy loogisesti päättelemään sen, kuinka toinen kokee asiat omasta näkökulmastaan ja kuinka hän oman kokemusmaailman pohjalta ajattelee niistä asioista.
Eli yksinkertaista vaiston ja intuition varaista loogista päättelyä.

Sä sanot, että objektiiviset havainnot on vain ulkokuorta. Mutta tiedätkö, että kaikki havainnot ovat vain ulkokuorta?
Tiiätkö, kun ilman silmiä ei voi nähdä, eikä ilman hajuaistia voi haistaa. Kaikki, minkä ihminen kokee on vain aistin ja aistihavainnon käsittelyn tuottama kuva sen ulkokuoresta.
Samaten voidaan sanoa kielestä. Miten esim. ajattelisit, jos et omaisi lainkaan kieltä, etkä kommunikaatiota?
Kommunikaatio ja ajattelu, joka sekin käsittelee vain kieltä, on vain asioiden kuvaamista tietyllä tavalla. Onko tuo tapa sitten oikea, niin se selviää, kun pyrimme päättelemään, että mitä on kuvan takana, mikä on se, mistä kuva muodostuu.

Jos tajutaan, että siitä, mikä on kuvan takana, ei voi muodostua sellaista kuvaa, mikä siitä muodostuu, ymmärretään kuvan olevan väärä.

Objektiivisuus on siis subjektiivisuuden ymmärtämistä. Jotta voit ymmärtää toisen ihmisen persoonaa, on sinun ikäänkuin pystyttävä ymmärtämään ennen näkemättömän pelin säännöt tietämättä pelistä juuri mitään.
Älykkyystesteissä on juuri tuonkaltaisia tehtäviä.

Lisäksi on tarinoita lapsineroista, jotka ovat oppineet ylivoimaisiksi shakin pelaajiksi näkemällä hetken aikaa tätä heille etukäteen täysin vierasta peliä pelattavan.

Kyse on siis jonkin järjestelmän logiikan ymmärtämisestä, jossa jokin asia vastaa jotakin asiaa jne.

Kun taas subjektiivinen havaitseminen, mihin myöskin empatia perustuu, on se että arvellaan toisen esimerkiksi viestivän samoja asioita, kuin minäkin viestin samalla tavalla.
Tämä johtuu siitä, että ihmisillä on yhtenäinen viestintätapa.

Mutta en pidä kovin dynaamisena sellaista, että jos henkilö ei oikeastaan tiedä itsekkään, mitä ajattelee, hän kuitenkin yrittää eläytyä toisten rooleihin sen perusteella, mitä hän omien mielipiteidensä mukaan arvelee heidän olevan. Ei sellaista käytöstä pysty räätälöimään keneenkään.

Omassa kertomuksessani oli subjektiivista se, kuinka kerroin kokevani tietyt asiat tuttavastani tietyllä tavalla.
Koska kerroin rehellisesti, voi minua ymmärtää kertomukseni perusteella.
Kuitenkin hyvin usein ihmiset, etenkin teikäläiset valitsevat sanansa.
Kuten vaikkapa eläytyessä johonkin rooliin. Silloin ette kerro omaa subjektiivista kokemustanne ja koska ehkä jopa pelkäätte omaa kokemustanne, peitätte sen ja valehtelette itsellenne...

Muistankin, että kun yleensä aistin objektiivisesti toisten subjektiivisuuden, rajatilahenkilön lähellä en kyennyt sitä vaistoamaan niin helposti.
Kuitenkin teilläkin on siellä kaikkien persoonienne takana se kiusattu ja suojeltu minuus, jonka subjektiivisuuden pystyn aistimaan.


Mä sanon, että mua ei haittaa yhtään, että oli ihminen millainen tahansa. Mä kyllä rakastan rajatilahenkilöä yhtä paljon, kuin tavallistakin. Ja narsistitkin kelpaa.
Mulle on tärkeätä se, että toinen pystyy hyväksymään itsensä ja minut.
Mua haittaa vaikka serustella psykopaatin kanssa, jos tämä pystyis kertomaan mulle ongelmistaan ja hyväksymään mun omat ongelmat.
Mut psykopaatti vaan on niin häiriintynyt, että hän ei pysty hyväksymään omia ongelmiaan. Hän laittaa toiset kärsimään itsensä puolesta.
Musta luottamus on tosi tärkeää myöskin. Ilman, että luottaa toiseen, ei pysty oleen tälle täysin avoin ja hyväksymään toista.


Kaikkea hyvää teille ja voimia! Ootte arvokkaita ihmisiä!

mmm kirjoitti:

Joo, oikeastaan tavoittelenkin objektiivista katsomusta. Hyvä vain, jos olin objektiivinen. Tiedätkö, että objektiivinen totuus on totuus? Subjektiivinen totuus on se, minkä kokija uskoo olevan totta.
Tietysti täydellinen objektiivisuus on mahdotonta, koska kuitenkin se, joka ajattelee asioita objektiivisesti, ajattelee itse ja kokee toisen omasta näkökulmastaan.

Objektiivisuudella tarkoitankin tässä kohtaa sitä, kun pystyy loogisesti päättelemään sen, kuinka toinen kokee asiat omasta näkökulmastaan ja kuinka hän oman kokemusmaailman pohjalta ajattelee niistä asioista.
Eli yksinkertaista vaiston ja intuition varaista loogista päättelyä.

Sä sanot, että objektiiviset havainnot on vain ulkokuorta. Mutta tiedätkö, että kaikki havainnot ovat vain ulkokuorta?
Tiiätkö, kun ilman silmiä ei voi nähdä, eikä ilman hajuaistia voi haistaa. Kaikki, minkä ihminen kokee on vain aistin ja aistihavainnon käsittelyn tuottama kuva sen ulkokuoresta.
Samaten voidaan sanoa kielestä. Miten esim. ajattelisit, jos et omaisi lainkaan kieltä, etkä kommunikaatiota?
Kommunikaatio ja ajattelu, joka sekin käsittelee vain kieltä, on vain asioiden kuvaamista tietyllä tavalla. Onko tuo tapa sitten oikea, niin se selviää, kun pyrimme päättelemään, että mitä on kuvan takana, mikä on se, mistä kuva muodostuu.

Jos tajutaan, että siitä, mikä on kuvan takana, ei voi muodostua sellaista kuvaa, mikä siitä muodostuu, ymmärretään kuvan olevan väärä.

Objektiivisuus on siis subjektiivisuuden ymmärtämistä. Jotta voit ymmärtää toisen ihmisen persoonaa, on sinun ikäänkuin pystyttävä ymmärtämään ennen näkemättömän pelin säännöt tietämättä pelistä juuri mitään.
Älykkyystesteissä on juuri tuonkaltaisia tehtäviä.

Lisäksi on tarinoita lapsineroista, jotka ovat oppineet ylivoimaisiksi shakin pelaajiksi näkemällä hetken aikaa tätä heille etukäteen täysin vierasta peliä pelattavan.

Kyse on siis jonkin järjestelmän logiikan ymmärtämisestä, jossa jokin asia vastaa jotakin asiaa jne.

Kun taas subjektiivinen havaitseminen, mihin myöskin empatia perustuu, on se että arvellaan toisen esimerkiksi viestivän samoja asioita, kuin minäkin viestin samalla tavalla.
Tämä johtuu siitä, että ihmisillä on yhtenäinen viestintätapa.

Mutta en pidä kovin dynaamisena sellaista, että jos henkilö ei oikeastaan tiedä itsekkään, mitä ajattelee, hän kuitenkin yrittää eläytyä toisten rooleihin sen perusteella, mitä hän omien mielipiteidensä mukaan arvelee heidän olevan. Ei sellaista käytöstä pysty räätälöimään keneenkään.

Omassa kertomuksessani oli subjektiivista se, kuinka kerroin kokevani tietyt asiat tuttavastani tietyllä tavalla.
Koska kerroin rehellisesti, voi minua ymmärtää kertomukseni perusteella.
Kuitenkin hyvin usein ihmiset, etenkin teikäläiset valitsevat sanansa.
Kuten vaikkapa eläytyessä johonkin rooliin. Silloin ette kerro omaa subjektiivista kokemustanne ja koska ehkä jopa pelkäätte omaa kokemustanne, peitätte sen ja valehtelette itsellenne...

Muistankin, että kun yleensä aistin objektiivisesti toisten subjektiivisuuden, rajatilahenkilön lähellä en kyennyt sitä vaistoamaan niin helposti.
Kuitenkin teilläkin on siellä kaikkien persoonienne takana se kiusattu ja suojeltu minuus, jonka subjektiivisuuden pystyn aistimaan.


Mä sanon, että mua ei haittaa yhtään, että oli ihminen millainen tahansa. Mä kyllä rakastan rajatilahenkilöä yhtä paljon, kuin tavallistakin. Ja narsistitkin kelpaa.
Mulle on tärkeätä se, että toinen pystyy hyväksymään itsensä ja minut.
Mua haittaa vaikka serustella psykopaatin kanssa, jos tämä pystyis kertomaan mulle ongelmistaan ja hyväksymään mun omat ongelmat.
Mut psykopaatti vaan on niin häiriintynyt, että hän ei pysty hyväksymään omia ongelmiaan. Hän laittaa toiset kärsimään itsensä puolesta.
Musta luottamus on tosi tärkeää myöskin. Ilman, että luottaa toiseen, ei pysty oleen tälle täysin avoin ja hyväksymään toista.


Kaikkea hyvää teille ja voimia! Ootte arvokkaita ihmisiä!

Lue lisää

Unohdin kirjoittaa, mikä oli motiivinani kirjoittaessani viestiä.

ELi se on niin yksinkertaista, että toisen ihmisen subjektiivisuuden ymmärtäminen objektiivisesti on rakkautta. Se on aidon rakkauden looginen määritelmä.
Jos ymmärrät toista ihmistä subjektiivisesti, et rakasta häntä sen ihmisen vuoksi vaan ainoastaan itsesi vuoksi.

Ja miten voisikaan ihminen rakastaa kissaa, jos hän luulee kissaa koiraksi ja rakastaa koiraa?
Silloinhan ihminen rakastaa toista itsensä vuoksi, sillä hän rakastaa tuota vain siksi, että hän pitää koirasta, mutta jos tietäisi tämän olevan kissa, ei hän enää tuota rakastaisi.

Ja uskovaiselle aloittajalla määrittelen vielä sen, mitä on rakkaus Jumalaan.
Rakkaus Jumalaan on sitä, kun ymmärtää objektiivisesti sitä, mikä on kaikkien ihmisten subjektiivisen ymmärryksen takana, mutta mitä ei voi aistein havaita.

mmm kirjoitti:

Unohdin kirjoittaa, mikä oli motiivinani kirjoittaessani viestiä.

ELi se on niin yksinkertaista, että toisen ihmisen subjektiivisuuden ymmärtäminen objektiivisesti on rakkautta. Se on aidon rakkauden looginen määritelmä.
Jos ymmärrät toista ihmistä subjektiivisesti, et rakasta häntä sen ihmisen vuoksi vaan ainoastaan itsesi vuoksi.

Ja miten voisikaan ihminen rakastaa kissaa, jos hän luulee kissaa koiraksi ja rakastaa koiraa?
Silloinhan ihminen rakastaa toista itsensä vuoksi, sillä hän rakastaa tuota vain siksi, että hän pitää koirasta, mutta jos tietäisi tämän olevan kissa, ei hän enää tuota rakastaisi.

Ja uskovaiselle aloittajalla määrittelen vielä sen, mitä on rakkaus Jumalaan.
Rakkaus Jumalaan on sitä, kun ymmärtää objektiivisesti sitä, mikä on kaikkien ihmisten subjektiivisen ymmärryksen takana, mutta mitä ei voi aistein havaita.

Lue lisää

Kiitos sinulle mielenkiinnostsi mmm, että perehdyit ajattelemaan tätä asiaa kanssani.