Olemme olleet yhdessä 4 vuotta, naimisissa vajaat 2 vuotta.
Suhteemme oli intohimoa täynnä, toisen kunnioitusta, kauniita sanoja ym.
n 2 vuoden seurustelun jälkeen ei halunnut enää minua, kauniit sanat loppui, väsytti aina kun oli kahdenkeskistä aikaa ja kaiken selityksenä oli vain että arkehan tämä vain on, jokaiseen suhteeseen tulee arki.Tuli kerran lyömistäkin, humalaspäissään. Itsellä tuo ihastumisen tunne olisi kestänyt paljon, paljon pitempään, olinhan löytänyt " elämäni miehen" rinnalleni.Yritin tehdä paljon suhteen eteen, selitellä itselleni, olihan meillä pieni lapsi ja hän on hyvä isä.Mutta kun vastakaikua ei tullut vuosiin, niin alkoi tulla kriisiä kriisin perään. Nyt tuntuu, että selviämme edellisestä, niin uusi on jo odottamassa. Siis mieheni ei aloita riitoja , se paha olen minä. Kaipaan niin lämpöä, hellyyttä, intohimoa mieheltäni. Mieheni sanoo että vaadin liikaa, että lapsuuteni asiat vaikuttavat siihen, että tarvitsen niin paljon huomiota.Käskee hoitaa itseni kuntoon.
Kertokaa siskot ja veljet,missä vika ja mitä pitäisi tehdä????!! Olemme täysin umpikujassa.Onko muuta vaihtoehtoa kuín ero? Onko muita samassa tilanteessa olevia? Miten olette selvinneet?
Esimerkki viikonlopulta:Nyt lauantaina annoin mieheni nukkua pitkään, laitoin kahvit, lämmitin talon. Kävimme ostoksilla ja veimme lapset pilkille järvelle mieheni kotipaikalle , samalla vieraillen hänen vanhempiensa luona. Illaksi suunnittelimme lähteä käymään baarissa, vaan muutaman paukun jälkeen mieheni katosi alakertaan (autotalli, pannuhuone ovat siellä) soitellen kavereilleen n.4 kpl toisinsanoen viettäen aikaa n 3 tuntia siellä jutellen tuttavilleen. Saunan jälkeen laitoin lapset nukkumaan ja kömmin aviomieheni viereen, jokaensimmäisenä kysyi tuttumme sukunimeä (ottaakseen selvää numerosta) ja 3 minuutin päästä veti hirsiä istuen sohvalla.
Aamulla olin tosi vihainen että lauantain laatuaika meni miten meni.Hän ei näe tehneensä mitään väärin mitään. Keskustelemiseen hän toteaa, ettei jaksa vatvoa samoja asioita.Tänään käski häipyä elämästään. Kuitenkin tiedän, että hän rakastaa minua.
Auttakaa!!!
Kiitos kun jaksoit lukea.
Suhteemme oli intohimoa täynnä, toisen kunnioitusta, kauniita sanoja ym.
n 2 vuoden seurustelun jälkeen ei halunnut enää minua, kauniit sanat loppui, väsytti aina kun oli kahdenkeskistä aikaa ja kaiken selityksenä oli vain että arkehan tämä vain on, jokaiseen suhteeseen tulee arki.Tuli kerran lyömistäkin, humalaspäissään. Itsellä tuo ihastumisen tunne olisi kestänyt paljon, paljon pitempään, olinhan löytänyt " elämäni miehen" rinnalleni.Yritin tehdä paljon suhteen eteen, selitellä itselleni, olihan meillä pieni lapsi ja hän on hyvä isä.Mutta kun vastakaikua ei tullut vuosiin, niin alkoi tulla kriisiä kriisin perään. Nyt tuntuu, että selviämme edellisestä, niin uusi on jo odottamassa. Siis mieheni ei aloita riitoja , se paha olen minä. Kaipaan niin lämpöä, hellyyttä, intohimoa mieheltäni. Mieheni sanoo että vaadin liikaa, että lapsuuteni asiat vaikuttavat siihen, että tarvitsen niin paljon huomiota.Käskee hoitaa itseni kuntoon.
Kertokaa siskot ja veljet,missä vika ja mitä pitäisi tehdä????!! Olemme täysin umpikujassa.Onko muuta vaihtoehtoa kuín ero? Onko muita samassa tilanteessa olevia? Miten olette selvinneet?
Esimerkki viikonlopulta:Nyt lauantaina annoin mieheni nukkua pitkään, laitoin kahvit, lämmitin talon. Kävimme ostoksilla ja veimme lapset pilkille järvelle mieheni kotipaikalle , samalla vieraillen hänen vanhempiensa luona. Illaksi suunnittelimme lähteä käymään baarissa, vaan muutaman paukun jälkeen mieheni katosi alakertaan (autotalli, pannuhuone ovat siellä) soitellen kavereilleen n.4 kpl toisinsanoen viettäen aikaa n 3 tuntia siellä jutellen tuttavilleen. Saunan jälkeen laitoin lapset nukkumaan ja kömmin aviomieheni viereen, jokaensimmäisenä kysyi tuttumme sukunimeä (ottaakseen selvää numerosta) ja 3 minuutin päästä veti hirsiä istuen sohvalla.
Aamulla olin tosi vihainen että lauantain laatuaika meni miten meni.Hän ei näe tehneensä mitään väärin mitään. Keskustelemiseen hän toteaa, ettei jaksa vatvoa samoja asioita.Tänään käski häipyä elämästään. Kuitenkin tiedän, että hän rakastaa minua.
Auttakaa!!!
Kiitos kun jaksoit lukea.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oletko lihonut sitten "alkuaikojen"..?
Tai sitten miehesi löysin jonkun toisen naisen, jota kaihoilee mielessään.
tuo väsymys on sama kuin ei kiinnosta...
Osaksi tuo kertomasi oli hieman samaa kuin meillä oli. Se, että hän häipyi jonnekin puhumaan puhelimessa, niin mitä muuta hän teki. Olisiko hänellä ollut jemmassa jokin pullo? Ja puhuiko hän vaan kavereilleen, ettei olisi ollut joku nainen. No, mun mies kyllä halusi seksiä, mutta muuten kävi kaikenlaisilla tekosyillä, kuten täytyy tehdä lumityöt, täytyy vaihtaa öljyt tai muuten tehdä autotallissa jotain, niin hänellä oli siellä myös piilopullo. Siitä hän sitten otti aina välillä. Saattoi hänellä olla sisällä kaljaakin, mutta se oli vaan hämäystä. Kirkas pullo oli sitten piilossa. Aina, kun kysyin häneltä, mitä oli juonut, niin vastaus oli en mitään tai sitten yhden kaljan. Näin meni muutama vuosi. Sitten kyllästyin ja otin eron.
Myös minun mieheni käytti sitä, ettei jaksa jauhaa aina samaa, joten ei hän koskaan keskustellut asioista. Toinen keino hänellä oli alkaa puhua jostakin asian vierestä ja sitten syytellä minua. Eli asiasta hän ei voinut koskaan keskustella. Todella hankalaa oli.
sinulta. Tässä karmea totuus: Mies on kyllästynyt teidän arkeen ja suhteeseenne. Vaikka tekisit mitä se ei auta kun se ei johdu sinusta.
Eli neuvoni on: Ota takapakkkia reippaasti. Puhu vain välttämättömimmät asiat mutta ei mitään suhteestanne tai elostanne. Pysy mahdollisimman paljon poissa näkyvistä. Hanki omia menoja joita selittelet jos kysytään.
Jos miehesi todella välittää sinusta, alkaa hän huomaamaan muutoksen ja myös toimia. Jos ei mitään tapahdu hänen puoleltaan muutamaan kuukauteen on hän tyytyväinen omaan tilaansa. Silloin sinun on paras alkaa harkita onko suhteenne sen arvoinen että sinun täytyy ruikuttaa huomiota ja läheisyyttä. Mieti kannattaako elää vielä loppuelämä tuolla tavoin.
Miehesi pitää sinua varmana nakkina kun pyydät sitä huomiota ja aloitat ongelmien ratkomisen suhteessanne eli olet itsestään selvyys. Älä ole sitä enään.
Niin, kaikissa noissa vastauksissa löytyy varmaan paljon mietittävää. Oman ajan ja samalla etäisyyden ottaminen suhteeseen ehkä antaa toiselle ajattelemisen aihetta. On pieni pelko rinnassa, että mitä jos suhde kariutuu tähän...
Kuten joku sanoi, ettei näin yksipuolista suhdetta kannata jatkaa.
Yhteisen ajan hakeminen ja vain me- ilman puhelinta. Mutta näin tapahtuu jos itse teen asian eteen jotakin.
Jotenkin olisin niin otettu pienistäkin huomaavaisuuksista, mutta periaatteenani on, että kohtele toista kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Miksi mies vain ottaa tyytyväisenä kaiken vastaan haluamatta itse tehdä mitään ylimääräistä??? Miksi suhde ajetaan tieten tahtoen arkiseksi,eikö olisi ihanampaa elää siinä pienessä huumeessa vaikka koko elämä?
Näitä kysymyksiä pyörii päässäni "arjen tultua elämääni"
Kiitos ja kumarrus teille kommenteista!
arkeahan se vaan on, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä, mihin ne kaikki pienet toisen huomioimiset suhteen jatkuessa unohtuu. Ei sitä mielestäni voi pelkästään perustella sillä, että ollaan oltu pitkään yhdessä.
Meillä täällä päässä vähän sama tilanne. Ollaan oltu yhdessä kohta seitsemän vuotta. Vastaavanlaisia tilanteita kuin teillä. Sitten sitä miettii, olenko liian vaativa ihminen ja tuntee syyllisyyttä omista toiveistaan. Siis todella kirjotuksesi suurilta osin kuin minun elämästä.
Miksiköhän arjen pitää olla päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen vain sitä samaa tavallista arkea? Itse yritän välillä keksiä jotain mukavaa piristystä arjen keskelle mutta mieheni ei tunnu innostuvan oikein mistään. Sanoin miehelleni että olisi kiva jos sinäkin joskus yllättäisit, mutta hän vaan sanoo, että onkohan sinulta jäänyt joku vaihe elämästä elämättä kun aina pitää olla tekemässä jotain ja kun et osaa olla paikallasi. Hän jaksaa aina hokea, että uskoisit nyt, tällaista tämä elämä on, arkea arjen perään, koita tottua.
Mutta miksi, kysyn minä. Jostain syystä tämä tilanne on alkanut ahdistaa minua todella paljon. Tuntuu kuin elämässä ei olisi muuta kuin ainainen työn ja lastenhoidon sekä kotitöiden yhteensovittaminen. Argh!
sinun pitää nainen ottaa itseäsi niskasta kiinni ja vaatia omaan elämääsi onnea, kukaan muu ei tee sitä puolestasi. menkää parisuhde terapiaan, sieltä saa hyvän alun ongelmien selvittämiselle, jos ei mikään auta olet onnellisempi yksin. ja jos jotain rakastaa ei silloin ole itsekäs vaan ottaa toisen ihmisen huomioon kaikessa. voimia!
useikaan jaksa kuunnella samoja naisten asioita.
Jaksatko sinä kuunnella miesten asioita jotka käsittelevät esim. jotain jalkapallo, auto, metsästys yms. asioita. Miehesi ehkä säästää sinut niiltä.
Miesten ja naisten mielenkiinnon aiheet voivat olla niin erilaiset.
Kannattaisi ehkä hankkia itselle samaa sukupuolta oleva ystävä, jonka kanssa voisitte keskustella näistä "elämää suuremmista" asioista.