Missä mättää?

Olen itsekin tavannut nettitreffailun kautta varmaan 30 miestä tai ehkä enemmänkin vuosien aikana. Useimmat treffit eivät ole johtaneet mihinkään, mutta joidenkin kanssa olen tapaillut tai jopa seurustellut. Nämäkään suhteet ovat kuitenkin päättyneet.

Nettitreffailu alkaa käydä rasittavaksi mitä pidempään sitä harrastaa. Ei jaksa samoja tarinoita kirjoitella jokaisen tyypin kanssa ja monet treffit kannattaisi kokonaan jättää väliin. Mutta ihminen haluaa kokeilla, koska voi keksiä kaikkia tekosyitä, että ehkä toinen ei ole hyvä kirjoittaja mutta livenä sitten erilainen ja pakko mennä treffeille tarkistamaan asia.

dissaatko sä ne naiset aina, vai naisetko dissaa sut aina?

Jos itse dissaat kaikki naiset, joita tapaat, niin musta siihen voi olla useampia syitä: et ehkä oikeesti halua/ole valmis vielä suhteeseen. Huom. voit kyllä kaivata suhdetta mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että oikeasti sydämessäsi haluaisit vakiseurustelua tai että sulla olis vaadittavat ominaisuudet kasassa itselläsi, jota suhde vaatii. Esim. vois verrata vaikka siihen, että ns. luonto hoitaa asian himaan, jos yrität tehdä jotain vastoin sisimpiä ajatuksiasi. Ja musta on ihan ok olla haluamatta suhdetta...ei se kaikille sovi ja ei kaikkien tarvi haluta parisuhdetta. (Mut silti sitä voi kaivata elämäänsä..koska ihminen kaipaa sitä mitä ei saa..tai sitä mitä ei hänellä ole....vaikka voi tietää, ettei se juttu se oma juttu silti olisikaan. Mustakin olisi hienoa olla duunissa matemaattisia taitoja vaativassa ammatissa, ja haluaisin osatakkin ja vaikka harjoitella matikan taitojani, mutta tiedän ettei minusta yksinkertaisesti vain ole matimaattisille aloille...liikaa verta, hikeä ja kyyneleitä vaikka kuinka haluaisin).

Jos naiset dissaa sut aina...Niin voisit vaiks miettiä, ootko ihan vaan nais-mies -kiinnostusmielessä mukana treffeillä. Eli et ole hakemassa esim. jotain päivän piristysruisketta, laajentamassa tuttavapiiriäsi uusilla naisilla, ettet ole etsimässä jotain huolenpitäjää itsellesi, tai hankkimassa jotain jännitävällä tavalla vaarallisenviehättävää "jalat alta viejää", joka saattaa helposti jonki ajan päästä iskeä vastapalloon esim. tosi rasittavina luonteenpiirteinä siinä toisessa ja suhteen epävakautena. Kantsii kattoa, että on samanhenkisten ja vähän samanluonteenpiirteisten ihmisten kanssa treffeillä...eroavaisuuksien täydentämiseen perustuvissa suhteissa saattaa huomata, ettei löydykkään tarpeeksi samoja yhdessä jaettavia asioita, jotka estäisivät suhteen leviävämästä käsiin. Ja on se rasittavaa, jos toinen on jatkuvasti kovin erilainen ja erilaista mieltä asioista kuin sinä...tietää paljoa välienselvittelyjä jne.

Jos treffailee usein, niin voi iskeä ns. vauhtisokeus. Eli et huomaa jäädä tutustumaan yhteen tyttöön kunnolla kerrallaan...vaan uutta otetaan putkeen. Ja kehä alkaa olla valmis, kun aletaan ajatella, että jaha tää tyttö ei ollut täysin mulle passaava näitten treffien perusteella...ja kun tietää tavallaan että miten "helposti" voi hommata uuden treffiseuralaisen deittipalstakaupanhyllyltä.

Ja et aika silleen itsensä pitäisi olla treffeillä, jotta rehellinen uusi suhde voi saada alkunsa. Eli et ei miellytä toista tahallaan liikaa, myötäile liikaa, tai anna itsestään tahallaan jotain coolimpaa kuvaa tai ns. hankalasti saavutettavan kuvaa...koska silloin syöttiin tarttuu sitten juuri sellaista henkilöä etsivät naiset...ja kun totuus sinusta alkaa tulla esiin, niin nainen ajattelee, että ok, toi ei ollutkaan sellainen hakemani tyyppi ja nostaa kytkintä. Et siinä mieles luonteella ei kannata lähteä pelailemaan. Liian helpon kuvan antamista itsestään esim. jos haluaa edetä rauhallisemmin kuin nainen, niin niitä eleitä voi tehdä ihan tekotasolla, esim. viettää lauantai-illat kavereiden kanssa niin kauan kun itsestä tuntuu siltä, ettei viikon parasta iltaa halua vietellä vielä sen uuden tuttavuuden kanssa.

Tarinasi kuulostaa varsin tutulta. Noin se meni aina minullakin silloin kun vielä jaksoin käydä treffeillä. Tulin siihen tulokseen, että niin minä kuin ne naisetkin olemme yksinkertaisesti vain sellaisia, jotka emme todellisuudessa seurustelusuhdetta haluakaan. Sellaisenkin kiintoisan havainnon olen tehnyt, että noiden treffien jälkeen oli aina automaattisesti selvää, että tapaaminen jää siihen yhteen kertaan. Tämäkin havainto vain vahvistaa sitä käsitystä, että siinä vain ihmisen kuoret tapasivat toisensa ilmeisesti tietämättä itsekään miksi tavattiin.

Toisin sanoen treffeillä käyvät aikuiset sinkkuihmiset ovat lähes sataprosenttisesti parisuhteeseen kykenemättömiä, mutta eivät tätä tunnusta tai edes tiedosta. Mutta treffeillä käydään, koska täytyyhän sitä nyt sinkkuihmisen treffeillä käydä. Vai täytyykö?

Kuule, oletkohan edes mahtanut mimmeille osoittaa kiinnostustasi? Minäkin olen käynyt monilla kymmenillä nettitreffeillä muutaman vuoden ajan. Nyt olen lopettanut. Syy? En jaksa tuhlata aikaani muilta elämäni tärkeiltä asioilta siihen, että kirjoittelen ne samat jutut aina uudelleen, panostan treffeihin laittautumalla ja yrittämällä pitää yllä keskustelua. Muutama todella "surullinen" tapaus on minusta selvästi ollut kiinnostunut, muttei ole edes ottanut yhteyttä jälkeenpäin. Sitten on ollut niitä, joiden kanssa olen käynyt toistekin treffeillä ja ollut kiinnostunut, mutta selkeästi nämä ovat pyörittäneet varsinaista naisrinkiä, eikä heistä ole kuulunut. Hakevat täydellistä naista, vaikka eivät itse missään nimessä täydellisiä. Hengaavat treffeillä vielä vuosienkin jälkeen. Mikä lienee sitten naisissa vikana? Luulisin, että nämä miehet valkkaavat jo treffeille ne akateemiset, nätit tytöt (joihin itsekin haluan ajatella kuuluvani), mutta "jokin puuttuu" sitten aina. Liikaa valinnanvaraa, sitoutumiskammoa, entisten suhteiden haamuja, lapsuuden traumoja vissiin taustalla.

Hetken aikaa surutti tilanne, joka söi aika kovasti itsetuntoani. Mietin, että tekeekö minusta huonon seurustelukumppaniehdokkaan esim. se, että olen kasvanut keskiluokkaisessa perheessä, en Helsingin niemen seurapiireissä. Oikeasti! Tämä oli yhdellekin miehelle selvä ongelma! Olisitte nähneet tuon laiheliini-hevosnaaman (ilmoituksessa "sporttinen") ilmeen, kun kerroin missä kaupunginosassa olen kasvanut (ylemmän keskiluokan aluetta sekin kyllä) ja mitä "tavislukiota" käynyt. Ja sentään olen senkin jälkeen itse luonut elämäni: opiskellut maisterintutkinnon, hankkinut hyvän ammatin, ostanut oman kodin. Mutta ei. Lika barn leka bäst.

Toinen nettitreffailija sattui olemaan samalla ystäväni miehen ystävä, joten sain hänestä jälkikäteen hieman luonneanalyysiä. Kuulemma hakee "espoolaista Burberry-tyttöä", joten minä en selkeästi sovi kuvaan. Vaikka ulkonäöstäni huolehdinkin ja pukeudun tyylikkäästi. En vaan näe syytä, miksi keskihintaiset vaatteet tekevät minusta huonomman naisen kuin design-releet? Kun kerran mieluummin hoidan talouttani järkevästi ja maksan esim. omistusasuntoni velkaa pois, matkustelen silloin tällöin jne.

Nyt olen alkanut miettiä, että hei, eihän tämä nyt niin yksipuolista voi olla,että mies päättää, milloin kiinnostaa. Kyllä minäkin voin nyt sanoa, ettei minua kiinnostaisi ryhtyä vakavaan suhteeseen näihin itseään etsiviin, kuuta kurkottaviin snobeihin. Joten ehkä tässä sinunkin ogelmasi? Just a thought..

kaikki johtuu siitä, että netin kautta on liian helppo tavata ihmisiä. Tosielämässä (yleensä) luodaan harvemmin kontakteja ainakaan parinetsintämielessä. harvoin tosielämässä tulee ihastuksia kohdalle, ja ehkä vielä harvemmin netin kautta. Siis koitan sanoa, että tosielämässä on helpompi erottaa heti missä kontakteissa olisi ainesta romanssiin. Netissä etsitään romanssia kaikkien kanssa, vaikka ei olisi mitään yhteensopivuutta tosielämässä. Tästä johtuu se ilmiö että tulee käytyä monilla mitäänsanomattomilla nettitreffeillä ja kohdattua ihan hyviä (mutta syvemmällä tasolla ei-sykähdyttäviä) ihmisiä jotenkin epäinhimillisesti ja viileästi vaikka ei haluaisikaan niin toimia.