näin taas...

vuosia jo seurusteltu, asuttu yhdessä, tulevaisuutta suunniteltu. kaverit ja viina vaan on niin paljon tärkeämpiä kuin minä. mieheni saattoi minut juuri kotiin kun en jatkoille jaksanut. puhuimme kävellessämme rappusia meidän ovelle. kerroin hänelle että en aina "tunne" häntä, ja hän kyllä huomasi kuinka itku kuristi kurkkuani ja kyyneleet valuivat kasvoilleni. mutta kaverit odotti pihassa, oli pakko taas mennä. niin hän löi oven edessäni kiinni, jätti seisomaan eteiseen, hylkäsi kuin jonkun parittoman rukkasen. taas. mikä vika minussa on? tuota olen sadat ja taas sadat kerrat miettinyt. minkä arvoinen minä miehelleni olen? en kai paskankaan. kunpa sitä voisi vain lopettaa rakastamasta. tuntemasta mitään. en jaksa tätä. tämä on vain yksi itkuisista illoistani niiden satojen joukossa. kuinka tunteet voisi tappaa? muuten mieheni on mitä ihanin. tai ainakin ennen oli. en tiedä enää. onhan hänellä työ ym. paineita, mutta onhan minullakin! hän ei enää hellittele, ei kuiski korvaani kuinka minua rakastaa. hän ei ole enää hulluna minuun. mutta minä olen häneen. edelleen. enkä tosiaan tiedä miksi. onko mikään enää minkään arvoista. kauanko näin jaksaa kun tuntuu että rakkaus on vain yksipuolista. kyllä hän äskenkin sanoi minua rakastavansa. mutta rakkautta on sitäkin niin monenlaista... pää hajoaa. sielu huutaa ikävää. kai minä vain olen niin saatanan paha ihminen että en saa koskaan olla onnellinen.
4393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monesti suhteessa rakkauden asteet muuttuu ja vastaan saattaa tulla suhteen arkipäivistyminen. Tämä ei välttämättä tarkoita että miehesi ei sinua rakastaisi. Ehkä hän kokee sinut itsestäänselvyytenä. Hyvät kaverit on kuitenkin suhteessakin tärkeitä, vietä sinäkin aikaasi omien ja hänen kavereiden seurassa. Keskustele asioista ja tunteista miehesi kanssa. Älä murehdi liikoja, ole iloinen ja itsevarma. Liika roikkuminenkaan toisessa ihmisessä ilman omaa elämää, voi joskus tuntua toisesta ahdistavalta, kun taas toiset voivat olla päivästä toiseen joka hetki keskenään ilman ongelmia. En osaa antaa tämän kummempia neuvoja tai sanoja sinulle, mutta toivottavasti kaikki käy parhain päin.

Äänestä

Niin. On aika helppo sanoa: "(joo joo) mä rakastan sua (älä nyt pilaa mun iltaa)" paijata pikkasen päätä ja lähteä lätkimään vähän paremmalla omatunnolla. Jotenkin on tehtävä selväksi, ettei sellainen riitä. En tiedä miten.

Jos edes muuten olisi kaikki kunnossa; olisi hellyyttä, rakkautta, ihanaa yhdessäoloa, mutta jos näitä ei ole ja sen lisäksi toinen asettaa kaverit ja dokaamisen sinun edellesi - kannattaako oikeasti jatkaa?

Ehdotus: Rupea etsimään uutta seuraa.

Äänestä
  • jep. ONNEKSI on sitä hellyyttä, rakkautta ja ihanaa yhdessäoloakin! tuntuu kuitenkin vaan niin pahalta kun tuolla tavalla lätkäsee vaan oven nenän edessä kiinni=( mutta tuli muuten yllättävän aikasin kotiin baarista, oli kuulema ikävä mua=)

    uutta seuraa en rupea etsimään, kiitos vaan ehdotuksesta. aion kyllä katsoa mihin tämä kaikki johtaa, en lopeta "leikkiä" kesken=)

    Äänestä

  • heidi kirjoitti:

    jep. ONNEKSI on sitä hellyyttä, rakkautta ja ihanaa yhdessäoloakin! tuntuu kuitenkin vaan niin pahalta kun tuolla tavalla lätkäsee vaan oven nenän edessä kiinni=( mutta tuli muuten yllättävän aikasin kotiin baarista, oli kuulema ikävä mua=)

    uutta seuraa en rupea etsimään, kiitos vaan ehdotuksesta. aion kyllä katsoa mihin tämä kaikki johtaa, en lopeta "leikkiä" kesken=)

    niin siis on hellyyttä ym. mutta kovin paljon vähemmän kuin ennen. siis kun alkuperäisessä viestissä annoin varmasti ymmärtää että ei ole ollenkaan. mutta puhuimme tästäkin ja tulemme varmasti puhumaankin... no ei tästä enempää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heidi kirjoitti:

vuosia jo seurusteltu, asuttu yhdessä, tulevaisuutta suunniteltu. kaverit ja viina vaan on niin paljon tärkeämpiä kuin minä. mieheni saattoi minut juuri kotiin kun en jatkoille jaksanut. puhuimme kävellessämme rappusia meidän ovelle. kerroin hänelle että en aina "tunne" häntä, ja hän kyllä huomasi kuinka itku kuristi kurkkuani ja kyyneleet valuivat kasvoilleni. mutta kaverit odotti pihassa, oli pakko taas mennä. niin hän löi oven edessäni kiinni, jätti seisomaan eteiseen, hylkäsi kuin jonkun parittoman rukkasen. taas. mikä vika minussa on? tuota olen sadat ja taas sadat kerrat miettinyt. minkä arvoinen minä miehelleni olen? en kai paskankaan. kunpa sitä voisi vain lopettaa rakastamasta. tuntemasta mitään. en jaksa tätä. tämä on vain yksi itkuisista illoistani niiden satojen joukossa. kuinka tunteet voisi tappaa? muuten mieheni on mitä ihanin. tai ainakin ennen oli. en tiedä enää. onhan hänellä työ ym. paineita, mutta onhan minullakin! hän ei enää hellittele, ei kuiski korvaani kuinka minua rakastaa. hän ei ole enää hulluna minuun. mutta minä olen häneen. edelleen. enkä tosiaan tiedä miksi. onko mikään enää minkään arvoista. kauanko näin jaksaa kun tuntuu että rakkaus on vain yksipuolista. kyllä hän äskenkin sanoi minua rakastavansa. mutta rakkautta on sitäkin niin monenlaista... pää hajoaa. sielu huutaa ikävää. kai minä vain olen niin saatanan paha ihminen että en saa koskaan olla onnellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu