...katedraalien katveesta. Mikä sinfonia, ketkä sen esittäjinä parasta kuuloluille. Oi, kertokaa! Parikymppisenä kuulin Bruckneria eka kerran ja luonnehdin sen olevan siihenastisen musiikkimaailmani pitkästyttävintä musiikkia (Wagnerin ohella!). Kuinka ollakaan kului vuosi pari ja kuulin Helsingin Kulttuuritalossa neljännen, tämän "Romanttisen". Samoihin aikoihin jostain alemyynnistä ostin sikahalvalla kuudennen ja yhdeksännen; peli oli selvä kun niitä vinyyleitä muutaman kerran kuuntelin. Uuden oopperatalon avajaisten aikoihin P. Berglund johti siellä kahdeksannen. Orkesteri soitti näyttämöllä. Erinomainen esitys, vaikka akustiikka ei pelannutkaan. Viimeistään siinä vaiheessa minusta tuli suuri Bruckner-fani. Kertokaa "kokemuksenne" Bruckner-papparaisen musiikista. Vielä se, että hänen musiikkiinsa pakotetaan väkisin jotain uskonnollista; musiikkiin joka on täydellisen absoluuttista!
Bruckner-fanit, herätkäämme...
Jukkatapani
16551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Piti ihan hieraista silmiä – minunko nimeni tuossa seisoo? Minäkö Bruckner-fani?
Tämä Jukka Tapani ei ole saanut kovinkaan syvällistä Bruckner-herätystä. Himpun verran nuoremmat säveltäjät G. Mahler ja J. Sibelius menevät mielestäni selvästi Antonin edelle sinfonikkoina. Yhtään Bruckner-äänitettä en ole hyllyyni vielä ostanut (klassisen musiikin LP- ja CD-levyjä minulla on ehkä 250 kpl).
Opettaja-urkuri-säveltäjä A. Bruckner on kuvattu elämäkerroissa vahvasti uskonnolliseksi (katolinen), naiiviksi ja kömpelöksi itävaltalaiseksi maalaismieheksi. Wagneria Bruckner ihaili niin paljon, että tuo palvonta meni mauttomiin äärimmäisyyksiin saakka.
Mutta pidänpä korvani auki, kun Bruckner soi seuraavan kerran!
Morjens, morjens taas; meneekös tämä jukkatapanien
keksinäiseksi jutustelukerhoksi? Brucknerin neljäs, liikanimestään "Romanttinen", voisi olla se ensimmäinen sinfonia tutustua.
E.- P. Salonenkin johti sen muutama vuosi sitten levylle (SONY), eikä ollenkaan hassummin.
Legendaarinen levytys on puolestaan Karl Böhmin (70-luvun alussa?) Wienin Filharmonikkojen kanssa tekemä.
Se on saatavana halpiksena Deccan Legends - cd-sarjassa.
Mainitsemasi Mahlerin nimi jäi nimittäin tuonne takaraivoon.
Hän on puolestaan sinfoniasäveltäjä johon en vilpittömistä yrityksistäni ole saanut otetta. Kaikki sinfoniat löytyvät (täydennetystä 10:stä en ole tässä nyt ihan varma) levyhyllystäni ja aina tasaisin välein, kerran parissa vuodessa, niitä yritän kuunnella.
Toistaiseksi laihoin nautintotuloksin...
Sensijaan laulusarjat ovat kuuluneet aina mielimusiikkeihini. Ihan ensimmäiseksi muistan ihastuneeni Kindertotenlieder-sarjaan
Kathleen Ferrierin vanhana äänityksenä 40-luvun lopulta.
"Anton Bruckner wrote the same symphony nine times, trying to get it just right. He failed."
Sir Thomas Beecham on Bruckner's Seventh Symphony
Olikos se Igor Stravinski, joka sanoi Antonio Vivaldin säveltäneen saman konserton kuusisataa kertaa?
Sir Tomille tiedoksi sinne taivaallisten soittokuntien pariin,
että Anton B:llä oli sinfonioita ainakin yksitoista! Numeroimaton
f-mollissa vuodelta 1863 ja muutamaa vuotta myöhemmältä ajalta
"Nollas" ("Der Nullte") oliskohan puolestaan f-duurissa? Näiden harjoitelmien jälkeen armon Anttoni raaski vasta ottaa numerot käyttöön.
Molempia esitetään ja tämä numeroimaton
on ilmestynyt muutama vuosi sitten peräti Classica-lehden liitelevynä.
Saksalainen orkesteri V. Ashkenazyn johdolla...
Tässä Sir Tomille - ja muillekin nk. nippelitietoa...
Jokin aikaa sitten, kun Finlandia-talo oli täydessä remontissa, HKO oli remppaa karussa johanneksen kirkossa. No siellähän sitten esitettiin mm. Brucknerin sinfonia numero 9. Se oli kaiken musiikkinautintojen ylin aste. Yhtään alaspäin ei tarvinnut tulla, kun mukana oli myös R. Straussin Vier Letzte Lieder!
Minä en pidä Brucknerin yhdeksättä niin yksiselitteisen hartaana ja kirkollisena teoksena, vaan etenkin sen viimeisen osan kuulen hyvin voimakkaasti Tristan ja Isolde -vaikutteisena. Siis siinä kuuluu ylivoimaisen voimakkaan rakkauden ääni. Tietenkin sen voi tulkita niinkuin Raamatun korkean veisun tulkinnan mukaan kristuksen rakkautena ihmisiä kohtaan. Mutta minä siitä huolimatta pidän Brucknerin ysiä oopperamusiikkina, joka on puettu hyvin tiukkaan sinfoniseen muotoon. Ja ylitsepursuavan romanttisen rakkaudenkaipuun musiikkina tietenkin.
...A.B:n musiikin uskonnollisuudesta. Sen, etten miellä hänen sinfonioidensa erityisen hartaita adagio-osia ollenkaan uskonnollisiksi (kristillisiksi) vaan muuten aivan absoluuttisen ylimaalliseksi musiikiksi. Toisaalta sen nyt kuulee se sokea Reettakin, että scherzo-osat eivät oikein sujuneet arvon säveltäjältä. Enempi tulee norsujen ripaska mieleen. Yhdeksäs sinfonia häneltä jäi kuulemma kesken, mutta sitä soitetaan nykyään mukisematta kolmiosaisena. Joskus "täydennyksenä" kun on kuulemma käytetty säveltäjän Te Deum´ia.
Siis Jukkatapani alias Kijé toteaa tässä, että ehkä sinä innoitit minut eilisiltana kuuntelemaan B:n yhdeksännen.
Ja katso! Kolmas osa on todella kuin suoraan Tristan ja Isolde - oopperasta!
Saattoi olla, että todella harvoin kuuntelemassani clevelandilaisten tulkinnassa Christoph von Dohnanyin johdolla pantiin oikein parasta saadakseen sen kuulostamaan Tristan-musiikilta.
Mene ja tiedä. En ole kyllä ennen huomannut mokomaa noin selkeästi. Omasta levystöstäni kuuntelen enimmäkseen Gunter Wandia ja Eugen Jochumia puikossa.
Yhdeksäs ei ole ihan suosikkejani Brucknerin sinfonioista.
Enemmän kuuntelen kolmatta, kahdeksatta ja niitä muita siltä väliltä.
Brucnerin sinfonioiden scherzot täytyy ymmärtää vähän toisenlaisena luonteeltaan, kuin mendelssohnin tai schubertin scherzot. Ehkä auttaa, jos ottaa Brucnerin Brucnerina, ja hyväksyy hänen musiikkinsa luonteen, joka on aika raskasta. Onhan hevirockissakin olemassa balladeja, ja ne ovat omalla tavallaan herkkiä lauluja. Täytyy vain osata napsauttaa ajatuksensa oikealle kanavalle.
Itselläni on vanha vinyyli, jossa on Brucnerin ysi, jossa on Te Deum viimeisen osan virkaa tekemässä. Mutta se on mielestäni tarpeetonta. Soitettakoon keskeneräistä keskeneräisenä.
Vai käyttää Jukkatapani myös nimeä Kijé! No, Jukka Tapani on esiintynyt tällä palstalla (parin muun nickin ohella) astetta arvoisaa kaimaa alemmalla sotilasarvolla, nimimerkillä Vänrikki Kis-Kis...
"Nimeni on Jukka, ja tapani tulette tuntemaan!"
Ei sillä, että minä musiikista mitään ymmärtäisin – täällä vain on hauska mellastaa toopena diletanttinakin!
Eikös Johan Julius Christian Sibeliuksen Viulukonserton päätösosan (Allegro ma non tanto) alkuteema tunneta myös nimellä "Jääkarhujen poloneesi"?
Tää on hyvä paikka nimenomaan meidän diletanttien mellastella.
Vaihdellaan aina sopivin välein "nick"ejä ja yritellään vaikuttaa
parhaamme mukaan maapallon pyörimisliikeeseen ja -suuntaan.
Jatketaan siis vaan!
Jatketaan ihmeessä!
Totesin tuolla edellä, etten ole ostanut hyllyyni vielä yhtään Bruckner-äänitettä. Eilen havaitsin, että on minulla sentään tuo Classica-lehden mukana tullut levy, jolla on Brucknerin numeroimaton sinfonia f-molli. No, ostanut minä sitä en sentään ole, vaan lehden yksi vuosikerta CD-levyineen tuli kilpailupalkintona.
Jukka Tapani alias J alias Vänrikki Kis-Kis alias Hiihtoniilo alias...
Jatketaan ihmeessä!
Totesin tuolla edellä, etten ole ostanut hyllyyni vielä yhtään Bruckner-äänitettä. Eilen havaitsin, että on minulla sentään tuo Classica-lehden mukana tullut levy, jolla on Brucknerin numeroimaton sinfonia f-molli. No, ostanut minä sitä en sentään ole, vaan lehden yksi vuosikerta CD-levyineen tuli kilpailupalkintona.
Vai siis vielä Hiihdonilo...? Classica tuli minulle alkuhetkestä siihen saakka kun sen oma tykölevy lopetettiin. Lopetin tilaamisen samantien kun kustantaja päätti hävittää levynsä.
Niillä levyillä nimittäin oli tosi paljon kiinnostavaa, osin tuttua, mutta paljon tuntematonta musiikkia.
Vanhoja äänitteitä esim. YLEn arkistoista. Lopun alkua kiinnostukselleni oli jo kun siinä alkoi olla huonosti suoraan engl. Gramophone-lehdestä käännettyjä etusivun juttuja. Tää nyt tällä kerta tuosta Brucknerista. Pitänee vaihtaa aihetta ja kenties palstaa...Miten olis "Oi, suksikaa..."?
Kuulin Brucknerin yheksännen eka kerta 1976 ja sitten Te Deum päälle. Upeeta oli. Myös nelonen on upeeta ! Mutta Brahms ja Mahler menee yli kuitenkin.