Mitä pitäisi ajatella, kun mieheni ei halua edelleenkään muuttaa yhteen, yli kahden vuoden seurustelun jälkeen? Syyksi mainitsee rahan. Hän on tottunut leveään elämäntyyliin ja jos muuttaisi pois vanhempiensa luota, elintaso tippuisi reippaasti. Faktaahan tuo on, mutta mielestäni lähinnä säälittävää pelkuruutta kun ei yli kaksikymppisenä halua lähteä pois äitinsä helmoista. Kuulemma rakastaa minua paljon, eikä suhteessamme ole muita ongelmia.
Kun toinen ei halua muuttaa yhteen
zjhdvkjhd
51456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Avokkisi ei ole vielä valmis sitoutumaan, ottamaan vastuuta, haluaa elää huolettomasti.
Minusta sinun pitäisi päästä keskustelemaan oikein kunnolla ja saada irti hänestä se oikea totuus. Ei se ole keskustelua, että muutatko mun kaa, en mä, mä haluan elää leveesti.
Mikäli avokillasi ei ole mitään ajatuksia edes säästää pikkuisen tulevaisuutta varten, niin pikkuisen on lapsellinen.
Uskaltaisitko kokeilla muutaman kerran ja sanoa, että ei nyt sovi tapaaminen, minulla on tiedossa leveän mukavaa elämää. Reaktiosta näet, mikä on paikkasi hänen elämässä.
Petkutat itseäsi. Mies ei ole miehesi tai avokkisi, vaan seurustelukumppanisi, joka ei toistaiseksi muuta halua ollakaan. Nuori mies vielä.
Miksi yleensäkään nuori mies haluaisi muuttaa yhteen nuoren naisen kanssa,jos elämä muualla, esimerkiksi kotona, tarjoaa täysylöspidon.
Ja oletteko koskaan, nuoret naiset, tulleet ajatelleeksi seuraavaa. Miksi mies ottaisi kantaakseen monet vastuut naisen kanssa, jos saa muutenkin kaiken haluamansa helposti ja ilmaiseksi?
ja hänen valintojaan.
Sinussa asuu jo melko hyvän kokoinen pirttihirmun alku..
Luepa mitä olet kirjoittanut.. pahiten pistää silmään sinun halu määrätä ja päättää, sen lisäksi että pidät miesparkaa säälittävänä pelkurina joka haluaa olla äitinsä helmoissa.
Ei noilla eväillä rakenneta kestävää pohjaa pysyvälle parisuhteelle.
Hiljaa hyvä tulee!
Heips..
Voisin ihan suoraan sanoa, että miehet ovat oikeita kotihiiriä ja asustelevat mielellään vanhempiensa nurkissa. Tietysti tämä ei päde kaikkiin miehiin, joten yleistämään en ala.
Oma avomieheni selitti syyksi työnsä, rahan, yms. mikä varmasti olisi saatu hoidettua kahden vuoden aikana, ennenkuin muutto olisi ollut edessä. Kuitenkin herra päätti pitää päänsä, mutta suostui kuuntelemaan ja puhumaan asiasta, mikä minusta oli jo melko paljon.
Loppuratkaisuunkin päädyimme joulun alla ja nyt olisi tarkotus muuttaa maalle, miehen kotipaikalle vuoden päästä. Kun itse myönnyin tähän, tiesin joutuvani tekemään paljon asian eteen, että se onnistuisi. Kuten jättämään koulun ja aloittamaan "kouluttautumisen" alusta kotipaikkakunnalla, mutta uskon sen kuitenkin kannattavan.
Ainoa syy miksi oikeastaan edes suostuin asiaan oli se, että rakastan itsekin maalla asumista ja mies on monesti myöntynyt asioihin, joita minä haluan. Tässä voisi sanoa, että kyllä sopu sijaa antaa, kun vain jaksaa puhua asiasta ja etsiä sitä ratkaisua joka sopii molemmille. Vaikka sitä sitten odotettaisiinkin kolme vuotta. :)
Aikoinaan miehet vinkuivat ja tekivät vaikka mitä saadakseen naisen kanssaan naimisiin. Nainen oli selvä valitsija.
Olisko pieni toppuuttelu paikallaan. Miehet syövät kädestä, jos ei lankea jokaisen pyytelijän kelkkaan.
Entiseen aikaan naiset eivät valitelleet, että mies ei halua irti äidistään ja mukavasta elämästä.
Mietittävää :)