Hei, olen seurustellut kohta vuoden päivät mukavan miekkosen kanssa ja anoppiin&appiukkoonkin olen tutustunut, ja heidän kanssaan tulen juttuun mainiosti ja ovat minut avosylin ottaneet vastaan.
Mutta...on yksi juttu mitä en ole kertonut näille appivanhemmilleni, ja jota arastelen kertoa, koska pelkään että ei hyvä heilu sen jälkeen...nimittäin, kuinka kerron heille että olen ollut aikaisemmin naimisissa???Olen aika nuori ja avioliitto oli sellainen nuorena aivottomana kokeilu josta erosin vuoden päästä naimisiin mentyäni. Se minua nyt kovasti askarruttaa, että miten appivanhemmat suhtautuvat minuun jatkossa kun kerron heille tällaisen asian?miesystäväni kyllä on ollut tietoinen naimisissa olostani ja hänelle se on ok. En voi salatakaan asiaa loputtomiin appivanhemmilta,koska se tulee sukuyhteyksissä väistämättä esiin kun on eri sukunimi jne...
Joten antakaapas neuvoja miten kerron tämän appivanhemmilleni ja kaikki apet ja anopit, kertokaas miten te tällaiseen uutiseen miniältä suhtautuisitte??
Kiitos kovasti jo etukäteen... :)
Mutta...on yksi juttu mitä en ole kertonut näille appivanhemmilleni, ja jota arastelen kertoa, koska pelkään että ei hyvä heilu sen jälkeen...nimittäin, kuinka kerron heille että olen ollut aikaisemmin naimisissa???Olen aika nuori ja avioliitto oli sellainen nuorena aivottomana kokeilu josta erosin vuoden päästä naimisiin mentyäni. Se minua nyt kovasti askarruttaa, että miten appivanhemmat suhtautuvat minuun jatkossa kun kerron heille tällaisen asian?miesystäväni kyllä on ollut tietoinen naimisissa olostani ja hänelle se on ok. En voi salatakaan asiaa loputtomiin appivanhemmilta,koska se tulee sukuyhteyksissä väistämättä esiin kun on eri sukunimi jne...
Joten antakaapas neuvoja miten kerron tämän appivanhemmilleni ja kaikki apet ja anopit, kertokaas miten te tällaiseen uutiseen miniältä suhtautuisitte??
Kiitos kovasti jo etukäteen... :)
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kerrot suoraan vaan, mielestäni se on kokemusta ja arvostavat ettet ole ihan sinisilmäinen.
On minusta outoa, jos ylkäsi ei ole asiasta vanhemmilleen maininnut. Mitä salaamista siinä hänen mielestään on? Mitä salaamista tai toisaalta puhumista on entisessä elämässä? Eletty mikä eletty.
Miehen asia olisi se puhua vanhemmilleen.
Muta jos se sinulle jää, niin joskus vain heität puheen lomassa jotain esim.:"Ex-mieheni sanoi aina, että..." tai: "Muistanpa kun ex-anoppi kerran..."
Sillä se on kuitattu.
Jos tulee vaivautunut hiljaisuus, jatka puhetta tyynesti, tai mene eteiseen hakemaan nenäliina takin taskusta. Saavat sillä aikaa toipua.
nähtävästi tuomitset itse itsesi teostasi. jos oikeasti välittävät sinusta sopeutuvat kyllä tietoon. ja sitäpaitsi se on sinun asia eikä sun tarvitse selitellä kenellekään syitäsi! meinneisyyden ei pidä vaikuttaa nykypäivään ja kukaan ei ole toistaan parempi tuomitsemaan.
"avioliitto oli sellainen nuorena aivottomana kokeilu"
Ei se niin ollut, vaikka se nyt sinusta siltä näyttääkin. Arki tuli vastaan ja kun rakastumisen vaihe meni ohi, se jäi muuttumatta rakkaudeksi. Kyllä sinä aivan tosissasi kuitenkin siihen avioliittoon menit ja olit ainakin 110% varma, että se kestää elämän loppuun asti.
Samalla tavalla uskot nytkin, että tämä avioliitto on ainakin 110% varma ja kestää elämän loppuun saakka. Ikävä kyllä se arki tulee taas vastaan ennemmin tai myöhemmin ja rakastumisen vaihekin menee ohi, aivan kuten silloin ensimmäiselläkin kerralla. Samaa ajattelet sitten kolmannestakin liitostasi jne. Näin jotkut ihmiset vaan toimivat.
Pakkohan asia on tunnustaa, asian esilletuloa ei voi välttää.
Luin edelläolevat vastaukset ja kauhistuin.
Jos otat asenteen, että töksäytät suoraan ja valmistelematta ja vielä ajattelet, että tulipa kerran hölmöiltyä mutta enhän minä enää jne., rikot orastavan hyvän suhteen tuleviin appivanhempiisi.
Pohdittiin oikein tässä yhdessä mieheni kanssa, mitä me olisimme sanoneet, jos meille olisi tullut eteen vastaava tilanne.
Mikäli miehen suvussa ei ole erotapauksia, vaikea selitettävä. Muuten asiallisessa tilanteessa asiallinen ilmoitus, ilman anteeksipyytäviä selityksiä tai ilman yletöntä pahoillaanoloa. Ja ilman salailua.
Erikoista, ettei tuleva miehesi ole valmistellut vanhempiaan.
Tuttavapiirissämme on yksi vastaava tapaus. Anoppi kyllä järkyttyi tosi pahasti. Lisäjärkytystä taisi kyllä tulla siitäkin, että ilmeni, että naisella oli pieni lapsi eikä hänellä ollut ammattia, mikä siinä suvussa oli itsestäänselvyys.
Poika siis ilmoitti asian liian myöhään vanhemmilleen eikä miniäsuhde sitten lopulta oikein onnistunutkaan. Ja ero tuli heti vauvan synnyttyä. Mutta siihen voi olla muitakin syitä kuin appivanhempien penseys.
Me tässä mietimme mieheni kanssa, että lähinnä pitäisi edetä varovasti ja hienotunteisesti ja appivanhempien toivomalla tavalla. Se nimittäin todennäköisesti maksaa itsensä takaisin hetken kuluttua - sinusta tulee pojalle hieno vaimo.
oikein mieheni kanssa...voi,voi, etkö yksinäsi pystynyt tällaistakaan asiaa pohtimaan, että oikein mieheltä piti kysyä? varmaan elät miehesi kautta.Meni vähän asian vierestä..
niinkinpäin, että tulevat appivanhempasi käyttävät järkeään, ehkä ensin vähän nikoteltuaan, kun asia ei ole tullut aikaisemmin ilmi.
Onhan siinä sekin puoli, että kun olet kerran käynyt läpi avioeron, tiedät ainakin suurin piirtein, mitä avioliitossa on odotettavissa. Uskoisin, että tällainen kokemus opettaa pitämään jalat maassa niin, ettei ryntää avioliittoon enää kevyin perustein.
Kyllä sinä varmasti kuitenkin olit vakavissasi ja uskoit avioliittosi onnistumiseen. Olisithan muuten voinut mennä vain avoliittoon. Niinhän nykyisin tehdään. Mielestäni usein melko heppoisin perustein.
Eivät ne appivanhemmat mitään pullossakasvaneita ole. Tuskin vielä kovin vanhojakaan, joten ei kai tämä nyt mikään maata kaatava asia voi olla.
Ilm. sinulla ei ole lastakaan, joten ei siitäkän voi tulla mitään uusperheen vaikeuksia.
En usko ollenkaan, että tämä asia mitään kitkaa aiheuttaa, kunhan on selvitetty. Sitä ennen se kaivaa mieltäsi, etkä osaa olla appivanhempien kanssa ihan luonnollinen.
Muistan kuinka ystäväni poika aikoinaan seurusteli pitkän aikaa, eikä vienyt naista vanhempiensa luokse esittäytymään. Lopulta tämä sai tarpeekseen. Ei puhunut miehelle mitään, vaan meni ja soitti appivanhempien ovikelloa ja esitteli itsensä. Hän sanoi, että hän tuli, kun oli niin ja niin kauan seurustellut, sanotaan nyt vaikka Jarin kanssa, eikä tämä kutsunut häntä vanhempiensa luokse. Hänen mielestään aika oli nyt tullut, joten hän tuli yksin.
Hän kertoi suoraan, että oli eronnut ja hänellä on yksi, muistaakseni silloin 2 tai 3-vuotias lapsi.
Anoppi sattui olemaan yksin kotona ja siinä he sitten istuivat kahvipöydässä juttelemassa. Ei siinä mitään dramaattista tapahtunut. Asia vain oli sillä selvä. Yhdessä ovat olleet jo n. 25 vuotta.
Helpointahan olisi, jos teidän tapauksessanne miehesi kertoisi itse vanhemmilleen. Koska hänellä kuitenkin ilm. on siihen jonkinlainen kynnys, niin jos olette vakavissanne, voisit mielestäni ihan hyvin soittaa anopille ja kysyä onko hän kotona, koska sinulla olisi hiukan juteltavaa. Sitten vaan menet ja kerrot asian. Voit vaikka sanoa, ettet ole pystynyt puhumaan siitä.
Uskon, että appivanhemmat antaisivat arvoa sille, että huomioit heidät miehesi vanhempina, kun tulet itse tällaisen asian kertomaan.
Koska he kerran ovat ottaneet sinut vastaan avosylin, uskon että he arvostaisivat käytöstäsi. Sen jälkeen tällaisen asian voisi unohtaa puolin ja toisin.
"erosin vuoden päästä naimisiin mentyäni."
"Onhan siinä sekin puoli, että kun olet kerran käynyt läpi avioeron, tiedät ainakin suurin piirtein, mitä avioliitossa on odotettavissa."
Riittääkö sinusta yksi vuosi siihen, että tietää, mitä avioliitossa on odotettavissa?
"...tällainen kokemus opettaa pitämään jalat maassa niin, ettei ryntää avioliittoon enää kevyin perustein."
Tai sitten se näyttää siltä, että siihen rynnätään kevyin perustein ja siitä ollaan myös valmiita lähtemään kevyin perustein?
suhtautuuko asiaan negatiivisesti vai positiivisesti. Kukin katsantokantansa ja luonteensa mukaisesti.
Jos asiaa ajattelee ihan pohjia myöten, niin esim. minä olen ollut avioliitossa reilusti yli 40-vuotta, enkä vieläkään tiedä kaikkea mitä avioliitossani on odotettavissa. Tiedän vain menneen ja tämän hetken.
Ilm. AP kuitenkin näki avioliittonsa tulevaisuuden, koska katsoi parhaimmaksi erota.
Tietäähän hän kuitenkin avioliitosta hiukan enemmän kuin ensikertalainen.
Uskoisin myös, ettei kukaan halua kerätä avioeroja ikuisiksi riesoikseen, joten seuraavalla kerralla on valmis ja järkevämpi tekemään enemmän työtä avioliittonsa eteen.
Normaali ihminen myös varmasti seuraavalla kerralla harkitsee tarkemmin onko avioliitolla mahdollisuuksia onnistua, eikä ryntää siihen suinpäin. Ei myöskään lähde siitä ihan kevyin perustein.
Minulla on useita yhden avioeron läpikäyneitä ystäviä, eikä se tee heistä yhtään sen huonompia ihmisiä. Seuraavat avioliitot ovat kestäneet kymmeniä vuosia ja jatkuvat edelleen.
Vaikka vuosi on lyhyt aika, eikä nuorena kaikkia asioita osata ottaa tarpeeksi vakavasti, ikäkin tekee tehtävänsä.
Voin vaan sanoa, että jos minun miniälleni olisi tällainen asia tapahtunut, olisin sillon, koska poikani ja miniäni olivat hyvin nuoria, ehkä ensin ollut vähän hämmennyksissäni, mutta ei sitä kauan olisi kestänyt.
Tällä kokemuksella, jos minulla olisi toinen poika, joka toisi AP:n kaltaisen tyttöystävän, saattaisin hyvinkin ajatella, että on varmasti saanut sellaisen opetuksen, että ottaa vakavasti seuraavan yrityksen.
Suu auki minä jäin silloinkin, kun poikani ja miniäni tulivat sormuksineen näyttämään, että olivat menneet kihloihin. Olin kuin puulla päähän lyöty. En varmasti älynnyt onnitellakaan ennenkuin myöhemmin. Pojalla kun oli monen vuoden yliopisto-opinnot alussa ja oli tarkoitus, että hän taloudellisten syiden vuoksi asuisi kotona vielä muutaman vuoden. Miniänkin opinnot kestivät useita vuosia. En minä riemusta kiljunut kun ajattelin, että voiko se millään kestää kaikkia opiskeluvuosia ja jos tulisi lapsia, niin saataisiinko opiskelut päätökseen. Pian kuitenkin siihen totuin. Sitten vaan asennoiduttiin toisella tavalla ja hankittiin heille erillinen asunto sun muuta. Lapsetkaan eivät ole tahtia haitanneet. Suurta iloa vain tuottaneet.
Eikä minulla ole ollut mitään valittamista mistään asioista, päinvastoin. Pelkäsin aikaisemmin, miten kestäisin kaikki yövalvomiset, kun odottaisin poikaa yöllä kotiin ja hermoilisin missä hän milloinkin kulkee ja mitä toilailee. Olen miniälleni kiitollinen, kun pääsin siitä asiasta kuin koira veräjästä.
Kaikilla asioilla on aina monta puolta.
Nyt kalenterin päivitys, vuosi on 2007, ei 1907 :)
Ei kai se asia mitenkään heille kuulu mitä sinä olet joskus tehnyt tai tulet joskus tekemään. Asia selviää heille varmasti joskus ja se siitä. Sitten selviää. Ei kai sitä erikseen tarvitse 'tunnustaa'. Se mikään rikos ole??? Ja miksi se pitäisi erikseen kertoa? Eihän se heidän elämäänsä mitenkään kuulu tai vaikuta. Kerrotko myös millaisia unia näet tai kenen kanssa juttelit tänään.
Haloo!
mutta mielestäni AP on hienotunteinen ja fiksu nuori nainen, kun ajattelee appivanhempien tunteita.
Jos itse joskus olet anoppi, niin varmasti silloin ymmärrät antaa tällaisille asioille arvoa. Niillä voi olla suuri merkitys molemminpuolisten ystävällisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä, vaikka eivät mitään lakisääteisiä olekaan.
Ainahan on onnellisempaa, jos on hyvissä väleissä miehenkin vanhempien kanssa.
viisasta on ajatella asiaa kauaskantoisesti.
Huonojakin aikoja parisuhteeseen yleensä tulee. Silloin hyvistä suhteista appivanhempiin ei ainakaan ole haittaa.
Meillä vähän samantapainen tilanne. Pojan avovaimo ilmoitti vasta pitkän ajan kuluttua, että on ollut kerran avioliitossa ja kerran pitkässä avoliitossa.
Pantiin meiltäpäin toistaiseksi rahahanat kiinni. Meillä mietitään, kun poika piti muutenkin aika kiirettä tuodessaan tytön asumaan kanssaan. Asunto on meidän, samoin meiltä tuli kuukausiavustus pojalle elantoon, koska hänellä on todella pitkä opiskeluaika.
Asia tuli vaan meille liikaa puun takaa. Mietitään nyt. Kun ei tämä valittu ole vielä oikein osoittautunut muutenkaan mukavaksi.
Siis meillähän ei ole kiirettä. Eläköön niin kuin parhaaksi näkevät. Meillä on toinenkin poika ja tytär. Heidän perheidensä kanssa menevät seurustelut ihan ok. Ja kun ollaan kaikki vielä työssäkin.
Rehellisyys kunniaan.
Aloittajalla on elettyä elämää ja yksi avioliitto takana, sitä ei tarvitse häpeillä mutta se pitää rehellisesti kertoa myös pojan vanhemmille.
Tuleehan se jossakin vaiheessa ilmi kumminkin.
Ikään kuin jostain hirveästä rikoksesta tai synnistä olisi kyse, ja appelat olisivat sitten jotain pappeja joille tuo pitää "tunnustaa".
Kummallista ajattelua nykyaikaan, kun puolet liitoista hajoaa eikä siinä ole mitään kummallista.
Olette kaikki vielä töissäkin? Miten se tähän liittyy, minkä puun takaa?
Ja "rahahanat kiinni". Voi elämän kevät, mitä porukkaa! Ensinnäkin aikuisia aihmisiä ei vanhempien tarvitse tietystikään elättää, vaikka opiskelisivatkin. Mutta, voi sentään, kun on alettu elättäää niin siten rahahanat kiinni kun uusi kumppani on Moraaliton Nainen, herranduudelis sentään, ihan kahdessa suhteessa ollut aiemmin.
Neitsyttäkö pojallenne toivotte?
Kuuluu normaalin rehellisyyteen kertoa omasta menneisyydestään noinkin oleellisia asioita.
Salailulla ei voita mitään, ei ainakaan tulevien appivanhempien luottamusta.
Ja kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, ei elettyä elämää tarvitsekkaan hävetä, mutta kertoa pitää, sillä luottamus kärsii jos appivanhemmat kuulevat asiasta "kyliltä", eikä tulevalta miniältään tai pojaltaan.
Siis ihan normaalisti voi kertoa eikä tarvi tuntea "tunnustavansa" jotain kamalaa menneisyydestään, niin kuin sinunkin viestistäsi huokui että se on jotain ihan hirveää ja outoa jos on aiemmin ollut liitossa. Mitä ihmeen kummallista siinä nyt on.
Asian voi mainita jos se sattuu muuhun juttuun sopimaan eikä siitä tarvi tehdä mitään ihmeellistä suurta numeroa.
Miksiköhän olin laittanut sanan "tilivelvollinen" jota monessa aiemmassa kirjoituksessa käytettiin heittomekkeihin?
Aloittaja sai monia neuvoja joista huokui ettei asia kuulu appivanhemmille, ja niinollen ei edes tarvitse kertoa.
Noin oleelliset asiat menneisyydestä on kuitenkin syytä kertoa, ihan vain rehellisyyden ja hyvien tapojen vuoksi. Ettei tule heti säröjä suhteeseen.
Mitään hävettäväähän ei todellakaan ole.
tulee kertoa rehellisyyden ja hyvien tapojen vuoksi? Liikavarvasleikkaus? Suvussa esiintyvä mielisairaus? Se, että on syntynyt 6 kk vanhempiensa hääpäivän jälkeen? Täti, joka karkasi naimisiin puolalaisen kosketinsoittajan kanssa? Pikkusisko, joka näyttelee pornoelokuvissa Tanskassa?
Tosin on myönnettävä, että olen kaupunkilainen useassa sukupolvessa, ehkä en osaa asennoitua maaseutu- ja pikkupaikkakuntien elämäntapoihin ja asenteisiin.
Hymyilytti hiukan, miniäkokelaiden on varmaankin syytä tehdä CV ja portfolio taustoistaan, valmiina esitettäväksi ensivisiitillä. Tai vielä parempi toimittaa etukäteen arvioitavaksi :)
- reputtamisen inssissä
- opintojen keskeneräisyyden
- alan vaihdon
- matkustelut
- anonyymit mailiosoitteet
- 'lunttaamiset' koulussa
- hiusten värjäämisen
- kaikki vanhat seurustelusuhteet
- sairastelut
- uskontokunnat suvussa
- äidin miessuhteet ja piilevät taudit
jnejnejne....
aaaaarrrggghhhhhhh! ziisus! Kai sentään anopin ja apen pitäisi kertoa samat asiat sitten itsestään?
on turhaa.
Jokainen nainen varmasti pystyy käyttämään maalaisjärkeä asioitten kertomisessa, siinä kuin muissakin teoissaan.
Luonnollisestikaan kenenkään ei ole pakko kertoa appivanhemmille yhtään mitään menneisyydestään.
Ei minun ainakaan olisi aikoinani tullut mieleenikään kertoa appivanhemmilleni yksityisasioistani. Kuitenkin, jos olisi ollut joku sellainen asia, jonka olisin tiennyt myöhemmin tulevan ilmi, ja jota olisin jännittänyt, niin ainakin tällä ajatusmaailmalla kuvittelen, että olisin kertonut. En minä olisi kenenkään edessä madellut. Minun puolestani appivanhemmat olisivat saaneet sen jälkeen tehdä ihan mitä olisivat lystänneet.
Kuitenkaan, en ehdointahdoin olisi järjestänyt itseäni, ehkä noloon ja hankalaan tilanteeseen, jos asia olisi tullut odottamatta ilmi.
Ja omalta kohdaltani anoppina, voin vaan sanoa, että olisin kyllä ihmetellyt, jos miniällä olisi ollut takanaan avioero, eikä hän olisi sitä kertonut. Kyllä näitä avo- ja avioeroja tuttavieni lapsilla ja heidän puolisoillaan takana on yhdellä sun toisella. Ei niissä mitään salaamisen aihetta ole ollut.
Mielestäni elämässä voi tulla monenlaisia vastoinkäymisiä, joten hyviä ja luottamuksellisia suhteita appivanhempiin ei kannata vaarantaa.
Eivät he, anopitkaan, aina mitään hirviöitä ole. Kyllä heiltä usein tukeakin saa. Tällaiset asiat ovat kuitenkin henkilökohtaisia ja jokainen päättää vain omasta puolestaan.
Mielipidettä on kuitenkin kysytty, joten minä olen antanut omani, eikä siitä sen enempää.
Olet tyyppiesimerkki miniästä jota yksikään anoppi ei itselleen toivoisi.
Toivottavasti et ole kenenkään miniä!
Ei sinun tarvitse menneisyyttäsi kertoilla anoppilassa,poika voi sen sanoa, jos haluaa..jokaisella on elettyä elämää, mikä ei kuulu muille..pääasia,että teillä keskenään ei ole mitään salattavaa.
Hetkinen...
Kenen kanssa olet menossa naimisiin? Miehen vai vanhempien? Appiukkoa kun ei sun aikaisempi elämä kuitenkaan kauheasti kiinnosta. Kunhan tulee sun kanssa jotenkin toimeen. Ja anoppi... No, hymyilystä huolimatta olet kuitenkin joku nainen, joka ei ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen ;) Uskot kyllä jos joskus ero tulee =)
Keskity tekemään MIEHESI onnelliseksi. Ne appivanhemmat tulevat kyllä siinä sivussa. Ja jos ne alkavat kanittamaan... Silloin se sun miehesi menee ja laittaa niille "luun kurkkuun". ONNEA hyvästä miehestä!