Minua huvittaa suuresti aina kun Bushia kritisoivat ihmiset, jotka eivät asioista mitään tiedä ja ovat itse sekaantuneet okkultismiin. Bushiahan syytetään salaseurojen jäsenyydestä ja kaikesta muusta, mitä ei kuitenkaan kukan voi osoittaa todeksi. Salaseurat perustuvat okkultismiin, eli saatananpalvontaan ja niiden enemmän tai vähemmän vaikutusvaltaiset jäsenet ovat vuosisatoja yrittäneet muuttaa maailmaa mieleisekseen siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kaikki rockia kuuntelevat, spiritismiin sekaantuneet ja torontolaiset, ovat itseasiassa okkultisteja. Torontolaisuus on kristillistä shamanismia ja rock -musiikki pahojen henkien manaamista. Spiritismi on myös demonien kanssa vehtailua.
Nämä okkultismiin sekaantuneet ihmiset syyttävät siis Bushia siitä, mihin itse ovat sekaantuneet! Eikö ole hullunkurista? Bush on uudestisyntynyt kristitty ja okkultistit haluavat leimata hänet okkultistiksi! Eikö ole huvittavaa? He uskovat kaiken, mitä massamedia heille suoltaa ja pitävät itseään fiksuina, vaikka uskovat kritikittömästi ja hyväuskoisest kaikenmaailman salaliittoteorioihin, mitä netistä löytyy. Miten banaalia ja typerää!
Miten voi olla mahdollista, että uskovainen, tai muunlainen kristitty vihaa presidenttiä, joka ainoana valtionpäämiehenä puolustaa jumalisia arvoja?

Vastaukset 26
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000022798561
Kaikki mikä ei mielytä Jumalan henkeä meissä...
alat oppoia
Minä sinä olet minua pitänyt?
niinku jumalallinen ymmärrys olisi hämärtynyt, lauot parjaavia tuomioitasi kysymättä pyhän hengen mielipidettä ja täällähän ne sitten narahtaa...
En voi tietää, mitä tarkoitat, jos et osoita sitä todeksi.
Kaikki rockia kuuntelevat, spiritismiin sekaantuneet ja torontolaiset, ovat itseasiassa okkultisteja. Torontolaisuus on kristillistä shamanismia ja rock -musiikki pahojen henkien manaamista. Spiritismi on myös demonien kanssa vehtailua.
En ymmärrä, mitä siinä on väärää.
sitten, juttele vaan yksinäsi, kun et halua Pyhää Henkeä totella.
Peppuroi vain sinä tyrannihenkiesi kanssa. Minä koettelen kaikki ja haluan olla raitis!
Samalla aloitti sodan vastoin yk:n päätöslauselmia,irtisanoutui geneven sopimuksesta koskien kidutusta,kieltäytyy solmimasta kioton sopimusta aiheuttaen kiihtyvän ilmastonlämpenemisen ja satojatuhansia kuolleita erityisesti päiväntasaajan alueella.
pitää kohta kymmenettä vuotta ihmisiä vangittuina ilman oikeutta tai edes syytettä kieltää punaisenristin valvonnan guantanamossa jne..jne..
Niin uudestaan syntyneet ne todelliset uskikset..heh heh.Kyllä sielunvihollinen on iloinen kun teikäläisiä päästetään vallankahvaan.
Pahempia änkyrä kristityt ovat kuin minkään muun uskon edustajat tai ei samaa sekopäistä jengiä te olette kaikki.
Sama se mikä teidän jumalanne nimi on aina kun taikauskot sotketaan todellisuuteen syntyy hankaumia ja niissä kärsii tavalliset ihmiset.
Raamattulla voisi mielestäni koraanin kanssa pyyhkiä pers...
ehdottomasti tarpeellista, jotta raakalaiset terroristit eivät olisi kohta SINUN kimpussasi. Älä luule, että he vihaavat vain Amerikkaa...
Oletko kiittämätön? Amerikkalaisten nuorten miesten veri on vuotanut ja sinä vähät välität siitä!!!
idiootti voi kirjoittaa näin;
"Oletko kiittämätön? Amerikkalaisten nuorten miesten veri on vuotanut ja sinä vähät välität siitä!!! "
Tiedätkö kuka nuo miehet halusi lähettää sinne tapettavaksi? Taikauskoinen huu-haa-ukko Bush.
Etkö sinä pysty tajuaaan, että Saddam olisi kohta sinun kimpssasi, ellei hänen hallintoaan olisi kaadettu?
Mannerheimin vika varmaan, että suomalaiset sotilaat kuolivat talvi- ja jatkosodassa... ONKO SINULLÄ JÄRKEÄ PÄÄSSÄ?
niin on irakilaistenkin ja tidäthän terrorismi lisää terrorismia ja joka miekkaan tarttuu...
niin veri on vuotanut kukahan sodan aloitti?
Taitaa bussin välittäminen olla aika vähäistä.
Kerro hyvä ihminen se...
sehän lienee ratkaisu,politiikka.
Neuvottelu ja asioista selvyys ennen massamurhaamista(irak).Ei ole oikeaa uskoa on olemassa vain vääriä uskontoja ja taikauskoa ei neuvoa voi kysyä olemattomalta.
Ei kukaan synny terroristiksi(niin irakissa kuin bussin perheessä).Epätoivo,tietämättömyys ja ennakkoluulot lietsovat väkivaltaa.
Tappaminen on loputon suo ei aseilla voi voittaa rauhaa vaan asenteella ja avarakatseisella politiikalla.
Ja idolisi ilk..ei vaan bussi ei osaa muuta kuin aseiden suoman vallan
Politiikka... Luuletko, ette SITÄ EI KOKEILTU SADDAMIN KANSSA?
Torontolaisuus on Pyhästä Hengestä.Ei kannata hakata päätään seinään.
Ei sitä jaksaisi ilman pientä leikinlaksua, vai mitä?
3000 maanmiestään 11.9., pakenee asevelvollisuuttaan, on rattijuppo, käyttää huumeita ja viinaa, kuulu skull&bones:iin, valehtelee.. lista on pitkä-se syntilista!
asevelvollisuutta, vaikka olisinhan minäkin paennut, jos olisin ollut Bushin pöksyissä...
Muut syntilistan synnit ovat keksittyä höpötystä, tai liioitelua.
rockia soittavat? ja vain hyväntekeväisyyskeikkoja
mutta Jumala voi antaa teille sen anteeksi, jos tulette rehellisinä Hänen luokseen.
sitten se on aivan aivopesty asioilla jotka on osaksi totta, eipä pojalla ole muuta tekemistä kun täällä päteä, isä on kuitenkin ollut h-past vaikkakin helluntaiharhainen uskonnollinen perinnäissäätyläinen ilman raamatun kokonaissanoman sisäistämistä.
Olenhan sanonut monta kertaa, että huvin vuoksi minä palstalla olen...