Olisi kiva kuulla kokemuksia sellaisista etäsuhteista, jotka ovat ”viikonloppusuhteita”. Miten olette päätyneet tällaiseen asumisjärjestelyyn? Miten kauan olette olleet yhdessä ja miten kauan etäsuhteessa? Tiedätkö, milloin pääsette saman katon alle pysyvästi?
Miten jaksatte arjessa ja miten viikonloput sujuvat? Minkä asioiden olet huomannut kärsivän etäsuhteessa? Onko etäsuhteessa mitään hyvää?
Meillä viikonloppu menee pääasiassa nukkuessa ja riidellessä. Näin on ollut jo pitkään. Miten tällaista jaksaa. Miksi mieheni enää haluaisi kohta mitään muutosta tilanteeseen kun ei tunnu olevan enää mitään positiivista energiaa tässä suhteessa.
Miten jaksatte arjessa ja miten viikonloput sujuvat? Minkä asioiden olet huomannut kärsivän etäsuhteessa? Onko etäsuhteessa mitään hyvää?
Meillä viikonloppu menee pääasiassa nukkuessa ja riidellessä. Näin on ollut jo pitkään. Miten tällaista jaksaa. Miksi mieheni enää haluaisi kohta mitään muutosta tilanteeseen kun ei tunnu olevan enää mitään positiivista energiaa tässä suhteessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tai myöhemmin.En ikinä enää ja itsekkin olin siinä
5v.sen jälkeen lopetin suhteen.Sydänsuruja siitä
saa ,ei muuta.Ainoa hyvä asia on,että ei arki
tule niin helposti.
Meillä on ihan arkisia viikonloput. Riitelyksi tai kinasteluksi se usein menee. Ite oon ollu viimesen vuoden niin loppu siihen että ei asuta yhessä paikassa. Asiat roikkuu ja roikkuu vuodesta toiseen.
Joskus nähään myös viikolla mutta mitä siinä ehtii iltamyöhällä enää jutella ku pitäisi nukkuakin.
Minulla ja tyttöystävälläni sinkoilua kahden paikkakunnan välillä on jatkunut nyt vajaan vuoden verran ja tähän asti kaikki on ollut enemmän kuin hyvin huolimatta lähes 500 km välimatkasta. Ensi viikolla tyttöystäväni olisi tulossa samalla paikkakunnalle ainakin tilapäisesti ja voisi kuvitella että onni olisi nyt huipussaan. Mutta ei, riitelyä on jatkunut nyt muutaman päivän niin että minä yleensä laitan linjan poikki. Ongelmana on se, että tyttöystäväni mukaan olen ajamassa häntä nyt nyrkin ja hellan väliin kun kyseenalaistin yhden sukulaisvierailun jolle hän ei tullut. Tuossa tapauksessa reagoin yli ja olen pyytänyt anteeksi. Eilen hän kuitenkin jysäytti ”pommin” kun kertoi yhden hänen miespuolisen kaverinsa käyneen kylässä. Heillä on ollut pari vuotta sitten seksisuhde ja minulle hän on kertonut tähän asti miehen olevan ”hullu”. Nyt oli ollut kuitenkin mukava keskustella hänen kanssaan. Viime yö meni minulta valvoessa ja miettiessä onko mitään järkeä yrittääkään yhteisasumista jos minä en saa puuttua mihinkään. Tähän miesjuttuunkaan en olisi saanut puuttua. Ei kuulemma ole minun asiani ja kun he vain keskustelivat. Muutenkin tyttöystävä vetoaa aina menneisyyteen, joka hänellä on kirjavampi kuin minulle. Se kuulemma selittää…
Kurjaa että teillä menee huonosti. =( Mutta halusin nyt kuitenkin vastata tähän viestiin kun kerran kysyttiin. Olen 22 ja mieheni 25, oleme seurustelleet 4 1/2 vuotta ja suurilta osin ollaan vain nähty viikonloppuisin. Olen ennenkin ollut kaukosuhteessa ja se loppui huonosti joten harkitsin todella hartaasti että kannattako taas ryhtyä tähän? Onneksi ryhdyin koska hän on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut! Onhan meillä tietysti ollut vaikeuksia ja kriisejä jne. Mutta ollaan selvitty niistä suht hyvin. Aluksi oli tosi rankkaa kun ei nähty niin usein mutta nykyään olen jo tottunut tähän ja pystyn tekemään kouluhommat rauhassa kotona. Tai no, nyt joululoman jälkeen vaatii taas totuttelua. Etää meillä on nyt n. 400km ja kohta 500km kun hän muuttaa töiden takia. V.loppuisin kun nähdään niin kukaan meistä ei yleensä jaksa riidellä, halutaan vain nauttia tosista kun on niin vähän yhteistä aikaa. Kun minulla on koulu ohi vuoden kuluttua niin sen jälkeen muutetaan yhteen saman katon alle. Mainittakoon vielä että kaikki hänen työkaverit ovat eläneet kaukosuhteessa enemmän tai vähemmän joista osa nyt asuu yhdessä , on naimisissa tai on lapsia. Töiden (tai no opiskeluiden vielä silloin) takia he ovat muuttaneet aika usein. Hän valmistui viime keväänä.
Minä en usko siihen, että etäsuhteet kariutuvat aina sen etäisyyden vuoksi. Tässäkin ketjussa oli viesti, jossa mies kertoi tyttöystävän kokevan miehen ajavan hänet nurkkaan jne. Luulen, että etäisyys voi toki kärjistää ongelmia, mutta aika usein niitä ongelmia olisi tullut varmasti siinäkin tapauksessa, että pariskunta asuisi samalla paikkakunnalla tai saman katon alla. Etäisyys on kovin suhteellinen asia, ja sitä on hirveän helppo käyttää tekosyynä esim. kommunikointivaikeuksille tai erilaisille arvomaailmoille.
Itse koen eläväni tavallaan etäsuhteessa, vaikka asummekin poikaystäväni kanssa samassa kaupungissa. Minä opiskelen ja hän on jo työelämässä, minkä vuoksi arkirytmimme on kovin erilainen, emmekä ehdi nähdä toisiamme kauheasti viikolla ja yhdessä olomme painottuu perjantai ilta-maanantai aamu -välille. Viikolla sitten soitellaan iltaisin ja tekstaillaan, kohta myös irkkaillaan kun saan netin. Ensi vuonna saattaa olla edessä oikea etäsuhde jos muutan toiseen kaupunkiin opiskelemaan.
Me olemme sen tyyppisiä ihmisiä, ettei meidän tarvitse olla yhdessä joka päivä aamusta iltaan, jotta kokisimme suhteemme toimivaksi. Minun raakkaani on sydämessäni silloinkin kun hän ei ole silmissäni ja päin vastoin. Suhteemme on kyllä muutenkin harvinaisen toimiva, varmaankin siksi, että olemme avoimia ja puheliaita ihmisiä, eikä kumpikaan koe kompromissien tekoa tappioksi. Luulen, että suhteemme toimii hyvin siksi, että olemme molemmat itsenäisiä ihmisiä ja ihailemme tätä itsenäisyyttä toisissamme. Emme esim. koe toisen omia harrastuksia tai matkoja uhkina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme olisi toisiimme erittäin kiintyneitä ja lämpimiä ihmisiä.
Minä en lähtisi laukomaan ylesityksiä tyyliin "kaikki etäsuhteet tulevat katkeamaan aina". Oli suhde sitten millainen tahansa, se voi katketa, jos ihmiset ovat mustasukkaisia, itsekkäitä, omistushaluisia, elävät vain toisen kautta, ovat epärehellisiä, epäluuloisia tai täysin kyvyttömiä luottamaan toiseen. Kyky keskustella ja tehdä komromisseja on myöskin ensisijaisen tärkeää.
Minä ainakin olen löytänyt sellaisen miehen, etten ole hänestä valmis luopumaan helpolla vaikka muuttaisinkin toiselle paikkakunnalle.
Ja vielä, osa ihmisistä toistelee olevansa todella rakastuneita, mutta suhteen kummallakaan osapuolella ei ole halua muuttaa toisen luokse kun on vakityö omalla paikkakunnalla, onko kyse oikeasti todella suuresta rakkaudesta? Minä tunnen pariskuntia, joista toinen on vaihtanut maata tai muuttanut Helsingistä Lappiin tai vice versa, koska kaipuu on ollut niin kova. Jos työnsaantimahdollisuuksia on myös muualla (tiedän että kaikilla aloilla ei valitettavasti ole), niin miksi toisen muuttaminen on niin vaikeaa, jos olette oikeasti rakastuneita?
Olen aivan samaa mieltä kansssasi siitä että suhteet kaatuvat jos on erilaisia ongelmia jotka jo mainitsit. Onhan etäsuhde vähän hankalampaa mutta jos molemmat luottavat ja ovat sitoutuneet toisiinsa niin kyllä se onnistuu. Olemme monessa asioissa samanalaisia kun te, eli vaikka me asuisimme yhdessä niin ei olisi tarvetta olla jatkuvasti yhdessä.
Mutta syy miksi, meidän tapauksessa, emme ole voineet muuttaa yhteen ei todellakaan johdu siitä ettemme olisi halukkaita muuttaa toiseen kaupunkiin ja tehdä uhrauksia. Minä opiskelen yhdessä paikkakunnassa ja koska olen jo loppusuoralla niin minun ei kannattaisi keskeyttää koulutusta nyt ja muuttaa perässä. Toiseksi poikaystävälläni on 13 vuoden sopimus firman kanssa jota ei voi murtaa ilman suuria sakkoja. (En muista tarkkaa summaa mutta useita kymmeniä tuhansia eroja se oli). Ja vaikka olisin aikaisemmin mennyt opiskelemaan samaan kaupunkiin olisin joutunut keskeyttämään kouluni kerran vuodessa koska he (heitä oli useita) asuivat jaksottain neljässä eri kaupungeissa eri puolella suomea. Ja niissä asioissa heillä ei ollut juuri sananvaltaa, piti vain lähetä. Ja kaikilla oli tyttöystävä jossain muualla, mutta kaikki menivät aina kotiin viikonlopuksi. Nyt kun poikaystäväni on muuttamassa uuteen kaupunkiin niin hän jää vihdoin vähän pidemmäkksi aikaa sinne. Eli minä muutan kun olen valmistunut ja etsin töitä sieltä.
Me ollaan rakkaani kanssa oltu kohta neljä vuotta yhdessä ja siitä kaks viimeistä vuotta on asuttu eri paikkakunnilla.Me ei toisin olla vielä muuttamassa saman katon alle ainakaa vuoteen.
Meillä toiminut aika hyvin. Vaikeinta on ollut jakaa viikonloppusin aikaa kun molemmilla on silloinkin omia menoja. Viikot on kyllä pitkiä, etenkin kun mieheni ei ole kovin hyvä puhumaan puhelimessa(muuten puuhuu paljon kaikesta). Tuntuu että on melkein ulkona toisen elämästä ennen kun taas perjantaisin tavataan ja saa taas rauhassa käydä läpi kaikki viikon asiat.
Olen huomannut, että suhteet, joissa yhteistä aikaa on normaalia vähemmän, toimivat kyllä jos molemmat ovat valmiita tekemään työtä yhteisen ajan järjestämisen eteen. Olemme poikaystäväni kanssa pyrkineet siihen, että kouluhommat, työt ja harrastukset painottuisivat viikolle, ja viikonloppuna ollaan vain yhdessä ja yhteisten kavereiden kanssa, köllötellään, kokkaillaan ja tehdään kaikkea kivaa.
En nyt tiedä onko se niin rankkaa tai hankalaa. Oma ajankäyttöni on tehostunut huomattavasti, kun olen päättänyt hoitaa esim. kouluhommia niin paljon viikolla kuin vain voin.
Mistä muisttukin mieleeni että tenttikirja odottaa:)