Onko teillä muilla jotain suhteista tai jostain tietystä tyypistä jääneitä niin kipeitä muistoja, että asiaa ajatelles alkaa itkettää?
Mulla ainakin on, se ei liity oikeestaan siihen, että miten kovaa tykkäsin yhdestä tyypistä ja miten sitä kaipasin aikanaan...vaan ihan saakelinmoiseen pettymykseen, jonka koin tän tyypin kansa. Siis tosi henkilökohtaisissa asioissa. Ei siis suhteen loppuminen vaan sitä ennen tapahtuneet jutut.
Kai tää joskus loppuu. Mut onko muita yhtä "herkkiksiä" naisia? Vaan onko mulla joku ihme patoutuma.
Mulla ainakin on, se ei liity oikeestaan siihen, että miten kovaa tykkäsin yhdestä tyypistä ja miten sitä kaipasin aikanaan...vaan ihan saakelinmoiseen pettymykseen, jonka koin tän tyypin kansa. Siis tosi henkilökohtaisissa asioissa. Ei siis suhteen loppuminen vaan sitä ennen tapahtuneet jutut.
Kai tää joskus loppuu. Mut onko muita yhtä "herkkiksiä" naisia? Vaan onko mulla joku ihme patoutuma.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän täysin. Mutta antaa sen itkun tulla vaan, se puhdistaa?
Ei se sureta miten kaunista meillä oli. Ei sekään, mitä meillä olisi voinut olla. Mutta se tapa, jolla suhde suhde loppui, sitä en ole antanut anteeksi. Jotenkin se vei pohjan kaikelta, mihin oli uskonut, vesitti ne muistotkin...
Onneksi mies on nyt jonkin aikaa opiskelemassa toisella puolella maapalloa - eipähän tule törmättyä enää työmatkalla.
Kipeitä tunteita. Pettymystä. Yksinkertaista pettymystä ja lohduttomuutta. Välillä kun muistelen asiaa, niin tunnen oloni katkeraksi vanhaksi naiseksi joka vieläkin viitsii miettiä sitä. Sitten yritän taas palata normaaliin olotilaan. Ei sitä kannata enää miettiä. Se meni jo.